Pitkiä lapsia
Minkä kokoisia teidän lapsenne ovat nyt, jos ovat olleet pieninä pitkiä ( kasvaneet vähintään +3 käyrällä )? Onko kasvu tasoittunut jossakin vaiheessa, vai ovatko yhä edelleen isokokoisia?
Meidän neiti on nyt kolmevuotiaana 106 cm pitkä. +3 käyrän yläpuolella ollaan menty lähes koko ajan. Pituusarvio aikuisena on 185 cm. Tiedän kyllä että tuo on vain arvio, eikä tytöstä välttämättä tule tuon pituinen. Eipä sillä, että minua haittaisi, jos neidistä noin pitkä tulee. Itselläni pituutta 176 cm ja tytön isä on minua pari senttiä pitempi.
Kommentit (9)
Arvio lastenpolilla annettiin ja se oli 186 cm. Tyttökasvaa +3.7 käyrällä nyt.
Pituutta tulee noin 10 cm vuodessa viime mittausten mukaan. Kun kasvu oli kovimmillaan 1-2 vuotiaana, niin tuli 16 cm vuodessa.
Itse olen 168 cm ja mies (siis lapsen isä) on n. 184. Minulla suvussa paljon pitkiä ihmisiä, niin lääkärin mukaan tyttö perinnyt pitkät geenit sieltä.
Luullaanko sun tyttöä usein paljon vanhemmaksi kun on? Meillä usein se ongelma, kun mentiinkylpylään halusivat ottaa tytöstä täyden hinnan kun luulivat yli 5 vuotiaaksi:) Onneks uskoivat kun sanoin että on vasta 3.
Lohduttavaa kuitenkin kuulla että on muitakin pitkiä tyttöjä kasvamassa:)
Esikoiselle ei mitään pituusennusteita tehty neuvolassa. Poika on nyt 4v8kk ja pituutta hänellä on 122cm. Mies on 190cm ja minä 170cm. epäilenpä että poika kasva isänsä mittoihin.
tuota meidänkin tyttöä. Ja itsekin tulee pidettyä isompana kuin on. Hoidossakin joutuu hoitaja aina muistuttelemaan itseään, ettei lapsi ole vielä niin vanha kuin miltä näyttää. Eli ei voi odottaa vanhemman lapsen taitoja.
ap
Meidän kohta 5-vuotias on ehkä tuon 106 cm. Niin ne lapset on erilaisia :)
että luokallani oli tyttö joka oli aina se pisin. Koko ala-asteen.
Silloin oli tapana usein että jonoon mentiin pituusjärjestyksessä jne.
Tyttö ei pituudestaan mitenkään kärsinyt, oli hoikka ja urheilullinen.
Mutta muistan että oli tosiaan kaikkia poikiakin pidempi.
Tapasin hänet yllättäin aikuisena enkä meinannut ensin tuntea vuosien jälkeen.
Hän oli minua huomattavasti lyhyempi. Eli selvästi hän oli kasvanut lapsena nopeasti ja sitten kasvu loppunut.
Pojistahan sanotaan että kasvavat usein armeijassa :) ja siis tosiaan monet luokan lyhyet pikkupojat on venyneet armeijassa paljon. Eli siinä iässä tullut kasvupyrähdys.
Meillä poika on on syntymästään asti kulkenut ihan omalla käyrällään on tosi pitkä ja hoikka.
Edelleen koulussa on pään tai kaksi päätä pidempi luokkatovereitaan.
Emme ole mitenkään poikkeuksellisen pitkiä vanhempina.
Ennuste on että lapsi kasvaa isänsä ohi mutta mistä sitä tietää:)
Muuta "haittaa" ei ole ollut kuin vieraat luulevat aina vanhemmaksi kuin on. Etenkin kun käyttäytyy yleensä tosi fiksusti.
siis ensimmäiseltä luokalta yläasteen alkuun..ja jo ihan pienenä olin ikäisiäni pitempi.
Toiset jatkoivat kasvamistaan ja minä jäin 163cm:ksi.
Meillä poika 2vuotiaana oli 98cm ja saas nähdä kuinkä käy.
kasvugeenithän voi hypätä useiden sukupolvienkin yli. Eli meilläkin on suvussa pitkiä miehiä (yli 195cm) ja myös pitkiä naisia (yli 180cm).
Meillä poika 2vuotiaana oli 98cm ja saas nähdä kuinkä käy.
kasvugeenithän voi hypätä useiden sukupolvienkin yli. Eli meilläkin on suvussa pitkiä miehiä (yli 195cm) ja myös pitkiä naisia (yli 180cm).
äitini 157cm, mummoni n. 160 cm, äidin puolen suvun miehetkään ei pitkiä. Isäni 172 cm jne :-)
-2-
meidän tyttö oli 3-vuotiaana 101 cm ja hänkin on pitkä (4v 109 cm, 4,5v n. 114cm). No itse olen "vain" 162 cm pitkä joten minulta ei ole noi pituusgeenit peräisin.
Kiinnostaisi itseänikin kuulla kasvun jatkumisesta, siis että tasaantuuko joskus.