APUA!! 2v2kk raivokohtauksissaan yrittää satuttaa itseään :(
Hei. Olen niin epätoivoinen ja huolissani, joten yritän tätä kautta saada varteenotettavia neuvoja.
2x 2kk poikani saadessaan raivokohtauksen esim. siitä, ettemme ymmärrä heti mitä haluaa (puheen viivettä) ja heittäytyy lattialle. Ennen hakkasi päätään (sain lopetettua tämän), yritti joskus lyödä itseään (sain tämänkin seis), mutta nyt raapii kasvojaan :(. Muutenkin ne raivarit vaikuttavat siltä, että koska itkua ei tule tarpeeksi, niin yrittää saada niitä kovemmiksi.
Itse käyttäydyin tilanteissa niin, että otan heti (väkisin) syliin, jotta ei vahingoittaisi itseään, pidän käsistä kiinni (vähän holdingia), selitän rauhallisesti, että äiti ymmärtää että harmittaa/kiukuttaa ja yritän tarjota hänelle vaihtoehtoja mitä poika alunperin tarkoitti. Sitten (joskus en) kun keksin oikean eli haluaakin jogurtin tilasta viinirypäleitä, niin sanoo joo ja itku loppuu kuin seinään.
Mieheni ei pärjää, hän on emotionaalisesti vajaa (psykiatri todennut), mutta opettelee kovasti tunteiden nimeämistä. Usein minun ehtiessäni paikalle on poika juuri nostettu syliin (en tajua miksi miehen pitää olla niin hidas reagoija) ja melkein vain ainoastaan minä saan hänet rauhoitettua. Joskus johonkin toiseen asiaan huomion kiinnittäminen lopettaa samantien raivarin.
Jotenkin pelkään, että tämä ei ole mikään pikkujuttu, on lyönyt meitä vanhempia ja parasta kaveriaan. Olisiko teillä jotain ideoita, kommentteja, arvauksia tai jopa tietoa?
t. kurnau
Kaksivuotiaana lapselle tulee ensimmäin todellinen uhmaikä, jolloin hän haluaisi lähes kaiken sujuvan itse tahtomallaan tavalla. Saavuttaakseen päämääränsä lapset voivat toimia hyvin monin tavoin.
Tässä iässä lapset saattavat olla todella agressiivisia leluja, ympäristöä, kavereita, vanhempia tai itseään kohtaan. On olemassa myös lapsia, jotka pidättävät hengiytstään niin pitkään, että tulevat aivan sinisiksi. Ja tämä kaikki vain sen vuoksi, että saisi oman tahtonsa läpi.
Eli lapsi lopettaa aggressiivisen toimintansa heti, kun saa tahtonsa läpi. Jos lapsi halutaan rauhoittaa sillä, että hänelle annetaan periksi, niin kasvatusviesti on: aggressiivisuudella saat kaiken mitä haluat. Parempi keino olisi nyt jaksaa taistella eikä antaa periksi. Se on nyt hankala ja vaikea tehtävä (mutta ei mahdoton), mutta tulevaisuutta ajatellen se tehtävä on parempi tehdä nyt. On nimittäin huomattavasti helpompi käsitellä 2-vuotiasta aggressiivista kuin 15-vuotiasta.
Sinulla on aivan oikea lähestymistapa, kun pidät itsesi rauhallisena ja sidot poikasi tiukasti kiinni. Välttämättä en itse antaisi tällaisessa tilanteessa edes vaihtoehtoja, joita voi saada aggressiivisella käyttäytymisellä. Mikäli on sanottu ei, niin se on ei ja piste. Mikäli et ymmärrä poikaasi, niin ei sitä ymmärtämystäkään kannata antaa aggressiivista käytöstä vastaan. Kiukku täytyy purkaa ja harmit sulatella ilman väkivaltaa ja siihen pitää mielestäni oppia ihan pinenestä pitäen.
Voisin miltei vannoa ja vakuuttaa, että jos jaksat kahden viikon ajan jokaisen kiukkupuuskan ajan pidätellä poikaasi siten, että hän ei saavuta sillä yhtään mitään, niin ne menevät ohitse. Mutta jos lipsut kerran tai kaksi, niin poika odottaa ja taistelee viimeiseen asti, että tavoittaa haluamansa asiat aggressiivisuudella.
Eli mielestäni kuuluu normaaliin uhamikään eikä syytä ole suurempaan huoleen. Niin kauan syytä huoleen ei ole, kun te vanhemmat jaksatte. Mikäli annatte lapsen kiukun avulla saavuttaa haluamiaan asioita, niin ongelmat kasvavat lapsen myötä.
Meillä yksi lapsista on ollut vahva niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaksivuotiaana hän olisi heittänyt tuolit päin ikkunoita ja hajottanut koko huushollin, mikäli häntä ei olisi pidätelty ja oltu todella tiukkoja. Nyt tämä lapsi on 11-vuotias ja loistava tapaus. Ei merkkiäkään väkivallasta, koulukiusaamisesta, toisten alistamisesta tms.
Eli päättäväisellä asenteella ja rauhallisella suhtautumisella pojastasi kasvaa vielä mukava nuori mies. Kun hän nyt oppii, että aggressiivisuudella ei saavuta yhtään mitään, niin hän tuskin on myöhemmin niiden nuorten joukossa, jotka harjoittavat katuväkivaltaa.
Paljon voimia haasteelliseen kasvatustehtävään. Ei tämä lasten kanssa työskentely ole todellakaan aina ruusuilla tanssimista, mutta järjestelmällinen työ palkitsee aikanaan,
Terveisin Nyytinen, 3 lapsen biologinen äiti, yhteensä kuusi kasvattanut