Jos miehesi kertoisi tulleensa uskoon, mitä vastaisit?

ja suhteemme varmaankin paranisi vielä entisestään.

kestäisikö suhteenne?

"älä vitsaile".



Mies on pesun kestävä ateisti, kuten minäkin.



Jos oikeasti olisi hurahtanut, pitäisi kyllä miettiä jatkoja tarkkaan.

Uskomistakin on niin monenlaista, etta tietysti heti vaikee menna sanomaan etta miten ihan tarkalleen reakoisin. Mutta olisi ihana keskustella henkisista asioista kun olen niista itsekin todella kiinnostunut. En kuitenkaan kuulu mihinkaan uskontokuntaan vaan uskon Jumalaan ja uudestisyntymiseen jne.

ateistille se olisi kyllä aika outoa. Pitäisin miestäni mielenvikaisena, jos yllättäen kokisi uskoon tulon.

No joo, itse ihmettelisin, että mitä sitten on miettinyt viimeiset 20 vuotta, kun on väittänyt uskossa olevansa.

kestäisi todellakin

paha sanoa. Riippuisi pitkälti varmasti siitä, muuttaisiko se meidän normia elämää paljonkin. Lapset ovat kastettu, mutten kyllä heitä minnekään kauheen uskonnolliseen touhuun mukaan päästäisi. Peruskerhot on ok, mutta esimerkiksi pyhäkoulu ei tuu kuuloonkaan.

Jos mielenterveydellisesti heilahtaisi niin pahasti että alkaa kristittyyn jumalaan uskomaan niin ohjaisin hoitoon jos se ei auttaisi näyttäisin ovea.

kuten minäkin.



ei tosin kristinuskossa, jos siihen hurahtaisi niin mielenterveyttä vahvasti epäilisin

Tai ehkä yrittäisin ensin saada johonkin hoitoon paranemaan.

Yhteinen arvomaailma on mielestäni eräs suhteen tärkeimmistä kulmakivistä. Etenkin kun on lapsi tulossa, niin mielestäni on tärkeää yhdessä keskustella ja pohtia millaisia arvoja haluamme lapselle välittää. Tämänhetkiseen arvomaailmaamme kuuluu ateismi ja jos mies hurahtaisi uskoon, niin kokisin yhden suhteen kulmakivistä murentuneen. En kykenisi kasvattamaan lasta sellaisen ihmisen kanssa. Yhteishuoltajuuskin olisi kova pala! Eli mies lentäisi pihalle (tai lähtisin itse) nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa.

ajattelisin että viiraa päästä, ei ole uskoontulevaa tyyppiä vaikka ev. lut. seurakunnan jäsen onkin. Mutta noin abstraktimmalla tasolla, riippuisi varmaan vähän että millä tavalla ja mihin uskoon on tultu, ja miten se meidän elämäämme vaikuttaisi (odottaisiko esim. minunkin tulevan uskoon tms. kiinnostuvan uskonnollisuudesta, miten vaikuttaisi lapsiin jne.). Itse olen agnostikko mutta kunnioitan kyllä aidosti uskovia ihmisiä (ainakin niin kauan kuin he kunnioittavat myös minun vakaumustani), ja olisin ollut esim. valmis harkitsemaan kirkkohäitä ja kastetta lapsille JOS mies olisi ollut muutakin kuin tapakristitty.

Jos mieheni tulisi uskoon, kyllä se merkitsee silloin pehmustettua pyöreää huonetta. On kyllä äärettömän järkevä tyyppi, ei tarvitse mitään lässyttelyjä eikä mysteerioita elämän kasassa pitämiseksi.

Mies on nimittäin entinen Jehovan todistaja, ja on kertonut paljon erittäin negatiivisia ja ahdistavia asioita ko. uskontokunnasta.



En usko että hurahtaisi mihinkään muuhun uskontoon, joten jos "tulisi uskoon" niin palaisi sitten varmaankin sinne. En kuitenkaan usko sen ikinä tapahtuvan kun on kerran siitä porukasta (ja valitettavasti sen pariin jääneistä sukulaisista ja ystävistä) päässyt eroon.