Jos miehesi sairastuisi vakavasti...?

Mitä tekisit? Haluaisitko jatkaa, alamäissä...?

Esim. jos halvaantuisi, tai tulisi joku Alzheimer tai dementia liian nuorena. Tai joku muu vakava juttu, josta olisi merkittävästi haittaa arkielämässä, ja työkyky menisi, joutuisi varhaiseläkkeelle.



Jos itse sairastuisit olisiko kamalaa jos miehesi jättäisi sinut? Meillä puhuttiin, kun menimme nuorena yhteen, että jos toinen halvaantuu, niin mieheni jättäis mut kuulemma, ja kehotti itse tekemään saman jos hän... nyt on se tilanne, ja en todella tiedä, ei ole reilua ei ole oikein, ja en halua jättää mutta tilanne on kestämätön, pienet lapset, isot talolainat jne.

Jos haluat jättää miehesi niin jätä edes oikeista syistä, kuten jos et esim. rakasta miestäsi enää.

ei toista jätä jos rakastaa tuli eteen mitä tahansa!

Mun miehellä synnynnäinen sairaus joka ei tällä hetkellä näy mutta voi tulevaisuudessa vielä muuttaa elämämme. Ja en aio kyllä vaikeuksien tullen jättää. En ymmärä logiikkaanne lainkaan!

kanssa. Lapsuudenperheessäni oli vastaava tilanne, eivät eronneet, vaikka nuoria olivat. Rankkaa on ollut, taloudellisesti kuitenkin pärjäsivät hyvin. Onko sairaus vaikuttanut miehesi ajatuksenjuoksuun paljon? Se on mielestäni iso kysymys?

Silloinhan ei osata aatella, että koskaan kuolee, kaikki tuollainen on yleensä niin kaukaista.



Mutta en minäkään miestä jättäisi. Pitäisin silti huolen, että saisin omaa lomaa. Hoitopaikka siis miehelle aina silloin tällöin.

Kerroit, että teillä on iso asuntolaina. Miksi ette möisi pois, ja sillä tavoin helpottaisi ainakin taloudellista painetta?

En edes ymmärrä, että miten se elämä muuttuisi helpommaksi eroamalla.



Jos itse sairastuisin, niin tietysti toivoisin, että mies osaisi silti elää onnellisena minun kanssani. Mutta jos ei, niin toivon myös, että osaisin päästää irti.



Mutta tosiaan hyvä kysmys on tuokin, että miksi olette mennyt naimisiin. Eihän siinä vihittäessä luvata olla yhdessä vain hyvinä aikoina, terveinä ja kauniina. Kyllä siinä luvataan tahtoa rakastaa myös huonoina päivinä. Jos ei halua siihen alunperinkään ollut, niin miksi menitte naimisiin valheellisten lupausten saattelemina.

Jos mies sairastuisi ja minä luikkisin karkuun, niin kuka tilan sitten hoitaisi?

Eritasoisia vaikeuksia tulee kaikille. En voi kuvitella, että jättäisin mieheni _sairauden_ takia.



Vanhemmiten sairauksia tulee kaikille. Meinaatko, että miehesi häipyy kasikymppisenä kuvioista jos dementoidut silloin?

nuorena tällaisessa perheessä, missä on esim toisella vanhemmalla aivovamma. Se on hirveän rankkaa vuodesta toiseen, kymmenistä vuosista puhumattakaan. Vammautunut ei todella ole enää se sama ihminen, jonka kanssa on mennyt naimisiin. joillakin on väkivaltaa, masennusta, mustasukkaisuutta, toimeentulo-ongelmia, seksittömyyttä kaikkia niitä asioita, mitkä normaalitilanteessa johtavat avioeroon.



Kestämistä ja jaksamista tarvitaan todella paljon, ja pahimpina asioina on, että nämä "tyrmääjät" unohtavat tämän perheen sujuvasti omassa kiireisessä elämässään. Ystävät yleensä siis kaikkoavat kaiken päälle. Pyydän anteeksi tätä kirjoitusta sinulta ap, mutta näin olen kokenut.

Mieheni on minua 14v vanhempi, joten on hyvin todennäköistä että joudumme joskus tilanteeseen, jossa hän tarvitsee minua hoitajaksi. Enkä aio häntä sen takia jättää, minähän rakastan miestäni!

Lähimuisti pätkii. Ei muista mitä teki, tai sanoi 10 minuuttia sitten. Ei ole vielä sen kummempaa, mutta muutenkin on ollut riitoja, joista pitäisi olla ottanut oppia, sitten vielä tämä päälle. Ei muista mistä riideltiin tai sovittiin, sairaus vaikuttaa tähänkin.



Hänen pitää kirjottaa lapuille asiat, että muistaa tehdä ihan arkiasiat. Nyt on vaan maannut kyllä enimmäkseen, lapsiakaan ei pysty juuri hoitamaan muuta kun sen, että käyn nopsaan kaupassa tai pienellä kävelyllä ja lapset otan mukaani tai jätän nukkumaan tai isompi ja omatoimisempi 5v saa jäädä piirtämään tai katsoo elokuvaa kun mies nukkuu. Nuorempi on pakko ottaa aina joka paikkaan mukaan, on niin rasavilli.



Ei olla vielä sopeuduttu tilanteeseen, tuli niin yhtäkkiä.

Ei se erokaan auttaisi, ei vois mies ottaa lapsia itselleen hoitoon koskaan yksin, toisaalta tällä hetkellä seksielämäkin on täysin nolla ton sairauden takia.



Asiantuntija-apua ja terapiaa meille on kyllä saatavilla ihan ilman pyytämistä onneksi. Mutta eihän sitä nyt joka päivä tietenkään ole, tunti viikossa ja siinä ei paljon ehdi kun on vielä niin hämmästynyt tästä.

edes saisi jonkun kuvan asioista ja miten ne etenee.

On aivan eri asia, että halvaantuu, sairastuu, dementoituu 80-vuotiaana, kun lapset ovat lentäneet pesästä, ja ollaan jo vanhoja, kuin että tämä tapahtuu elämän ruuhkavuosina.

kuntoutus, mitä miehesi varmasti haluttaessa saa. Myös tulee mieleen, että onko kyse äkillisestä aivovammasta, etenevästä sairaudesta, saattohoitoon johtavasta tilasta ym. Tiedä, että kuulostaa kylmältä, mutta on niin rankkaa ja teillä on vielä ihan pienet lapsetkin.



Tuli mieleen kirjoituksestasi Viikkoja, kuukausia; missä myös vaimo oli väsynyt rakkaaseen "hömelöksi" muuttuneeseen mieheensä. Rankkaa varmasti on, jotain helpotuksia teidän on tehtävä arkeenne joka tapauksessa, et voi huolehtia yksin lapsista ja miehestä. Voimia ja viisautta sinulle! terv 4

Tilanne olisi toisin päin, hän olisi jättänyt sinut.

jonkun halvaantumisen vuoksi jättävää voidaan kyllä katsella pahalla silmällä, mutta psyykkisen sairauden vuoksi on täysin hyväksyttävää, ja myös toivottavaa jättää toinen.

minä nimittäin sairastuin, ja sukulaistensa kannustamana mies jätti. Itse olisin pysynyt hänen rinnallaan, tuli mitä tuli, onneksi kävi näin päin, kamalaa jos olisin hukannut elämäni tuollaisen ihmisen rinnalla.

senhetkistä tilaa, kuten ei kuolemakaan.

niin aivan yhtä lailla joutuisit huolehtimaan lapsista yksin kuin nytkin. Toivottavasti teillä on jotain turvaverkkoa, että jaksat.



Ja toinen asia: jos eroaisitte, niin eihän mies pärjäisi yksin. Missä hän sitten asuisi ja kuka hänestä huolehtisi?



Mutta joka tapauksessa, eihän sun tarvi nyt päättää yhtään mitään. Kuten sanot, niin olette vielä vähän alkushokissa, joten nyt ei edes ole mikään aika päättää noin suurista asioista kuin ero. Nyt on aika keskittyä miehen kuntoon ja arjen selviytymisratkaisuihin. Vielä tulee aika, jolloin tämä uusi elämänne on tasaantunut, ja silloin sinulla on aikaa ja voimia miettiä miten haluat loppuelämäsi viettää.

Hänestä ei ole osallistumaan elatukseen, ei kotitöihin. Ei muuta kuin vaihtoon, näin se toimii miesten maailmassa. Me tyhmät naiset uskotaan johonkin rakkauteen..

T.15

Jokainen tekee ratkaisut oman jaksamisensa mukaan.

eikä meillä ole mitään apuvoimia. Rankkaa kantaa vastuu kaikesta, omille mahdollisuuksille ja valinnoille ei mitään tilaa ja aikaa. Vastuu lapsista, arjesta, työstä, raha-asioista, olen itse ainakin tosi uupunut. Ymmärrän nämä eroajatuksetkin oikein hyvin kun joka päivä taistelee itsensä kanssa että jaksanko vielä. Ihan hölmöjä nämä kommentit rakkaudesta. Kyllä tässä on rakkaus todella koetuksella. Jatkuva huoli siitä, että jos minä uuvun ja vaikka sairastun, mitä sitten? Menee koti lapsilta alta ja kuka heistä huolehtii? Itse en tule eroamaan, tiedän sen, mutta ymmärrän että joku niin voi tehdä. Voimia!