Olisitko lapsena halunnut olla päivähoidossa vai kotona äidin kansa?

kouluikään asti ja olin tilanteeseen tyytyväinen.

Kotoa ja naapurustosta löytyi leikkiseuraa kerran viikossa kävin kerhossa.

niin eipä ollut niin kivaa. Naapurissa oli kaksi poikaa, jotka varmaan aina katsoivat sisällä telkkua, kun ei heitä koskaan näkynyt pihalla eikä leikkipuistossa.

Äiti oli niin epäsosiaalinen, ettei koskaan tehnyt tuttavuutta leikkipuistossa kenenkään toisen äidin kanssa. Se antoi esimerkin, ettei vierailla (lapsillekaan) saa puhua, kun äiti on paikalla. Ajattelin, ettei äiti hyväksyisi sitä.

kouluikään asti ja olin tilanteeseen tyytyväinen.

Kotoa ja naapurustosta löytyi leikkiseuraa kerran viikossa kävin kerhossa.



Omat lapseni (3v ja 5v) ovat päiväkodissa mutta haluaisivat olla kotihoidossa :(

Muistan vieläkin sen tunteen kun käveltiin aina päiväkodin ohi ja näin ne lapset siellä leikkimässä. Se päiväkodin piha oli ihana, ihaillen ja kateellisena aina katsoin niitä lapsia siellä leikkimässä :(. Olisin NIIIIIN halunnut päästä sinne, mutta ei. Siihen aikaan ei ollut tapana, että päiväkotien pihoille sai mennä leikkimään viikonloppuisin tms, eli en koskaan sille pihalle sitten päässyt. Olen näin aikuisena miettinyt, että haluaisin joskus käydä siellä pihalla nyt, jos on vielä olemassa, viedä sinne vaikka omat lapset sinne leikkimään, sen verran ison trauman se jätti. Vieläkin aina, kun nyt käyn jossain päiväkodissa, niin tulee uskomattoman ihana ja jännittävä fiilis jotenkin. Kai se lapsi siellä sisälläni on innoissaan ja jännittynyt kun pääsee päiväkotiin vihdoinkin. Että näin mulla. Omista lapsista esikoinen ei ollut päiväkodissa (näin jälkikäteen ajateltuna iso virhe!!), mutta kuopuksen laitoin päiväkotiin heti kun täytti 3v. Ja ihan eriluonteisia kyllä ovat, esikoinen arka ja ujo ja kuopus reipas ja rohkea. Sitä ei sit tiedä, mikä osuus päiväkodilla tuossa luonteessa loppujen lopuksi sitten on. Uskon,että iso.

Päiväkodissa oli mahtavaa n. 5-vuotiaasta eteenpäin. Minulla on 3 vuotta nuorempi veli, joten lienen ollut vähän aikaa kotona äidin kanssa. Ennen päiväkotia olin perhepäivähoitajalla joka oli myös mukava. Sain sieltä ensimmäisen "oikean" ystävän, samanikäisen tyttökaverin.



Sen sijaan kouluikäisenä, vielä niinkin "vanhana" kuin 10-14 -vuotiaana tuntui välillä ankealta olla kotona pitkiä iltapäiviä, vaikka pikkuveljen kanssa yhdessä kotona oltiinkin. Jotenkin sitä aina odotti että koska vanhemmat tulevat kotiin ja "oikea" kotona oleminen alkaa. Vaikka syötiinkin itse välipalaa ja luin kirjoja jne. viihdykettä.

Isäni jäi työttömäksi ollessani neljän vanha, jolloin automaattisesti minut potkittiin ulos päiväkodista, kun oli isä joka pystyi hoitamaan kotona. Itse en ymmärtänyt tilannetta, miksi minä en enää saanut mennä päiväkotiin. Kuitenkin ainakin alku aikoina, lähdin joka päivä päivällä leikkimään tarhan pihaan kavereideni kanssa, koska tarhaan oli vain 100m kodistamme. Muistan, kun ei ollut mitään tekemistä isän kanssa kotona, eikä hän paljoa minua mihinkään vienytkään, silloin tällöin. Mutta en voinut kuvitellakaan, että olisimme joka päivä yhdessä lähteneet puistoon leikkimään tai avoimessa päiväkodissa käymään. Muutamana ensimmäisenä kertana tädit antoivat minun leikkiä tarhan pihassa, mutta sitten se loppui kuin seinään. Varmaan säälistä antoivat. Tuli kyllä tosi paha mieli, kun eihän 4-vuotias ymmärtänyt mistä oli kyse.

Päiväkodissa oli mahtavaa n. 5-vuotiaasta eteenpäin. Minulla on 3 vuotta nuorempi veli, joten lienen ollut vähän aikaa kotona äidin kanssa. Ennen päiväkotia olin perhepäivähoitajalla joka oli myös mukava. Sain sieltä ensimmäisen "oikean" ystävän, samanikäisen tyttökaverin.

Sen sijaan kouluikäisenä, vielä niinkin "vanhana" kuin 10-14 -vuotiaana tuntui välillä ankealta olla kotona pitkiä iltapäiviä, vaikka pikkuveljen kanssa yhdessä kotona oltiinkin. Jotenkin sitä aina odotti että koska vanhemmat tulevat kotiin ja "oikea" kotona oleminen alkaa. Vaikka syötiinkin itse välipalaa ja luin kirjoja jne. viihdykettä.

koska olin kotona koko ajan, kerran viikossa pari tuntia seurakunnan kerhossa. Se oli tosi mukavaa. Sen muistan, että kun isosisko aloitti koulun, niin olin onnellinen, ettei mun tarvinnut herätä! Olen silloinkin ollut siis melko aamu-uninen. Oma lapsi on hoidossa, kertoo siellä olevan kivaa eikä osaa vielä valehdella (kaksivuotias), mutta kyllä osaa nauttia myös vapaapäivistä ja joskus aamulla yrittää ehdottaa, että jos jäätäisiinkin nukkumaan kotiin!

Olen ollut sekä kotihoidossa että päiväkotihoidossa ja mukavimpina muistan ne vuodet kun äiti oli meidän kanssa kotona.



Myös kouluajalta muistan miten kivalta tuntui tietää äidin olevan kotona toisin kuin niinä vuosina kun oli töissä.

Mutta se oli niin rakas täti, että kun tuli hoitajan kesäloma niin sain mennä sinne yökyläänkin. Ainoat kurjat muistot oli, kun joutuui varahoitopaikkaan omanhoitajan vapailla.

kun tulin koulusta. Joskus ei ollut, ja se oli ihan kamalaa. Muistan vieläkin, miten ihana oli tulla kotiin, kun äiti oli siivonnut ja ehkä leiponut jotain :). Mutta siis ennen kouluikää olisin ehdottomasti halunnut sinne päiväkotiin. 48

Siellä tykkäsin olla, mutta jossain vaiheessa kun tarhapaikkaa ei enää saanut kokopäiväisenä joten jouduin kiertämään erilaisilla pph:lla joista en tykännyt. Tarhaan ihan halusin mennä, pph:lle en.

sain valita: koti / pk.

Valitsin olla kotona. Vanhemmat oli töissä.

Koskaan en ollut päiväkodissa, jollain perhepäivähoitajalla muistan olleeni alle viisi-vuotiaana. En muista oliko kivaa vai kamalaa.

enemmän virikkeitä sekä seuraa. Esikouluun meno oli kova shokki eikä kouluaikana tahtonut olla kavereita. Omat lapset ovat olleet myös kotihoidossa ja olenkin yrittänyt järjestää heille kuitenkin virikkeitä mm. kerho, kyläilyt lähellä asuvien samanikäisten luokse jne.

mummon hoidossa. Nautin olostani, seuranani oli siskoni. Kävin myös kerhossa, en viihtynyt siellä. Eskariin meno sujui ongelmitta.



Enkä ole itse kotiäiti, mutta en silti usko että päiväkoti olisi lapsille joku taivas.

Muistan kuinka odotin sitä päivää n. 4 vuotiaasta asti että pääsisin leikkikouluun kun kaikki kaveritkin oli siellä. Minä nyhjötin kotona yksin äidin kanssa joka ei tehnyt mitään muuta kuin kotitöitä tai luki kirjaa. Yksikseni odotin, että kaverit pääsis kotiin ja saisin kavereita.

Kaikki muistot päiväkodista ovat ankeita. Kotona ainoastaan nautin elämästä. Mutta äitini oli yh, joten ei kai ollut vaihtoehtoja :(

Mun äiti lähti töihin kun täytin 18-vuotta..eskarissa olin ennen kouluun lähtöä..olin kateellinen niille joska oli päiväkodissa=)Koska äiti oli kotona niin rahaa ei ollut tehdä ikinä mitään,se masenti..aina oltiin vaan kotona ja syötiin metsänantimia=)Oisin toivonut että äiti olisi mennyt töihin ja ois päästy ees kerran kunnon matkalle=)

Olen ollut hoidossa, ensin oli hoitajana tätini meillä kotona, sitten olin kolmella eri perhepäivähoitajalla, kunnes äitini sai minulle paikan päivakodista. Mieluiten olisin ollut kotona äidin kanssa ja sainkin olla ne päivät, jolloin äidilläni oli arkivapaita.

Kaikki kaverit olivat rohkeampia ja parempia kaikessa ja vieläkin olen vähän onneton suheltaja. Äitiin ei ole kovin läheisiä suhteita ja on jotenkin minun silmissä luuseri, kun oli aina vaan kotona.



Kotona oli aina lapsuudessa todella tylsää, se on päälimmäinen muisto. Ei mihinkään suuntaan rohkaistu, oltiin vaan.

Ja sieltä jäi paljon traumaattisia kokemuksia, siis oikeasti.