Lapsella ylävatsa kipuilua
siinä ylävatsankohdalla "kuopassa" eli keskellä rintakehää, mikä voisi olla?
Kommentit (6)
Poika onkyllä isokokoinen ja ylipainoa on, mutta painon tarkkailussa on parastaikaa.
ensin kovaa mahakipua, just siitä ylävatsasta, seraavana päivänä alkaa päänsärky ja lievää lämpöä ja ohi menee parissa-kolmessa päivässä.
Tätä samaa ollut siis jo melkein puolella meidän ekaluokkalaisen luokalta. ja myös kavereilla.
Tsemppiä, ja lepoa.
on ainakin ollut mahatautia, joka ei välttämättä muuten oireilekaan, kuin mahakivuilla ja kouristuksilla ja esimerkiksi niin, että lapsellakin tulee mahansisältöä melkein suuhun asti. Ja voi kestää pitkään, viikon jos ei ylikin.
Jos kyse on refluksista, olennaista on kohtuulliset ruoka-annokset ja rasvaton ruokavalio.
pallea painaa sisukaluja ylöspäin. Lihavien tauti etenkin aikuisväestöllä.
Lääkäri voi määrätä Losec kuurin tai jonkun muun happoja salpaavan lääkityksen lapsellesi. Omalla normaalipainoisella tytöllä on ollut refluksivaivaa ja silloin tällöin on joutunut lääkekuurin syömään joka on kuukauden mittainen.
Itselläni lihavana ollessa sama vaiva, nyt olen pudottanut painoa yli 20 kg ja vaivaa ei enää ole.
palleatyrän alun. Refluksissa ei välttämättä tule happamia röyhteisyjä tai polttele, vaan tuntuu juuri tuollaista kipua. Onko kipu yhteydessä ruokailuun - tulee viiveellä ruokailun jälkeen?