Synnytyksestä ja jaksamisesta.
Jotkut kuulemma väsähtävät synnyttäessään.
Minulla on ollut pisin synnytys 27 tuntinen, josta ponnistaminen vei 55 min. Edeltävä aamuyö ja seuraaava yö kokonaan tuli valvottua synnyttäen. Sain yhden annoksen epiduraalia ennen ponnistusvaihetta, kun kipujen jatkuminen ja unen puute alkoi silloin uuvuttamaan. Nukuinkin puudutteen vaikuttaessa pari tuntia ja sitten ponnistin.
Synnytyksen jälkeen en nukkunut kolmeen yöhön, kuin hajanaisia torkkuja. Katsoin kelloa ja yleensä se oli edennyt vain 15 min. Vauvan ihanuus valvotti.
Hyvin siis jaksoin. Ihmettelin, kun tarjosivat pyörätuolia synnytyssalista poistumiseen, jota en ottanut kyllä vastaan. En pelännyt missään vaiheessa, että tuupertuisin suihkuun tai että en olisi vauvan nostelu kunnossa. Kun kivut jäivät vauvan syntymään, olin todella voimissani taas!
Mites teillä muilla väsymyksen kokeminen? Se kyllä ärsytti, että kun olin perhehuoneessa hoitanut vauvaani kolme yötäpäivää synnytyksen jälkeen ilman apuja, niin joku hoitaja kehtasi herättää minut, kun olin nukahtanut kerrankin hieman pitemmäksi aikaa kuin vartiksi ja kello oli lähellä puoltayötä! On niin väärin herättää synnyttänyt äiti, jos vauvalla on kaikki hyvin ja alkaa tenttaamaan unista äitiä, että oletko sitä ja tätä vauvan kanssa!
Kommentit (4)
itse olen kuin vieterijänis jos yhtään joudun esim. valvomaan. en myöskään synnytyksen jälkeen juuri nukkunut, olin aivan ylivireinen. mutta ajan kansa sekin tasottui. ymmärrän kyllä hyvin, että useimmat ihmiset reagoivat uuvuttavaan työhön uupumalla. aina se ei vain kuitenkaan noin mene.
paitsi nyt tietenki ite synnytys mutta jälkituntemukset oli samat.
vaikka oli su illasta asti supistellut, maanantaista asti säännöllisesti eka 15 min välein ja sit tiistaista 10 min välein ja lapsi synty sitte vasta torstain puolella klo 2.15. Eli aika monta yötä jäi nukkumatta mitä nyt välillä supistusten välillä kerkes torkahtaa ja tyhmä vielä ilman mitään kipulääkettä synnytin niin olin niiin onnellinen ku vauva oli maailmassa. kylläkin pyörryin synnytksen jälkeen suihkussa.
oltiin kans perhehuoneessa ja en saanut nukkuttua ollenkaan ku vauvaa piti ihailla ja ajatukset pyöri päässä ja olin pikkasen hormoonihöyryissä. soittelin kavereille , äitille ja siskoille. olisin halunnut että heti tulis kaikki vauvaa kattomaan. paikat oli kipeenä kyllä pari viikkoa piti kävellä hankalasti. ja se harmittaa kun jouduttiin vauvan kanssa hypätä parin eka viikon ajan sairaalassa keltasuus kontrolleissa ja sinivalohoidoissa.
ensinnäkin sairaala ei ole mikään lastentarha, ja toisekseen jälkitauteja tulee jos jää sänkyyn makaamaan (esim. veritulppariski kohoaa yms.) Hoh hoh mitä väkee.
synnytys oli käynnistetty. Mitään ei tapahtunut kahteen päivään ja huolestunut äitini oli aina soittaessaan saanut kuulla ettei mitään...lopulta hän oli sanonut että onhan sinne ovi ja halunut siirtää Naistenklinikalle, ettei tapahtuisi mitään kun jo toista päivää yritystä.
Sitten kun toisena päivänä klo.16.00 aikoihin sanottiin että siirretään osastolle ja seuraavana päivänä tehdään sektio, niin riemuissani nousin ylös sängystä jaloittelemaan...lapsivesi tuli joten ei mihinkään sektiota odottamaan. Meni vielä se kolmaskin yö, koska kohtu ei niin vaan auennut, lapsi syntyi aamulla, ponnistamalla niin, että silmäkin vereti sen jälkeen.
En malttanut osastolla nukkua, vauva oli ilon aiheeni, välillä huitelin alakerran kahvilassa onnittelijoita tapaamassa omassa lämpimässä aamutakissa. Äitini oli ilmoittanut hoitajalle, että yrittäisivät pitää minua enemmän sängyssä, ettei mitään jälkitauteja tule...Hoitajat huikkasivat kanslian ohi mennessäni, etä minulle sopii sukunimeni, on niin menohaluihini viittaava.
Kotona sai otettua univelkaa kiinni, lapsia ei ollut muita hoidettavana.