Te joiden lapset pärjää hyvin koulussa ja saa hyviä numeroita.
Miten kannustatte lapsianne koulun käynnissä? Miten saatte ne lukemaan läksynsä? Kerro vinkkejä.
Uhkailu vai kiristys? Karkit vai lahjonta? Vitsa vai kiitos?
Oletteko itse korkeasti kouluttautuneita?
Kommentit (34)
Palkitsen kyllä hyvistä suorituksista sillä lailla, että jos saa kokeesta 10, saa rahaa pari euroa tai suklaapatukan. Samoin todistuksen numeroista 9 ja 10 saa jotain palkinnoksi. Suurempi motivaattori pojalle taitaa kuitenkin olla äidin ihan rehellinen kiitos, että oletpas ollut ahkera ja myös hänen oma hyvä mielensä hyvistä numeroista.
Vähän tuo on laiska lukemaan läksyjä, mutta seuraan hänen osaamistasoaan lukemalla hänen kanssaan yhdessä kokeisiin. Sitten, jos osaaminen näyttää hiipuvan, laitan tekemään läksyjään paremmin. Tällä hetkellä huitaisee ne ohimennen iltapalaa syödessä viidessä minuutissa... Eli aika huoletonta on.
Itse olen vain ylioppilas, duunarityössä.
Tarkistetaan läksyjä yhdessä ja lapsetkin on huomanneet että on mukavampaa kun tietää asioita. Ja akateemisia ollaan...
Paljon saattaa vielä muuttua, mutta toistaiseksi lapsen motivoimiseen on riittänyt se että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsen tekemisistä, läksyistä, koulusta jne. Osallistumme aina kaikkiin koulun juttuihin (vanhempainillat, juhlat, rahankeräykset jne).
Läksyt tarkastamme yhdessä päivittäin ja lapsi kertoo mitkä jutu on kokenut helpoiksi/vaikeiksi.
Tietysti 1-2. luokka on vielä helppoa, mutta kolmosella on jo toinen ääni kellossa. Meidän koulussa annetaan numeroarvosanat heti alusta lähtien ja kokeita on koko ajan.
Tänä vuonna olemme ruvenneet palkitsemaan hyvistä numeroista. Kympistä saa kaksi euroa ja ysistä euron. Lapsi säästää rahaa Nintendo ds-peleihin.
Itselläni on yliopistotutkinto, mutta mies on aivan tavallinen duunari (oppisopimuskoulutus). Isäkin motivoi lasta koulunkäyntiin, jotta pääsisi siistimpiin hommiin kuin hän.
niin hyviä numeroita saa, koska on niin huolimaton. Mutta otan osaa tähän keskusteluun sen vuoksi, että hän on aina lukenut hyvin läksynsä. Siihen minulla ei ole sen enempää osaa eikä arpaa. Hän vain tekee ne oma-aloitteisesti. Olemme kyllä sanoneet, että läksyt kuuluvat viikkorahaan samoin kuin oman huoneen siivous. Emme muut.
Olemme molemmat akateemisia - jos sillä nyt merkitystä on.
3. luokkalainen tuo kotiin kokeista 9-10 linjaa, samoin 6. luokkalainen. 6. luokkalaisen viimeiset kokeet olivat 9+, 9 ja 10-. 3. luokkalaisen puolestaan täysi 10 :).
Läksyt pitää lukea, kokeisiin pitää valmistautua jne. Karkkia ja lahjontaa tai vitsaa tai uhkailua ja kiristystä emme harrasta. Kiitosta kylläkin.
Minulla on yliopistotutkinto, miehellä opistotasoinen. Itse vedin ala- ja yläasteen ja lukion "keskiarvo yli 9" linjaa, päästötodistuksessa 9.6, yläasteelta lähtiessä 9.8. Nyt 6. luokkalaisella numerot yhtä lukuunottamatta ysejä, se yksi oli 10. 3. luokkalaisella ei ole vielä kuin kaksi numeroa: äidinkieli ja matematiikka, molemmat 9.
Minä olen sitä mieltä, että tuo on pitkälti siitä kiinni, että nykyajan koululaitos perustuu verbaaliosaamiselle. Molemmille lapsille on luettu paljon ja molemmilla on laaja sanavarasto. Molemmat myös lukevat itse paljon, 6- luokkalainen varsinkin kulkee kirja kutakuinkin koko ajan naaman edessä :-).
Sekä kotiintuloajat, jotta läksyihin/unelle jää sitä aikaa. Meillä 15 v tulee arkisin klo 20 viim. kotiin, viikonloppuisin klo 23.
lapsia 5, 3 koulussa, vanhin lukiossa, 9-luokkalainen, 7-luokkalainen, sekä sitten 2 alle 7 vuotiasta. Emme ole korkeasti koulutettuja, lapsilla keskiarvo 9-9,8. Kavereita paljon, ja eivät aina ole äidin kultamussukkoja (vanhemmat lapsosista narahtaneet tupakoinnista ja alkohoin käytöstä) Elämmä normaalia työläisperheen elämää.
vaikka kokeisiin lukeminen ja läksyjen teko on tervanjuontia. Usein vielä "unohtaa" kertoa että on kokeet eli ei lue ollenkaan kokeisiin koska kertoo edellisenä päivänä että on kokeet ja kirja koulussa....
läksyt tekee nykyään koulun jälkeen heti kun muuten ei pääse tietsikalle
kyselen päivittäin mitä kuuluu ja miten koulupäivä meni. Alusta lähtien olen opettanut, että läksyt tehdään välipalan jälkeen. Isompaa olen neuvonut miten kokeisiin kannattaa lukea. Lapset (2. ja 5. luokkalaiset) tekevät meillä "automattisesti" läksyt ja kysyvät apua tarvittaessa. Isompi pyytää kuulustemaan joskus kokeisiin. Koskaan ei ole tarvinnut kiristää, lahjoa tai uhkailla. Läksyjen teko ja opiskelu on meillä ollut aina itsestäänselvää.
Kysyit vielä vanhempien koulutusta eli ollaan mieheni kanssa kyllä korkeakoulutettuja, mutta minusta se ei ole tässä oleellista.
niin vanhemmat aina kannustivat, kehuivat hyvistä numeroista (rahaa en saanut) ja todistuksesta. Kuulustelivat kokeisiin (ei aina), katsoivat että luin ja tein läksyt (en saanut mennä ulos/katsoa telkkaa tms. ennen kuin läksyt oli tehty) ja auttoivat niissä jos oli ongelmia. Harvoin tuli huonoja numeroita, mutta jos tuli eivät vanhemmat haukkuneet tai moittineet, vaan kannustivat yrittämään seyraavalla kerralla enemmän ja auttoivat itsekin silloin kun huomasivat että joku asia on vaikea minulle. Selostivat minulle, että koulunkäynti oli minun "työtäni", ja *minun* etuni on oppia, vain *minä* siitä kärsin jos laiminlyön koulunkäynnin! Sen ymmärsinkin jo tosi varhain, joten isompia ongelmia ei koulunkäynnin kanssa koskaan ollut.
Vanhempani molemmat maistereita, äiti kieltenopettaja. Itse luin myös maisteriksi jos se nyt tähän jotenkin liittyy.
mutta vaikuttaa, että jotkut vaan ovat automaattisesti kiinnostuneita noista koulutaidoista, kun meidän poika osaa jo kaikenmoista laskemista ja kirjaimia. Vielä ei lue, mutta tänään just halusi kirjoitella magneettikirjaimilla kaikkien sukulaisten nimet ja mulla on mennyt koko päivä luetellessa sille mikä kirjain tulee seuraavaksi.
Voihan toki olla, että minä koulumenestyjänä osaan automaattisesti rohkaista poikaa tuollaisiin juttuihin, enkä koskaan sano ei, kun poika pyytää apua laskemisessa tai kirjoittamisessa. Monessa muussa leikissä mulla menee hermo paljon nopeammin, joten kyllä meidänkin pojalta löytyy sitten niitä heikompiakin osa-alueita.
Eli en nyt ollut kysymyksen kohderyhmää, mutta ajatuksia nämäkin.
Näin yläkoulun opettajan kannalta alakoulun ja yläkoulunkin tärkein asia on opettaa tekemään töitä osaamisen eteen eli läksyjen teko ja kokeisiin valmistautuminen. Puhtaalla lahjakkuudella ei menesty pitkään.
Paras lähtökohta olisi oppilaan sisäinen motivaatio ja vasta sitten meidän vanhempien lahjonnat, kiristykset ja...Jos kehut ja kiitokset riittävät niin aika hyvä.
opastus ja tuki.
Toki voi vaikka pienen kannustusrahan laittaa. Sen pitää olla sellainen että siihen on sit realistiset mahdollisuudet päästä, eikä saa lapsi stressaantua tavoittelemaan vain sitä rahaa.
Innostus pitää saada syttymään, ei siitä muuten tule mitään.
Uhkailu, kiristys ja vitsa ei taatusti toimi.... haluaisitko itsellesi vaikka töihin jonkun ruoskijan? pelko ei enää motivoi
Meillä nelosluokkalainen poika saa ysejä ja kymppejä... ei paljon kyllä lue mutta asiat tuntuu osaavan.
Tokihan on myös niin että kaikki ei vaan voi saada niitä hyviä numeroita, sehän on mahdotonta. Opettaja on epäonnistunut mikäli kaikki saa kympit. Koe oli liian helppo
Minä oon aina ajatellut, että minun ja sisarusten hyvään koulumenestykseen oli yhtenä tärkeänä syynä se, että meille annettiin runsaasti aikaa läksyjen tekemiseen. Eli vanhemmat pitivät sitä tärkeimpänä, niinpä meillä ei paljonkaan ollut velvoitteita kodinhoidon suhteen, vaan koulupäivinä tultiin kotiin, tehtiin läksyt ja sitten olikin jo ilta ja vähän katsottiin telkkaa ennen nukkumaan menoa.
Tietysti mun muistikuvat ovat yläaste- ja lukioajoilta, jolloin läksyjä riitti pariksikin tunniksi.
Aikaa läksyille antoi myös se, ettei meillä ollut lainkaan aikaan sidottuja harrastuksia. Eli siitäkään läksyjen teko ei ikinä jäänyt kiinni, että olisi pitänyt viideksi kiiruhtaa jonnekin harkkoihin. Meidän harrastukset oli hiihtoa kotipihasta ja muuta ulkoilua, telkkari ja kaverit.
Tyttö hoitaa itse omat läksynsä ja kauhistuu, jos ne joskus meinaa unohtua. En osallistu koulunkäyntiin siis mitenkään. En oikeastaan muuta kun kokeita palautettaessa sanon: nehän meni taas hyvin.
Itsellä opistotaso, mies DI
Pitkälle varmasti riittää se, että ihan ekaluokasta asti lapselle tehdään selväksi, että läksyt tehdään ensin, sitten vasta muut hommat. Läksyistä ja koeasioista ollaan kiinnostuneita, kehutaan hyvistä suorituksista jne. Hyvin pian kouluasioiden hoitaminen muodostuu lapselle itsestäänselväksi. Pitkälti kiinnsotus koulunkäyntiin on varmaan laspen luonteesta kiinni, mutta välinpitämättömyydellä saadaan (oletan) kiinnostuneidenkin lasten motivaatio lopahtamaan.
Itse olen toiminut kahden vanhemman kohdalla niin, että ekaluokalla osallistuin aktiivisesti läksyjen tekohetkeen, läksyt tehtiin heti koulusta tulon ja välipalan jälkeen keittiön pöydän ääressä, minun silmissäni (olin kotiäitinä silloin, sillä varmaan iso merkitys, että olin paikalla). Yhdessä katsottiin ne aina läpi, lukuläksyt kuuntelin ja kuittasin. Tokaluokalla läksyt on siirrytty tekemään omaan rauhaan, mutta tarviatteassa olen ollut apuna. Pikkuhiljaa läksyjen teosta on tullut itsestäänselvyys, joka hoidetaan heti alta pois. Lasten kasvaessa olen antanut satunnaisesti luvan mennä suoraan koulusta kaverille, mutta silloinkin siellä kaverilla tehdään heti läksyt. Nyt, kun esikoinen on 5.-luokkalainen ja kakkonen on kolmannella, en enää tarkista läksyjä, mutta päivittäin kysyn onko ne tehty ja tarvitatessa kuulustelen kokeisiin ja kyselen muutenkin kouluasioista. Missään vaiheessa (vielä!) ei ole tullut esiin edes vaihtoehtoa, että läksyjä ei tehtäisi!
Kun todistukseen alkoi tulla numeroita, aloin palkitsemaan kiitettävistä numeroista, ysistä saa 5 e, kympistä 10 e. Itse en koskaan saanut tällaista kannustusrahaa ja muistan sen harmittaneen kovasti tasaisen ysi-kymppitason tyttöä. Siksi teen omien lasten kohdalla näin. Niin, olemme molemmat tohtoreita, sekä lasten isä että minä. Jännä nähdä onko kouluinnossa ja -menestyksessä sitten eroa, kun kaksi nuorimmaista lähtee kouluun, heidän isänsä ei ole kouluttautunut. Itse en usko hetkeäkään, että eroa olisi muuten kuin persoonakohtaisten vahvuusalueiden välillä.
Tärkein työ koulumenestyksen suhteen tehdään kauan ennen kuin eka luokka edes alkaa. Kasvattamalla vastuuntuntoisia, itseään ja tekemisiään arvostavia ja hyväkäytöksisiä lapsia ala-aste menee varmasti erinomaisella menestyksellä sikäli kun oppimishäiriöitä tms. ongelmia ei ole.
Omanarvontuntoinen lapsi haluaakin pärjätä, nuo "meidän Valtteria koulu ei kiinnosta"-jutut on ihan skeidaa. Hyvä käytös taas on siksi tärkeää, että silloin ymmärretään tietyt auktoriteetit ja kunnioitetaan toisten ja omaa työtä. Normaalikäytöksiset lapset helpottavat opettajankin hommaa kun ei tarvitse keskittyä käytöshäiriöitten kanssa painimiseen vaan siihen, mistä opettajalle maksetaankin eli opetukseen.
Meillä kävi niin, että minulle siunaantui lukupäätä paljon ja siskolle ei. Kuitenkin koulumenestyksemme oli lukioon saakka aivan samanlaista, eli ka:t 9,5:n paikkeilla, systeri vain teki moninkertaisen työmäärän ja lisäksi harrasti liikuntaa ja musiikkia, mitä itse en tehnyt. Lukiossa erot näkyivät enemmän, kun minulla oli lahjoja ja siskolle vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet.
Kumpikin pääsimme ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon aloille, jotka suurimmalle osalle jäävät haaveiksi. Tästä on kiittäminen 12 vuoden aikana kehittynyttä opiskelurutiinia ja hyvää omien vahvuuksien ja heikkouksien tuntemista.
Vanhemmat ovat huonosti koulutettuja ja kummallakin duunaritaustat. Opettivat meidät alusta asti arvostamaan omaa ja muitten työtä.
Kun seurailee huonosti koulussa pärjääviä lapsia, yleensä ensimmäinen huomio on se, että he ovat huonokäytöksisiä ja laiskoja. Koulu on lasten työtä ja tämä olisi vanhempienkin hyvä tajuta. Jollei muksuna tajua omia vastuitaan - niin pieniä kuin ne siinä vaiheessa ovatkin - ja hoida niitä ylpeydellä, miksi sitä tekisi aikuisena? Ja kuka noita asioita opettaa jolleivät vanhemmat?
Lapsellani on dysfasia. Englannin ja äidinkielenkokeisiin lukee tunteja ja päiviä. Silti kokeesta tulee max. 6. Matematiikkaan ei harjoittele lainkaan, kuuntelee ja opiskelee tunnilla. Kokeista tulee pelkkiä 9 tai 10.
Muistakaa, että lapset ovat erilaisia oppijoita. Joskus lukeminenkaan ei saa numeroita nousemaan.
ja todistukset hyviä. Siksi onkin ollut totaalinen shokki, kun esikoiselle koulu on vaikeaa ja yhtä tervanjuontia. Lukeminenkin on toooosi hidasta ja vastenmielistä. Aluksi yritin ja touhotin, nyt olen luovuttanut. En onnistunut motivoimaan poikaa panostamaan kouluun.
Kuopus on ehkä vähän sisukkaampi, saattaa pärjätä paremmin ihan kovalla työllä. Hänkään ei tunnu olevan millään asteikolla lahjakas tai helposti oppiva.
Yläasteikäisen kanssa tenttaan silloin tällöin ennen esim. enkun koetta sanoja ja mieheni auttaa matikan ja fyssan tehtävissä, minä en niitä osaa. Yläasteikäinen on ns. kympin tyttö, jota ei ole tarvinnut patistaa, on hyvä ihan "itsestään". Noista pienistä ei vielä osaa tässä vaiheessa sanoa.
mutta on siis koko ajan saanut kaikista kokeista täysiä pisteitä ja todistuksessa kaikki rastit on parhaimmassa kohdassa. Mitenkään ei olla kiristetty, uhkailtu, lahjottu tms. Tyttö on aina ollut kiinnostunut kynähommista (laskeminen, kirjoittaminen, lukeminen jne) ja oppi itse (ei siis opetettu) lukemaan 5- vuotiaana. Itse ollaan korkeasti koulutettuja (siis yliopiston käyneitä... ei sen kummempaa) ja arvostetaan kyllä koulunkäyntiä, mutta mitenkään ei ole tarvinnu tyttöä patistaa. Se taitaa olla "luonnostaan" kiinnostunut koulujutuista ja menestyykin sit niissä. Itse olen ollut aina samanlainen. Välillä liiankin vaativa itseäni kohtaan. Tytölle ollaan yritetty sanoa, että hienoa on, kun osaa ja menestyy mutta aina ei tarvi olla paras kaikessa.
Eli jotenkin minusta näin erityisopettajana tuntuu, että ei ne kaikki vaan pysty kaikkeen/opi kaikkea vaikka kuinka ois yritystä. Ja joitankin ei vain koulu kiinnosta.