Onko huonosti kasvatettu/hemmoteltu 8-vuotias? ELi lapsen mummo
osti pikkulelun lapselle. Lelu ei kuitenkaan ollut lapsen mieleen. Lapsi ei osoittanut mitään kiinnostusta lelua kohtaan vaan käänsi vain selkänsä. Osaako teillä tuon ikäiset edes jotenkuten esittää, että tykkäisi saamisestaan?
Kommentit (13)
Ei muuten pidä paikkaansa!
Itte kuulun perheeseen jossa lahjat oli AINA sitä samaa "tarvetta" eli vaatetta toisen jälkeen. Ja lapsille vähän jotain "lelua".
Koskaan en saanut mitään jota olisin saanut. Muistan lapsuudesta kun vanhempani (lue: sadistit) antoi lukea lelulehtiä ja sitten sain jonkun pienen pehmolelun tms.
Ja tiedän: koskaan ei olla matkustettu mutta kummasti on vanhemmat polttanu tupakkaa ja vetäny viikonloppujuomiaan!
On se vähän valintaakin mitä niille muksuille ostaa. Musta pettymyksen saa näyttää! Tunne sekin on. Ja ihan oikein näyttää että harmittaa, ei tule seuraavaksi lahjaksi samaa roskaa.. Minutkin on opetettu "arvostamaan" mitä mulle annetaan.
Mutta miksi ihminen ei saisi olla harmissaan? Ei tunteita saa padota. Onko oikein vaan sietää että mulle nyt ostataan sitä mitä en halua? Ettei saa mitä toivoo?
Minusta tunteita voi ja pitääkin padota. Ei ole sopivaa tärskäyttää ilkeyksiä päin näköä, kun veetuttaa. Ei saa vetää ketään turpaan. On tapana kiittää, jos joku on nähnyt vaivaa ja ostanut sinulle lahjan.
Ap:n kuvaama tilanne vaikuttaa aika eri asialta kuin mistä sinä kerrot. Jatkuva toiveiden sivuuttaminen ja laiminlyönti omien vanhempien taholta vs. se, ettei mummo osaa ostaa just prikulleen lapsen haluamaa lelua. (Minusta se on aika ymmärrettävää, lasten lelumaailma on nykyään PIKKUISEN eri kuin siihen aikaan, kun mummolla oli lapsia - ja kahdeksanvuotiaan mielihalut ovat hyvin spesifejä, kiinni esim. koulukaverien leluista ja kaveripiirin kulloisistakin leikkivalinnoista)
Eli kohteliaisuutta ja käytöstapoja on kiittää, vaikkei lahja olisikaan juuri sitä, mitä on salaa toivonut. Niin aikuisten kuin lastenkin on tämä syytä osata - mutta toisaalta kahdeksanvuotias on vielä niin pieni, että voi olla, että kiitoksesta huolimatta pettymys kuultaa läpi, ja siitä ei minusta ole syytä tehdä isompaa numeroa. Kiitos-sanan sanomatta jättämisestä sen sijaan olisin ainakin itse sanonut.
Ei muuten pidä paikkaansa!
Itte kuulun perheeseen jossa lahjat oli AINA sitä samaa "tarvetta" eli vaatetta toisen jälkeen. Ja lapsille vähän jotain "lelua".
Koskaan en saanut mitään jota olisin saanut. Muistan lapsuudesta kun vanhempani (lue: sadistit) antoi lukea lelulehtiä ja sitten sain jonkun pienen pehmolelun tms.Ja tiedän: koskaan ei olla matkustettu mutta kummasti on vanhemmat polttanu tupakkaa ja vetäny viikonloppujuomiaan!
On se vähän valintaakin mitä niille muksuille ostaa. Musta pettymyksen saa näyttää! Tunne sekin on. Ja ihan oikein näyttää että harmittaa, ei tule seuraavaksi lahjaksi samaa roskaa.. Minutkin on opetettu "arvostamaan" mitä mulle annetaan.
Mutta miksi ihminen ei saisi olla harmissaan? Ei tunteita saa padota. Onko oikein vaan sietää että mulle nyt ostataan sitä mitä en halua? Ettei saa mitä toivoo?
saapumista kertaan vielä että ei tarvitse lahjan tuojalle ilmoittaa "mulla on jo tämmönen" tai muuta mukavaa kommenttia... 9veellä on jo käytöstavat hallussa, 7vee on arvaamattomampi. Luonne-erojakin on, ei kaikki sisäistä asiaa helposti vaikka kuinka vanhemmat töitä asian eteen tekisivät.
Tämä oli hyvin sanottu :)
Mutta Ap, jos mummo siitä lapselle loukkaantui, niin silloin mummolla on huonommat käytöstavat tilanteessa, kuin lapsella. Lapsi pettyy lahjaan, mummo lapsen reaktioon. Ei se lapsesta vielä "pilattua" tee. Jos lapsi vielä pitää mummoaan läheisenä, niin silloin voi käyttäytyä eri lailla, kuin miten olisi vieraan lahjaan suhtautunut.
näyttämään pettymyksensä täysin viattomille lahjojentuojille, niin voipi olla, että harva viitsii enää lapsellesi mitään tuoda. Käytöstavat pitää lapsellakin olla, ja jos niitä ei löydy, niin sitten niitä on syytä harjoitella.
Jos sulla on tuollainen tausta, niin älä nyt pistä lastasi maksamaan omasta traumastasi. oN ihan eri asia, jos omat vanhemmat tuottaa pettymyksiä tahallaan, kuin se, ettei opeta lastaan käyttäytymään kohteliaasti toisia ihmisiä ja kohtaan, ja kiittämään lahjasta kuin lahjasta.
Ei muuten pidä paikkaansa!
Itte kuulun perheeseen jossa lahjat oli AINA sitä samaa "tarvetta" eli vaatetta toisen jälkeen. Ja lapsille vähän jotain "lelua".
Koskaan en saanut mitään jota olisin saanut. Muistan lapsuudesta kun vanhempani (lue: sadistit) antoi lukea lelulehtiä ja sitten sain jonkun pienen pehmolelun tms.Ja tiedän: koskaan ei olla matkustettu mutta kummasti on vanhemmat polttanu tupakkaa ja vetäny viikonloppujuomiaan!
On se vähän valintaakin mitä niille muksuille ostaa. Musta pettymyksen saa näyttää! Tunne sekin on. Ja ihan oikein näyttää että harmittaa, ei tule seuraavaksi lahjaksi samaa roskaa.. Minutkin on opetettu "arvostamaan" mitä mulle annetaan.
Mutta miksi ihminen ei saisi olla harmissaan? Ei tunteita saa padota. Onko oikein vaan sietää että mulle nyt ostataan sitä mitä en halua? Ettei saa mitä toivoo?
Voisin kuvitella, että jos se on tyyliin vauvalelu (joita mummot herkästi ostaa) tai jotain mitä ei kunnolla leluksi edes tajua (joita mummot herkästi ostaa), niin noin voi käydä. Varsinkin jos siinä on jotain muuta häslinkiä tai lapsi on odottanut mummoa sikana ja pettyy nyt.
onpa lahjasta mitä mieltä tahansa, osaa kiittää kauniisti antajaa. myöhemmin voi minulle narista asiasta, mutta ei antajalle
lahjasta kuin lahjasta sen antajalle. Tähän on ihan pitänyt opettaa, heti tilanteen ollessa päällä, kun lahja viskaistaan sivuun tai suu menee mutruun, otetaan lapsi sivuun ja sanotaan että nyt kuule tulee mummolle tosi paha mieli kun et kiitä lahjasta. Ensi kerralla et varmaan saakkaan mitään kun et osaa käyttäytyä.
Toimii:)
saapumista kertaan vielä että ei tarvitse lahjan tuojalle ilmoittaa "mulla on jo tämmönen" tai muuta mukavaa kommenttia... 9veellä on jo käytöstavat hallussa, 7vee on arvaamattomampi. Luonne-erojakin on, ei kaikki sisäistä asiaa helposti vaikka kuinka vanhemmat töitä asian eteen tekisivät.
mutta ei osaa kätkeä pettymystään. Sai juuri mummolta talvirukkaset synttärilahjaksi, ja kyllä naamasta näki että odotti jotain hienompaa...
hyvien ja normikäytöstapojen mukaista KIITTÄÄ siitä, vaikka ei lahjasta erityisemmin pitäisikään. Ja että jos ei pidä lelusta, sitä ei saa sanoa lahjan antajalle, sillä siitä lahjan antajalle voi tulla paha mieli.
korun lahjaksi, kun mummo oli käynyt etelässä. Oli kuitenkin silminnähden pettynyt,koska pikkuveli sai toivomansa auton ja tämä 7-v:kin vielä pitää pikkuautoista ja keräilee niitä. Mummon olisi pitänyt tajuta ostaa molemmille samanlaiset lahjat:(. Oli siis pettynyt ja näyttikin sen.
on aina ollut joka lahjaan tyytyväinen, villasukat on ehkä hänen suurin toivelahjansa. siitä asti kun on jotain tajunnut ja osannut puhua niin on aina kiittänyt ja ollut tyytyväinen mitä on saanut. Tollaset kiittämättömät kakarat ärsyttää suunnattomasti. oma lapsi pian 7 v.
kyllä se riippuu siitä, paljon saa asioita. Jos ei todellakaan saa mitään muuta kuin villasukkia ja niitäkin harvoin, niin siitä on kiitollinen.
Se on inhimillistä. Totta kai jokainen haluaa aina parempaa ja parempaa, mitä on ennen saanut.
Kohteliasta on kiittää, vaikka ei tykkäisikään. Se pitää opettaa.