Käsi sydämelle: Kuinka moni teistä ei olisi moksiskaan, jos teistä tehtäisiin
aiheeton lastensuojeluilmoitus tai esim. aiheettomasti epäiltäisiin teidän pahoinpitelevän lastanne?
Toisen ketjun innoittamana haluan tietää, kuinka moni olisi näissä tapauksissa pelkästään iloinen siitä, että joku ajattelee lapsen parasta.
Kommentit (11)
mutta alkuraktion jälkeen tajusin, että hyvä asiahan tämä on!!
Lapsista tässä maailmassa välitetään.
Sossuntätit kävivät parikin kertaa ja totesivat naureskellen, että kaikkea ne syyttää.
Minua ei alkureaktion jälkeen haitannut, meillä ei ollut syytä siihen mistä meitä sytettiin.
Mutta silloin kun viimeksi kinattiin tuosta yhdestä ls-tapauksesta, täällä oli äiti josta oli tehty aiheeton lastensuojeluimoitus. Ensin hän kertoi olleensa ihan paniikissa, mutta sitten miehensä kanssa tuumineen, että kun ei ole mitään salattavaa, ei myökään ole mitään hätää. Lastensuojelu kävi, totesi että kaikki on kunnossa ja vanhemmista tuli lopulta sijaisvanhempia, eli siitä käynnistä poiki hyviä asioita.
Asioihin voi suhtautua niin monella tavalla. Niin kuin aikuinen joka pystyy pitämään asian mittasuhteet mielessään vaikka suututtaakin, tai sitten voi tehdä asiasta hirmuisen numeron ja polttaa siltoja joka puolelle tyyliin "lakkasin käymästä neuvolassa". Ok, oliko se neuvola jossa oli vain yksi ihminen töissä? Meillä on pieni neuvola ja sielläkin voi varmasti vaihtaa neuvolantätiä jos menee sukset ristiin jonkun kanssa. Lapsen parhaaksihan se neuvolakin lopulta on, ja kyllä mua hirvittäisi jättää vuositarkastukset väliin. Neuvolantädit sentään käy läpi koko ikäluokan ja varmasti heillä on aika hyvä mututuntuma milloin lapsi kehittyy normaalisti ja milloin ei.
Etenkin jos ilmoituksen tekisi päiväkodin työntekijä. En tietenkään loukkaannu siitä että lapsistani huolehditaan, mutta siitä loukkaantuisin, jos ilmoitus tehtäisiin minun ohitseni, keskustelematta huolesta ensin minun kanssani suoraan.
Nimettömät ilmoitukset lyövät hirveän leiman perheen otsaan; ihan kuin perhe ei olisi edes sen arvoinen, että asioista voitaisiin ensin keskustella reilusti kasvotusten.
eli asuttiin silloin kerrostalossa ja naapurin iäkäs rouva teki ls-ilmoituksen koska oli huolissaan siitä kun vauvamme itkee niin paljon (koliikki).. kahvittelin sitten sossujen kanssa vauva kantoliinassa ja totesivat että näitä tulee aika paljon että ollaan huolissaan itkevästä vauvasta, se siitä..
en ollut tilanteesta kovin moksiskaan koska tiesin kyllä että itku häiritsee naapureita ja ihan jokaisen oven takana en ollut vielä ehtinyt käydä ja kertoa meidän todella itkuisesta vauvasta ettei sitten tarvitse enempää huolestua.. ehkä asenteeni on tämä koska olen itse koulutukseltani sosionomi ja aikoinaan myös työskennellyt lastenkodissa..
Mutta ei niin paljoa, että lähtisin vaatimaan anteeksipyyntöjä ja vetämään päitä vadille asiasta.
lapsen fyysiseen pahoinpitelyyn, niin eikö meistä moni olisi aina joskus jonkinlaisten tukitoimien tarpeessa? (enkä tarkoita nyt tässä vielä mitään huostaanottoja)
sitten sosiaalityöntekijöiden käynnin jälkeen tajuais taas, että seoli vain osa tätä normaalia elämää.
vanhempana ja kasvattajana joten loukkaisihan se itsetuntoakin.
Täytyy sanoa ettei koskaan voi tietää mitä joku keksii ilkeillessään. Meidän olot kyllä kestää tutkimisen joten toivottaisin tutkivat tahot tervetulleeksi.
Itse olen tehnyt yhden aiheellisen ls-ilmoituksen ja kynnys oli korkea että sen tein ja omalla nimelläni.
siis miten joku voisi epäilläkään meidän perhettä :( mutta aikani asiaa pohdittuani, olisin varmaan asian kanssa ok. Mutta sitten alkaisi jännittää tapaaminen, miten käyttäytyä, ettei meitä epäillä.. :o vaikka siis ei mitään syytä olekaan, mutta pelkäisin, että minun jännittämiseni/punastumiseni antaisi lisää aihetta epäilyyn..
tosin meistä tehtiin mun suostumuksella... =)
repisin pelihousuni. Olisin todella tuohtunut. En voisi kyllä ilmoituksen tehneen ihmisen ajatuksenkulkua ymmärtää.