Tokaluokkalaisen kaveriongelmaa. Mitä mieltä olette tällaisesta

Varmaankin on semmoinen hepsankeikka, joka haukkuu omia kavereitaan näiden selän takana muille ja keksii hätävalheita, peruuttelee sovittuja menoja vedoten tekaistuihin esteisiin yms. Kyllä kahdeksassa vuodessa lapsi omaksuu monenlaista äitinsä käytöksestä..

sanoisin, että kaverit vaihtuvat tiuhaan tuossa iässä, jopa päivittäin. Kaveria ei voi varata, vaan halun olla yhdessä pitää olla molemminpuolista. Ei se muuten toimi, sen kanssa ollaan jonka kanssa on kivointa sillä hetkellä. Tyttösi ei ole ehkä tämän toisen mielestä erityisen kiva kaveri ja edelliseen kerhoon lähti siksi, kun tyttösi pyysi. Nyt halusi olla jonkun muun kanssa. Sinun panoksesi ei tässä asiassa vaikuta, vanhemmat eivät kuulu mukaan kaverikuvioihin kuin vain taustalla.



Ikävä sanoa suoraan, mutta noin se on. Esikoisen kanssa itkettiin melkein yhdessä näitä, pikkusiskojen kanssa on ollutkin helpompaa kun on ymmärtänyt, että lapset ovat vielä varsin keskeneräisiä sosiaalisessa kehityksessään eivätkä osaa peitellä tunteitaan vaan toimivat niiden mukaan. Jos ei kiinnosta joku kaveri sillä hetkellä, ei osata olla vain kohteliaisuudesta. Lapsillakin on sujuvampaa olla jonkun toisen seurassa kuin toisen. Pettymykset sysäävät lapsen kehitystä eteenpäin ja vahvistavat lasta. Usko minua, on parempi kun kun lapsesi joutuu selviämään itse ja oppii elämää,

Jos kahdeksanvuotias osaa valehdella, kiusata toisia, varastaa kaupasta, esittää vanhemmilleen viatonta ja olla oikea p-pää muaalla, niin ihan varmasti kahdeksanvuotias OSAA käyttäytyä hyvin ja kauniisti jos siihen on opetettu ja kasvatettu.



Ihan sairas ajatus, että tokaluokkalaiselle sallitaan kaikenlainen tökerö käytös "normaalina" ja hyvää käytöstä ei voi vaatia liian "haastavana". Taitaa olla vanhemmille liian hasteellista tajuta, että ei ne omat kullannuput niin puhtosia pulmusia ole kuin mitä haluavat uskotella.. Lapsilta voi ja pitää vaatia käytöstapoja.



nuorena vitsa väännettävä.

Ap:n tytöllä ei ole muita kavereita ja ripustautuu tähän Sannaan. Sannalla on muita kavereita, ja häntä ärsyttää tuollainen ripustautuminen. Eli, ap, rohkaise nyt sitä tyttöäsi etsimään muitakin kavereita!! Sitten ehkä se Sannankin alkaa arvostamaan hänen kaveruuttaan enemmän, kun ei ole ns. itsestään selvä kaveri, jonka kanssa voi aina olla, jos ei muita parempia kavereita löydy. Joo, tämä Sanna voisi käyttäytyä paremmin, mutta käyttäytyykö noin kaikkia kohtaan vai vaan ap:n tyttöä kohtaan? Hän voi olla muita kohtaan vaikka miten ystävällinen ja mukava, mutta ap:n tyttö ärsyttää häntä jostain syystä, todennäköisesti juuri tuon ripustautumisen vuoksi. Ja kokemuksesta puhun: oma tyttöni oli tuonikäisenä juuri tuollainen ripustautuja, ja sai jopa luokan kilteimmän tytön hyppimään seiniä pitkin!! Aloin systemaattisesti tekemään töitä sen eteen, että hän löytää muitakin kavereita eikä ripustaudu vaan yhteen, ja nyt kun on 11v, hänellä on paljon erilaisia kavereita. Ei sitä ns. bestistä, mutta suuri kaveripiiri kuitenkin.

mutta sinähän et voi häntä kasvattaa, et ainakaan tyttäresi nähden tai tieten. Jos nyt sanot omalle lapsellesi, että olipa Sanna hölmö ja tökerö, annat hänelle väärän viestin. Omalle tytöllesi sinun pitää sanoa, että Sanna oli ehkä ajattelematon, mutta joskus ihmisille käy niin eikä siitä pidä välittää. Toisten tuomitseminen ei kasvata omastasi empaattista ja hyvää ihmistä.

"Joutuu lähtemään jos tulee parempi kaveri tilalle"?



Meillä on naapurusto täynnä alaluokkalaisia ja meidän alle kouluikäiset leikkivät heidän kanssaan. Ei edes heitäkään ikinä käskytetä kotiin, jos tilalle tuleekin "joku parempi".

Oman lapseni kavereista ainakin puolet käyttäyvät noin, vaihtavat kaveria jne. Esim. kun oma lapseni on kaverin luona, hän joutuu lähtemään, jos parempi kaveri tulee tilalle.



Onko meille siis sattunut huono tuuri ja puolet lapseni kavereista on huonosti kasvatettuja?

Ovatko nykyäjan vanhemmat tosiaan näin avuttomia? Ei vaadita lapsilta minkäänlaisia käytöstapija ja toisten huomioon ottamista.



Tuo äitiyslomalla olevan ope kirjoitus oli viisas, kannattaisi teidän "sannan" käytöstä ihan ok:na pitävien lukea se!

ja selittänyt miksi. Ei täällä kukaan sitä ok:na ole pitänyt...

Lue nämä vastaukset ja päättele itse, että miksi noin puolet lapsista käyttäytyy huonosti ja puolet hyvin. Ei ole väärin kannustaa lasta valitsemaan ystäviksi hyvin käyttäytyviä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, mutta kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri.



Nimim. emme kutsu kiusaajia tai rääväsuita meille (ja silti on kavereita riittänyt ja juhlat yms ovat olleet todella onnistuneita!)

mutta mielestäni ap on nyt lähtenyt mukaan 8-vuotiaan tunteisiin eikä nyt löydä aikuista itsestään. Ei asiasta kannata tehdä noin suurta numeroa. Ap:lla on pelko, että hänen lapsensa jää yksin. Hän ei luota lapsensa kykyyn solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Ap:lla ei ole muuta mahdollisuutta, kun rohkaista omaa lastaan olemaan oma itsensä ja rakastamaan itseään. Muun hoitaa sitten lapsi itse. Lasten kaverisuhteet vaihtelevat. Eivät ne asiat ole elämää suurempia lopulta kuitenkaan. Kakille lapsille tulee tilanteita, jolloin onkin joskus ilman kaveria.

En sano että pitäisin tuosta käytöksestä, mutta olen seurannut 9v. poikaani ja todennut et tuo kaverien vaihtelu on todella yleistä. Ja välillä jopa todella julmaa käytöstä lapsia kohtaan joista ei pidetä.

Suosittelen todellakin että tyttösi yrittää laajentaa ystäväpiiriään, eikä roiku vain yhden kaverin varassa, koska sit on tosi orpo olo kun tulee riitaa ja jää yksin.Ja ainakin meillä riitaa on lähes päivittäin! Ja millon ei olla enää koskaan jonkun kanssa ja sit parin päivän päästä ollaan taas kavereita.

Ei kannata sotkeutua lasten kaverijuttuihin.Lapset valitsee kuitenkin itse ne kaverit joiden kanssa haluavat leikkiä.

Ei kannata ottaa tätä niin vakavasti. Rohkaiset tyttöäsi ystävystymään myös muiden kanssa!!! Tätä Sanna ei tälla hetkellä nyt oikein kiinnosta ystävyys tyttösi kanssa. Lapset ovat tuossa iässä just tuollaisia. Eikä niihin kaverisuhteisiinkaan voi paljolti vanhempana vaikuttaa, rohkaista vaan ja ehkä kutsua joku kaveri kotiin leikkimään jos ei lapsi itse saa sitä aikaiseksi. Älä nyt ainakaan mene syyttämään Sannaa liikaa, hän on kuitenkin pieni vielä:). Mistäpä sinä edes tiedät mitä mieltä hänen vanhempansa ovat tästä kaikesta? Tietävätkö edes että tyttösi on pyytänyt Sannaa mukaan kerhoon??

Poikani paras kaveri pyytää poikaani urheilukerhoon (asumme samassa talossa). Sovimme pojan äidin kanssa vuoroviikkoisista kuljetuksista. Pojat ovat aivan innoissaan ja odottavat kumpikin tuntia. Toisen pojan äiti keksii kuitenkin aina jotain syytä, miksi ei voi ottaa meidän poikaa mukaan ja sitten tunnilla huomataan, että onkin kuskannut toisia kavereita.

Tuollainen käytös ei siis katso ikää...

Ap:n tyttö pyytää Sannaa kerhoon ja he kulkevat siellä kerhon loppuun,



Sanna ja toinen kaveri ovat sopineet menevänsä yhdessä toiseen kerhoon. Näinhän se menee aikuisten elämässäkin, että toisen kaverin kanssa tehdään yhtä ja toisen toista.Saatikka sitten lasten. Kuka jaksaa olla vain yhden ja saman tyypin kanssa? Aikuisetkin kaipaavat erilaisia ihmissuhteita ympärilleen.

Isompien lasten äitinä olen nähnyt paljon samaa.



Sitten kun ollaan 10-14 vuotiaita, alkaa jyvät erottua akanoista. Kokemuksesta voin sanoa, että nämä Sannat jäävät aika ulkopuolelle. Vielä ala-asteella pärjäävät nämä kyynärpäätaktiikalla etenevät. Mutta siinä 3.lla luokalla pikkuhiljaa lapset alkavat keskustella keskenään ja juoruilla kavereistaan. Jos samasta lapsesta on monella kerrottavana sellaista, että se on epäluotettava ja käyttää vain kavereita hyväkseen (esim. tässä, sai kyydin kerhoon), alkavat he jäädä ulkopuolelle.



Yläasteella eroaa sitten selkeästi se rupusakki ja nämä, joille on kasvatettu tapoja. Toki tämä rupusakki saa huomiota ja kiusaa yms. mutta jossain vaiheessa se alkaa mennä niin, että ne luokan hiljaisemmat myötäilijät kääntyvät kuitenkin näiden kunnollisempien, pärjääjien suuntaan. Epäluotettavat hyväksikäyttäjät ja kavereita kertakäyttötuotteina käyttävät jäävät aika yksin oman tupakkajengi, kaljakassiporukkansa keskelle.



Sano tytöllesi, että etsii uusia kavereita. Sanna ei ole hänen ystävyytensä arvoinen.

Näin minäkin uskon sen menevän. Kyllä luotettavuus ja rehellisyys jossain vaiheessa palkitaan kaverisuhteissakin. Kannattaa vain painottaa sille omalle lapselle, että hänen kannattaa aina toimia reilusti. Ja kavereita voi olla useampia eikä vain yksi.

Niin, toivossa on hyvä elää. Totuus kyllä usein on että Sannan kaltaiset ihmiset menestyvät niitä hiljaisia hissukoita paremmin. Eihän Sanna mikään ilkeä valehtelija ollut, ajattelematon ja itsekeskeinen vain - hän ajattelee jatkossakin itseään ennen muita eikä jää murehtimaan sitä, loukkasiko jotakuta heikompaa tai arempaa.



Olen varma, että jos Sannalle olisi käynyt samoin kuin ap:n tytölle, hän olisi reippaasti paukauttanut, että minäkin tulen siihen kerhoon teidän kanssa eikä jäänyt odottamaan mitään pyyntöä. Ap voisi sitten täällä valitella, kun Sanna aina tuppaa mukaan joka paikkaan, mutta Sanna olisi taas saanut sen mitä halusi. Ja tulee tuolla taktiikalla saamaan jatkossakin.



Luotettavuus ja rehellisyys saattaa taata yhden tai kaksi hyvää kaveria, mutta porukan johtajaksi tai kaveripiirin keskushahmoksi pääsee juuri ne, jotka eivät ole niin kauhean tarkkoja joka ikisen hiirulaisen tunteiden suojelemisesta. Toki ne hiljaiset on usein tyytäväisiäkin pariin sydänystävään, mutta turha laskea (kostonhimoisesti) sen varaan että Sannan kaveriasiat koskaan olisi huonommin kuin ap:n tyttären.

Ulospäin saattaa näyttää siltä, että kyynärpäätaktiikalla etenevät ovat pärjääjiä. Todellisuudessa reiluus on se, mitä hyvältä kaverilta toivotaan. Sosiaaliset taidot ovat ne, joilla oikeasti pärjätään. Ja mitksi pitäisi olla isoa laumaa kevyitä kaverisuhteita? Parempi, jos on muutama oikeasti luotettava kaverisuhde.



Miksi pitäisi olla kaveripiirin JOHTAJA tai KESKUSHAHMO? Korkealla on tuulista.. parempi olla vaan tasavertainen, reilu kaveri kuin pyrkiä johtohahmoksi.



Muistatteko vielä omien kouluaikojennen johtohahmot? Miten heillä menee nyt? Yksi teki uraa Mc Donaldsissa, toinen ajoi moottoripyöräkolarin ja kuoli, kolmas ppuukotettiin kuoliaaksi jengitappelussa..

Muistan omasta lapsuudestani, että tokaluokkalaisena kyllä tajusin mielestäni, mikä on reilua ja mikä ei. Ja minua harmitti esim. se, että kotonani opetettiin olemaan kiltti vieraille ja antamaan heille esim. autoreissulla paras paikka autossa. Mutta sitten monien kavereiden perheissä oma lapsi sai aina etusijan kaikessa. Eli niin tai näin, minä olin aina "altavastaaja". Tältä se joskus tuntui. Toisaalta osasin olla ylpeä siitä, että meillä kotona oltiin huomaavaisia.

Muistan myös tyttöjen välisen julman bestis-kisan. Minulla oli kyllä kavereita, mutta olin aina "toiseksi paras kaveri" - eli usein jäin paritta.

Loppujen lopuksi olen iloinen, että minut kasvatettiin suht. reiluksi. Jos ei lannistu ja osaa toisaalta pitää puolensa, niin myöhemmin kyllä on iloa siitä, että osaa vaalia oikeudenmukaisuutta ja reiluutta. Minulla oli oikeastaan vasta lukioikäisenä todella hyviä ystäviä, mikä oli sielulle balsamia.

On varmaan hyvä idea kannustaa tyttöä laajentamaan kaveripiiriin, sanoa, että Sanna ei toiminut reilusti mutta että tyttö voi olla ylpeä, ettei hän toimisi niin tökerösti.

Monista viesteistä tulee tosiaan se kuva, että monet vanhemmat ymmärtävät liikaa nykyään lapsia, jotka kieroilevat ja ovat epäreiluja.