Kotiäitiys ja haasteet aivoille

Tuolla toisessa ketjussa ja yleensä työelämä/kotiäitiys -keskusteluissa tulee usein esiin ajatus, että kotiäitiydessä väsyttävää on se, että aivoille ei ole haastetta.



Minusta ei aina tarvitse ollakaan.



Mutta jos joku kaipaa näitä haasteita, miksi ei järjestä niitä itselleen?



Olen ollut yhteensä 7 v kotona, lapsia on nyt kolme ja välillä olen kaivannut haasteita, toisinaan en. Kun olen kaivannut, olen niitä järjestänyt. Olen tehnyt mm. seuraavaa:



- freelance-töitä kirjoittamisen parissa

- opetellut uuden kielen (ja oli muuten palkitsevaa käyttää sitä lomalla :-)

- kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen

- käynyt pari kurssia yliopistossa

- miettinyt säästöjemme järkevää sijoittamista ja saanut ne tuottamaan



Romaanikäsikirjoitusta olen tehnyt nyt, kun esikoinen on jo koulussa - hän on lapsistani se, joka kaipaa eniten huomiota eikä rauhoitu omien juttujensa pariin. Nyt kun hän on koulussa, olen laittanut keskimmäisen lukemaan kirjoja/piirtämään siksi aikaa, kun kuopus nukkuu päiväunia ja sitten vaan haastetta aivoille :-) Kun taas esikoinen oli pikkuinen ja tarvitsi valtavasti huomiota niin opettelin kieltä kasettien avulla, vaunulenkkien aikana (nukkui päiväunia vain vaunuissa).



Jotenkin aina on pystynyt järjestämään haasteita, jos vain on halunnut. Ei sillä, että näin täytyisi tehdä, mutta ei se nyt suoraan ole niinkään, että kotona aivot ei saa haastetta.