G: Kumpi on vanhemmuudessa pienempi paha:

tuleel ihan pirun turvaton olo, joka jatkuu läpi koko elämän.



Minut on kasvatettu vaihtoehdon b mukaan ja huonosti kävi.

parempi musta olisi vaihtoehto b) siten, että lasta kyllä vahditaan, mutta vähän sieltä taustalta käsin. Annetaan lapsen yrittää itse, ennen kuin tehdään asioita hänen puolestaan. Opetetaan lasta pärjäämään (ikänsä mukaisesti) itse.

Välinpitämättömyys viittaa siihen, ettei lasta rakasteta tai ettei hän ole tärkeä. Se on surullista!

Ei lasta voi liikaa rakastaa ja suojella, mutta välinpitämättömyys on rakkaudettomuutta. Lisäksi Suomessa on tapana laittaa lapset hyvinkin nuorena itse pärjäämään ja se aiheuttaa itsetunto-ongelmia.

mutta ehkä mäkin kallistuisin siihen että välinpitämättömyys on pahempi koska se antaa lapselle viestin ettei hän ole vanhemmille tärkeä

On olemassa myös se kultainen keskitie. Tässä tapauksessa näistä molemmista vaihtoehdoista poimitaan sopiva sekoitus.

Rajat ja säännöt pitää olla. Lapsen tulee kokea pettymyksiä kasvaakseen. Lapsen pitää antaa itsenäistyä -> ei saa rakastaa hengiltä



Vanhemman pitää muistaa: napanuora katkaistaan synnytyksen jälkeen.

Itsestäni ei pahemmin lapsena huolehdittu ja oli aika rankkaa selvitä yksikseen. On vain hyvästä säkästä kiinni, ettei käynyt ihan hullusti, kun paljon pahaa kyllä sattui.

Ei lasta voi liikaa rakastaa ja suojella, mutta välinpitämättömyys on rakkaudettomuutta. Lisäksi Suomessa on tapana laittaa lapset hyvinkin nuorena itse pärjäämään ja se aiheuttaa itsetunto-ongelmia.

Sillä pointilla kylläkin, että sitä tukea ja turvaa on saatavilla kuitenkin koko ajan.

Mut entäs kun lapsi ei pärjääkään?

Järjestys mennee jotenkin niin, että



Pahin on laiminlyövä kasvatus, jossa ei ole rakkautta eikä rajoja.

Seuraavaksi pahin hemmotteleva kasvatus, jossa on rakkautta, mutta ei rajoja.

Edellista paremmat tulokset saa mallissa, jossa on rajoja muttei rakkautta, eli liikaa kuria ja liian vähän rakkautta.

Ja yllätys yllätys voittajaksi selviää rajat ja rakkaus.