Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Synnytyksen jälkeinen maennus ja yhteiskunnan paineet...
10.12.2008 |
Tuli vain mieleeni, että mitenkähän pajon yhteiskunnan mielettömät äitiyden myytit ja ahdistavat paineet "kunnollisesta äitiydestä" lisäävät synnytyksen jälkeisiä masennustapauksia? Tiedän, että baby bluesilla on hormonaalinen pohja, mutta tuskinpa auttaa, että
- imetyksen onnistuminen tai epäonnistuinen määrää oletko onnistunut vai epäonnistunut ja samoin esim.
- vaippavalinnat
- kuvitelma vauvan täydellisestä ihanuudesta
- kuvitelma äidin loputtomasta hellyydestä ja kärsivällisyydestä lasta kohtaan
- myyttinen äitihahmo jaksaa siivota, pyykätä, viihdyttää vieraita, leipoa, loihtia ihanat ateriat, lukea kasvtusoppaita, pukea lapsensa vain ihastuttaviin merkkivaatteisiin...
Entäs jos imetys sattuu ja ällöttää, lapsi tuntuu aluksi vieraalta (mikä on tavallista ja normaalia), olet väsynyt ja hermostunut, hyvä kun jaksat ylipäätään vaihtaa ne vaipat, kämppä on kaaoksessa kun vauva huutaa ja on tissillä koko ajan, rahat ei riitä kalleimpiin lastenvaatteisiin? Sitten on epäonnistunut. Ei ihme että masentaa, pitäisi antaa AIKAA siihen äidiksi kasvamiseen ja nimenomaan niin, että saa kasvaa omanlaisekseen äidiksi. Mielipiteitä?
Kommentit (3)
Paineita todellakin oli, itse olin ne luonut. IMetys oli mulle itsestäänselvyys. Oli itsestään selvää että olisin iloinen, jaksavainen äiti - olihan vauvaa yritetty 3 vuotta ja vihdoin kovien hoitojen jälkeen aikaansaatu.
Imetystilanteesta se alkoi. Hiki valui, inhotti, oksetti, ahdisti. Se oli jotain aivan kamalaa..luulin et se johtuu hormoneista (niilläkin ON osuutta asiaan tutkimusten mukaan aika paljonkin).. mutta se vain hiipi.. se ahdistus päivä päivältä. Oli joku möykky vain sisällä.
Luettelit juuri ne syyt, mitkä minua eniten ahdisti ja vaivasi. Koska en osannut imettää neuvoista huolimatta ja vauvan paino ei noussut, itku kurkussa annoin korviketta. En mennyt enää äiti-lapsi-tapaamisiin, en mihinkään. Miten olisin kehdannut?
Mulla on muuten hyvä ja vahva itsetunto mutta sillä kertaa se ei enää ollut. Eikä masennusta yhtään helpottanut se minun ja vauvani alku: En saanut synnyttää alateitse , vauva vietiin suoraan lastenosastolle enkä saanut edes kunnolla nähdä.. siellä minä synnytysosastolla itkin yksin 4 hengen huoneessa eikä kukaan kätilö tullut kysymään miten voin. Ei kertaakaan 4 päivän aikana. Rintapumppua he tarjosivat yöllä ..sanoin että kiitos..selviän sen kanssa...
Sanoisin että sairaalakokemuksella oli suurin vaikutus siihen masennukseeni. En saanut kenenkään kanssa keskustella asioista, olin saanut väärää tietoa ja en ymmärtänyt lääkäreiden puheista mitään.
Mutta kokemusta rikkaampana olen nyt. Masennuksen kautta äitiys muutti muotoaan. Toisen lapsen kohdalla en edes yrittänyt olla kestovaippailija, suurimettäjä tai täydellinen... olin heikko ja vain ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi työuupumuksen on todettu korreloivan turvattoman kiintymyssuhteen kanssa (ja varmaan siten myös heikon stressivasteen?).
Ihmisen persoona vaikuttaa stressialttiuteen ja persoonaan paitsi genetiikka myös ympäristöolosuhteet, kuten vaikka juuri vuorovaikutus ja sitä kautta muodostunut perusturvallisuuden kokemus.
Alue: Aihe vapaa
ja mikä tai kuka on se "yhteiskunta" joka muka määrittelee yhtään mitään...
Jos luottaa itseensä, omaan kykyynsä aikuisena ihmisenä selvitä vanhemmuuden ja elämän muista asettamista vaatimuksista, niin ei ole huolen häivää.