Karmea gallup: Jos miehesi kuolisi...

tavallista parempi mies ja löysin hänet verrattaisen myöhäisellä iällä, osaan arvostaa häntä koska toista samalaista ei tällä pallolla ole.



12.

Siis kauhea paikka se olisi mutta en usko että romahtaisin. Mä olen ollut kotiäitinä 8v ja miehen tuloilla ollaan elelty. Asuntolainassa on vakuutus ja rahaa jonkun verran säästössä, mutta kyllä jonkun ajan päästä varmaan joutuisin talon myymään. Voitolle jäisin kyllä sen verran että varmasti ihan kiva asunto saataisiin ja jonka pystyn maksamaan.

Taloudellisesti ei olisi ollenkaan paha. Saataisiin kaikki 200000 velat anteeksi ja vielä tulisi henkivakuutuksesta yksi 100000. Lisäksi kävisin välittömästi yhden nuoren miehen kimppuun - vain velvollisuudentunto pitää minua nyt aisoissa. Lapsetkin lähinnä varmaan huokaisisivat helpotuksesta kun pääsisivät eroon. Vain sellainen arjen rutiinien jakaminen jäisi puuttumaan ja vaikeuttaisi elämää - mutta vanhin poika on kohtamopoautoiässä joten voisi kulkea harrastuskuskina ja isommat lapset voisivat hoitaa pienempiä

Taloudellinen katatstrofi. Lapset perisivät isänsä. En voisi myydä taloa, maita tai elukkoja. Töistä en yksin selviäisi siis fyysisesti enkä myöskään osaisi.

Talon lämmittäminen olisi myös minun fysiikalle liikaa eli lämmitysmuoto olisi vaihdettava. Elukat kuolis huonoon ja osaamattomaan hoitoon. Kaippa tässä taloudellisessa tilanteessa olis alettava riiustelemaan jonkun tarhaajan kans.

ikävä olisi kova

Taloudellisesti ei olisi hätäpäivää. Minulle jäisi hyvin toimiva yritys, miehellä henkivakuutus jne.



varmaankaan en noin hyvää miestä kuitenkaan enää löytäisi...

mua surettais varmasti ihan kauheasti ja varmaan lamaantuisinkin joksikin aikaa. vahvat tukiverkot kuitenkin auttaisivat lasten ja muiden asioidenkin kanssa. rahallisesti jäisin varmasti voitolle, koska meillä ei ole enää edes talovelkaa ja silti on vakuutukset talon arvon verran.

Lasten takia jaksaisin. Tukena olisi parhat ystävät, perhe ja suku...En ymmärrä näitä itsarijuttuja ollenkaan. Lapset menettäisivät molemmat vanhempansa..

Äitini jäi yksinhuoltajaksi. Luojan kiitos hän ei ollut mitään "teen itsemurhan mieheni kuoli" tyyppiä...Olisi ollut kamalaa menettää äitikin..

Äiti luonnollisesti suri, mutta elämä jatkui ja meillä lapsilla oli varmasti yksi onnellisimmista lapsuuksista. Haleja, syliä, matkoja, harrastuksia, mökkeilyjä jne jne....Uusi mies astui muutaman vuoden kuluttua kuvioihin ja hänestä tuli meille tärkeä. Oltiin aika pieniä, kun isämme menehtyi, joten isäpuoli on (pahalta kuulostaa) ollut meille ns. oikea isä.

Elämä jatkuu. Ette kai tosissanne itseänne tappaisi, jos mies kuolisi? EI kai miehennekään haluaisi niin käyvän....

Aikuisena ymmärtää elämän päättyvän joskus, mutta lasteni takia suru olisi pahempi, koska ei nuo pienet voisi ymmärtää, miksi iskä ei enää tulisi takaisin...

Ja en tietenkään haluaisi, että nuori isä kuolee ykskas, mutta lasten surun lievittäminen olisi varmaan se päälimmäinen tehtävä...

Kaytannon toimia:



-myisin talon

-irtisanoutuisin toista

-muuttaisin lasten kanssa takaisin Suomeen

-etsisin uuden tyopaikan Suomesta ja lapsille uuden koulun ja paivakodin

-luultavasti taloudellisesti olisi tuikkaa naiden muuttojen ja toiden vaihdosten takia



en tosin tieda miten selviytyisin oikeasti. Pakko kai olisi ihan lasten takia. Mutta vaikeaa olisi, tosi vaikeaa. Enka tosiaankaan tieda miten pystyisin nuo ylla olevat kaytannon hommatkaan hoitamaan...varmaan oikeasti olisin ihan lamaannuksissa pitkaan ja siita sitten eteenpain pikku hiljaa. Eipa siina muita vaihtoehtoja oois.

mutta jos exmieheni kuolis niin meillä ei olis tytön kanssa hädän pätkää tytöstä tulis sikarikas :D

mitä tekisit, ajattelisit, tuntisit?

Minä olisin vaikeuksissa, sillä tämänhetkinen elämämme perustuu hyvin pitkälti miehen tuloihin. Joutuisin vähintäänkin myymään talomme

Hoitakaapa laina ja henkivakuutukset kuntoon niin ainakaan taloudelliset vaikeudet eivät kuormita surun keskellä.

Tuskin enää rupeaisin aktiivisesti etsimään uutta miestä.

lasten takia olisi pakko vaan jaksaa jatkaa arkea, aika paljon olen yksin nytkin lasten kanssa kun on yrittäjä ja tekee pitkää päivää. Raskasta olisi kuitenkin kantaa yksin vastuu kaikesta, lapsista, taloudesta, ei enää yhteisiä lomia yms. Toivottavasti sukulaiset ja ystävät olisivat apuna ja tukena.



talous ei onneksi vakuutusten myötä romahtaisi, talon luultavasti myisin ja vaihdettaisiin esim. rivariin. Itse en jaksa enkä osaa vanhaa omakotitaloa hoitaa ja pitää kunnossa....

Mulle tulisi tietysti hirveä ikävä, samoin varmasti pojallemme että myös mun pojalle.



Taloudellisesti pärjättäisiin hyvin. Mä olen ollut kerran yksinhuoltaja ja talousasiat osaan pyörittää hyvin, vaikka toisen palkka häviäisikin. Kuitenkinhan minä saisin 42% miehen eläkkeestä ja pojat (myös poikapuoli saa leskeneläkettä) yhteensä 58% siihen asti, kun he olisivat täysikäisiä, joten tuohan tekisi minun palkan päälle varmasti reippaasti yli tonnin.



Miehen omaisuus menisi tietty seuraavaan sukupolveen, mutta koska kaikki omaisuutemme ei ole miehen, niin minä pärjäisin oikein mainiosti. Luultavasti pistäisi kuitenkin toisen automme ja tonttimme myyntiin. Minä en kahta autoa tarvitsisi ja tontti mökkeineen on minun ja miehen yhteinen haave, jota en enää haluaisi. Koti + kakkosasunto + yksi auto riittäisi meille kolmestaan oikein mainiosti.



Meillä ei ole mitään suuria vakuutuksia, mutta en näe niille mitään erityistä tarvettakaan. Paras vakuutus on ollut naimisiin meno.

mutta kaikesta surusta ja siitä lamaannuttavasta olotilasta huolimatta pystyin toimimaan ja hoitamaan lapset. Taloudellinen tilanne kiristyisi,mitään perittävää ei ole.

Ja pistäisin vakuutusrahoilla ranttalaksi. Miehen lapset hänen edellisestä avioliitostaan lähettäisiin miehen ex-vaimolle.