Luisteleeko teidän 2-3 -vuotiaat?
Minulta kysyttiin viime viikolla eräässä lapsen taitoja kartoittavassa tutkimuksessa luisteleeko vajaa kolmevuotias lapseni. Ei ole tullut mieleenkään viedä häntä luistelemaan. Hyvä kun lapsi hiihtää eikä siitäkään ole erityisen innostunut. Luistelevatko teidän muiden tuon ikäiset lapset?
Kommentit (14)
pysymään pystyssä.
Hän ei ole kuitenkaan luistelemisesta erityisen innostunut niin kuin ei hiihtämisestäkään, emmekä niihin mitenkään pakota. Joskus kun yhdessä valmistellaan luistelu- tai hiihtoretkeä, niin pieninkin innostuu osallistumaan.
Nyt 4-vuotiaana köpöttelee jo luistimilla. (Eipä viime talvena olisi ollut jäitäkään.)
Molempia on viety luistelemaan 2-vuotiaina (toinen nyt keväällä 5 ja toinen sen 3 toukokuussa). Kehitys on todella nopeaa! Vaikka luistelukertojen välillä on ollut välillä moniakin viikkoja, tuntuu kehitystä tapahtuneen aina taukojenkin aikana.
Nyt jo vähän liukuu, eikä ole pelkkää köpöttelyä. Pysyy hineosti pytyssä ja nousee itse ylös.
Meillä on luistinrata lähileikkikentällä, joten helppo mennä eikä tarvitse aina niin kauaa luistella. Fiiliksen mukaan.
Meillä molemmat myös hiihtäneet ja lasketelleet 2-vuotiaasta alkaen. Mutta meillä onkin liikkuvainen perhe ja mies innoissaan, kun saa mennä tyttöjen kanssa leikkimään (urheilemaan :)).
Tai no, pääsee eteenpäin, mutta onhan se vielä sellaista köpöttely tyyppistä.
Kiitos avustanne. Tämä helpotti, kun minulle tuli jo vähän syyllisyys. Olin ajatellut, että viedään sitten, kun lapsi itsekin osoittaa kiinnostusta.
ap.
Eipä luistele, emme ole edes antaneetkaan vielä vaikka 2v tahtoisi jo koska isovelikin pelaa lätkää..mutta meille ainakin sanoi luisteluvalmentajakin ihan että hyvä ikä olis aloitella vasta noin 4v, mahd jo 3v mutta ei missään nimessä nuorempana koska nilkan nivelet ovat varsin "löysät" vielä ja vaarana on nyrjähdykset ym..
ei se nyt mikään Kiira Korpi vielä ole, mutta pieniä matkoja pysyy pystyssä ja tykkää kovasti
Sellaista töpöttelyähän se on, ja kädestä pitää koko ajan kiinni. Ikää on himpun verran alle 3 vuotta. Aluksi kyllä ajateltiin ettei noin nuorta vietäisi luistelemaan, mutta kun tahtoi niin kovasti kun vanhempikin lapsi luistelee, niin kokeiltiin sitten. Noin kerta viikossa riittää.
Hiihtämisestä ei ole ollenkaan innostunut, pariin metriin into riittää ja sitten jo lopahtaa. Luistelemiseen mielenkiinto riittää paremmin.
ja ollaan käyty muutaman kerran luistelemassa. Oppi pysymään pystyssä heti ekalla kerralla, pari kertaa jaksoi "kävellä" luistimilla ja sitten rupesi opettelemaan liukumista. Onhan se vielä tosi alkeellista mutta yritys on kova!
Nilkat ei kestäneet yhtään, eli ei pystynyt edes seisomaan luistinten kanssa. Kokeillaan uudestaan ensi talvena. 4-vuotias tykkää kyllä ja alkaa oppiakin jo ihan kivasti.
Luistellut on tänä talvena 2 kertaa.. ei kauhean hyvin suju, kompuroi ja ei selväsitikään ole vielä valmis tajuamaan luistelun ideaa.
Mutta sukset sai jo viimetalvena ja opetteli kevään aikan alkeita. Tänä talvena on innostunut oikein kunnolla ja hiihtää jo 2km lenkkejä sujuvasti. Käydään hiihtämässä 3-5x viikossa.
ja lukenutkin, että vasta 4-v lapsella on nilkka tarpeeksi vahva luistelemiseen.
En ainakaan itse ole halunnut ottaa sitä riskiä, että tulee myöhemmin jotain ongelmia nilkkojen kanssa.
3-v ovat vähän aikaa saaneet kokeilla tukevilla luistimilla.
Tapahtui suunnilleen pienemmän 2-vuotispäivän aikoihin
Kokeilemassa ovat voineet pari kertaa käydä mutta eihän siitä oikein mitään ole vielä tullut. Siinä neljän vuoden kieppeillä ovat sitten kunnolla aloittaneet.