Ms-tautinen tuttavani... ihmettelen suuresti
Eräs tuttavani sairastaa ms-tautia ja on tällä hetkellä kotona, ei kuulema kykene työhön, ei mihinkään työhön kun sormet on niin kankeat ja ylimaallinen väsymys vaivaa jatkuvasti.
Kuitenkin tämä sama ihminen kutoo, ompelee, tekee erilaisia käsitöitä päivät pitkät, nipertelee ja näpertelee taitavammin kuin minä tervesorminen ihminen. Ja hänen väsymyksensä, en yhtään ihmettele että ihminen on väsynyt kun valvoo aamuyöhön kolmeen neljään asti ja menee sitten nukkumaan ja nukkuu iltapäivään. Elämäntavat ovat ihan pielessä, syö herkkuja ja no... sen seurauksen tietää kaikki. Sanoo vain että haluaa eläkkeelle. Mies hoitaa lähes kaikki kotityöt ja lapset, oman työnsä päälle.
Toinen ystäväni on sairastanut myös ms-tautia jo pitkään ja hänellä on todella pahoja romahduksia, ei pääse välillä ollenkaan liikkeelle, näkökyky menee kokonaan mutta kuitenkin kulkee töissä hoitaa lapsensa ja yrittää pitää omaa kuntoaan yllä elämällä terveellisesti ja liikkumalla kykyjensä mukaan. Ei suostu edes ajattelemaan että pitäisi jäädä eläkkeelle ja antaa periksi taudille.
Tuntuu kuin tuttavani käyttäisi tautiaan tekosyynä olla tekemättä mitään, vaikka ms-taudin tuntien tiedän että se on todella kamala sairaus.
Kommentit (33)
parantumattomasta sairaudesta. Voi elämän kevät!
johtopäätöksen, että eläkkeelle kannattaa jäädä. Hoitaa itseään, kotiaan ja lapsiaan minkä jaksaa ja unohtaa työnteko.
Monesti lepo on suuri apu sairauksiin ja liiallinen rasitus pahentaa sairautta.
Ihan tiedoksi vaan. Miksi muutenkin vaikean sairauden kanssa tappelevalta odotetaan niin paljon?? Pitäisi olla Äiti Teresa kaikessa, ei saisi antaa periksi jne.
tunnetusti on miehiä paljon enemmän sairauslomaa:
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article58443.ece
No, vastaavia tapauksia/luonteita löytyy ihmisistä ihan ilman Ms-tautiakin. Ja ihmisiä hekin ovat, heikkouksineen. Se on rankka tauti, jonka sivutuotteena voi olla esim. masennus. Mieti ite, että saisit kuulla sairastavasi tautia, josta et koskaan parane, vaan johon jossakin vaiheessa kuolet, toiset ennemmin toiset myöhemmin. Pientä ymmärrystä!
Ja toisekseen, joillekin ihmisille käsityöt on henkireikä ja terapiamuoto. Itse olen reumaattinen ja silti en luovu kutomisesta ja ompelusta ym. Muille järkytys, mutta toisaalta se on jumppaakin kankeille sormille, niin kauan kuin puikot pysyy käsissä.
Ja vielä: ulkopuolisen on monesti vaikea arvioida ms-tautisen taudin tilaa. Omaa tuttavaani, jolla tauti on, näen vain silloin, kun hänellä on "hyvä vaihe" menossa ja sillon hän vaikuttaa lähes terveeltä. Mutta tiedän, että huonompi vaihe onkin sitten kyllä paha. Enpä menisi arvostelemaan hänen tekemisiään/tekemättä jättämisiään.
onhan näitä aina. Siis näitä jotka käyttävät tautiaan/tilaansa tekosyynä. Sama on joillakin raskauden kanssa: eräs työkaverini oli raskausaikana koko ajan sairaslomalla. Aluksi pahoinvoinnin takia, myöhemmin selkävaivojen takia. Kerran eräs yhteinen tuttavamme kysyi (olin kuulemassa) työkaveriltani että miten hän on voinut raskauden ajan? Työkaveri alkoi innosta soikeana paatostamaan kuinka hyvin on voinut alusta saakka "ei ole ollut edes pahoinvointia". Arvatkaa menikö noloksi kun itse tajusi...Muutenkin on laiska kun mikä: on jatkuvasti "kipeänä", mutta saattaa silti olla kaupungilla tms. ja lapsi se vasta sairastaakin.
Tiedän huonot vaiheet ja hyvät vaiheet mäsästä.
Tuskin tämä tuttavani on edes masentunut, iloinen ihminen joka vain sanoo että muutaman vuoden päästä aion olla eläkkeellä. Hänellä mäsä ei ole edes edennyt samaan vaiheeseen kuin ystävälläni, jolloin katoaa yhtäkkiä liikuntakyky ja näkökyky.
Mutta mikäpä minä olen arvosteleen, kai se on ihmisen luonteesta kiinni toinen haluaa taistella vastaan ja toinen ei.
Ja aapee eli minä, on kyllä sairastanut ihan riittävästi, jopa ollut muutaman sekunnin päässä kuolemasta, siksi en tavallaan ymmärrä sitä että annetaan periksi.
Väsyvyys voi olla myös ajatustyöstä aiheutuvaa aivojen väsymistä. Eli tulee normaalia nopeammin tunne, että ajatus ei kulje, päässälasku ei suju jne. Käsityöt taas ovat mekaanisempia tehdä.
Ja kuten 2 kirjoitti, toiset ihmiset masentuvat tai uupuvat helpommin vastoinkäymisten edellä, tuo työssäkäyvä ystäväsi kuulostaa harvinaisen sinnikkäältä tapaukselta.
koska omaan elämänlaatuunhan sitä vaikuttaa jos haluaa pitää kuntonsa hyvänä ja eikä anna periksi sille että nyt olen sairas, hoivatkaa minua.
Mutta yksilöitähän me olemme, jollekin on helppoa sujahtaa sairaan rooliin, toinen ei voi sietää sitä että häntä pidetään sairaana ja raajarikkona.
Ja aapee eli minä, on kyllä sairastanut ihan riittävästi, jopa ollut muutaman sekunnin päässä kuolemasta, siksi en tavallaan ymmärrä sitä että annetaan periksi.
Hyväksy, että ihmisillä on erilaisia tapoja, toivottuja ja ei-toivottuja, tulla toimeen (tai sitten ei) sairautensa kanssa. Ei ole mitään objektiivista mittaria siitä miltä sairaus ja kivut tuntuvat ja miten ne vaikuttavat psyykeen. Suomessa on vielä lisäksi yleisestikin todella vaikeata saada apua mielenterveyden ongelmiin, eikä kroonisesti (kipu-)sairaillekaan järjestetä minkäänlaista apua.
Minulla on myös krooninen sairaus, joka aiheuttaa kipua ja väsymystä, lisäksi lääkityksellä on voimakkaita sivuvaikutuksia. En pysty minäkään työhön, mutta harrastustani pystyn hoitamaan, se on mekaanista ja otteet rutiininomaisia. Onneksi on edes se....
Ap:n kaltaiset ihmiset tekevät huonosti sairautensa kanssa toimeen tulevien elämästä vain yhtä vaikeampaa... :-(
vika se että on voittanut sairautensa, eikä ole antanut periksi?
Onpas outo katsantokanta sinulla.
Varmaan on helpompaa jäädä hoivattavaksi kuin taistella vastaan.
Miten se aapeen vika on jos joku ei tule toimeen sairautensa kanssa, tai jopa käyttää sairauttaan tekosyynä ollakseen surkea. Hoitoalalla kyllä näkee niitä jotka jättäytyvät tahallaan hoivattaviksi, ajatuksena vain että nyt minä olen sairas ja minua pitää koko läheiskaartini palvella ja hoivata. Jonkinlainen martyyriasenne iskee. Pienestä voihkauksesta pitää jonkun olla tekemässä sitä tai tätä avuksi.
Nykyaikana on kuitenkin periaatteena se että omaa toimintakykyä pyritään pitämään yllä terveellisillä elämäntavoilla ja tekemällä kaikkea mihin vain kykenee, on myös olemassa osa-aikatöitä ja mahdollisuus uudelleen koulutukseen.
Nykyään ms:ä sairastavat elävät pitkään ja tarkoituksena ei ole että invalidisoidutaan hyvin nuorena vaan pysytään toimintakuntoisena ja -kykyisenä mahdollisiman pitkään ja tähän vaikuttaa itsestä huolehtiminen.
Mutta ei siinä sun ymmärrystäs kysytä. Taidat olla niitä kaikkitietäviä ihmisiä jotka saarnaavat: "minä olen käynyt lähellä kuolemaa, tiedän kyllä millaista se on, pitää vaan ottaa itteensä niskasta kiinni!" Kuulostaako tutulta???? Myönnä pois vaan, et pysty hyväksymään erilaisia tapoja elää.
Sinä et voi tietää kuinka paha fatiikki ystävääsi vaivaa. Sinä et voi tietää kuinka masentunut hän saattaa todella olla. Moni masentunut osaa peittää pahan olonsa iloisen ihmisen naamioon. Ms-tauti ei ole sellainen sairaus, että se olisi kaikilla samanlainen, sen hyvin tietänetkin. Masennus voi aiheuttaa ystävällesi vaikeuksia saada unta. Silloin joutuu nukkumaan pitkään, jotta saisi edes jotenkin täytettyä unentarpeen.
Elä omaa elämääsi, ole iloinen siitä että tällä tuttavallasi on kuitenkin asioita elämässään jotka pitävät hänet edes joten kuten toimintakykyisenä. Ilmeisesti sinusta olisi parempi, jos tämä tuttavasi vetäisi itsensä narun jatkoksi ettei vaan pääsisi koskaan eläkkeelle tai saisi tehdä vähemmän työtä kuin sinä.
Kateus se on joka tätä maailmaa pyörittää.....
Kirjoituksesi osoittaa, että olet kade ja pahansuopa.
Eli nykyään normaali-ihmisetkin elävät pitkään, jos pitävät huolen itestään. Siinäkin on vaan osalla tekemistä! Mä en siedä tässä keskustelussa semmosta vivahdetta, että MS-tautisen pitäs olla joku yli-ihminen ja ylireipas ja kaikkee. Ei kaikki "ei sairaatkaan" ole!
Joku kirjoitti, että ap:n kaltaiset raskauttavat ennestään sairaan taakkaa. Voi olla totta. Ei paljon lohduta, jos joku tuputtaa asiallisia, pirteitä neuvoja tyyliin: ei muuta, ku otat ittee niskasta kiinni ja alat reippaasti elämään.
Ja just nämäkin sankarit/taret, jotka ovat omassa elämässään jonkun vastoinkäymisen ja sairauden voittaneet tai hyväksyneet, pistävät muita halvasta, jos he eivät vähintään samaan pysty.
ole kateellinen
Ystävästäni tiedän juuri tarkalleen hänen fatiikinsa, piikityksensä, lääkityksensä. Samoin tuttavastani.
Mietin vain kuinka ihmiset ovat niinkin erilaisia, ystäväni ei saa omin voimin edes ovea välillä auki ja kuitenkin hän ei anna periksi, heti kun on parempi päivä hän kysyy lähdenkö hänen kanssaan jumpalle/kävelylle/uimaan. Tuttavani, jota myös olen pyytänyt ulkoilemaan kanssani ei halua lähteä.
No, eihän se ole minun asiani, kukin elää tavallaan ja tulee toimeen tavallaan.
Kirjoituksesi osoittaa, että olet kade ja pahansuopa.
kuin kahden ihmisen vertaamista, ja sitä miten eri ihmiset reagoivat samaan sairauteen.
ja reagoivat eri tavalla, samoihin asioihin. Itse en pidä tuollaisesta takanapäin ihmettelystä, mielestäni se on halveksittavaa. Noudata tuota viimeistä lausettasi..
Fatiikki, on kuten ystäväni kuvailee on väsymystä *1000, ajatus ei kulje, pää painaa tonnin, tietää että olisi tehtävä jotakin mutta ei voi, toimintakyky joka tasolla on alle nollan, vaatteita ei jaksa pukea ja riisua, joka paikkaa särkee, ei jaksa edes itkeä.
Joten yritäpä ap edes kuvitella meneväsi joskus toisten nahkoihin.