Uskotteko kun lapsi valittaa kipua?

toisella jopa löytyi sattumalta hoitamaton murtuma nilkasta (9v rasavili poika)

Isomman lapsen kivut otan tosissani, mutta pieni lapsi voi oppia sairastelujen yhteydessä, että kipuja valittamalla saa mukavasti huomiota osakseen.



Itse muistan lapsena huijanneeni mahakipua, että pääsin pois ruokapöydästä - olin tosi vähäruokainen.



Esikoiseni sairasti 2v2kk iässä rota-virustaudin ja sen jälkeen valitteli viikkokaupalla päänsärkyä. Varmasti päätä alussa särkikin, mahataudinkin seurauksena. Mutta lapsi huomasi pian, että mahaa valittamalla sai paljon positiivista huomiota (kuopus oli silloin 3kk vanha pikkuvauva), joten homma taisi "jäädä päälle".



Kokeilin joskus, että annan lapselle särkylääkettä ja kysyn heti lääkkeen annon jälkeen, särkeekö vielä. Ei kuulemma särkenyt... mutta oikeastihan särkylääke ei tehoa saman tien.



Eli: pääsääntöisesti uskon, mutta joskus hiukan varauksella.

Muistelen joskus lukeneeni että lasten kivun hoito yleensäkin on ihan huonolla tolalla eli lapsia alilääkitään kivun suhteen.



Kyllä näen omasta lapsestani milloin hänellä on kipua.

minulta (mies vei) jäänyt viemättä lapsia lääkäriin murtuneen varpaan, sormen ja ranteen takia.

Lapset vieläkin muistuttelevat noista, kyllä tuntui ja tuntuu kurjalta.

kivut otan aina tosissaan, koska meillä näkee heistä sairauden sattuessa. He hakeutuvat yleensä välittömästi pitkälleen ja alkavat nukkumaan.

ja sen näkee jo päälle päin. Jos kovasti sattuu, niin kyllä lapsi on itkuinen, hakeutuu syliin ja olo on niin vaikean näköinen, että ei tarvii arvailla mitään.

Totta kai uskon! Ja lääkitsen!! Kamalaa jos lasta ei uskota!



Ei tietenkään joka risaukseen tarvita panadolia ja joskus testaankin esim. pääkipua että annan ensin vaikka maitohappobakteerin tai multitabs tms. ja kysyn hetken kuluttua, että auttoiko ja jos ei niin annan oikean lääkkeen.



Korvakipuun isomman kanssa annan aivan takuulla lääkettä. Siihen kipuun ei, jos oikeesti tulehdus, auta pitkään edes kunnolla panadol.



Lasten kivut on pitkään olleet huonosti hoidettuja ja tuntuu että vieläkin niitä useat vanhemmat osaavat huonosti hoitaa. Tähän pitäisi tulla kyllä parannusta. Monet eivät edes pidä kotona kunnon varausta lääkkeitä jos tulee hätätilanne.

Mulla löytyi itseltäni 6-vuotiaana migreeni ja olin kärsinyt siitä jo pitkään. Lapsen kipuun ei heti uskottu.



Toinen hyvä keino laittaa vaikka Ceridal-suihketta, jos epäilee huomiokivuksi.



Mutta aika käsittämätöntä jos ei murtunutta rannetta huomaa. Eikös se nyt turpoakin?

Mäkin tosin saatan lääkettä pyytelevää lasta testata ensin vähän jollain muka-lääkkeellä ja jos ei auta niin sit vasta oikeeta särkylääkettä.



Kipu on kipua... -voihan se olla, että se masukipu onkin sielussa tai jossain, mutta kipua silti...

Esikoinen valittaa vain aiheesta, mutta kuopus 4v valittaa "kipua" aina, kun on paha mieli, eli kun äiti on *uskaltanut* sanoa EI tai ÄLÄ tai vastaavaa - eli aika usein.



Ongelmalliseksi asian tekee se, että a) kuopuksella on takana aidosti kipua aiheuttavia leikkauksia, b) hän ei aina uskalla todella isosta kivusta sanoa, että sattuu (juurikin sairaalassa tms.) ja c) haluan mieluummin uskoa lasta kuin arpoa itse.

Meidän esikoinen oli lapsena todella kova esittämään kipua... mistäkö tiedän? No esim. siitä, että kun oli katsonut Puuha-Peteä, jossa kaivurilla oli heinänuha, niin tulee punaiset renkaat silmien ympärillä tippa linssissä huuli väpättäen kertomaan, kuinka hänelläkin on heinänuha...



Yleensäkin jos tuo kivusta kertominen liittyy just ei-toivottuun ruokaan, siihen, että pitäisi keskustella jostain lapselle epämieluisasta asiasta tms. niin sitten katselen ja kokeilen. Mutta jos lapsi tulee kesken muiden touhujen sanomaan, että johonkin sattuu, niin sitten uskon toki saman tien.

Meillä ainakin 4-vuotiaasta näkee heti päällepäin jos kipu on vaan huomion hakemista. Joskus jos itse valitan selkää tai päätä, hänellä on heti sama vaiva, mutta se on niin läpinäkyvää että asia on ihan selvä... Henkiseen kärsimykseen voidaan joskus käyttää laastaria tai rasvaa tai vettä...

Esim. korvakipu on aina ollut todellista. Annan heti kipulääkettä ja menemme lääkäriin ja sellaista tilannetta ei ole ollut, että olisi valittanut kipua turhaan.

...mutta on tilanteita joissa en ole uskonut, esim. 3 vee sanoo dramaattisesti useaan kertaan "kurkkuun koskee" ja sitten "saanko kurkkupastillin?" ;-). Mutta periaatteessa siis uskon. Etenkin jos lapsi valittaa kipua esim. kesken leikin tai yöllä niin silloin on minusta selvää että kivun täytyy olla todellista.