Tarua vai totta synnytyksessä?

Minä raskauteni aikana, yritin harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon...alkuraskauden aikana oksensin paljon, mutta kun siitä vaiheesta pääsin eroon, edes pienet rauhalliset kävelylenkit tekivät terää. Me myös asumme neljännessä kerroksessa, jos en joka päivä noita rappusia olisi ylös kiivennyt, luulen että olisin aika huonossa kunnossa ollut ja synnytys olisi ollut rankka.



Minulla ei ainakaan epiduraali hidastanut synnytyksen etenemistä? Kalvot puhkaistiin ja muutama minuutti meni kun minulla oli kova tarve ponnistaa.



Totta on, että synnytys on kivulias, ja tuo kipu kyllä unohtuu kun oman pikkunyytin saa syliinsä.



Monia kertomuksia, ja sanontoja on.

Luin synnytystäni aikaisemmin, että hunaja edistää synnytyksen alkua...pari päivää aikaisemmin, laitoin teeni joukkoon pari lusikallista hunajaa, limatulppa irtosi ja pääsin synnyttämään...mutta uskoako sitten tuohonkin? :)



Muita juttuja?

Mulla oli ekassa raskaudessa pelko, etten selviydy synnytyksestä (jota joissain yhteyksissä jopa maraton-suoritukseen verrataan), koska alkuraskauden väsymyksen ja keskiraskaudessa yltyneiden supistelujen vuoksi olin harrastamatta liikuntaa lähes koko raskausajan. Myös toinen raskaus meni rv 20 asti vähäisellä liikunnalla, tämän jälkeen ei liikuntaa tarvinnut taaskaan supistelujen takia harkitakaan. Kuitenkin molemmat lapset tulivat maailmaan melko helposti ja vauhdilla, joten olen kai sitten luonnostaan maraton-kunnossa. ;)

Nyt kolmas odotus menee samalla kaavalla enkä jaksa enää murehtia, että liikunta on jälleen jäänyt odottamaan aikaa synnytyksen jälkeen.



Toinen taru liittyy välilihan venyttelyyn vs episiotomia/repeämiin. Ekassa raskaudessa aloitin ohjeiden mukaisen välilihan hieronnan ja venyttelyn rv 34, jotta välttyisin episiotomialta ja/tai repeämiltä, mutta yllättäen rv 34+1 lähdinkin jo synnyttämään ja ennenaikaisen synnytyksen vuoksi kätilö leikkasi välilihan automaattisesti. Tokassa raskaudessa aloitin taas rv 34 nuo venyttelyt ja hieronnat. Kaksi kertaa sitä kestin, mutta sen kivuliaisuudesta johtuen jätin koko touhun. Toinen lapsi syntyi kuitenkin 3 viikkoa myöhemmin ilman episiotomian tekoa enkä saanut repeämiäkään.



Ja kolmas taru omalla kohdallani on epiduraalin synnytystä hidastava vaikutus. Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin ollessani 6 cm auki. Nukuin puudutteen laiton jälkeen vajaan tunnin ja heräsin ihmettelemään vessahädän tuntemuksia. Ei ollut kuitenkaan vessahätä kyseessä vaan olin avautunut täysin kivuitta ja huomaamatta viimeiset sentit siinä noin reilussa tunnissa epiduraalin laitosta ja ponnistamisen tarve tuli luonnostaan eikä vauvaa tarvinnu varttia kauempaa odotella maailmaan.

mulal epiduraali sai viimeiset sentit avautumaan tosi nopeasti kun se rentoutti. Ei siis hidastanut muuta kuin ponnistusvaihetta kun en tuntenut lainkaan ponnistustarvetta



Seksiä voinee harrastaa milloin vain mutta mulla oli 8 vk jälkivuotoa joten ei käynyt mielessä.



Suurin taru on mielestäni tuo eppari joka muka paranee parissa viikossa ja on kivuton. Minulla oireilee vieläkin (5kk). Epparia parjataan neitssä kamalasti joten jos se on jouduttu tekemään tulee "huonommuuden tunne".. Milloinkohan tästä saisi realistista ja oikeaa mielipidettä että milloin se on tarpeellinen ja milloin ei. Aina puhutaan vain epiduraalista julkisuudessa - miksei epparista?!?! Onko naisen sukuelimet yhä niin tabu??? JA me eletään muka sivistysvaltiossa..

...on kohdallani ollut täyttä potaskaa (=tarua). Sekä ensimmäisessä että toisessa synnytyksessä epiduraalista "aukesi taivas" : kivut hävisivät lähes olemattomiin ja paikallaan junnannut synnytys lähti rentoutumisen myötä edistymään nopeasti. Ponnistustarpeen tunsin kai ihan normaalisti, kun kakkahädän vuoksi olin soittamassa kätilöä paikalle. :) Työnnätystähän se oli, ja kalvot puhkesivat ja lapsivesi meni heti kätilön kiiruhtaessa sängyn luo. Ponnistusvaiheet ovat olleet 14 ja 7min, joten aika nopsasti vauvat tulivat maailmaan.



(Sitä en käsitä, miksei epiduraalia voida laittaa aiemmin. Tuntuu turhalta se kivuissa kärvistely ja odottelu, kun kohdunsuulla tilanne ei etene. Oma kokemus oli se, että 3cm:ssä junnattiin tuntitolkulla, ja kun lopulta epiduraali laitetaan, meni alta 20minuuttia, kun vauva oli maailmassa.)



Tikit alapäässä aiheuttavat järkyttävää kipua - ei aina totta!

Ensimmäisessä synnytyksessä pelkäsin mielettömästi episiotomiaa. Olin kuullut kauhutarinoita välilihanleikkauksista ja kipeistä haavoista. Pyysin kätilöä jättämään kertomatta, jos minulle pitää tehdä eppari. "Sen kun teette vaan, jos se on välttämätöntä, mutta älkää sanoko siitä minulle mitään - alan vain turhaan pelätä ja jännittää." Onneksi ei tarvinnut! Muutama tikki kyllä laitettiin aavistuksen revenneisiin limakalvoihin, mutta niiden kanssa pystyi elämään ihan normaalisti.



Ja totta: Kun suolen saa tyhjäksi, synnytys pääsee edistymään.

Ummetuksesta kärsivät odottajat: pyytäkää heti synnärille päästyänne peräruisketta. Se on hetkisen ikävältä tuntuva toimenpide, mutta kylläpä helpottaa, kun suoli tyhjenee. Toisaalta, jos synnytys kestää pitkään, kannattaa huolehtia, että pääsette myöskin pissalle. Kohdallani suurinta kipua koko ekassa synnytyksessä aiheutti liian täysi rakko. - Kun kätilöt painelivat lapsen synnyttyä kohtua tyhjäksi, he tulivat samalla murjoneeksi virtsarakkoa. Olin siinä vaiheessa niin uupunut ja kipeä, ettei virtsaaminen onnistunut itsekseen. Katetroimalla rakosta saatiin litratolkulla nestettä - tai ainakin siltä se minusta tuntui. Yksi alusastia (vai mitä ne on) tuli täyteen ja vähän toistakin. Jälkeenpäin ajatellen tuo ei ole mikään ihmekään: olin ollut tiputuksessa 19 tuntia, ja koko aikana vain kerran kävin vessassa!

epiduraali hidasti kumpaakin synnytystä, eli ei se täysin tarua ole. Ensimmäinen synnytys jopa päättyi leikkauspöydälle synnytyksen pysähtymisen takia. Toinen synnytys pitkittyi (12 tuntia kesti avautua 6 sentistä loppuun asti).



Ensimmäisessä synnytyksessä epiduraali sentään vei kivut, toisessa ei. Varmaan siksi, kun ei vaikuttanut kunnolla, ei topannut synnytystä kokonaan kuten ekalla kerralla.



Toiset sitten taas sanovat, että epiduraali nopeuttaa, ja ehkä joillain niin käykin. Nopeuttaahan esim. petidiini toisilla synnytyksen kulkua, mulla ei (kummallakaan kerralla).

Ekassa synnytyksessä kätilö joutui tekemään epparin, koska lapsi oli niin iso (4,3 kg, ja päänympärys 38,3 cm...), mutta se ei kyllä tuntunu missään, kätilö ei onneks sanonu mulle mitään asiasta. Tikkejä tuli paljon, yli 20, mutta ihan hyvin pystyin istumaan ilman apuvälineitä. Ei se tietenkään tuntunu mukavalta, mutta ei se tuottanut hirveitä kipujakaan. Vuosia myöhemmin lekuri vaan totes että ei sitä arpea edes meinaa huomata, niin hyvin oli parantunut. Ehkä nuori ikä vaikutti siihen? Ainoa vaiva on tullut esiin raskauksissa. Toista kun odotin, tuli ilkeä suonikohju siihen kohtaan, ja se oli kipeä! Onneks se hävis synnytyksen jälkeen, mutta nyt kolmatta kun odotan, niin ajoittain huomaa et siihen paikkaan sattuu (nyt on vasta 18 + jotain meneillään). Toista kun synnytin ei tarttenu epparia tehdä, kun lapsi oli normaalinkokoinen (3,7 kg) ja tikkejä tuli vaan 3.



Mitään välilihan venyttelemistä en oo tehny, liikkuminen on ollu vähän pannassa kun eka raskaus meinas käynnistyä jo 7:llä kuulla, toisessa alko supistukset rv 18 ja nyt kolmannessa rv 17. Toista kun odotin olin hoitotyössä, eli rankkaa duunia, mut siitä jäin sl n. rv 25. Nyt oon toimistotyössä, mutta yksi taapero ja yksi koira pitää kyllä kunnosta huolta. Musta tuntuu, että kun peruskunto on ok, ja se oma psyyke ei luovuta heti, niin synnytystä kyllä jaksaa (jos nyt ei oo mikään vuorokausia kestävä synnytys). Eka synnytys kesti 11 h ja toinen 14 h.



Ekassa synnytyksessä sain petidiiniä, tehos ehkä pari tuntia, sain levättyä vähän, mut sit en tiedä että johtuko lapsen huono imemisrefleksi siitä? Ilokaasua sain myös. Toisessa sain vaan ilokaasua. Avauduin huonosti, ja olin tosi kipee, mut siinä vaiheessa kun spinaalipuuduksen piti laittaa, niin pitikin alkaa ponnistaa. Viimeiset 3 cm avautui puolessa tunnissa, niin ei ihme että luulin että kuolen siihen paikkaan =)