Nyt loppu itkevän hoitolapsen kantaminen.

sairauslomalle heti jos et pysty tekemään työtäsi!!!



Mäkin sanon vanhainkodilla, että nyt loppui mummojen pukeminen kun käsiin sattuu ja painun kansliaan lukemaan iltalehteä...

maitoallergiaa???

tuossa tilanteessa tehdä...

hae pph ohjaajalta tukea

ja työnohjausta

ja työnkiertoa, jos terveytesi ei kestä( mitenkähön vanhemmilla kestää...)

Onneksi on pienikokoinen ikäisekseen. Taidanpa varata ajan työterveyslääkärille.

Oma lapseni on yksityisellä hoidossa. Hän on 1 v ja 2 kk. Minusta tuntuisi pahalta, jos lapsi ei pääsisi syliin, kun itkettää. En todennäköisesti veisi lasta hoitoon sellaiseen paikkaan. Jos lapsi ei ole muualla kuin sylissäsi, ei äiti sille oikein mitään voi työpaikaltaan käsin. Tietysti, jos hänkin kantaa lasta koko ajan sylissä kotona, niin ongelma on myös siellä. Mielestäni lasta pitäisi vähitellen totutella siihen, että hän voi olla lattialla yksin hoidossa ja /tai kotona - kummassa se nyt on ongelma. Mutta se että lapsi nakataan vaan lattialle itkemään, kuulostaa pahalta. Ei se ole lapsen vika, jos häntä on aina kanniskeltu sylissä eikä opetettu lattialle. Itse olen yksinhuoltaja ja olen alusta asti opettanut pojalleni, että hän voi leikkiä lattialla yksin, koska muuten en saisi mitään tehtyä.



T: Toukomaa

Ei hyvänen aika sentään. Mitenkäs muut hoitolapset?

laki määrää sen

Mulla on kaksi hyvin erilaista vauvaa ollut, ja toisen kohdalla täytyy sanoa, että onneks ei tarvinut hoitoon viedä, sillä se ei todellakaan olis sinne sopeutunut. Mummillakin huusi läpi yön, kun sinne vietiin hoitoon. Joten eipä todella viety sinnekään hoitoon kuin hätätapauksissa.



Ja kotonahan tää lapsi sitten huusi ekan vuoden ja kolmevuotiaaksi asti oli puntissaroikkuja ja todella arka, eikä kylässä lähtenyt sylistä pois.



Nelivuotiaana sitten tuntui jo paljon reippaammalta, ja silloin aloitti kerhon ja tosi hyvin sopeutui sinne, eikä mitään itkuja ja ongelmia ole ollut. Ja kylässäkin lähtee leikkiin mukaan vain 10 minuutin tarkkailulla ja tutussa paikassa vähemmälläkin.



Että jotkut vauvat vaan ovat tuollaisia, ja minä oon samaa mieltä, että niiden paikka ei ole hoidossa. Ja jos sellainen lapsi osuu kohdalle, niin siinä on vaan vanhempien laitettava työhönpaluusuunnitelmat uusiksi, sillä tuollaisesta hoidossa olosta ei kyllä seuraa kenellekään mitään hyvää.



Ja nää jutut johtuu jostain mystisistä luonne-eroista, sillä meillä toinenon sellainen ihan tavallisen reipas lapsi ollut aina ja helppo vauvana. Jos välillä on äidistä vähän erossa, niin lapsi ottaa sen takaisin tulemalla yöllä viereen. Mutta sen kummempia huutokonsertteja ja viikkojen takertumista ei tällä toisella oo lainkaan.

Nyt lapsi on jo tottunut siihen ja varmaan itkee kokoajan,jos alat totuttaa häntä lattialle.

Mutta pakko se on,et voi,etkä jaksa kokoajan kantaa lasta ja onhan se pois toisiltakin hoitolapsilta.Tämä yksi vie kaiken huoimiosi ja voimasi,ei ole oikein.

jos se vaan karjuu heti, kun sitä aletaan laskemaankin kohti lattiaa?

niin varmaan jo ensi viikko on paljon parempi.

Istut itse lapsen kanssa lattialle. Yrität lapsen saada leikkimään leluilla - ensin kanssasi ja sitten yksin. Vähitellen nouset hetkeksi pois, käyt hakemassa jotain, touhuat itse jotain muuta (selaat lehteä) jne.

Meidän kuopus oli juuri sellainen, että olisi aina halunnut olla sylkyssä ja kannettavana. Oli sellainen vielä 2-vuotiaanakin. Sitten sain tarpeekseni, sillä en saanut tehtyä mitään. Aloin ensin niin, että kun hän halusi syliin, otin syliin mutta istuin lattialle hänen kanssaan enkä kanniskellut ympäriinsä. Hän ykklästyi parin päivän kuluttua siihen, kun ei kannettukaan ja vähitellen muutaman huutopuuskan jälkeen hän ei enää vaatinut jatkuvaa passaamista vaan leikkii nykyisin reippaasti lattialla itse isoveljensä kanssa.

Juuri sen takia olen kantanut lasta koska muut hoitolapset kärsivät jatkuvasta itkusta. Kotona lapsi ei itke taukoamatta, eikä häntä tarvitse kantaa. Itku liittyy ainoastaan eroon vanhemmista. Sen on kelto käynyt toteamassa, keskusteli myös vanhempien kanssa.

vaan ihan vaan yks äiti, jolla oli huutava vauva, jota en saanut oppimaan olemaan lattialla itsekseen. Aika sitten hoiti asian, mutta siihen meni pari vuotta.

Pph:n työ on paljon muutakin kuin lattialla istumista. Esim. ruoka ei tule itsestään pöytään, eikä vaipat vaihdu. On siellä hoidossa muitakin lapsia.

vauvana se lapsi huutaa ensin johonkin oikeaan tarpeeseensa. Sitten jossain vaiheessa se onkin muuttunut tavaksi ja isompana siitä tavasta voi taas oppia pois. Mutta missä iässä se onkin enää pompottamista? Ja milloin lapsi on niin iso, että oppii siitä pois? Ap:han ainakin sanoo, että huutamiselle on selkeä syy, joten onko se huutaminen ongelma vai pitäisikö kenties syyllekin voida tehdä jotain?

Ymmärrän ongelmallisin tilanteen, mutta esim. itse olen yksinhuoltaja eikä minulla ole rahallisesti mahdollisuutta olla kotona lapseni kanssa. Hänen on pakko mennä jonnekin hoitoon. Onneksi hän ei ikävöi minua päivisin itkemällä tai pyytämällä syliin. Jos hän kuitenkin ikävöisi minua, haluaisin että joku huolehtisi hänestä ottamalla syliin. Lapseni on siinä mielessä onnekas, että hoitotädillä on 2 lasta (joista toinen päiväkodissa kolmena päivänä) ja vain minun lapseni hoidossa. Eli hän saa paljon huomiota. Ehkä ratkaisu olisikin etsiä toisenlainen hoitopaikka.



T: Toukomaa

tuo käsi ei parane kuin levolla eli sairaslomaa (kokemusta on)



Ja mitä tuohon hoitolapsen tulee, niin nyt sitten ihan miettisin omiakin tapoja toimia. Eli miksi lapsi ei ole sopetunut hoitoon? Toiset lapset vaan tarvitsevat enemmän syliä kuin toiset. Mutta kieltämättä silti tulee mieleen, että on aloittanut hoidon liian varhain. 10kk on todella huono ikä hoidon aloitukselle jo ihan psykologisestikin eli pitäisi varmaan puhua niille vanhemmille.



Itse en omia lapsiani pystyisi millään viemään jo 10kk hoitoon. Kuopuksen kohdalla mietin jo, että uskallanko viedä vielä 2 vuotiaanakaan, kun selvästi äiti-riippuvaisempi kuin esikoisemme.



Sitten pieni huomautus, että vaikka asuu vuokralla, niin voi olla taloudellinen pakko käydä töissä. Ei se asuntovelka sitä aina ratkaise.