RAIVOKOHTAUKSIA, 9v tyttö kiristää mun hermot

mun tyttö siis on todella perfektionisti (niinkuin minäkin). Ottaa koulussa paineita että aina on oltava kaikki oikein kokeissa ym. En ajatellut että se liittyy tähän mitenkään.. ehkä olet osin oikeassa. Minä en vain osaa suhtautua raivareihin..

Juttelin nyt kun olen itse rauhoittunut, niin tyttöni kanssa että jos soittaisin perheneuvolaan huomenna, hän hyväksyi ajatuksen, mutta ei osaa selittää mikä raivokohtauksien syy on. (ei kuulemma kukaan muukaan, ku netistä katselin)

Tytölläni on myös onnen ja innostuksen näyttäminen tuhat kertaa ihanemmat kun minulla, eli kaikki aina täysillä!

Mitä mun pitäis tehdä sille, se on ihan idiootti, huutaa, riehuu, potkii, lyö, heittäytyy lattialle, uhkailee ym ym. Onko se ihan normaali? Mä oon nyt nii vihainen että voisin ottaa eron ja antaa isälle täyden huoltajuuden! Mä en jaksa! Onko kohtalotovereita? Hyviä neuvoja? Alkaa olla niin iso että kohta jo pelkään sitä...

Eli ihan itse on vastuu otettava. Ota pää pensaasta ja ala toimimaan.

Ja temperamenteissakin on eroja. Suomessa ei vaan saa koskaan tuntea mitään...

Eli ei ole erityislapsi, vaan muuten tosi fiksu ja kunnollinen.

Ja ymmärrän senkin että on persoonallisuus kysymys, mutta ei varmaa sen varjolla tarvi kaikkea kestää.. Siis itse olen tosi rauhallinen ja kiltti ollut aina, ja siksi järkytynkin tästä.. Tyttö rauhoittuu suht äkkiä, mutta mulla menee kauemmin.. mutta en ole koskaa elässäni saanut itse raivokohtausta, ja olen joskus ajatellutkin että hyvä kun se saa purettua kaiken kiukun kerralla ulos nii ei jää patoutumiia,.. mutta voimia tarvis..

Meillä oli syksyllä alinomaa vastaavia kohtauksia (tyttö silloin vähän yli 8v). Ja todellakin alkoi hermot mennä. Nyt on tilanne rauhoittunut ja olomme seesteistä. Tyttö on pikainen luonteeltaan. Kiihtyy ja hermostuu nopeasti, mutta rauhoittuukin taas yhtä nopeasti.

Miksi vihan tunteet ja tunteiden ilmaiseminen pelottaa sinua noin kovasti? Kasvoitko tukahtuneessa kodissa?

Tiedätkö mistä ne silloin johtu? Itse en näe syytä ja seurausta, vaan yllätyn aina. meillä nytkin oli tosi kiva hiihtoloma, kylpylää, hiihtoa, elokuvissa ym . Joskus mietin onko sokeri tasapaino kohdillaan??

En ole keskenkasvuinen millään lailla, ikääkin alkaa olemaan varmaan paljon enemmän kuin sulla.. Mut kyllä meillä lapsuuden kodissa varmaa oli "tukalaa". Ja mun lapsella on täysin erilainen koti, saa nääyttää tunteet ja sanoa omat mielipiteet, keskustellaan paljon ym.

Meidän persoonallisuudet on niin erilaiset, itse olen tosi rauhallinen ja toi tyttö on vähän adhd-tyyppiä ja muutakin lievää neurologista ongelmaa on, mutta pääasiassa minusta on kyse persoonallisuuseroista. Tyttö suuttuu todella herkästi ja kaikki asiat on jotenkin hankalia, kauhea kaahotus on koko ajan päällä. Uhma on onneksi vähän lieventynyt. Me on haettu apua perheneuvolasta, kai ne kouluikäistenkin lasten vanhempia auttaa. Tytöllä terapia alkamassa ja adhd-keskuksen perhekoulu.



Meidän tyttö on erittäin älykäs, mutta sosiaalisilta taidoiltaan jäljessä ikätasoisesta kehityksestä. Toinen tyttömme on aivan erilainen, rauhallinen ja täysin eriluonteinen. Vaikka nuorempi on vasta vuoden, huomaan tulevani jo nyt hänen kanssaan toimeen paljon paremmin. Totta kai tämä rassaa itseä, pelkään etten osaa kohdella lapsiani tasapuolisesti, kun toinen tuntuu niin helpolta ja toisen kanssa on kaikenlaista hankaluutta.



Mutta siis oikeasti tarvitsette ulkopuolista apua. Tuskinpa mitään ihmekonstia on jolla tilanteen saisi yhtäkkiä helpottumaan.

Minusta sinä suurentelet asiaa ja näemmä yrität myös järjestää kaikkea "kivaa" kunnon curling-äitinä.



Anna lapsen raivota. Sinun tehtäväsi on viestiä lapsellesi, että hyväksyt hänet, vaikket kaikkea käytöstä hyväksykään. Mitä turvallisemmalta sinä lapsestasi vaikutat, sitä vähemmän hän raivoaa.



7

Pohdin myös noita raivokohtauksia tuossa syksyllä. Epäilin, että osaltaan lapsi oli hiukan stressaantunut koulun alkamisen vuoksi. Kohtauksia tosiaan tuli vaikka oli yritetty kaikkeaa kivaakin järjestää. Itse olen luonteeltani varsin samankaltainen kuin lapseni (äkkipikainen). Sekin tekee "taistelut" tulisemmiksi :-) Yritin antaa vielä enemmän aikaani lapselle, hengittää syvään kohtauksen tullessaa ja erityisesti kääntää lapsen ajatuksen johonkin toisaalle. Itse en aikoinaan kotona voinut tunteitani avoimesti näyttää. Siksi toisaalta olen iloinen, että lapsi pahanolonsa jollain tavalla ulos purkaa. Yritän ymmärtää hänen temperamenttiaan.

vaikka oma tyttöni onkin nuorempi niin kuulostaa tosi tutulta tuo, että raivokohtauksia tulee juuri silloin kun ollut kivaa ja oltu paljon yhdessä. Yhden selityksen olen saanut siitä, että lapsi antaa tunteiden tulla silloin, kun kokee että vanhemmalla on aikaa ja voimia ottaa se raivo vastaan. Siis juuri lomalla tms. Meillä on ollut aika rankkoja aikoja perheessä ja siksi tavallaan ymmärrän tuon. Toinen on sitten se, että vaikka onkin kivaa, niin ohjelmaa voi olla liikaakin ja lapsi kaipaisi enemmän rauhoittumista yhdessä kotona. Meillä on itse asiassa raivonpuuskat hiukan helpottaneet, kun olen ollut nyt nuoremman kanssa kotona ja tyttö on osan päivää päiväkodissa ja meille jää sitten vielä runsaasti aikaa olla yhdessä.

Piti vielä sanoa, että meillä lapsi on ihan normaali ja fiksu lapsi. Ei ongelmia sosiaalisissa suhteissa (mitä nyt äidin kanssa hiukan..) Tuli vielä mieleeni yksi syy raivokohtauksiin. Itse olen siis eronnut ja meillä on lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus. Isä on varsin kova kurinpitäjä ja auktoritäärinen. Minä taasne lepsumpi. Kohtaukset usein tulivat, kun lapsi tuli isänsä luota kotiin. Jollain tavalla isän luona ei uskalleta näyttää tunteitaan, joten jollekin ne on purettava - äidille tässä tapauksessa. Olisiko tällainen syynä ap:llakin?

Ja samanlainen asetelma, paitsi että emme ole eronneet. Isä on yrittäjä ja paljon töissä.

-11

Isä on varsin kova kurinpitäjä ja auktoritäärinen. Minä taasne lepsumpi. Kohtaukset usein tulivat, kun lapsi tuli isänsä luota kotiin. Jollain tavalla isän luona ei uskalleta näyttää tunteitaan, joten jollekin ne on purettava - äidille tässä tapauksessa. Olisiko tällainen syynä ap:llakin?

Kiitoksia kaikille vastauksista!

Joo, kyllähän mun tyttö tosiaan uskaltaa mulle purkaa kaiken kiukun, tietää etten tee mitään hänelle. Koulussa on oikee mallioppilas ja haluaa olla hyvä kaikille.

Olenko curling vanhempi? Ehkä sitten vähän? Kiva saada erilaisilta ihmisiltä vastauksia vaikkei olekkaan samaa mieltä.. Vaikka välillä itkettääkin..

Ja tiedän, mitä tarkoitat tuolla pelkäämisellä. Itse en vähästä hätkähdä, mutta kun noin iso lapsi laittaa hanttiin, eikä sillä hetkellä mitään konstia löydy tilanteen rauhoittamiseksi, tulee mieleen, että mitähän tapahtuu viiden vuoden päästä.

Meillä on neljä lasta, eikä kukaan muu käyttäydy samoin. Tämä yhdeksän vuotias ajaa itsensä raivon valtaan jostain ihan pikkuasiasta. Raivoaa ja uhkailee niin, että sisaruksetkin on ihan kauhuissaan.

Olen ajatellut hakea perheneuvolasta apua, jos ei muuten, niin ainakin on paperit valmiina tulevaisuutta varten. Jos vaikka pääsisi sitten "tosi paikan tullen" helpommin sisään, kun on vanha asiakas.

meillä samaa, koulussa mallioppilas ja kotona raivareita.



uusi keskustelussa palaan myöhemmin

Ja nimenomaan minun kanssani. Se liittyy vain siihen lapsen kasvukipuiluun. Kun on tiukilla muualla, riehuu siellä, missä uskaltaa näyttää tunteensa. Hyvä merkki minusta.



Meillä ne loppui vaan kun me vanhemmat junnattiin ihan peruskuvioita jämäkästi ja osoitettiin, että ollaan lapsen elämän kallio.



Hienovaroen myös kehuskeltiin aina vahvoilla alueilla ja yritettiin saada perfektionismin rajaa alemmas.



Itse olen ihan samanlainen. Vaadin itseltäni paljon, olen älykäs ja nopea. Kimmastun myös herkästi, samaten ihastun palavasti, rakastan syvästi ja inhoan antaumuksella.



Joten raivarit eivät pelota. Mikä niissä niin kamalaa on?