Tunnista hemmoteltu lapsi - kohenna kasvatustasi (IS) Aika hauska :)

Meilläkään ei ole lapsi saanut kiukuttelemalla tahtoaan läpi, ei myöskään huutamalla. Mitään uutta tavaraa, karkkia tmv. ei ole kyllä koskaan halunnut mutta muuten tuo eka lista on kolmevuotiaalla aika lailla tuttua kauraa. Isosiskollaan oli samoin, mutta asettui siinä neljävuotiaana ihan unelmaksi, ihmeteltiin jo ettö onko joku vaihtanut meidän lapsen :D

toivon samaa pikkuveljestä. Ilmeisetsi meillä vaan ovat voimakastahtoisia, toisaalta niinpä ollaan mekin ja kyllä kaksi pilttiä kahdelle aikuiselle häviää tahtojen taistelussa :)

Tuollaisia kakaroita Suomi on täynnä!

Meillä lapset eivät kiukuttele kuin korkeintaan muutaman kerran. Tietävät sen muutaman kerran jälkeen, ettei kiukuttelu auta.

Periaate on, ettemme hanki lapsillemme mitään vain siksi, että sitä on muillakin. Elämä on, eikä kaikkea voi saada. On hyvä oppia ymmärtämään ja hyväksymään se tosiasia, ettei onnen lahjat käy tasan.

Yksi kiukuttelee varsin paljon ja kaikesta. Lopulta hän kuitenkin tekee niinkuin on sanottu. Toinen kiukuttelee vähemmän, mutta ei esim. siivoa huonettaan viikkokausiin. Kolmas on kiltti ja tottelevainen. Koulusta tulee pelkkää hyvää palautetta ja kokeista kymppejä. Minkäänlaista uhmaikää hänellä ei ole koskaan ollut. Toivon, että hän oppisi vähän kiukuttelemaankin. Miten noin kiltti ja pehmeä ihminen pärjää nykymaailmassa?



Meillä on kaikille samat säännöt, esim. ruoka-ajat, nukkumaanmenoajat, kaikkien täytyy siivota omat huoneensa ja tehdä muutenkin vähän kotitöitä. Olisiko sittenkin olemassa myös luonne-eroja?!

kuulostaa aivan tyypilliseltä 2-vuotiaalta. Olenko siis tavannut vain hemmoteltuja parivuotiaita?

lapsia kuin 2-vuotiaita.

että itse en todellakaan ollut mitenkään hemmoteltu, mutta huoneen siivoaminen oli kyllä se viimeinena sia minkä tein :) Paha on lasta lukita kotiin jos koulussa pitää käydä, eikä työssäkäyvillä vanhemmilla oikein ole mahdollisuuksia hakea lasta suoraan koulusta kotiinkaan ;)



Ja oikeasti, onko se huoneen siivoaminen nyt maailman isoin juttu? Itse olin tosiaan juuri sellainen siivoamaton lapsi, mutta hyvinpä kodinhoito onnistuu nykyisin. Eikä sottaisuus korreloi mitenkään muun "kunnollisuuden" kanssa, mulla oli keskiarvo aina päälle ysin, en polttanut, juonut tai riekkunut asemalla yötä myöten.

koska ilman sitä lista ei toimi.

lapsia kuin 2-vuotiaita.

Pitääpä vain sanoa sille ketjussa kirjoittaneelle erityisen kiltin äidille että minä itse olen ollut tuollainen käsittämättömän kiltti lapsi ja ihan ok aikuinen minusta on tullut. Vanhempani eivät olleet minulle kovin tiukkoja, koska ei tarvinnut. Ensimmäisestä neuvosta osasin jo toimia oikein (kuulemma en alle 1-vuotiaanakaan repinyt kukkia tms. kunhan vain kerran sanottiin). Lapsena vanhempani pelkäsivät minun jäävän ihan muiden jalkoihin, mutta itse en siitä kärsinyt. Mitä sitten jos muut ottivat kaikki kivoimmat leluni leikkeihinsä tai söivät synttäreillä minun osuuteni karkeista. Mielelläni annoin, eikä se minua haitannut. Murrosikäisenä aloin hieman haluta asioita itselleni ja pistää pikkuisen vastaan (en enää suostunut mukisematta tekemään kaverini läksyjä ja esitelmiä). Nyt aikuisena olen erittäin tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana perhe ja hyvä ammatti. En ole mikään kynnysmatto.



Mutta varsinaiseen aiheeseen. Mielestäni ekan listan asiat ovat varsin normaaleita pienille lapsille. Olisi tosiaan kiva kuulla minkä ikäisiä lapsia tässä tarkoitetaan.

neuvoja.

"rankeise lasta"

ei herran jumala missä yhteiskunnassa eletään jos lasta tarvitsee rankaista!!!



surullinen olen jos tällaista on jossain julkaistu ja joku siitä vielä ottaa oppia...

kasvattaja kun lapsi ei koskaan ole käyttäytynyt huonosti millään mainitulla tavalla, ei kertaakaan, ei koskaan. mutta yksi kohta melkein täsmäsi, eli ei osaa pitää huonetta siistinä kuten ei me muutkaan joten ei auta syyttely.

Ei myöskään ole koskaan ollut minkäänlaisessa uhmaiässä (on nyt 7v). Huone ei kyllä pysy järjestyksessä meilläkään, koska olemme kaikki aika suurpiirteisiä sen asian kanssa;-)

Ei ole liian kilttikään kyllä, osaa puolustautua mutta on ylettömän empaattinen ja järkevä.

Nuorempi (nyt 5v) on joskus parkunut ja tainnut lyödäkin, mutta ei voi hänestäkään väittää että olisi hemmoteltu tuon listan mukaan.

Kasvatus on meillä tiukka ja todella johdonmukainen.

Meillä nykyään noista pätee ainoastaan se, että huone ei pysy siistinä - joskus vuosia sitten kyllä on ollut kaikkia noista.



Ja mun työhuoneeni on vielä sotkuisempi kuin lasten huone, kukahan mua kieltäis menemästä ulos;)

Molemmat lapset on aikoinaan kieltäytyneet menemästä nukkumaan. Jotenkin aika hupaisa ajatus, että 10-vuotiasta vielä kannettaisi kymmeniä kertoja illassa sänkyyn:D. Nyt joutuu muutaman kerran käydä sanomassa, että valot pitää sammuttaa ja kirja laittaa pois... Mutta uhmaikäiseltähän tuo on ihan normaalia käytöstä, johon täytyy vaan vastata johdonmukaisesti.

4-vuotias ei tee, eikä ole tehnyt noita juttuja mitä listattu.



Mutta uhmannut toki on ja paljon! Uhmakin voi vaan kanavoitua monella tavalla. Meillä esim. lapsi ei huuda, itke ja raivoa vaan purkaa ihan normaaliäänellä tuntojaan, inttää vastaan jne. Ja oppi muuten myöhään puhumaan, mitä ennen jouduin tulkitsemaan eleitä ja ilmeitä itse sanoiksi.



Nyt hyvin tavallista on, että lapsi on tuskastuneen oloinen ja hokee, "äiti mua kiukuttaa" menee yleensä sillä ohi, että pidän sylissä ja jutellaan, että on ihan ok, että kiukuttaa ja silloin pitää vaan kiukutella, saattaa välillä vähän itkeäkin sylissä.



Musta tuntuu, että ratkaiseva asia on ollut se, että lasta ymmärtää eikä ala rankaisemaan tunnemyrskyistä, sekä on johdonmukainen ja reilu lasta kohtaan. Auttaa varmastim että olen tullut vähän vanhempana (30+) äidiksi ja saanut itsekin ymmärtäväisen kasvatuksen.

Olen aina luullut että meidän lapset ovat hiukkasen hemmoteltuja, mutta kukaan kolmesta ei täytä yhtäkään noista tuntomerkeistä.

Lapset ovat jo syntyjään geeniperimältään ja temperamentiltaan yhtä erilaisia kuin me aikuiset.



Siitä johtuu miksi toiset lapset käyttäytyy listan ensimmäiset 10 piirteellä kuvaillulla tavalla.



Sillä ei ole kasvatuksen kanssa mitään tekemistä.



Tuossa Judith Harrisin Kasvatuksen myytissä kyseenalaistetaan koko kasvatus.



Ja identtisiin kaksosiin, jotka ovat asuneet syntymästään asti eri perheissä, perustuvilla tutkimuksilla tuodaan esille se, että vanhempien kasvatuksella on loppujen lopuksi hyvin pieni rooli siinä, millainen lapsesta tulee nuorena ja aikuisena.

Listahan oli lehdestä otettu.

Lapset ovat jo syntyjään geeniperimältään ja temperamentiltaan yhtä erilaisia kuin me aikuiset.

Siitä johtuu miksi toiset lapset käyttäytyy listan ensimmäiset 10 piirteellä kuvaillulla tavalla.

Sillä ei ole kasvatuksen kanssa mitään tekemistä.

Tuossa Judith Harrisin Kasvatuksen myytissä kyseenalaistetaan koko kasvatus.

Ja identtisiin kaksosiin, jotka ovat asuneet syntymästään asti eri perheissä, perustuvilla tutkimuksilla tuodaan esille se, että vanhempien kasvatuksella on loppujen lopuksi hyvin pieni rooli siinä, millainen lapsesta tulee nuorena ja aikuisena.

että ne ovat koirankasvatusohjeita.



Minä en usko kaikkiin ohjeisiin. Olen esim sitä mieltä, että lasta ei saa viedä toiseen huoneeseen yksin jäähylle. Se on hylkäämistä. Jäähypenkki on parempi asia.



Me emme siis käytä puoliakaan tuon listan toimista. Mutta silti lapsemme eivät käyttäydy hemmotellusti nyt, kun he ovat 8 v ja 6 v. Toista oli ennen - eli listan esimerkit ovat täysin normaalia käytöstä tietyn ikäiselle.

39

Mun tuli ihan kamalan paha mieli, kun lapseni (3 ja 5v) "osaa" 50% tuon ekan listan. Silti isovanhemmista ja sisaruksistamme alkaen kaikki ovat olleet sitä mieltä, että lapsemme ovat hyväkäytöksisiä JA liian kovalla kurilla kasvatettuja!



Ehkä tuo lista olisi osunut oikeaan joskus sota-ajalla? Paitsi se jälkipuolisko, eihän silloin vanhemmat juuri KASVATTENEET lapsiaan...?

Taisteleva isoäiti







Vuonna 1961 yhdysvaltalainen Judith Rich Harris sai Harvardin yliopistosta kirjeen, jossa psykologian laitoksen professori epäsi häneltä jatko-opinnot, koska hänen ei katsottu kyke-nevän tarpeeksi omaperäiseen ajatteluun. Harrisista tulikin kehityspsykologisten oppi-kirjojen kirjoittaja. Hän synnytti yhden ja adoptoi toisen tytön.







Molempia tyttäriä innostettiin kirjojen pariin, nauttimaan naurusta ja musiikista sekä harrastamaan balettia ja uintia. Biologisesta tyttärestä tuli kiltti, hän teki kuten pyydettiin ja kasvatuskin oli sen mukaista. Sen sijaan adoptiotytär lähti kotoa, lopetti koulun ja melkein tuhosi elämänsä. Häneen ystävällinen rajojen asettaminen ei tehonnut, kuten eivät jyrkät kiellotkaan.







Omat havainnot saivat Harrisin kyseenalais-tamaan kasvatusnäkemyksen, josta hän oli kertonut opiskelijoille oppikirjojensa välityksellä. Vuonna 1995 Harris julkaisi artikkelin ryhmäsosialisaatioteoriasta arvostetussa Psychological Review -lehdessä. Yhdys-valtain psykologinen järjestö APA valitsi artikkelin vuoden parhaaksi, ja Harris kirjoitti Pulitzer-ehdokkaaksi nousseen Kasvatuksen myytti -kirjan. Esipuheessa arvostettu psykologi Steven Pinker kuvaa sitä "käännekohdaksi psykologian historiassa".







On ironista, että APA palkitsi artikkelin psykologi George A. Millerin mukaan nimetyllä palkinnolla. Miller oli se Harvardin professori, joka vuosia aikaisemmin syytti Harrisia omaperäisyyden puutteesta