Olenko ainoa, jota koirat ei miellytä ja hellyytä pätkääkään?

Tuttavapiirissäni on moniakin, joille koirat on elämä ja niitä pidetään yhtä tärkeinä perheenjäseninä kuin lapsia. Koirien synttäreitä vietetään, heille ostetaan joululahjoja jne. ja Facebookin galleriat pursuaa näiden elukoiden mukamas suloisia kuvia. Olenko tunnekylmä, kun minussa ei tapahdu minkäänlaista tunnetta kun näen jonkun koiran? Päin vastoin ärsyttää jos joku koira tulee nuolemaan tai kiehnäämään kylkeen, se haju tarttuu vaatteisiin eikä kuola ja karvatkaan mitään ihania ole. En pidä koirista. Kissoista kyllä, kun ovat hiljaisia, rauhallisia ja itsenäisempiä eläimiä.

Tai tykkään minä yhdestä koirasta, kaverini koira on aika hauska tapaus. Mutta siis yleensä en välitä mistään eläimistä.



Mies puhui joskus, että haluaisi kissan. Käskin valita minut tai kissan ja onneksi valitsi minut:)

Mulla on kaneja, rottia, hamstereita, koira, kissa ja marsuja. En kutsuisi ollenkaan mitään noista eläimistä "haisevassa häkissä olevaksi pikku tuholaiseksi."



Rotat meillä on käytännössä vapaana (pysyvät omasta tahdostaan 1,5m korkeassa linnassaan mutta pääsevät minne vain). Rotat on myös todella älykkäitä ja seurallisia!



Hamstereilla on ison isot häkit ja molemmat hamsut tykkää myös seurustella eli olla kädessä ja kipitellä sylissä. Todella suloisia pikkupalleroita.



Kaneilla on oma huone ja lisäksi ne saavat olla vapaana koko kämpässä paljon. Kanit tuottaa iloa kaikenlaisille hassuilla tempauksillaan ja ne on niin suloisia, että jo pelkkä katseleminen on mukavaa.



Marsut haisee noista eniten mutta marsujen kieli on taas aivan upea. Mielettömästi erilaisia ääniä joilla ne kertovat olotiloistaan. Ja nekin on ihan mielettömän suloisia! Että kyllä niistä ihan jokaisesta on iloa. Kaikista edellä mainituista on meillä enemmän iloa kun superitsenäisestä kissasta!



Ja sitten vielä se koira: itse tykkään pikkukoirista ja olen kouluttanut omani. Se ei kuolaa (edes vaikka mitä herkkua heiluttelisi nenän edessä) eikä haisekaan paitsi märkänä. Se on aina iloinen nähdessään minut. Siihen voi tuhlata hellyyttä koska se on aina tyytyväinen ja kiitollinen kun saa vähän rapsutuksia. En mä silti sille mitään synttäreitä pidä enkä kyllä kuviakaan laita siitä koska tajuan kyllä, että muita ei ehkä kiinnosta ;) Mutta eipä niitä taida mun lapsikaan kiinnostaa. Loppujen lopuksi ihmisiä kiinnostavat yleensä vain omat ja tuttujensa asiat.



Kuinka moni on oikeasti sen kiinnostuneempi työkaverinsa lapsenlapsesta kun työkaverin koirasta? Mua ei ainakaan kiinnosta kumpikaan. Yleensäkin jostain omasta lapsesta/koirasta jauhaminen on rasittavaa.



Ap:sta huokuu valitettava koirien halveksiminen mikä on ärsyttävää. Esmes meidän koira on kiltti ja tottunut lapsiin. Silti eräs (nyt jo entinen...) kaveri tullessaan meille lapsineen kylään rupesi vaatimaan, että koira laitetaan lukkojen taakse kun heidän lapset pelkää koiria. No, en laittanut. Jos tulevat meidän kotiin ja minä sanon, että koira ei tee mitään (ei hypi, ei nuole, ei hauku) paitsi heiluttaa häntää niin en rupea kenenkään halveksivien asenteiden tai ennakkoluulojen vuoksi koiraani lukitsemaan.

mutta pienet ihmisvauvat taas ei ;D

En tottunut koiriin lapsena enkä ole myöhemminkään oppinut niistä pitämään. Meillä päin koirat olivat metsästys- ja vahtikoiria, joten en saanut mitään kokemusta söpöistä hauvoista, enemmänkin vihaisista, haukkuvista rakeista. Pahinta koirissa on haju, ja toisena sitten se kuolaaminen. Ei kiitos meille.

Nykyisin olen sitämieltä, että toisten vauvat ja pikkulapset eivät herätä minussa mitään sympatioita. Ärsyttää kun joku pikkulapsi tuijottaa ja hymyilee minulle, saatikaan jos tulee lähelle jotain jutteleen.



Lentokoneessa varon visusti mitenkään innostamasta jotain lasta lähempiin kontakteihin. En halua, että ne kurkkii vaikkapa seläkänojan yli tai välistä.



Töissä toisten lastenlapsen kuvat ei kiinnosta.



Aika aikaansa kutakin, lapsiaika tuli ja meni. Nyt on koira-aika.

No joo osittain. Kyllä rapsuttelen ja silittelen, mutta en sen kummemmin pidä koirista. Ehkä jopa pelkään, ihan pieniäkin koiria. Ja se nuuhkiminen ja nuoleminen, jotenkin inhottaa, kun on kädet ihan lähmässä. Ikimaailmassa en koiraa haluaisi. Kissoista pidän myös, kuten ap.

Niiden haju on hirveä!



Mutta ymmärrän kyllä, että jotkut pitävät niitä perheenjäseninään. Niitähän ne on.



Meilläkin on kissa, joka on erittäin rakas ja saa jouluna joululahjoja ja on kuva myös facebookissa :)

Sama pätee myös kissoihin ja ihmisiin.

olen huomannut että ihmiset jotka ei pidä koirista, ei siedä myöskään lapsia..

ehkä juuri ja juuri omiaan, mutta muiden jo liikaa

en voi sietää meidän naapurin kolmea piskiä jotka naapurimme päästää paskalle meidän pihaan! asiasta on sanottu monta kertaa ja ei auta akka on tyhmä kun seiväs! seuraavalla kerralla monotan koiria ja kunnolla!!!!!!!!!!!!!!!!!!



turhat piskit!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kertoo paljon ihmisestä, jos se ei pidä eläimistä.

Lapset ovat ihmisiä, koirat pelkkiä typeriä piskejä.

On sekin minusta normaalia ettei pidä vieraista vauvoista (vaikka ite oon ihan höpönä kaikista vauvoista).



Itseäni etoo jokainen lemmikkieläin. En teeskentele todellakaan pitäväni koirista enkä edes silitä sellaista jos menen koirapaikkaan kylään. Kissat ja kaikki, en ikinä ottais omaan kotiini.

Monottaa koiria (monota sitä omistajaa, sehän se idiootti on eikä ne syyttömät koirat), enkä salaile että inhoan niitä (vaikka puhuisi toisen ihmisen tärkeästä ystävästä) jne.

Reilu meininki, kunhan te vaan saatte tehdä ja sanoa mitä tykkäätte. Ne jotka rakastaa koiria, saavat mennä hittoon.

Minusta ne haisevat pahalle =).

Lisäksi pelkään niitä, koska ne voivat purra jopa omistajaansakin kuolettavasti.

Exällä oli koira kun tapasimme. Kyllähän se koira siinä sivussa meni, mutta ei mitään hellyyskohtauksia minussa herättänyt vaan pelkoa enemmänkin. Kun saimme tytön niin koira oli siitä mustasukkainen. Yritä siinä sitten olla niiden kahden kanssa kotona ja vahtia, ettei koira mene vauvan luokse.

Kerrankin tyttö (n.5 vrk vanha) makasi parisängyllä ja itki. Kävin keittiöstä hakemassa tuttia tms. Kun tulin takaisin, niin tämä koira seisoi tytön päällä niin, että tyttö oli jalkojen välissä. Minua ei mitenkään totellut/kuullut. Eikä meinannut minnekään mennä kun yritin työntää pois (saksanpaimenkoira). Silloin kyllä pelotti. Sitten exä alkoi puhumaan kahdesta uudesta koirasta ja siitäkös sota syntyi kun sanoin, ettei tule yhtään jos minusta on kiinni. No ei tullutkaan, koska ehdimme ennen sitä erota, tosin tämä koira-asia ei ollut eron syy.



Tyttö meillä haluaa koiraa kovasti, mutta ei sitä tule ikinä saamaan. Tai siis sitten voi ostaa kun kotoa pois muuttaa =).

eikä halua kilpailijaa maisemiin.

En jaksa kuitenkaan läärätä niitä yhtään.

En tykkää elukoista, mutten alkaisi niitä tai niiden omistajia sentään monottamaan, vaikka joku harva niin haluaisikin tehdä! Pahaa mulla tekee kun naapurin kilahtanut ämmä potkii koiraansa. Siinä on iso ero jos ei pidä jostain ja jos haluaa satuttaa jotain.



18

Suorastaan huvittaa lukea koirainhoajien stereotypioita koirista. Perusoletus on että kaikki koirat

* kuolaavat jatkuvasti

* haisevat pahalle

* tiputtavat karvoja joka paikkaan



Meillä on pieni terrieri, joka

* ei kuolaa (ehkä joskus kun jotain tekee oikein kovasti mieli, mutta en kyllä edes muista milloin viimeksi)

* käsittääkseni koira ei haise pahalle, jos se on puhdas, kuiva ja hampaat kunnossa. Voi tietysti olla, että jotakuta inhotaa ihan puhtaankin koiran ominaishaju. Meidän koira pestään säännöllisesti ja viime viikolla käytin sen eläinlääkärissä hammaskiven poistamiseksi - ei enää henkikään haise.

* karkeakarvaisen terrierin karva nypitään, ei niitä tipu sinne tänne muuten vaan. Kuivausrummun nukkasihdistäkin löytää yleensä vain muutaman karvan kerrallaan.



Toki kaikissa eläimissä on hyvät ja huonot puolensa, mutta oli pakko edes muutama stereotypia tyrmätä.



ps. Meidän koirassa on myös kissamaisia piirteitä. Venyttelee ihanan nautinnollisesti ja makaa rennon vetelänä sohvannurkassa - toisaalta sitten kipaisee lenkillä pyörän rinnalla 10 km puoleen tuntiin.