Kaverini on nykyään niin konservatiivinen että taidanpa sanoa kaveruuden irti

Tehkääpä välillä muutakin kuin istutte kahvipöydässä.

kuten esimerkiksi?

joka ei ihan ymmärrä, että pitkän suhteen jälkeen yllättäen leskeksi jäätyä piti kolmen kuukauden päästä ruveta seurustelemaan. Ei huvita oikein kaveria nähdä enää.

Eikä siinä mitään, mutta kun tää kaveri on ennen ollut kaikkea muuta kun konservatiivinen, ja nyt yhtäkkiä ollaan niin asiallista että en taida jaksaa...

Miksi leskeksi jäätyään ei saa alkaa seurustelemaan? Selviytymiskeinonsa kullakin, oletko ikinä kuullut ns. laastarisuhteista? Ihminen on selviytyjä, ja on hienoa, että löytää toivon ja tulevaisuuden ja hyviä fiiliksiä menetyksen jälkeen. Meinaatko, että kun joku vaikuttaa kivalta ja siitä tulee hyvä olo, niin pitäisi sanoa, että sorry en voi tavata sua kun vasta 2 vuoden päästä, kun jäin leskeksi niin mun pitää kieriä itsesäälissä ja levitellä tuhkaa päälleni tällainen tietty aika? Kärsimys on iloinen asia?



Ja alkuperäiseen kysymykseen. Olen laittanut välit poikki pitkän harkinnan jälkeen, kun arvomaailma ei juurikaa enää kohdannut kaverin kanssa. En voi kunnioittaa enkä arvostaa ihmistä, jonka mielipiteet poikkeavat täysin omistani, ja ovat musta ns. tyhmyyttä. Esimerkkinä se, että abortti on aina murha, ja myös raiskatuilta pitäisi kieltää abortti. Hrrrr.....

täällä yksi konservatiivinen kaveri, joka ei ihan ymmärrä, että pitkän suhteen jälkeen yllättäen leskeksi jäätyä piti kolmen kuukauden päästä ruveta seurustelemaan. Ei huvita oikein kaveria nähdä enää.

toinen ei selviä puolison kuolemasta sinun haluamallasi tavalla ja...

Kun perheenjäsen kuolee ihmiset jäävät hyvin yksin. Monet ns. ystävät, kaverit ja tuttavat rupeavat välttelemään kun eivät tiedä mitä sanoa.

Eka ajatukseni oli että onneksi kaverisi on löytänyt edes yhden ihmisen jonka kanssa voi puhua puolisonsa kuoleman jälkeen... se että suhde helposti jää laastariksi ei paljon hetkauta, sinun tuomitsemisesi vielä vähemmän.

Siis oletteko tosiaan sitä mieltä, että kolmen kuukauden "suruaika" riittää? No minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Ja mikäli ko. pariskunnalla on lapsia, niin ei olisi ehkä pahitteeksi ottaa heitäkin huomioon.

ajattelutapaa. Häntä ei enää paljon kiinnosta pitää yhteyttä vuokralla asuvaan yksinhuoltaja-kaveriinsa kun on itse päässyt insinöörin kanssa avoliitoon (tätä ihmettelen, että suostui lapsia tekemään ilman avioliittoa) ja kotikin on sisustettu juuri niin av-maisesti marimekolla, astiat iittalaa ja hackmania, yms.



Mielestään hän oli vanha kun sai esikoisensa 26-vuotiaana ja ilmeisesti ikäloppu saadessaan toisen päälle 30-vuotiaana.



Hän pukeutuu ja ehostaa miehensä mieltymysten mukaan, esim sukulaisen hautajaisiin ei saanut laittaa mitään "säädytöntä" hametta ja vaatteet piti hyväksyttää miehellä ennen ostoa.



Heillä perinteisesti mies on perheenpää eikä mies voi missään nimessä

osallistua täysipainoisesti lastenhoitoon tai mihinkään kodinhoitoon liittyvään, paitsi rakentamiseen.



Mies on niin umpitylsä kuin voi olla, harrastaa metsästystä ja kalastusta ja sen vuoksi perhe viettää miehen kotiseudulla suurimman osan viikonlopuista.



Muutenkin kaikki mietitään tarkkaan, että menisi normien mukaan ja jos biletetään niin sitten biletetään miehen työnantajan "hyväksymissä" massatapahtumissa, kuten Eppujen stadionkonsertissa.



Huoh, niin tylsää että

Jostain syystä monelle on turvallista alkaa jossain vaiheessa elää ns. yleisesti hyväksyttyjen normien mukaan...Jotkut jopa ylpeilevät sillä, että mitä nuorempana ovat jämähtäneet paikalleen niin sen parempi. Jos alle 3-kymppisenä on jo lapset tehtynä, on avio-/avoliitossa, omistusasunnossa ja koiranomistaja niin se on sitten jotenkin hienoa. Minusta se on lähinnä liian aikaista keski-ikäistymistä.



Ja tuo on minustakin tylsää, jos ei ikinä voi tehdä mitään spontaania, vaan joka vuosi sinne Kanarialle, kun on aina ennenkin menty jne. Tietysti lapset pitää ottaa huomioon, mutta ei lasten takia tarvitse muuttua miksikään tilastollisesti keskinkertaiseksi normi-taaviksi.



Joidenkin ihmisten persoonallisuus ja nuoruuden intomielisyys jotenkin häviää liian aikaisin ja eletään jo alle 30-vuotiaana kuin omat vanhemmat viisikymppisinä.

Tai sitten voi olla niinkin, että kaikki eivät halua olla koko ikäänsä erikoisuuden tavoittelijoita ja näyttämisen haluisia elvistelijöitä!



Voi olla, että se asiallinen ja ns. tavallinen elämä on juuri sitä, mistä he tykkäävät! Ajatella. Ja ethän sä todellakaan varmaan tiedä kaikkia heidän asioitaan ja tekemisiään, joten et ihan voi arvioida aikottomasti muiden spontaaniutta joidenkin silloin tällöin kahvittelujen perusteella!



Ja vai että "persoonallisuus häviää"? Hah, tai sitten se nimenomaan vähitellen löytyy, kun on elämässään löytänyt sellaisia omia aitoja juttujaan, eikä kaikki ole jotain extreme-kohellusten vertailua ihqujen ja siistien kavereiden kanssa :).



Sorry 10, mut kuulostat vielä tosi tosi nuorelta, joten ehkäpä säkin vielä kypsyt ja tajuat että sekin on varsin ihanaa elämää.

Onko sinulla mitään käsitystä mitä on menettää rakkain?



Ihminen ajautuu silloin niin voimakkaan epätoivon, surun ja ahdistuksen tilaan, että mikä tahansa apu, joka helpottaa arjen kulkemista on tarpeen.



Ystäväsi ei ole ratkennut ryyppäämään, ei ole huumannut itseään rauhoittavilla, vaan löytänyt ihmisen joka tukee.



Lapset ovat varmasti menetyksestä sekaisin, mutta kamalinta olisi menettää vielä se toinenkin vanhempi surulle. Se että elämää jatketaan on lapsillekin parasta.



Voit aivan vapaasti laittaa välit poikki ystävääsi ja jatkaa arvostelua ylimielisesti. Oikea ystävä olisi vastaavassa tilanteessa tukena, auttaisi lapsia ja iloitsisi siitä elämänkipinästä.

kukaan ei voi tietää, miltä surevasta tuntuu, eikä minusta voi mennä määrittelemään mikä on sopivaa ja mikä ei.

En anna mieheni lähteä juhliin paskaisissa vaatteissa, en matkustele koska mielestäni sen haitat voittavat hyödyt, syön lähes pelkkää kotiruokaa vaikka olen koulutukseltani ravintolakokki. Jokaisella ystävälläni on kiire kokea, matkustaa, sekoilla, bailata jne. joka tuntuu MINUSTA todella tylsältä puuhalta.

erikoisuudentavoittelija.

lähellä kaupungin keskustaa umpitylsään maalaiskuntaelämään omakotitalolähiössä, jossa ei saa edes pieraista ilman että pitää naapureille viikkoa etukäteen anteeksipyydellen ilmoittaa.



Ja mitä minä tekisin tylsällä insinöörimiehellä, joka ei osallistu kodinhoitoon muuta kuin pihisti rahoittamalla jos hankinnat ovat hänelle mieleisiä.



Ei kiitos, en todellakaan ole kateellinen. Eikä jonkun umpitylsän insinöörin pokaaminen ole temppu eikä mikään jos sellaisesta miehestä märkiä unia näkisin.

Kun käyttäytyy mahdollisimman ennustettavasti pääsee kaikessa vähän helpommalla. Onhan se turvallista ajatella että kun ne talot ja koirat on hankittu niin elämä jatkuu samanlaisena seuraavat 30 vuotta kodin ja työpaikan väliä sahaten, kerran vuodessa kanarialle reissaten ja joka kolmas vuosi uutta autoa kiillottaen :)

Ja mitä jos on työpaikka josta pitää, asunto jossa viihtyy, lapsilla koulut ym.

Mitä tässä pitää vaihtaa ettei ole laiska?

Kun käyttäytyy mahdollisimman ennustettavasti pääsee kaikessa vähän helpommalla. Onhan se turvallista ajatella että kun ne talot ja koirat on hankittu niin elämä jatkuu samanlaisena seuraavat 30 vuotta kodin ja työpaikan väliä sahaten, kerran vuodessa kanarialle reissaten ja joka kolmas vuosi uutta autoa kiillottaen :)

kaverisihan se on huomattavasti suvaitsevaisempi kuin sinä, sinä et kestä sitä, että ihmisillä on erilaiset mielipiteet kuin sinulla.



[i En voi kunnioittaa enkä arvostaa ihmistä, jonka mielipiteet poikkeavat täysin omistani, ja ovat musta ns. tyhmyyttä. Esimerkkinä se, että abortti on aina murha, ja myös raiskatuilta pitäisi kieltää abortti. Hrrrr.....

[/quote]

Ei tarvitse repäistä. Olet saavuttanut tavoitteet elämässäsi. Kaikki on tehty. Onneksi olkoon.