Lue keskustelun säännöt.
en voi sietää esikoistani
08.12.2008 |
mulla on tosi kamala ongelma.
meillä on kaksi lasta, molemmat poikia, toinen 4,5v ja toinen 2v. ollaan muuten ihan tavallinen perhe, mutta mieheni tekee reissutyötä ja on paljon iltoja ja viikonloppuja pois kotoa. lapset ovat päivähoidossa muutaman päivän viikossa, viihtyvät hyvin ja hoitajat kehuvat kuinka molemmat pojat käyttäytyvät todella hyvin, koskaan ei ole mitään ongelmia, ovat kilttejä ja noudattavat sääntöjä ja saavat muutkin lapset viihtymään.
toista on kotona. esikoinen lyö, potkii, läpsii (minua), rikkoo tavaroita. kun pitäisi mennä nukkumaan, hän yllyttää kuopusta riehumaan, hyppimään pois sängystä, heittelemään esineitä, juoksemaan pihalle, renkkaamaan valoja - mitä milloinkin. huuto ei auta, puhe ei auta, jäähy ei auta. kaikki keinot on järjestelmällisesti kokeiltu. esikoinen on muutenkin mahdoton, inttää ja haukkuu, kiusaa pienempäänsä, kiusaa isovanhempiaan, on silmittömän itsekäs.
minä annan aikaa, leikimme, pelaamme, olemme ulkona. yritän olla johdonmukainen, rauhallinen ja järkevä (aina ei onnistu).
en oikeasti enää voi sietää koko lasta. hänessä ei ole mitään mistä pitää. yritän mielestäni, oikein tosissani, järjestän meille kahdenkeskistä aikaa jne, mutta sekin harvoin päättyy hyvin. nykyisin jo koko lapsen näkeminen aiheuttaa minussa stressireaktion.
voin vielä ymmärtää miksi lapsi on tuollainen (ikävä isää, kaipaa huomiota jne), mutta en vaan keksi, miten enää pystyn saamaan itsessäni muutosta aikaiseksi...
Kommentit (5)
huonosti, koska tuntee jäävänsä toiseksi. Vaikka kuinka yrität, jos se ei ole aitoa, lapsi sen vaistoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
päiväkodista voit pyytää keskustelua esim kelton kanssa. Tai sitten voit yrittää päästä keskustelemaan neuvolapsykologin kanssa. Kerro heille lapsen käytöksestä ja omista tunteistasi. Näin sinä ja lapsi voitte saada oikeaa apua. Pidemmän päälle tuollainen tekee todella paljon hallaa sinun ja lapsen suhteelle. Ja ihan hyvää tarkoitan tällä!
Tsemppiä!
Milloin teillä oli viimeksi kivaa? Sano joku asia jossa esikoisesi on hyvä. Ja toinenkin. Muistatko kuinka lutuinen hän oli vauvana ja kuinka ylpeä olit kun hän oppi kävelemään ja sanoi ensimmäisen sanansa?
Olette juuttuneet negatiivisuuden kierteeseen, ja luulen että jäähyt ja huudot ei tässä kohtaa ole se ratkaisu, vaan sun pitäisi jotenkin saada takaisin hyviä fiiliksiä lapsesta. On hyvä että olet johdonmukainen ja käytät aikaa lapsen kanssa olemiseen ja leikkimiseen, se tuntuisi kertovan mulle, että vaikka sanot ettei lapsessa ole mitään mistä pitää niin pidät hänestä kuitenkin, se on vaan nyt hautautunut kun olet hänen käytöksestään niin stressaantunut. Äiti joka ei pidä lapsestaan ei näe noin paljon vaivaa.
Onko sinulla omaa aikaa ja lomaa lapsista yhtään?
joka on kotona ihan kamala riiviö. Luulen, että joillain lapsilla tulee tässä iässä joku vaihe. Meillä ei oikeasti pitäisi olla mitään ongelmaa ja mulla on homma sikäli hanskassa, että en ole stressaantunut ja aika hyvin pysyy tilanteet hallinnassa. Mutta just yksi ilta huokaistiin miehen kanssa kun tultiin lapsen kanssa jouluostoksilta (lapsi nukkui autossa), että olisipa ihana viettää rauhallinen koti-ilta :). Nääs turha toivo!
Isän kuuluu kantaa vanhemmuuden vastuu yhdessä äidin kanssa, ja myös olla fyysisesti läsnä. Sinähän uuvut jos olet kuin yksinhuoltaja perheessänne. On ihan mahdollista että poika jaksaa olla kiltti hoitopäivän mutta illalla purkaa sinuun pahan olonsa ja isän ikävänsä.
Älä enää yritä enempää vaan nyt on miehesi vuoro pistää itsensä likoon. Koeta saada itsellesi vaikka loma lapsista kokonaan, jos miehesi menisi vaikka vanhempiensa luo tai mökille tmv, sinä jäisit kotiin tai itse lähdet jonnekin muualle viikonlopuksi. Saisit vähän katkaistua tuota stressikierrettä ja isä näkisi mikä tilanne on ottaessaan pojat hoitaakseen kokonaan.