Lue keskustelun säännöt.
Argh, kun joskus saisin istua ja katsoa telkkua ihan rauhassa. Tai edes SYÖDÄ.
19.02.2009 |
Täällä kotona lasten kanssa elämä on hyvin hektistä, niin kuin tiedätte. Ja mies paljon poissa, eli yksin tätä karusellia pyöritän.
Kun jossain vaiheessa iltaa on se kolmen vartin rauhallinen hetki kun lapset ovat syöneet, leikkivät ja odottavat iltapesua, haluaisin istahtaa alas ja juoda kupin teetä. Niin eikös samantien puhelin soi, tekstiviestiä pukkaa, ovikello soi... Koko ajan joku haluaa minusta jotakin.
Kun puhelu päättyy, alkaa taas se illan rumba pesuineen, iltapaloineen, iltasatuineen. Ja mun oma levähdyshetki jäi TAAS saamatta.
Tai pahimmassa tapauksessa täällä istuu koko päivän joku ja odottaa täyttä palvelua ruokineen. Ja naureskelee vain että viihtyy niin hyvin ettei halua edes lähteä.
Mua nyt oikeasti kiristää. Ja ratkaisu ei ole "jätä vastaamatta". Ei, koska se on edessä sitten iltahärdellin aikaan, jolloin en todellakaan ehdi seurustella ja kuunnella jonkun päivän ongelmista. Tai sitten iltakymmenen aikaan. Ei kiitos.
Ehkä olen täydellisen epäsosiaalinen, mutta mä tarvitsen JOSKUS oman hetken ihan rauhassa. Siis lapsia vahtien, mutta siten että saisin istua ja nauttia kupillisen kuumaa.
Siinä se. Otti päähän, joten piti tulla kirjoittamaan. Nyt pesuhuoneeseen.
Arvaatte kai että mun teehetki romuttui äsken :(
Kommentit (27)
Mäkin olen sitä mieltä, että alat vaan törkeäksi. Kerran hyvällä ei mene kaaliin. Lapset hoitoon, spostit ja tekstarit ja vaikka vielä soittokierros päälle pahimpien tapausten kanssa ettet ole silloin tavattavissa, sitten puhelin, kone ja verhot kiinni ja ovikello revitään irti jos tarve vaatii. Oven takana vinkujat lähetetään sadatusten kera hevonkuuseen. Tai lähdet vaikka toiseen kaupunkiin shoppaamaan jos et halua ottaa pienintäkään riskiä rauhanrikkoutumisesta. Samalla pääset eroon turhasta painolastista ja voit jatkossa nauttia vain niiden ihmisten seurasta, jotka aidosti ymmärtävät ja haluavat parastasi (eivätkä pelkkää kahvinkeittäjää tms. passaajaa). Oikeasti, tee se itsesi ja lastesi takia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin aikoinaan 10 vuotta kotiäitinä. Lapsilla on vaikeaa allergiaa, astmaa, atopiaa ja siihen päälle nämä normaalit korva ja muut tautikierteet.
No, kerrankin oltiin valvottu koko yö ja jätin puhelimesta luurin pöydälle (ei siis kännyä vielä silloin ;)) niin eikös ovikelloa aleta pian rimputtaa urakalla. Eräs äiti tuli katsomaan, että mikä on kun puhelimeen ei vastata - siis voi nyt h... Eikö tajuta että joskus ei vaan haluta vieraita? Näitä ihmisiä sitten riitti. Kaikki on vielä lapsellisia joten omien lisäksi piti paapoa muitakin lapsia ja kantaa arvon vieraille kahvia tms.
No, kypsyin lopulta. Ostin sellasen liitutaulun keittiöön missä on ylhäällä nainen kahvikupin kanssa ja teksti kuuluu " Make Yourself at home! Clean my kitchen" Jatkossa tyyli oli siis sitä luokkaa että kutsumattomatvieraat pääsi ihan hommiin. Kailotin jo ovella, että kiva kun tulitte, mull aonkin kädet täynnä työtä. Sä voit aloittaa imuroinnilla/mattojen tamppauksella/tiskaamisella. Tällä tavalla "turhat istuksijat" karsiutuivat ja jäljelle jäivät ne harvat ja valitut jotka oikeasti ovat ystäviä ja jopa ymmärsivät, että jopa kotiäiti tarvii sen oman ajan.
Nyt olen töissä, teen osa-aikatyötä. Voin vain sanoa, että kyllä töissäkäymällä pääsee ns helpommalla kuin kotona. Lisäksi lapset onneksi kasvavat ja tulevat omatoimisiksi. Nyt on ollut jo pitkään mahdolista vaikka maata sohvalla...
Tsemppiä. Ei niihin kutsumattomiin vieraisiin uppoa kuin kovat keinot - ja samalla tulee mietittyä, että onko seura sellaista jonka kanssa rentoutuu. Pinnaa krinnaavasta porukasta voi hankkiutua eroon...
No, kypsyin lopulta. Ostin sellasen liitutaulun keittiöön missä on ylhäällä nainen kahvikupin kanssa ja teksti kuuluu " Make Yourself at home! Clean my kitchen" Jatkossa tyyli oli siis sitä luokkaa että kutsumattomatvieraat pääsi ihan hommiin. Kailotin jo ovella, että kiva kun tulitte, mull aonkin kädet täynnä työtä. Sä voit aloittaa imuroinnilla/mattojen tamppauksella/tiskaamisella. Tällä tavalla "turhat istuksijat" karsiutuivat ja jäljelle jäivät ne harvat ja valitut jotka oikeasti ovat ystäviä ja jopa ymmärsivät, että jopa kotiäiti tarvii sen oman ajan.
Mahtavaa tekstiä! tämmöistä marttyyriyden vastakohtaa minä ihailen. Juuri näin!
En minäkään aina vastaile iltaisin puhelimeen, koska töissä saa puhua puhelimeen paljon. Aina ei ole edes kunnon syytä, jos väsyttää, en vastaa enkä soita takas. Jos on tärkeää asiaa, soittaja lähettää kyllä tekstarin tai soittaa uudestaan. "Huvin vuoksi" soittelija ei. Soittelen itsekin joskus vaikka junaa odottaessa kavereille eikä kaikki aina vastaa tai soita takas. En suutu, vaan ymmärrän silloin että heillä on nyt kiire.
Pitää osata avata se oma suu ja sanoa oma mielipiteensä. Vaikka pelottaisikin että jos joku vaikka suuttuu. No mitä siitä jos suuttuisikin, ehkä seuraavalla kerralla tietää olla tyrkyttämättä seuraa silloin kun sitä ei kaivata.
Hyvien kavereitten kanssa suhteet ei pienistä erimielisyyksistä lopu, ja semmoisen ihmisen kanssa joka yhdestä jutusta vetää herneen nenään ja murjottaa loppuikänsä, en edes haluaisi olla kaveri.
En siis ymmärrä, että miksi siihen puhelimeen täytyy vastata? Mä olen aina ollut sellainen, että jos puhelin soi, enkä ole juttutuulella niin en yksinkertaisesti vastaa. Tiedot kuitenkin jäävät puhelimeen, ja sitten voi soittaa takaisin kun siltä tuntuu, tai laittaa tekstiviestin.
Vieraidenkin määrää on helppo itse rajoittaa - jos joku on tuppautumassa kylään, niin ystävällisen jämäkästi sanoo, että valitettavasti meille ei käy sinä päivänä. Eikä sitä tarvitse sen kummemmin selitellä, että miksi ei käy. Itse pyrin tekemään "viikko-ohjelman" niin (olen hoitovapaalla oleva yksinhuoltaja), että ihan joka päivälle ei ole sovittuna ohjelmaa. Aina ei tietenkään sellainen onnistu, ja joinain aikoina sitä kaipaakin enemmän sosiaalisia kontakteja.
Nyt vain reippaasti oma elämä omiin käsiin, ja laitat rajat niin että saat sen oman teehetkesi!
ja kertoa että sama laulu jatkuu joka ikinen päivä. Tänään oli taas kutsumattomia vieraita, tekstiviestiä pukkaa ja puhelin laulaa. Äsken yritin taas pitää hetken itselleni, niin eikös puhelin soinut ja puhelu loppunut siihen kun vauva huusi kakat housussa....
Kun ei mikään auta. Olen sanonut ihan suoraan kaikille, olen kieltänyt tulemasta, olen sanonut että MINÄ soitan, laittanut spostia jne... vaan ei. Koko maailman missio on tuhota mun omat hetket. PRKL.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vähän "erakko" omakotitalossa isolla tontilla.
Aluksi neljä lasta syntyi seitsmässä vuodessa, korvakierteet ja muu tuttua. Pihalle tuli muutettuamme naapurinainen kysyen lopulta kun en sisään pyytänyt, josko tultaisiin heille kissan pentua katsomaan. Vastasin sen mitä halusinkin, että en käy missään, ja nyt on pyykit haettava kuivumaan. Naapureiden kanssa kun kerrankin on tekemisissä kahvitellen, niin saa kyllä ystäviä päivittäin, enkä lapsilauman kanssa pysty vastaanottamaan ja menemään "entiseen malliin." Omissa lapsissa on jo tarpeeksi kaveria, en kaipaa naapureita kahvittelemaan enkä menoa heillepäin. Mies on paljon kotona, vuorotyö jolloin vapaita tulee pitkistä työvuoroista.
Sattuu olemaaan ihana anoppi, jolle sitten soittelen kaikkea mitä hassua tai kamalaa sitten tapahtuukin. Hän on huumorintajuinen, nauramme emmekä synkistele. Saatan sanoa kuinka taas kuorin hänen pojalleen perunat lautaselle, jolloin anoppi jatkaa omaa huumoriaan...Sisaruksia on omasta takaa, mutta soittelevat asiallisia soittoja, ei niitä näitä...
Naapureiden kansssa ollaan hyvät hyvän päivän tutut, jutellaan kauppamatkalla (maalla päin). Mutta onneksi sain alkuun tehtyä selväksi, että ei kiinnosta ihan perhetutuisksi. Sillä eräs äiti, johon tutustuin matkalla kauppaan, oli vaunulenkillä tavatessamme ja näin maalla tervehditään lähes kaikkia, äidit toisiaan... Vauvamme olivat saman ikäisiä suunnilleen.
Muutama vuotta myöhemmin heillä oli toinen lapsi ja minulle tulossa kuudes, ensimmäisten ollessa jo koululaisia. Kun lapset olivat leikki-ikäisiä, laittoi tuttava-äiti lapsensa meille leikkimään. Ei se mitään, mutta kerran meille ei sopinut, niin hän soittaen ehdotti heti seuraavaa päivää. Lapset olivat temperamenttisiä, huitoivat välillä toisaan niin, että olin jo ajatellut että heidän kyläilynsä saa loppua, omatkin vähän pelkäsivät sisarusten riitelyä. Kun sanoin että meillä on sitä ja sitä ettei voi tulla, kysyi jos sitä seuraavana voisivat... silloin sain sanottua että - ei, minä soitan sitten kun voivat tulla. En ole tähän päivään mennessä soittanut, tervehditään kun nähdään, mutta se riittää minulle. Äiti jopa piti kaikesta lainailusta. Halusi saumurini, mutta silloin pyysin ompelemaan meille ettei tarvinnut uutta saumuruia lainata, kun itsekin tarvitsen. Soitti kerran että haluaa lainata meidän videot, - millähän me olisimme katsoneet jne. En lainannut, niitä ei olisi varmaaan pian saatu takaisin.
On niin rauhallista oman porukan kesken, eläkemummona sitten kyllä hakeutuu kerhoihin ja yhteisiin uimaretkiin...
Mikä pakko sun on puhelimeen vastata kun se soi? Jäähän sinne tieto, kuka soitti, niin voit paremmalla aikaa soittaa takaisin. Mä en ymmärrä tällaisia itse aiheutettuja valituksen aiheita. Myös vieraille voi sano, että meillä on nyt jotain menoa/tekemistä, katsotaanko kylästelyä johonkin toiseen ajankohtaan. Ja jos olet ihan puhki, niin lyöt sapuskan pöytään lapsille ja alat itsekin syömään. Tyhmä on vieras, joka ei itse tajua, että olisi aika lähteä, vaan jää odottelemaan täyttä ylöspitoa.