Miksi pitaisi vain hyvaksya miehen tyonarkomania ja sopeutua siihen??

Meilla ainakin miehen jatkuva tyonteko (pitkat paivat tyopaikalla, tyomatkat, toiden teko iltaisin ja viikonloppuisin) ja tyostressi suoraan sanoen pilaavat perhe-elaman. Ei ole reilua lapsillekaan, etta nakevat isaansa niin vahan ja yleensa kiukkuisena ja stressaantuneena. Meilla kaikki perhe-elama pitaa sovittaa miehen tyokuvioihin. Minusta kissa pitaa nostaa poydalle ja kunnolla puhua asiasta (tosin itse en selvastikaan ole viela saanut viestiani perille oman mieheni kanssa). Kylla tyonarkomaanikin voi muuttua, ja sen pitaa osata muuttua, jos se jatkuva tyonteko lieveilmioineen aiheuttaa jatkuvaa stressia ja ahdistusta ja mielipahaa muille perheenjasenille. Itse mietin usein eroamista, kun olen jo kaytannossa yksinhuoltaja. Ap:lla lapsi on viela niin nuori, etta nyt kannattaa puuttua tahan ongelmaan ja yrittaa saada perhe-elama paremmille urille. Tyonarkomania voi kertoa niin paljosta muustakin kuin vain kunnianhimoisesta ja urakeskeisesta luonteesta, joka ei muka voi muuttua. Ap:n kirjoituksesta tulee mieleen, etta pakeneeko mies vauvaperheen elamaa tyontekoon? Miksi hakeutua vaativampiin tehtaviin juuri kun vasta opettelette vanhemmuutta ja elatte vaativaa vauva-aikaa? Puhukaa asioista! Ap:llakin on oikeus levolliseen perhe-elamaan!