Friikit pinoon! Kertokaa rakennepoikkeavuuksistanne :)
Kohtukeskustelun innoittamana: pinotkaapas mammat muitakin "valuvikojanne" :)
Minulta puuttui syntyessäni peräaukko kokonaan, mut piti siis "korkata" ;) Ja mulla on vain yksi munuainen.
Kommentit (54)
Lapsellani oli ohutsuolessa dublikaattipätkä, eli pikkupätkällä suolta oli 2 putkea, joista toinen tukossa, leikattiin viime kesänä.
Sisäelimet kehittyvät raskauden alussa, ja mietinkin että johtuiko lapseni dublikaattisuoli mahdollisesti siitä että sain tietää raskaudestani vasta rv 8 ja join alkoholia kahdesti reilummin rv 4-8
Liian löysät nilkat. Lapsillani molemmilla oli syntyessään pienet reiät sydämissä, jotka menivät itsestään umpeen, tosin en itse käyttänyt mitään aineita raskausaikana. Miehelläni myös sama "vika", joten ehkä perinnöllistä. Ei kuitenkaan ollut heille vaarallista, koska reiät niin pienet, ettei verenkierrollista haittaa niistä koitunut ja umpeutuivat itsestään.
aikanaan ruumiinavauksen yhteydessä olevan puolen tusinaa munuaista ympäri vatsaonteloa. Ihan normaalisti olivat ilmeisesti toimineet, kun ei eläessään ollut mitään huomattu!
Toinen jalka toista lyhyempi. Lapsuudessa pituusero oli suurimmillaan 1.7cm, kuulemma 2 cm kohdalla oltaisiin leikattu. Nyt ero on tasoittunut noin 1cm:iin. En käytä kengässä koroketta tms. eikä selkä ole ainakaan vielä vaivannut. Pitäisi joskus käydä ortopedin tms. juttusilla kysymässä kannattaisiko käyttää jotain koroketta ikään kuin ehkäisevästi, ettei vanhana mummona olisi selkävaivoja.
Lisäksi minulla on ns. alikehittynyt yläleuka. Olen aina luullut että minulla on vain tosi massiivinen alaleuka, mutta pari vuotta takaperin yksi hammaslääkäri kertoi että ei alaleuassani ole mitään vikaa, yläleukani on vaan alikehittynyt (eli suhteessa alaleukaan liian pieni). Aiheuttanut sen että alaetuhampaani ovat voimakkaasti taaksepäin kallellaan, koska yläetuhampaat ovat "liian takana" ja siten tiellä. Muuten tämäkään vaiva ei ole haitannut elämääni. Jos leuka alkaa vaivata niin sen voi kuulemma leikata (yläleuka irroitetaan kokonaisuudessaan kallosta, siirretään eteenpäin ja kiinnitetään metallilaatoilla takaisin kalloon. Ei tosiaankaan mikään pikkuoperaatio).
Ei näy edes bikineissä, paitsi ortopedi näki heti. aiheuttaa urheillessa kipuja polveen tai lonkkaan riippuu onko kyseessä aerobic vai hölkkä.
Etuhampaat puuttuvat, perinnöllinen vika joka esiintyy suvussa mutta kellään muulla ei ihan näin pahana. Suussa on pieni pala proteesia, mutta en ole teinivuosien jälkeen haukannut omenaa tai näkkäriä. Pitää leikata sopivia paloja, koska vuosien aikana proteesi hajoaa aina joskus välillä eikä sitä viitsi tahallaan riskeerata.
Olen kyllä aina tiennyt, että nämä ovat kuitenkin sieltä pienimmästä päästä.
Ja toisella on yksi kaksoishammas.
Arvatkaa muuten huviksenne, kummalla on paremmat hampaat: sillä halkiolapsella! :-)
jotain.
Alimmat kylkiluut puuttuu, surkastuneet jo raskausaikana. Ovat sellaiset 1cm nysät. Ei haittaa, ei :)
Samoin alin selkänikama luutuu ristiluuhun kiinni, joten minulla on yksi nikamanväli vähemmän kuin normaalisti. Aiheuttaa tulkintaongelmia esim.magneettikuvissa. Samoin ristiluu luutuu lonkkaluuhun kiinni. Meniköhän se jotenkin näin..vasemmalta puolelta on jo luutunut, oikealta ei vielä kokonaan. Syytä ei tiedetä.
Eli alaselkäni jäykistyy. Hirveitä selkäkipuja jatkuvasti. :(
Eli alaselkäni jäykistyy. Hirveitä selkäkipuja jatkuvasti. :(
t. selkärankareumasta kärsivä (samat kohdat tosi pahana)
Tai sitten ovat surkastuneet, kuitenkaan niitä ei kukaa ole löytänyt. Tästä johtuen mulla ei myöskään kehity munasoluja, eikä tule menkkoja. Tosin tämä on huono juttu esim. osteoporoosin kannalta, eli mut on sidottu hormonilääkitykseen loppuiäkseni.
Apteekin tätien pitää aina katsoa toisenkin kerran Kela-kortin B-todistuksen koodia, joka loppuu siis siihen vuosilukuun, johon asti B-todistus on voimassa.. mulla 2031. :)
Minulla geenivirhe, joka altistaa veritulpille. Sen vuoksi 5 vuoden B-todistuksella saan verenohennuslääkkeen. Geenivirheestä en toki voi parantua koskaan mutta lääkekett kehittyy ja sen vuoksi varmaan tuo lyhyt aika.
Mutta onhan näitä, joillain on lapsilla geenivrhe joka oikeasti aiheuttaa sairautta ilman hoitoa ja silti pitää mm. Kelalle JOKA vuosi uudestaan tdostaa että sama sairaus/geenivirhe edelleen olemassa.
Niiden välissä on ihoa sen verran, että näyttää kun alkaisivat yhtenä varpaana ja jakautuisivat sitten kahdeksi. Ei aiheuta ongelmia, joten ei ole leikattu.
höhhöh.. en oo yhtään originelli :)