Oletko yksinäinen?

ja olen jo alkanut pohtimaan tuota yksinäisyyttä. Arki töineen ja kaikkine kiireineen vaikuttaa siihen, että välillä tuntuu ettei aikaa ystäville ole ollut riittävästi. Osa ystävyyssuhteista onkin etääntynyt.



Nyt tosiaan vähän hirvittää tämä tuleva. Olen kyllä aika sosiaalinen tapaus, mutta toissynnyttäjänä kun en ole osallistunut mihinkään äitiysvalmennuksiin ja sen sellaisiin, niin tuntuu siltä, että mistä ihmeestä niitä uusia aikuiskontakteja löytyisi.



Kivaa olisi jos sattuisi löytymään samanhenkinen uusi ystävä vaikkapa vaunulenkeille :)

mä olen mökkiytynyt. poika on alle 2kuukautta. ei vaan huvita edes tavata ihmisiä, mieluummin käppäilen vaunulenkeillä issekseni ja illalla sitten ku mieskin on kotona, on ok, jos joku tulee kylään. ei mua kiinnosta vauvankakka keskustelut muiden äitien kans.

ehkä sit ku lapsi kasvaa ja tarvitsee sosiaalistumista muiden lapsien ja aikuisten suhteen..

jos haluan väkisin aikuis kontakteja päivällä, käyn duunipaikal moikkamas kavereita.

tai muutaman kilsan päässä äidilläni kahvilla.

Ei muakaan vauvankakka -keskustelut kiinnosta, vaan ihan oikeat aidot aikuisten naisten ystävyyssuhteet :) Mutta mistä niitä löytää?

Juuri pari päivää sitten totesin itselleni olevani yksinäinen. Kiva / ikävä kuulla etten ole ainoa.



Minulla on kolme lasta ( 4 v, 2 v ja 5 kk) ja asun syrjässä. Mihinkään ei pääse ilman autoa. Auto minulla on käytössä, mutta lasten kanssa on niin työlästä lähteä mihinkään. Kaikki kaverit, sukulaiset, kaupat ja kahvilat on 30 min ajomatkan päässä. Mies on töiden takia paljon poissa.



Kaveri suhteita ei ole tullut hoidettua kovinkaan kummoisesti. Suurimmalla osalla kavereita on lapsia. Yhden lapsettoman kaverin kanssa olen ollut aikaisemmin tosi paljon tekemisissä. Hän on käynyt meillä kylässä, koska niin on ollut helpompaa, myös hänelle. Kesällä kaveri rakastui ja nyt aikaa on tietysti vähemmän. Hän myös jakaa lehtiä aamuöisin, joten hän ei pysty käymään missään kun aina on nukkumista jne. Hieman ihmettelen.



Olen muutamaan ihmiseen viimeisen puolen vuoden aikana tutustunut ja heistä olen saanut uusia kavereita. He asuvat lähialueella ja heillä on saman ikäisiä lapsia. Ehkäpä heistä tulee uusia hyviä kavereita. Toivon todella niin.



Vauvojen äitejä neuvoisin menemään perhekerhoon. Seurakunnat ja jotkut kunnat järjestävät niitä. Siellä tapaa samassa elämän vaiheessa olevia äitejä. Juttu kavereita olen saanut myös vanhinta lasta seurakunnan kerhoon viedessä. Usein tulee jäätyä juttelemaan kun kerho on jo alkanut ja ennenkuin kerho loppuu.



Ei sitä ensimmäistä lasta odottaessa tajua kuinka helposti sitä yksinäiseksi tulee vaikka aikaisemmin on ollutkin tosi sosiaalinen.

kun tapaan niin vähän muita aikuisia äitiyslomalla ollessani. Olen joka päivä tekemisissä nettituttujeni kanssa ja jonkin verran myös muiden tuttujen kanssa facebookin kautta, mutta harvoin mä niitä oikeasti näen.



Välillä hirvittää miten virtuaaliseksi tämä mun kaverielämäni onkin mennyt, mutta kyllä tämä tässä elämäntilanteessa näyttää toimivan, sillä ihan oikeasti en tunne olevani yksinäinen.

Vauvojen äitejä neuvoisin menemään perhekerhoon. Seurakunnat ja jotkut kunnat järjestävät niitä. Siellä tapaa samassa elämän vaiheessa olevia äitejä. Juttu kavereita olen saanut myös vanhinta lasta seurakunnan kerhoon viedessä. Usein tulee jäätyä juttelemaan kun kerho on jo alkanut ja ennenkuin kerho loppuu.

Olen jo useampaa vuotta kotiäitinä, ja yksinäisyys on hiipinyt vähitellen. Samanikäisillä ystävilläni ei ole lapsia, joten he painavat uraa kukin tahollaan, ja kukaanhan ei ole kiireisempi kuin töitä paiskiva sinkku... :/ Muutimme vasta alueelle, missä emme tunne ketään, joten ainakaan vielä en ole saanut kahvittelu- ja päiväkävelytuttuja. Paras ystäväni muutti työn perässä 400 km päähän viime vuonna.

Mikä on nyt alkanut ottaa ihan todella päähän, liittyy tuohon lainaamaani tekstiin. Hirveän usein lähestulkoon ainoat kotiäidin "henkireiät", kuten perhekerhot ja muskarit, ovat srk:n järjestämiä. No, minä en kuulu kirkkoon, lapsemme eivät kuulu kirkkoon, emmekä me halua käyttää seurakunnan palveluja, koska emme maksa veroja emmekä usko sanomaan. Suomessa kuntien ei tällä hetkellä tarvitse omasta mielestään panostaa tällaiseen toimintaan, koska srk hoitaa ne niin hyvin. Uskonnottomat ja eri-uskoiset saavat jäädä neljän seinän sisään itkemään!

Ja ennenkuin joku neropatti sanoo, että ei ne niin uskonnollisia tilaisuuksia ole, menisittekö luterilaiset itse lastenne kanssa islamkouluun tai perhekerhoon, jossa aina alussa muistutettaisiin lapsia, että jumalaa ei sitten ole lapsikullat, jumala on kuollut?

ja jylkii myös. Ja tuntuu, että siellä srk:n kerhoissa usein istuu kristittyä porukkaa, kristillisine juttuineen ja se tekoautuas "kaikki ovat tervetulleita" -hymy kasvoillaan. Menepäs sinne sekoittamaan pakkaa ja sanomaan, että kylläpä nuo pennut tänään ottaa pattiin ja tekis mieli mennä jo töihin. Siihen loppuu jutustelu ja vaunulenkit.



Ja muutenkin hei, ihan oikeita ystäviä, eikä mitään teatterikerhoa.

Löysin ihan lähipuistosta hyvää seuraa itselleni kun lapset oivat jo hiukan isompia. Sillon ei enää puhuttu vauvankakasta tms vaan ihan "aikuisten" jutuista. On käyty läpi uskottomuudet/avioerot/ sairaudet ja myös ne lukuisat ilonaiheet. Nyt kun olen töissä tapaan muutamaa niin että käymme lenkillä tuulettamassa itseämme.