Olen niin yksinäinen

Olen niin kateellinen ihmisille jotka osaavat tutustua ihmisiin helposti. Siskoni muutti uuteen asuntoon ja jo samalla viikolla naapurit kahvitteli ja viettivät iltaa yhdessä. Minä taas en millään tutustu uusiin ihmisiin. Ainoat kaverit ovat samoja mitkä on ollut jo ala-aste ikäisestä saakka ja heitäkään en enään äidiksi tultuani ole paljon tavannut.



Nyt olen vielä muuttanut toiselle paikkakunnalle ja olen täysin yksin lasten kanssa. Mies toki on mutta töissä todella paljon.



Jos käyn koulussa vanheimpain illoissa niin aina siellä ihan yksin olen. En vain osaa mennä juttelemaan muiden kanssa. Töissä oli muutama työkaveri mutta en koskaan töiden ulkopuolella ollut missään tekemisissä.

Olen puhelias ja voin vaikka kaupan kassan kanssa jutella mistä vain mutta en osaa tutustua kehenkään hyvin.

Jos asut jkl:ssä, voit tulla meille kahville :) Uusia tuttavia on aina kiva saada!

eli aika kaukana.

tustumaan uusiin ihmisiin, siksi minulla ei olekaan yhtään hyvää ystävää.

Olemme asuneet Tampereella 5 vuotta ja yhtään ystävää en ole saanut täällä. Tai siis itse olen blokannut kaikki lähentymis yritykset. Jostain syystä pelkään seuraa.

mutta en ystävysty sitten niin millään.

Olen niin kateellinen ihmisille jotka osaavat tutustua ihmisiin helposti. Siskoni muutti uuteen asuntoon ja jo samalla viikolla naapurit kahvitteli ja viettivät iltaa yhdessä. Minä taas en millään tutustu uusiin ihmisiin. Ainoat kaverit ovat samoja mitkä on ollut jo ala-aste ikäisestä saakka ja heitäkään en enään äidiksi tultuani ole paljon tavannut.

Nyt olen vielä muuttanut toiselle paikkakunnalle ja olen täysin yksin lasten kanssa. Mies toki on mutta töissä todella paljon.

Jos käyn koulussa vanheimpain illoissa niin aina siellä ihan yksin olen. En vain osaa mennä juttelemaan muiden kanssa. Töissä oli muutama työkaveri mutta en koskaan töiden ulkopuolella ollut missään tekemisissä.

Olen puhelias ja voin vaikka kaupan kassan kanssa jutella mistä vain mutta en osaa tutustua kehenkään hyvin.

Mun ystävät ja kaverit ovat ihan yhden käden sormilla laskettavissa. Mä olen ajatellut että, onneksi mulla on edes heidät. Muuton jälkeen ei enää edes olla tavattu paljon, mutta silti tasaisin väliajoin. Puhelimessa puhutaan sitäkin enemmän.

Paljon olen yksin, mutta mä oon jotenkin oppinut elämään sen kanssa. Lapsia kuskaan harrastuksiin ja heidän kanssaan touhuan paljon, niin saa ajan kulumaan. Miehen kanssa vietetään välillä ihan kahdenkeskistä aikaa (lapset mummolaan).

Toki sitä joskus ajattelee että voi kun mun puhelin sois useammin, tai voi että kun olis kiva kun vois vaan piipahtaa kahville jonnekin tosta vaan, tai toisinpäin, mutta pääasiassa mä olen ihan tyytyväinen näin.

Vaikka on lapsia niin kannattaa kuitenkin yrittää pitää edes niistä vähistä kavereista kiinni, oma-aloitteisuus siinäkin asiassa on ihan jees.

tai älyä pyytää ihmisiä kylään, enkä osaa kysellä niiltä kaikkia juttuja ja olla innolla kyläilemässä

Minuun on helppo tutustua:)



T. 2

Jos jotain kiinnostaa tutustua sähköpostien välityksellä niin os olisi tiitune@luukku.com



Olisi ainakin pientä piristystä vaihdella kuulumisia sähköpostilla.

paitsi mä kyllä jutustelen muiden kans, mut en sitten saa luotua pidempi aikaista uutta ystävyyttä. Tuttuja on paljon, mut ei sellaista jonka kanssa lähteä vaikka kävelylle tai kahville Mä asun myös varsinais-suomessa ja kaipaisin seuraa.

Minä olen se, jolle soitetaan ja ehdotetaan tapaamista silloin kun muille ei sovi. Minä olen se, jolle perhekerhossa jutellaan silloin kun ei sitä parasta äitikaveria ole paikalla. Näin oli jo koulussa ja näin on vieläkin. Tunnen olevani hätävara, jonka kanssa kaikki tulevat toimeen ja juttua riittää, mutta ei sen enempää.