Nyt taitaa tulla ero... =(

Kysy mikä mättää ja mitä asialle on tehtävissä. Ota esille tämä "aikuisen käytös", vetoa lapseen. Puhu omista tarpeistasi ja ilmoita, että et ota enää vastaan ilmoitusluontoisia oman ajan ottamisia. Niistä sovitaan yhdessä, että molemmille riittää. Ole rauhallinen, älä itke.



Olisiko näistä apua? Ei meillä tuollaista ole, mutta mies on kovasti stressaantunut töistään ja työmäärä on pilvissä uuden työpaikan vuoksi. Pinna siis on lyhyempi ja lapset kuulevat enimmäkseen moitetta isänsä suusta :(

normaalia arkea, väsyneitä vanhempia. Ota käsistä kiinni, katso silmiin ja kerro tunteistasi syyllistämättä.

mitään hätiköityä ei kuitenkaan kannata tehdä. Ota puheeksi miehesi kanssa syylistämättä että pahoitit hänen käytöksestään mielesi. Kyllä pitäisi aikuisen osata käyttäytyä, mutta toisinaan kyllä itse kukin syyllistyy ylilyönteihin. Ehkä teidän pitäisi sopia valmiiksi vuoroillat, jolloin saa yksin harrastaa, unohtamatta kuitenkaan että muutamana iltana viikossa olisi hyvä koko perheen olla yhdessä. Ja parisuhteen hoidon kannalta, iltana tai parina kuussa lapselle hoitaja ja vietätte yhdessä aikaa.

Kyllä meilläkin riidellään, lastenkin kuullen (tavarat eivät kuitenkaan lennä, eikä kuulu kiroilua), mutta pidämme myös huolen että lapset näkevät sovinnon. Eikä kumpikaan karkaa nukkumaan tai ulos riidan päätteeksi. Toisinaan kyllä vähäksi aikaa toiseen huoneeseen, ennen kuin on valmis sovintoon.

Et sinäkään ainakaan tuon kuvauksesi perusteella kamalan aikuisella tavalla iltamenoista keskustellut, jos "totesit, että nyt on kyllä sun vuoro lähtee pikku lenkille kun lapsi on ollu aika väsyny ja kitisevä tänään."



Toisin sanoen: olette MOLEMMAT väsyneitä ja sorruitte ilmoittamaan, mitä haluatte tehdä sen sijaan, että olisitte keskustelleet, miten voisitte vuorotella. Eli jos mietit, miten keskustelu miehesi näkökulmasta meni, niin se meni näin:



"Tulin uupuneena kotiin. Vaimo oli ärtyneen oloinen. Kerroin tarvitsevani lepoa ja liikuntaa. Vaimo kivahti, että ei sovi, hän se on se, joka ansaitsee lepoa ja liikuntaa. Vitutti ja teki mieli huitaista, mutta onneksi sain purettua kiukkuni paiskomalla esineitä."



Kannattaa siis hiukan hengittää syvään ja ajatella, että MYÖS miehellä voi olla raskasta ja MIESTÄKIN voi väsyttää, ihan oikeasti. Jos heti kotiintullessa vaimo kaataa vitutuksensa ja väsymyksensä hänen niskaansa, riita on valmis.



Ja nyt en ollenkaan sano, etteikö sinullakin olisi oikeus olla väsynyt, ihan samalla lailla. Ja olet YHTÄ oikeutettu lepoon ja omaan aikaan. Mutta ET sen oikeutetumpi kuin mieskään vain siksi, että hoidat lasta kotona.



Nyt kannattaa käydä keskustelu siitä, miten sopii kiukkua ilmaista silloin, kun lapsi on kuulolla. Saa olla kiukkuinen, mutta esineiden paiskominen on paitsi kallista, myös lapsesta pelottavaa.



Kannattaa myös keskustella siitä, mikä miestä väsyttää ja tympii. Kovin lyhytpinnainen käytös voi olla merkki stressistä ja jopa masennuksesta.



Ja olennaista on keskustella siitä, miten työt ja lastenhoito jaetaan. Kun mies on kotona, puolet hommista kuuluu hänelle. Ei kaikki (eli et voi ajatella, että aina kun mies kotiutuu, vastuu siirtyy hänelle - et toki niin varmaan ajattelekaan), mutta puolet. Joten molemmilla on oikeus lepoon ja harrastuksiin - ja vuoroista pitää voida keskustella rauhassa eikä siitä sovi kenenkään antaa ultimaatumeita tai kilahtaa.



Ole rauhallinen ja KUUNTELE myös se, mikä miehellä on sydämellä.

menossa toista naista tapaamaan ja panemaan kun noin kilahti siitä että ei pääse?...

sä olet heti avioeroa ottamassa???



Ei herranen aika. Nyt en enää yhtään ihmettele sitä, miksi ihmiset eroaa niin herkästi :-(

ja aina mies pyytää anteeksi ja aina annan anteeksi, mutta en kyllä jaksais enää. En tiedä kumpi on pahempaa, se että lapset näkee ton paskakäytöksen ja joutuu kuuntelemaan ne raivoamiset ja haukkumiset, vai että me erotaan ja lapsista tulee viikonloppu-siellä-toinen-täällä lapsia ... Mutta joku ihmisoikeus mullakin on, ja jossain vaiheessa vaan tuntuu että liika on liikaa. Olen alkanut vältellä kaikkia puheenaiheita jotka vois tuohon "kohtaukseen" johtaa, ja sekin on hirveetä. Että siis en voi olla omassa kodissani oman puolisoni kanssa minä vaan joudun sensuroimaan itseäni... =( En osaa neuvoa, sori...

Minustakaan ei ole mitenkään eron paikka vielä, ainakaan kuvailemasi perusteella!



Keskustelu varmaan auttaa, jos miehesi on yhtään vastaanottavainen..

Kalenteri käteen, ja merkkaatte sinne vaikka pari "lenkkipäivää" kummallekkin vuoropäiviksi tai miten sovitte. Ja tosiaan yhteistä aikaa myös.



Meille on myös välillä tullut kinastelua ja mökötystä, juuri siitä syystä ettei kumpikaan puhu ja sano mitä ajattelee ja suunnittelee :( Olen saattanut itsekseni (!) ajatella että tänään haluaisin lenkille ihan yksin. Ja sitten mies sanookin että hän lähtee nyt sinne ja sinne. Niin sitten minä murjotan ja suutun, kun en päässytkään ulos.... Eli peiliinkin kannattaa välillä katsoa ;)



Itse olen hoitovapaalla vielä ja mies töissä, ja usein tulee tätä ihan turhaa "kinastelua" kumpi on väsyneempi...Minä ehkä enemmän tylsistynyt, ja haluan pois kotoa yksin välillä. Mies taas usein haluaa olla vaan rauhassa kotona yhdessä, kun on töissä ison osan ajasta muuten, eikä ymmärrä miksi minä kilahdan kun tulen mökkihöperöksi ;) Tasapaino on vaan löydyttävä, niin menee hyvin.

Samaten jaetaan esim. viikonloppuisin nukkuma-aamut, kumpikin saa nukkua pitkään vuoroaamuina.



Tsempit sinne, uskon että asia järjestyy. Keskustelkaa syyttelemättä!

Niin tuo kiroileminen ja raivoaminen lapsen edessä ei kyllä ole hyväksyttävää. Se pitäisi miehenkin tajuta tietty..

mä laitan oven lukkoon ettei ainakaan meille tule.



Jos tossa on kaikki, niin huhhuh. Nykyään erotaan kyllä aivan liian heppoisin perustein. Niin ja te sen itse päätätte, jos haluatte rikkoa perheenne. Ei se ero mistään itsestään tule.

toisilla helpompaa kuin toisilla. Itse painiskelen tuon tuostakin sen kanssa, onko parempi että lapsilla on huono isä, kuin ei isää ollenkaan.



Itse mokasin kun tähän liittoon lähdin, mutta myöhäistä se nyt on rutista, tässä ollaan. Kaksi lasta ja yhteinen talo. Keskimäärin arki rullaa, tosin lähes kaikki kodin- ja lastenhoito on mun vastuulla. Vähän väliä saan kotona olemisesta kuulla, kuinka en ole saanut esim. terassia rakennettua tai mitä milloinkin tehtyä päivän aikana, vauvan hoidon lisäksi. Mies kun tulee väsyneenä töistä ja sitten pitäisi vielä naisten hommatkin tehdä. Ja mulle kun riittäisi ettei valiteta, eikä aina jätettäisi kalsareita ja sukkia keskelle kylppärin lattiaa.



Välillä sitten tapellaan ja mua uhkaillaan ja kahdesti on nyt mun päällä istuttu. Pieniä mustelmia pahempaa ei toistaiseksi. Tää on just sellanen kiroileva uhittelijamies, joka ulkoistaa kaikki ongelmansa, minuun. Olen välillä aika rikki ja poikki. On käyty terapiassa yksin ja yhdessä, asiat on parantuneet, mutta työtä se teettää, paljon. Ja nielemistä.



Sitä olen tässä miettinyt, mahtaako mittani tulla täyteen kun lapset lähtevät kotoa. Sitä mies ei varmasti haluaisi. Yritän puhu siitä, mutta pelkään sitä riitaa... No se nähdään miten käy.



Voimia kaikille!

Mies otti tirsat ja tuli pyytämään anteeks. En tiiä oliko oikeesti pahoillaan kun alko sit selittää kuinka vitutti. "Lapsikin vaan kitisi". (varmaan mun syytä sekin..)



Tuo oli yks esimerkki siitä mitä voi tapahtua. Tuota sattuu tämän tästä. Olen niin täynnä sitä että miestä ahdistaa tai vituttaa tai väsyttää. Hän saattaa perua jonkun sovitun hauskan jutunkin vitutuksen takia. Tuntuu että helpompi olisi kun ei tarvitsisi tuommoisen tuuliviirin kanssa elää.



Puhuminen ei auta, eri tyylejä olen kokeillut, mutta ei. Miestä alkaa ahdistaa ja hän pakenee tilanteesta. Apua emme hae, koska "meidän asiat ei ulkopuolisille kuulu". =/



Emme enää kyläile perheenä missään, koska aina ennen lähtöä pitää riidellä. Miehen mielestä kun on ihan sama mihin aikaan mennään. Viimeksi oli kaverin lapsen synttäreille meno, kellonaika oli ilmoitettu tarkasti klo 14.00. Minä ja lapsi olimme jo valmiina lähtöön, mies alkoi valmistautua ja oli lähtövalmiina klo 14. Matkaan meni 30 minuuttia. "Mutta nehän on vaan synttärit ja ei se nyt niin tarkkaa ole". Tämä kertoo siitä, ettei mieheni pidä muiden ihmisten asioita tärkeinä. Mutta miehen vitutus pitää kaikkien huomioida ja olla kusi sukassa.



Niin, ja meillä on kyllä omat harrastusvuorot. Mulla kaks iltaa viikossa, miehellä kaks. Tää ilta ei oo kummankaan harrastusilta, mut sopimalla voidaan kyllä olla menossa. Saan siis oman ajan silloin kun sen tarvitsen ja pystyn perustelemaan miehelle miksi (se tän iltanen kävelylenkkikin kun olis ollu samalla tarpeellinen apteekkireissu, "johon sulla olis ollu koko päivä aikaa muutenkin, kun kerran vaan kotona makaat). Mulle ois myös ollu ok, jos mies ois kysyny et sopisko jos hän sais nukkua ja käydä lenkillä tänään. En vaan sulata toisen aikuisen ihmisen määräilyä ja sanelemista. Kotitöistä sen verran, että niiden tekemiseen tarvitaan suunnaton määrä pyytämistä, anelemista, lahjomista jne. Sopimuksia on tehty, jopa kirjallisena, mutta tilanne ei muutu.



Tämä avioliitto ei tule kestämään vuosikymmeniä. En vain tiedä vielä,milloin minulla on voimia lähteä. Lapsia on onneksi vain yksi. Tilanne on muuten kyllä hankala, sillä meillä on yhteinen omistusasunto. Molempien sukulaiset ja sydänystävät ovat kaukana. Tällä asuinpaikkakunnalla on tosin muita kavereita ja tuttuja, mutta en vielä pysty luottamaan niin täysin että juttelisin näistä asioista.



Kiitos, 10, sinä ymmärsit asian vaikken kirjoittanut koko tilannetta auki. Kovasti voimia sinulle. Samoin sinulle, 13. Fyysisesti kiinni käyminen on kyllä yli rajan.

no en nyt vielä eropapereita laittais mut en kyllä hyväksyiskään tuota käytöstä.. saattaisin hyvinkin lähteä vaikka viikoksi reissuun lasten kanssa ja sanoa, että jos sieltä tullessa ei rupea käyttäytymään kuin aikuinen niin sitten vaihtuu lukot..

vaikka selvästikin et kaipaa kriittisiä puheenvuoroja, vaan sympatiaa.



Oma mieheni on pitkälti samanlainen kuin sinullakin, siis lyhytpinnainen ja itsekeskeinen. Ymmärrän siis kyllä, mistä kärsit.



MUTTA. Sori nyt, asenteesi on silti hiukan väärä. Koet miehen kiukun sinuun kohdistuvana ilkeytenä ja vittuiluna, vaikka on hyvin todennäköistä, että se ei LIITY sinuun oikeastaan mitenkään.



Kerrot, että olette neuvotelleet työnjaosta ja muusta, se on hyvä. Mutta oletko oikeastaan kuunnellut sitä, MIKSI miehesi on tuollainen ja kiukkuaa?



Meillä muuten kesti useamman vuoden, ennen kuin sain mieheni tajuamaan, ettei ole tervettä syyttää kaikesta vaimoa ja saada raivareita jostain väärässä paikassa olevasta kahvimukista. Mutta onnistuin siinä vihdoin ja mies meni lääkäriin. Masennusdiagnoosi tuli lennosta ja nyt lääkityksen ansiota mies on paljon tasaisempi ja siedettävämpi.



Muitakin syitä voi olla, joten kannattaa selvittää asiaa. Joka tapauksessa sanoisin, että valittamalla ja avioeroa hautomalla et kamalasti auta asiaasi. Pariterapiaankin voit mennä vaikka yksin, jos mies ei halua selvittää vaikeuksianne.



-5-

Aikamoista tajunnanvirtaa oli mun eiliset tekstit, jäsentely jäi vähiin mut eipä se kai keskustelupalstoilla niin haittaa. =P

MUTTA. Sori nyt, asenteesi on silti hiukan väärä. Koet miehen kiukun sinuun kohdistuvana ilkeytenä ja vittuiluna, vaikka on hyvin todennäköistä, että se ei LIITY sinuun oikeastaan mitenkään.

Kerrot, että olette neuvotelleet työnjaosta ja muusta, se on hyvä. Mutta oletko oikeastaan kuunnellut sitä, MIKSI miehesi on tuollainen ja kiukkuaa?

-5-

En nyt oikein ymmärrä pointtiasi. Voi olla että syy käytökseen on muualla kuin minussa, mutta ei ole oikein käyttäytyä toista kohtaan noin. Oli se toinen sitten puoliso, ystävä tai kaupan kassa. Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä omaamaan edes alkeelliset käytöstavat.

Kertoisitko, millä keinoilla sait miehesi ymmärtämään että hän tarvitsee apua. Haluaisin kuulla myös lisää kokemuksiasi siitä, miten suhteenne ja miehen käytös kehittyi. Minä aion kyllä hankkia apua vaikka yksinkin, sillä tämä ei voi jatkua enää näin kovin kauaa.

Mullekin tuli muuten juttuasi lukiessani mieleen, että miehesi saattaa olla masentunut. Oma mieheni ei ole, stressaantunut tosin. Ja olen samaa mieltä, että vaikka ja varsinkin jos syy miehen käytökseen olisi muualla kuin minussa, niin käytöstavat pitäisi omata eikä raivota silmät päässä seisoen lasten kuullen.



Mutta siis ap, minustakin tuntuu että teidän tapauksessa kyse voisi olla myös psyykkisestä masennuksesta. ongelmahan on, että miehesi on varmaan kovin omani kaltainen, eikä siis missän nimessä hyväksy tuollaista diagnoosia (koska "mikään hullu hän ei ainakaan ole" ja "mielisairaudet on heikkoutta").



Voimia!

Oma mieheni on stressaantuneena pitkälti samanlainen kuumakalle. Olen ottanut vastaan useamman raivarin kuin välittäisin muistaa. Olen vuosien varrella yrittänyt useampaa lähestymistapaa: vaikeiden aiheiden välttämistä, hiljaista raivon vastaanottamista, raivoamista itsekin jne. Ainoa mikä tuntuu tehoavan on auktoriteettiaseman ottaminen, eli tavallaan kohtelen miestäni kuin lastaan komentava äiti miehen sadessa raivokohtauksen. Puhun siis rauhallisesti mutta tiukasti ja näytän, että olen tosissani. Tuntuu tehoavan.



Aika säälittäväähän tämä on, olla äiti keski-ikäiselle miehelle.Olen ymmärtänyt, että mieheni suhteessa omiin vanhempiinsa on jotain hämärää, hän on aina saanut vanhemmiltaan periksi kaiken, eikä mitään rajoja ole asetettu. Ilmeisesti se on sitten minun hommani asettaa aikuiselle ihmiselle rajat. Aika perseestä.

Voihan olla, että se oikeesti on aivan tolkuttoman väsynyt? Tekeekö se fyysisesti vai henkisesti raskasta työtä?



Itse olin vuoden fyysisesti raskaassa työssä ja aina kun pääsi kotiin niin se oli kuin olisi taivaaseen päässyt. Jos sai hetkisen työn jälkeen levätä niin sen jälkeen taas jaksoi illan perheen kanssa.

Pitäskö sun ajottaa sun iltaharrastukset vähän myöhemmälle?

Antasit ukkos vaan nukkua.

Mutta jos on sun vuoro lähteä kävelylle sinä päivänä niin sillon sen ukon on se hyväksyttävä eikä lähteä minnekään salille.

ANna sen äksyilijän eka nukkua kun tulee töistä ja puhukaa vasta sen jälkeen siitä että kumpi saa lähteä ja minne. Sopikaa ne vuorot etukäteen niin ei tarvi niistä sitten tapella. Ukko tietää etukäteen, että tänään on tiistai ja on emännän vuoro lähteä kävelyllensä.



Fyysisesti raskas työ on mun mielestä kuitenkin helpompi siinä mielessä kun henkisesti raskaassa työssä ne työt tulee usein kotiinkin.



VAi onko sillä ongelmia töissä? Vittumaiset työkaverit?

Nostan ketjua, sillä haluaisin vielä neuvoja ja kokemuksia.



Miehen väsymys työpäivän jälkeen johtuu ihan siitä, ettei hän malta mennä illalla tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Itse menen nukkumaan klo 22, koska tiedän etten muuten jaksa herätä yhtä aikaa lapsen kanssa. Mies saattaa surffata netissä tai katsoa tv:tä vielä puolilta öin. Hän jaksaisi varmasti paremmin työpäivänsä jos nukkuisi tarpeeksi.

vaikka en ihan tarkkaan kaikkia viestejä lukenutkaan, että onko miehesi verensokerit kohdallaan? Kun tuolla lailla kilahtelee.



Toinen asia, joka tuli mieleen, oli että oletteko riittävästi yhdessä? Ihan vain hengailette kotona keskenänne. Ihmiset - niin lapset kuin aikuiset - pitää hoitaa, kaikki muut kotihommat voi laistaa/ säätää :) Älä ihan vielä eroa.