Kuka OIKEASTI pelkää synnytystä?

Eipä niillä kuitenkaan vaihtoehtoja ollut.



Oletko ap, muuten koskaan kuullut mitään kirjoista? Niistä voi oppia yhtä sun toista.



Oikein hauskaa päivää sinulle, äläkä kiukkua liikaa.

mutta jos tolle asteelle menee, voisko jättää nussimiset väliin ja pidellä vaan kädestä?

Pelkään eniten sitä, että jos lapselle käy synnytyksessä jotain ja toiseksi eniten sitä, että jos tulee huonossa asennossa ulos ja repeän. Summasumarum: Synnytykset menneet hyvin. Lapset syntyneet pää edellä hyvässä asennossa 9-10 pisteisinä ja repeämiä ei ole tullut.

Esiäitien aikaan monella oli seurauksena oma ja/tai lapsen kuolema tai vammautuminen. On ihmisiä, joiden lantio on esimerkiksi niin ahdas, ettei "normaali" alatiesynnytys ole mahdollinen.



Kuulun itse heihin. Esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla, kun hän olin ensin yrittänyt synnyttää häntä alakautta vuorokauden. Lasta yritettiin kiskoa myös imukupilla, jonka seurauksena menetin 3l verta ja sain verensiirron. Lopulta vauva syntyi keisarileikkauksella ja lantioni todettiin ahtaaksi. JOS joskus tulen vielä raskaaksi, niin _synnytän_ sektiolla. Omalla kohdallani muuta vaihtoehtoa ei ole, jos haluan säilyä hengissä. Tästä on ihan lääkärin paperit.



Mutta Ap:n mukaan en varmaan ansaitse toista lasta. Mutta voin myös rauhoittaa Ap:ta, että en varmaan edes uskalla raskautta ajatellakaan, vaikka olisihan se ihana saada sisarus esikoiselle.

Se oli pelottavin asia naisen maailmassa aikoinaan. Enkä ollenkaan ihmettele sitä juuri kun sektiomahdollisuutta ei ollut. Jos lapsi ei vaan ole tullakseen itsekseen ulos (ei mahdu tai muu ongelma) niin seurauksena oli lapsen tai äidin (tai kummankin) kuolema.



Jos ap vähän vaivautuisi selvittämään asioita niin ei tarvitsisi laukoa täällä idioottimaisuuksia.



Minä pelkäsin synnytyksessä lähinnä sitä että: 1) lapselle käy jotain (hän vammautuu tai pahimmillaan kuolee) tai 2) että minä kuolen johonkin komplikaatioon. Minulle itse asiassa joutuminen sektioon oli isoin pelko eli missään nimessä en mitään pelkosektiota olisi halunnut.



Toisaalta haluaisin kyllä olla niin naiivi ja sinisilmäinen kuin ap joka kuvittelee että pahin mitä synnytyksessä voi tapahtua on "Paska lentää, ja vittu repeää ja saa tehdä töitä - ja sattuu vielä niin perkeleesti...". No minulla ei paska lentänyt, ei vittu revennyt vaikka alatiesynnytys olikin enkä kokenut synnytystä kovinkaan työlääksi ja kivuliaaksi. Ja silti pelkäsin nimenomaan lapseni ja itseni terveyden vuoksi. En noiden ap:n mainitsemien lapsellisten pelkosyiden vuoksi.

Mutta esikoisen vaikean synnytyksen jälkeen pelkään seuraavaa. Pieni poikani ei meinannut mahtua synnytyskanavasta läpi vaan jäi kiinni pitkäksi aikaa pää puoliksi ulkona. Syntyi lopulta velttona ja sinisenä ja mahdolliset vauriot jää nähtäväksi. Tämän toistumista pelkään, en kipua.

Kuvittele itsesi johonkin pimeään saunaan yksin synnyttämään.

jos kerran pelkääminen ja pelkosektio on kielletty. Passaa minulle.



Mutta sitten täällä ruikutetaan miten suomalaisia uhkaa sukupuutto kun pelkästään maahanmuuttajat lisääntyvät. Eli mites on?

Kohta sinne pitää taas mennä...

Supistukset ei pelota, mutta se hiton ponnistaminen on tuskaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!

raivoasi, mutta fiksut pääsee helpommalla. Juu ja kehitys kehittyy. Jos haluat alkukantaista meininkiä itsellesi ja muille muuta ihmeessä vaikka Kabuliin. Et pety.

Ei tarvitse itse synnyttää, kun ottaa ne miehen mukana. Pelkään kuolemaa.

Minä pelkään. Ja ap:n kaltaisten ihmisten kommentit ei siinä paljon auta. En osannut pelätä ensimmäistä etukäteen, koska ajattelin, että minkäkin selviän, kerran muutkin ovat selvinneet. Kävi kuitenkin niin, että sain asiasta kammon. Asia on kirkkaana mielessäni, vaikka tapahtumasta on viisi vuotta aikaa. Kipu oli mielestäni sietämätön, loppuvaiheessa sain epiduraalia kahteenkin kertaan, mutta se ei minulla auttanut. Olin kovin sekaisin, ja ajattelin itsemurhaa keinona lopettaa sietämätön kipu. Lapsi syntyi lopulta sektiolla.



Ja kyllä, vaikka sain kammon, se ei ole estänyt sitä, että olen nyt uudestaan raskaana. Saan parhaillaan pelkopolikäyntejä ja aikanaan myös pelkosektion, jos niin valitsen. Moni pelkopolikävijöistä päätyy kuitenkin yrittämään alatiesynnytystä. Itsekin harkitsen asiaa, kun vaan saan työstettyä tätä asiaa. Olen toki pohtinut ja ottanut selvää asiasta tänä viiden vuoden aikana, kun asia on kulkenut mukanani. Nyt saan siihen kuitenkin ammattilaiselta apua, kun aiemmin en ole saanut aikaiseksi hakea. Ensimmäisen vuoden jälkeen asia ei ole erityisesti ollut pinnalla. Nyt taas raskaana ollessa niin neuvola-, sairaalaulrta kuin varsinaiset pelkopolikäynnitkin ovat menneet paljolti itkiessä. Asia on vaikea minulle. Erityisesti itsemurha-ajatus minulle, joka en koskaan muuten ole ollut itsetuhoinen. Ja jonkinlainen kolaus siihen perusluottamukseen, että luulee elävänsä ikuisesti. Vaikka oikeasti voi joka hetki jäädä auton alle tai kuolla muuten äkillisesti. Näen asiassa jotakin hyvääkin: tämä on ehkä kasvattanut minua ihmisenä.



Jos olisin elänyt entisaikana, jolloin sektiomahdollisuutta ei ollut, en ehkä eläisi enää, vaan olisin kuollut tuohon ensimmäisen lapsen syntymään ja synnytyksen pysähtymiseen. That is life. Satun elämään nykyaikana, jolloin on vaihtoehtoja ja paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä synnytyksestä. Tervetuloa 2000-luvulle!



M