Lue keskustelun säännöt.
Lasten hankkiminen: kannattiko vai kaduttaako?
10.02.2009 |
Hei, olen kolmekymppinen nainen ja olemme keskustelleet miehen kanssa lapsista. Kiinnostaisi tietää, onko perheellisten joukossa ihmisiä, jotka lasten kanssa elettyään ovat sitä mieltä että ei olisi kannattanut hankkia lapsia. Kerro mielipiteesi: ovatko lapset tuoneet enemmän onnea kuin harmia vai oletko sitä mieltä, että voi kun eivät olisi syntyneet ja olisi saanut elää lapsettomana?
t: tuleva äippä tai sitten ei
Kommentit (35)
En ole koskaan tykännyt vauvoista ja ihan pienistä lapsista, minusta ne ovat 90 % tylsiä ja rasittavia. Toivoin kuitenkin lasta ja saimmekin, mutta vasta nyt kun lapsi on 4-vuotias oikeasti tykkään hänen kanssaan oelmisesta. Rakas lapsi on tietysti ollut kaiken aikaa, mutta vitsi olen onnellinen kun vauva/taapero/uhmaikä on jo ohi! minulle se aika mitä monet muistelee kaiholla ("nauti nyt, kohta se aika on ohi". Itse vaan ajattelin et niinpä, *onneksi* on kohta ohi) oli minulle ns. pakollinen paha. Näistä syistä meille ei myöskään tule lisää lapsia, yksi riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sikiölle, et voi olla koskaan varma mitä tapahtuu ja mitä elämä tuo eteen. Aivan varmaa on, että lapsen kanssa tulee hetkiä, jotka ilomielin vaihtaisi pois ja tilanteita, mitä ei olisi toivonut omalle tai lapsensa kohdalle. Mutta kun lapsi on, niistä pitää selvitä ja niistä selviää.
kersoja....Hohhoijaa. Uskoo ken tahtoo. On todella rohkeata naiselta sanoa katuvansa sitä että teki lapsen/lapset. Sitä harvoin uskalletaan ääneen sanoa, tai jos sanotaan niin todella valikoiduille ihmisille.
ole ainut joka noin ajattelee? Ihanaa! Odotan vain, että lapset olisi isompia kun minäkin olen aina tykännyt niistä vanhemmista lapsista enemmän. Tosin ei tämä taaperovaihekaan kovin paha ole.
En ollut nuorempana koskaan ollut täysin varma, haluanko lapsia, tai sovellunko ylipäätään äidiksi. Kolmenkympin kieppeillä mietimme asiaa mieheni kanssa pitkään. Laitoin varmaan nettiin samantyyppisiä aloituksiakin kuin sinä nyt.
Päädyimme sitten yksilapsiseksi perheeksi. Lapsi on käsittämättömän ihana, ja voin sanoa täydestä sydämestä, että en kadu. Toisaalta sitten on niin, että rahkeeni eivät riittäisi jaksamiseen kahden lapsen kanssa.
Osa ihmisistä on sitä mieltä, että lapselle on pakko tehdä myös sisaruksia, joten jos olisin tätä koulukuntaa, en olisi voinut tehdä tätä yhtäkään lasta. Nuo, mitä sanoit vammaisuudesta, adhd:sta jne. ovat rankkoja juttuja, jotka pitää jollain tavalla miettiä omalla kohdallaan läpi.
On erittäin fiksua ja kannatettavaa jättäytyä lapsettomaksi, jos siltä tuntuu. Yksikin lapsi muuttaa elämän totaalisesti, mutta ei huonolla tavalla. Oman haavoittuvuutensahan siinä moninkertaistaa, kun tähän ryhtyy: ennen piti huolehtia ettei itselle tapahdu mitään, mutta olisi monta kertaa kauheampaa, jos pienelle tapahtuisi jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan asiallinen kysymys, mietin itse samanlaista aikoinaan ja varmasti monet. Hedonisteiksi haukkuvat ovat ihan hölmöjä. Fiksulla ihmisellä on kyllä muutakin elämää ja kiinnostuksenkohteita kuin jälkikasvu.
Lapset ovat kuitenkin elämän suurin onni ihmiselle. Se on varmaan ihan biologiaa. On tietysti kurjaa luopua kaikesta "omaan napaan tuijottamisesta", siitä ei mihinkään pääse. Äitinä pitää laittaa toisten tarpeet omien edelle, silloinkin kun on väsynyt tai vaikka kipeänä.
Mutta ei siis kaduta. Luulen, että tosi, tosi harvoja ihmisiä kaduttaa. "Hankalatkin" lapset ovat silmäteriä. Se on ihmisen luonto!
Olin tässä hiljan viikonlopun itsekseni, kun piti tehdä ylitöitä, mies lähti lasten kanssa mökille.
Ei ole ikinä ollut niin tylsää viikonloppua kuin se oli. Kävin lenkillä ja uimassa töiden jälkeen, vaan kotona oli todella tylsää. Aloin ihmetellä, miten sain sinkkuna aikani kulumaan. Ei ollut yhtään ikävä baariin, kaipasin vain perhettä. Oli ihanaa, kun perhe tuli kotiin ja alkoi selvittää viikonlopun tapahtumia ja talon täytti nauru, pelleily ja metakka. Tottakai vanhemmuus on vaativaa, kun pitää olla vastuussa pienistä ihmisistä, mutta kyllä se antaa jotain sellaista iloa ja sisältöä elämään, josta ei ikinä haluaisi luopua. Vaikka ne joskus muuttaakin kotoa.
Jos mielenterveys- ja raittiusasiat on kunnossa ja parisuhde voi hyvin, ja teistä on kunnon vanhemmiksi, tehkää lapsia. Eikä nelikymppisenä välttämättä ehdi enää äidiksi. Meille on toivottu 3:tta lasta 5 vuotta, mutta ei ole vaan tärpännyt. Joten ruvetkaa lapsia hankkimaan, kun on tilaisuus, äläkä liikaa mieti ja suunnittele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä on rankkaa ja oma ja kahdenkeskeinen aika miehen kanssa vähissä, mutta hetkeäkään emme ole katuneet kahta ihanaa lastamme. Mieheni usein myös sanoo ettei olisi koskaan uskonut miten paljon voi omia lapsiaan rakstaa ja miten ihania ne ovat (vaikka välillä tietenkin myös niin raivostuttavia pikku riiviöitä).
Ehdottomasti suosittelen lapsia. Ehkä sinun pitää vielä odottaa pari vuotta ennen kuin olet valmis äidiksi (ja miehesi isäksi). Me saatiin lapset vasta yli 35-v.
Kaikki äidit hetkellisesti katuu joskus, tietysti. Ei kukaan ole niin täydellinen ettei kuvittelisi miten ihanaa olisi jos elämä olisi hetken vaan helppoa taas. Mutta en usko että kovin moni oikeasti katuisi. Niin kuin tuo nainen aikaisemmin, jokä kärsi mielenterveysongelmista. Ja kenellä on ollut talous kaatua, tai huoltajuusongelmia tai muuta. Tämä on elämää. Ja niin, en kadu itsekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tällä hetkellä veettää iha hirveesti. Koko päivä menny penkin alle.
että lapsivaihe on yksi ohimenenvä vaihe elämässä, jota ilman elämä olisi tosi tylsää ja yksitoikkoista!
Olin reilu kolmekymppinen kun sain lapseni ja olin tätä ennen ehtinyt reppureissaamaan, juhlimaan, viettämään pääsiäistä Lapissa:) - ihan riittävästi. Ja tiedän sen, että jos alan kaipaamaan "lapinreissuja ja reppulomia" ne ovat minulle mahdollisia viimeistään kahdenkymmenen vuoden päästä jälleen:)!
Eli en missään nimessä kadu, paljon enemmän olisi kaduttanut etten olisi heitä tehnyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä hiljan viikonlopun itsekseni, kun piti tehdä ylitöitä, mies lähti lasten kanssa mökille.
Ei ole ikinä ollut niin tylsää viikonloppua kuin se oli. Kävin lenkillä ja uimassa töiden jälkeen, vaan kotona oli todella tylsää. Aloin ihmetellä, miten sain sinkkuna aikani kulumaan. Ei ollut yhtään ikävä baariin, kaipasin vain perhettä. .
Ei keksi mitään tekemistä, jos on vkl.n yksin?
Uskomatonta! Eikö sulla ole harrastuksia, kavereita, osaatko esim. lukea?
Sellaiset joille lapset on elämän ainoa sisältö on vähän kaameita. Ei ole vaikea nähdä miten he takertuvat lapsiinsa ja miten sitten valitetaan kun lapset muuttaa omilleen.
Mitäs sitten?
Ei muuta kuin lapsenlapsia kärttämään!
On ehkä vaikea uskoa, mutta moni tekee vapaa-ajallaan paljon muutakin kuin istuu baarissa. On jopa sellaisia jotka eivät baareile lainkaan!
Olen kyllä huomannut, että lapset alkavat kiinnostaa usein siinä vaiheessa, kun on hieman kyllästytty omaan elämään.
Mutta sellaiset joiden ainoa harraste on omat lapset, on melko tylsiä. Se ei tosin taida heitä itseään kiusata niin kauan kuin "arjen pyörittämistä" riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus raskaimpina hetkinä kaduin hankkimista, mutta kokonaisuudessaan se kannatti. Nyt ovat teinejä ja elämä helpompaa. Toimivat itsenäisesti ja minulla on itselle aikaa. Pikkulapsiaika vain vaatii sietämistä, vaikka niistäkin ajoista nautin. Ovat tuoneet enemmän iloa, kuin murhetta.
Itse niitä suunnitellessa aina mietin, ettei ainakaan tarvitse vanhana yksin olla. On joku jolle perinnön jättää ja joku ehkä huolehtii vanhana. Päätin vain järkisyistä tehdä, vaikkei ollut edes vauvakuumetta.
Sitten sain suurena toiveenani vileä yhden neljännen. Mies epäröi ennen odotusta. Mikä ihana päivänpaiste tuo nelonen - jotain ihan muuta - onkaan! Nyt mies kysyi, mitäpä, jos näitä olisi viisi?
Ensimmäisen syntymä muuttaa kaikkein eniten, pois ei ole paluuta. Mutta muutos on vain hyvä. Mitäpä siitä, jos joku kasvaa murrosikäänkin ja känkkää... Toisena päivänä äiti saa sitten hellän halauksen myös tuolta mörökölliltä. Mitä olisin, jos en olisi äiti? EN yhtään mitään, valitettavasti.