Vein vanhemman lapsen aamulla päiväkotiin ja tulin vauvan kanssa kotiin

jotta pääsisit huonosta omastatunnostasi?



Yksi asia mitä lapsesi ei siellä päiväkodissa saa on rakkaus, läheisyys ja rauhallinen turvallisuuden tunne. Eivät hoitajat rakasta hoitolapsiaan, harva edes keskustelee lapsesi kanssa päivän aikana muutoin kuin että esittää kollektiivisia pyyntöjä, käskyjä ja kieltoja. Se lapsen tuomisen ja pois hakemisen yhteydessä esitettävä hymyilyjakso hoitajan kasvoilla taitaa olla ihan hoitajankoulutuksessa opittu käyttäytymismalli :)

Paljon on perheitä, jota OIKEESTI tarviis pk paikkaa, mutta TE VÄHÄ-ÄLYISET viette nekin paikat.



Onneksi en itse ollut kaltaisenne

Valitettavan totta monessa päiväkodissa.

Mielestäni aika selkeesti kirjoitin.

vaikka ruoka-aikaan, tai heti päiväunen jälkeen. Niin saatatte nähdä osan todellisuutta.

Mielestäni aika selkeesti kirjoitin.

Minkä ikäisenä lapsesi alkoi tarvita enemmän päiväkotikavereita kuin äitiä? Heti 9 kk?

jos teiltä "koulutetuilta" vanhemmilta on mennyt leikkimisen ja välittämisen taito. minun vanhempani kyllä aikanaan leikkivät minun kanssani aivan kuten minä nyt leikin, keinun ja pidän hauskaa lasteni kanssa. mielestäni aikuinen joka ei osaa olla lapsen kanssa, eikä keksiä tälle virikkeitä on hyvin yksinkertainen, laiska tai vähintään tyhmä.



kyllä minäkin olen sitä mieltä, että 5 v voi jo käydä tarhassa ja siitä voi olla hyötyäkin. mutta en näe silti syytä miksi minun tarvitsisi olla vain tylsä aikuinen tai miksen voisi myös tarjota lapselle yhtä paljon ja yhtä hyviä virikkeitä. mutta ihan oikeasti minä olenki fiksu ja kekseliäs ihminen joka osaan viedä lapsen kerhoihin, kylään, leikkipuistoon tai vaikka oman pöydän ääreen askartelemaan.

kaikille ei järjesty vaikka pitäisi mennä töihin. Törkeää!

Kuten et tainnut huomata, isä on töissä ja äiti viimeisillään raskaana. Se leikki lattiapinnoilla on täysin mahdotonta kuten myös keinuminen ja jäätikköisellä pihalla liikuskelu. Josko se tekee minusta huonon äidin 5 vuotiaalle, niin tekeepä sitten sitäkin paremman syntymättömälle lapsellemme.



Öö.. millain ilmensin, että meiltä on mennyt välittämisen taito? Siksipä juuri tuo

5 v. on tarhassa juuri tällä hetkellä, että hänestä välitämme ja haluamme että hänellä on mahdollisuus olla tarhakavereidensa kanssa. Ja tuolla jo aikaisemmin kirjoitinkin, että asumme maalla, eikä täällä ihan oikeasti ole kavereita pihalla, ei puistoja tms. Voisihan lapsi toki askarrella pöytänsä ääressä, mutta kun edelleenkin sitten siitä pöydän ympäriltä puuttuisi ne muut lapset. Ja edelleenkin katson, että se oma äiti ei korvaa sitä ikätoveria. Äiti on äiti ja kaverit on kavereita.



hohhoijjaa tätä loputonta jaaritusta..

ymmärtäisi mitä lukee, niin näitä jankutuksia ei tarvitsisi.



Miten se voi olla niin vaikeeta myöntää, ettei aikuinen ole kuin lapsi? Tai ei ainakaan pitäisi olla. Miksi lapsen elämä on niin kurjaa, jos se ei saa leikkiä vanhempiensa kanssa aamusta iltaan?



Ei mennyt 9 kk ikäisenä tarhaan. Oli ihan 2 vuotiaaksi kotona.

Omat lapset on omia, nautin heistä joka päivä. Kouluun menevät, kun aika on. Ehtivät laitoselämääkin vielä nähdä ja kokea. Kun lähden töihin, ennen nuorimman kouluunlähtöä, vien hänet perhepäivähoitoon, en laitokseen.

Tänään toinen kehui että tulisit viideltä niin saisi leikkiä juuri rakentamalla aluksella pidempään. ;)

Toisella oli muuten kiva päivä.

Vaikka lapset tietää että olen vauvan kanssa kotona niin vielä eivät ole sanoneet ettei halua niinä muutamana päivänä hoitoon kun sinne lähtevät.



Ja tarhasta sanoivat ettei kannata antaa hoitopaikkaa pois. Asutaan isossa kaupungissa ja täälä on mahdollista että osa lapsista joutuisi toiselle puolen kaupunkia, yksi uusi sisarrus on helpompi saada samaan tarhaan kuin laittaa kolme yhdellä kertaa.

Ei ole yhdenkään vanhemman paikka tuntea syyllisyyttä hoitopaikoista: se on ihan kaupungin päättäjien asiaa. Jos ei katsottaisi sinisilmäisesti asiaa; osa tarhoista supistettaisiin jos sielä olisi ainoastaan ne lapset joitten vanhemmat töissä. Meidän toisella lapsella on ryhmä koko 23, joista 6 on osanpäivää.



En tunne pistosta sydämessä kun lapset menee tarhaan. Ne tykkää olla tutussa paikassa tutun ryhmän kanssa ja osa viikosta menee kotona äidin ja vauvan kanssa ja osa viikosta kun isä on kotona työnteolta. Hyvin toimii meillä järjestely.

enkä niitä laitokseen antaisi. Tarhassa ovat päivähoidossa sen ajan kun itse käyn töissä. Perhepäivähoitajalle en ikinä uskaltaisi omia rakkaita lapsiani laittaa.



Joku kirjoitteli aikaisemmin, että hakekaa vaikka ruokailun tai päiväunien jälkeen joskus niin näette todellisuutta. Joo, olen hakenut sekä ruokailun että unien jälkeen. Mitä erityisen näkemisen arvoista siellä silloin olisi siis pitänyt olla meneillään??

4-vuotiaat kaksoset menivät mielellään osapäivähoitoon (hoitajat kyselivät ennen vauvan syntymää, että kai nuo X ja Y jatkavat silti meillä...) saamaan niitä kuuluisia virikkeitä ja leikkimään kumpikin omien kavereidensa kanssa ja minä pidin äitiysLOMAA vain yhden vauvan kanssa :-)

Lapsilla on rakkaat tarhakaverit, miksi hitossa ottaisin lapsen pois paikasta, jossa todella haluaa olla? Rakkautta ja haleja saa sitten ihan vapaasti koko iltap. ja illan, ihan koko ajan. Sosiaaliset lapset KAIPAAVAT kavereita, kotona voi ihan oikeasti olla todella kuivaa. Lapsi kun ihan ITSE haluaa kavereiden luo ja kaipaa remuamista ja sosiaalisia suhteita. LAPSI on avainasemassa, ei arvostelevat juoruakat.

MIna en kylla osaa, enka haluakaan leikkia niinkuin lapsi. Ja kun olen yrittanyt on 5 v:lta tullut vahan palautetta.... : D Aiti leikkii kuulemma ihan tyhmasti ja kaverit on parempia. Ja hyva niin.



Osaan nimittain huomattavasti luontevammin lukea lapsen kanssa, jutella pitkat patkat tieteesta ja muista lapsen kiinnostuksen kohteista ja vaikkapa laulaa ja lorutella lapsille. Hyva, jos osaat leikkia luontevasti, on ok, jos et osaa.



Taas taalla tuomitaan kaikki, paitsi se oma ratkaisu. Ihmiset kai tuntevat olonsa jotenkin uhatuksi tai jotain, kun joku muu valitseeekin eri polun kuin itse on valinnut. : / Itse en kylla henk. koht. tunne yhtaan 5 v lasta, joka mielummin leikkisi vanhempiensa, kuin kavereidensa kanssa. Lohdutus, rakkaus, haliminen ja laheisyys tulee tietenkin vanhemmilta, sosiaalinen touhu kavereilta.



T: aiti, joka just haki 5 v poikansa kaverin luota, ja voi sita pettymyksen maaraa, kun piti jo lahtea kotiin... Ja 2 1/2 v tyttokin itki, kun ei paassyt leikkimaan isojen poikien kanssa. : ) Ja tama siita huolimatta, etta toisella oli takana koulupaiva ja toisella kerhopaiva.

vanhemmat eivät saa olla korvaavassa asemassa. mikäli vanhemmat estävät yli 4v. lapselta kaverisuhteet, niin on kyllä vanhemmuus hukasssa.

Lastenpsykiatri korosti kaverin tärkeyttä kotona, vaikka lapsi onkin kielellisessä pienryhmässä.

Pojallani on yksi kaveri naapurissa, joka on 3v. tyttö ja poikani täyttää 5v.

Vanhemmat, jotka eivät suo lapsille kaveria, niin estävät lapsen normaalin kehityskaaren. Kysykää vaikka ammattilaiselta.

Myös Jari Sinkkosen 10 sääntöä hyvästä vanhemmuudesta sanoo: Anna lapsellesi sukulaiset ja ystävät.

Tosin av- mammat ei antaisi lapsen edes yöpyä isovanhemmillaan.

Joku teillä äideillä viiraa päässä, kun haluatte antaa lapsille vain äidin ja isänkin asema on horjuva.

vanhemmat eivät saa olla korvaavassa asemassa. mikäli vanhemmat estävät yli 4v. lapselta kaverisuhteet, niin on kyllä vanhemmuus hukasssa.

Lastenpsykiatri korosti kaverin tärkeyttä kotona, vaikka lapsi onkin kielellisessä pienryhmässä.

Pojallani on yksi kaveri naapurissa, joka on 3v. tyttö ja poikani täyttää 5v.

Vanhemmat, jotka eivät suo lapsille kaveria, niin estävät lapsen normaalin kehityskaaren. Kysykää vaikka ammattilaiselta.

Myös Jari Sinkkosen 10 sääntöä hyvästä vanhemmuudesta sanoo: Anna lapsellesi sukulaiset ja ystävät.

Tosin av- mammat ei antaisi lapsen edes yöpyä isovanhemmillaan.

Joku teillä äideillä viiraa päässä, kun haluatte antaa lapsille vain äidin ja isänkin asema on horjuva.

Kyllä normaali, sosiaalinen lapsi alkaa yli 3-vuotiaana kaivata kavereita. ystävyyssuhteista tulee tärkeitä ja kavereiden kanssa halutaan viettää aikaa. Ne vuorovaikutustaidot myös opitaan kaverisuhteissa. Siinä ei äidin ja isän seura auta. Minusta tosi vahingollista kieltää lapsiltaan vertaistensa seura!!! Jos aikuinen ajattelee riittävänäs lapselle ystäviksi, taitaa omatkin ihmissuhdetaidot olla aika heikoilla...

minä olin se joka sanoin, että osaan itsekin leikkiä. kerroin myös, että osaan sen lisäksi käyttää lapsiani kerhoissa ja harrastuksissa. lapset käyvät kolmena arkipäivänä kerhoissa, molemmilla on tosi paljon kavereita, joitten kanssa myös kyläillään.



mielestäni, kuten aiemminkin sanoin, 4-5 vuotiaalle ei ole mitään haittaa tarhassa käymisestä, päinvastoin siitä on varmaankin joitain hyötyjä. on kuitenkin vanhemmilta lähinnä laiskuutta ja saamattomuutta väittää, ettei kotona muka pystytä näitä virikkeitä tarjoamaan. typerää on myös väittää, etteivät kotihoidetut näitä sosiaalisia kontakteja saisi. ainakin omalla asuinpaikallani 9/10:stä kotihoidetusta lapsesta käy aktiivisesti kerhoissa ja omaa useamman kymmenen lapsen kaveripiirin. kerhoissa askarrellaan ja puuhaillaan, tämän lisäksi me vanhemmat järjestämme omatoimisesti lastenjuhlia ja tapaamisia, sekä sovimme kokoontumisia leikkipuistoon ja pihoille. annamme siis lapselle sekä vanhemmat, että sukulaiset, ystävät ja koko naapuruston, ihan ilman päiväkotia. se on MAHDOLLISTA, minua ihmetyttää miksi sitä ei haluta myöntää?

että aikuinen riittää lapselle ystäväksi?



sen sijaan monet ovat sanoneet, että aktiivinen, sosiaalinen ja fiksu vanhempi osaa järjestää lapselleen sosiaalisia kontakteja ja virikkeitä myös kotihoidossa. lapsen kotihoitaminen ei tarkoita neljän seinän sisällä istumista vaan ainakin meidän perheessä (jossa molemmat vanhemmat käy jossain määrin töissä ja vuorottelee lasten hoidossa), se tarkoittaa lähes päivittäistä kylässä käymistä tai kerhoilua, kaupungilla liikkumista, lasten elokuvia ja muita kulttuuritapahtumia, reissuja muiden lapsiperheiden kanssa, ylipäätään sitä että lapsella on mahdollisimman iso ja ihana kokemusmaailma.