Noin 30-vuotiaat, millainen elämäntilanne?

Meillä jokseenkin samankaltainen perhe kuin ap:llä. Myös kaksi lasta, 3-vuotias ja vauva 9 kk. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä sama 8 vuotta, me elämme avoliitossa. Haaveilen ehkä kihloista ja että joskus vielä solmisimme avioliiton. Luulen että se on kuitenkin minulle tärkeämpi asia kuin miehelle.



Meilläkin on hellyys hiukan vähentynyt, niin seksi kuin muukin lähelläolo, oikeastaan lasten myötä. Ja oikeastaan myös sellainen henkinen läheisyys ja yhteys toiseen. Välillä itsekin mietin onko tämä nyt tässä, erimielisyyksien tullen helposti ajattelen, että ei tästä tule mitään. Mutta kuitenkin tiedän että en paljoa parempaa miestä löytäisi, kaikilla kuitenkin omat puutteensa. Kaiken kaikkiaan mieheni on kyllä kelpo yksilö. =)



Meillä on ollut aika rankkaa viime vuosina, olemme menettäneet useita läheisiä, perheessämme on ollut pitkäaikaista sairautta ja lapsetkaan eivät ole olleet helpoimmasta päästä. Mutta on meillä oikeastaan moni asia hyvinkin, olen kyllä onnellinen tästä perheestä.



Meillä ei ole velkaa, asumme vuokralla. Mietinnässä on oman asunnon hankkiminen jossain vaiheessa. Työasiat ovat harkinnassa, jatkaako samoissa hommissa kuin ennen lapsia vai vaihtaisiko työtä tai ihan alaa kokonaan. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla kotiäitinä.

Miehen kanssa yhdessä oltu 11 vuotta, naimisissa pian 5v. Meillä on 2 lasta, 2v ja 6kk.

Miehen palkalla pärjätään kivasti, olen äitiyslomalla toistaiseksi ja jään hoitovapaalle. Kummallakin vakituinen työpaikka, mutta suunnittelen vaihtoa, kun töihin palaan. Olen tradenomi koulutukseltani.



Asutaan rivarineliössä, vuokralla. Viime vuonna myytiin oma kolmio pois, hyvään aikaan ;) kun saatiin vielä voittoa..



Meillä on kaksi autoa, ja törkeän kalliit vakuutukset, vuokrakaan ei ole pienimmästä päästä.. joten kyllä sillä jo maksaisi omaa pois, muttei vielä ole löydetty sopivaa.



Miehen kanssa elo on siksakkia, väliin menee hyvin ja väliin huonosti. Nyt taitaa olla hyvä kausi. Välillä on rankkaa, kun mies tekee pitkiä päiviä ja itse hoidan kodin ja lapset, varsinkin uhmaikäisen 2 v kanssa väliin hermo kireällä, varsinkin jos vauva on valvottanut yöllä.



Tulevaisuudesta en tiedä, elän päivä kerrallaan :)

Mä en oikein tiedä, että kumpaan pinoon kuuluisin, kolmekymppisten vai nelikymppisten, kun olen just siltä ja väliltä. Änkeän nyt tähän, kun tähän satuin tulemaan.



Meillä uusperhe, lapset 8 ja 1. Miehen kanssa oltu yhdessä 3,5 vuotta. Olen ehtinyt olemaan jo aikaisemmin 10 vuotta naimisissa ja siitä liitosta tuo esikoinen. Miehen kanssa menee hyvin, hellyyttä, läheisyyttä, yhteen hiileen puhaltamista on tosi paljon. Luulisin, että ollaan molemmat tyytyväisiä, sillä ei riidellä oikeastaan koskaan ja elellään leppoisaa arkea yhdessä. Syvällisiä keskusteluja kaipaisin joskus enemmän, mutta eihän kukaan ihminen voi täyttää toisen ihmisen tarpeita ihan täysin ja jos mieheni ei aina jaksa, niin onneksi minulla on ystäviäkin, jotka täyttää tätä tarvettani.



Meidän perhe asustaa pääkaupunkiseudun ddr-lähiössä Espoossa kolmiossa, joka on oma, samoin kuin meidän pikkuruinen kakkosasuntomme, jossa vietämme usein vapaa-aikaa. Miehellä ja minulla on molemmilla pitkä ja kapea leipä, minä olen ollut omassa duunissani jo 10 vuotta, mies vaihtoi yrittäjästä työläiseksi tuossa vajaa pari vuotta sitten.



Mun elämään on siis ehtinyt jo vaikka mitä murheita ja sanotaan näin, että niitä mitä mun kohdalle on osunut en toivoisi vihamiehellekään. Toivottavasti tule olemaan vähän helpompaa ja rauhallisempaa jatkossa.



Itse olen sellainen höhlä, että innostun kaikenmoisesta, viime aikoina olen innostunut talousasioista ja sillä rintamalla on seurattavaa piisannutkin viimeisen puolen vuoden ajan. Lapset on mitä luultavimmin tässä, biologiset ainakin ja adoptiohaaveetkin alkaa olla kuopattu. Alkaa olla siis se fiilis, että elämä on tässä. Mut se tunne on ollut kerran aikaisemminkin ja silloin kävi puf... ja kaikki oli pois, joten mistäpä sitä koskaan tietää. Ihanaa elämä on joka tapauksessa, vaikka välillä vähän syvemmissä vesissä kahlaisikin.

lähestyy... yks lapsi 4 kk ja avomies on. yhdessä ollaan oltu 3 vuotta. tunnettu sen sijaan vuosikausia, ennenkuin mentiin yhteen. Asutaan rivitalossa, joka on oma, tai aika suurelta osin pankin, velkaa siis on. Äitiyslomalla olen varsin hyväpalkkaisesta ja arvostetustakin ammatista. Isompia vastoinkäymisiä ei ole ollut. Lisää lapsiakin saisi tulla kunhan keretään. Miehen kanssa ollaan jonkinlaisia hengenheimolaisia, vaikka mies onkin välillä tosi ärsyttävä. En usko että enää ollaan vaihtamassa paria. Seksi on hyvää, sitä on n. kerran viikossa, välillä tuntuu että sitä vois olla useammin.

Olemme tunteneet toisemme 3,5 vuotta, naimisissa olemme olleet 2.5 vuotta, yhteisen omakotitalon ostimme 3 vuotta sitten. Kummallakin vakituinen varma työ, tosin työmatkaa kummallakin 50 km, samaan suuntaan onneks. Lapset on 2,5v ja 7 kk, olen toistaiseksi äitiyslomalla.



Tämmöistä aikataulua en kyllä suosittele kenellekään, että ensin tehdään lainaa ja lapsi, sitten ruvetaan tutustumaan... vaan olosuhteisiin nähden hyvin on mennyt. Suhdettamme varjostaa miehen krooninen sairaus, mutta sen kanssa ollaan opittu jo pärjäämään. Tylsältä tuntuu olla kotona, mutta luulen, että ikävöin tätä aikaa, kun joudun palaamaan töihin :)



Olen aika tyytyväinen, kunhan anoppi käy harvoin :))

Perheeseemme kuuluu kaksi lasta; 5 ja 2-vuotiaat. Mieheni on pari vuotta minua nuorempi. Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta, joista 6,5-vuotta naimisissa. Joskus haaveilin kolmesta lapsesta, mutta viimeiset vuodet olen ollut sitä mieltä, että ehdottomasti kaksi on parempi kuin kolme. En varmaan jaksaisi ja toisaalta pelottaisi kuinka kroppani kestäisi. Ollut kaikenlaista "kremppaa" aikaisemmissa raskauksissa, mutta ei niistä sen enempää.



Mies on kohtuu hyväpalkkaisessa työssä. Itse olen vasta valmistunut ja etsin omaa unelmatyöpaikkaani. Tiedän, että tällä koulutuksella tulen aina olemaan hyvin työllistetty. Tällä hetkellä raha-asiat vievät paljon ajatuksia, mutta lähitulevaisuudessa helpottaa huomattavasti kun olemme molemmat töissä. Lainaa on 180 000€ ja asumme mukavasti paritalossa.



Miehen kanssa on ollut jotenkin hankala puolivuotinen...tuntuu, että saamme riidan aikaiseksi mistä vain. Haluja läheisyyteen ei juurikaan ole. Miehellä olisi enemmän kuin minulla. Olemme molemmat siinä mielessä järkeviä, että tiedämme tämän pikkulapsi-vaiheen aiheuttavan paljon mm. univelkaa, että jo se vie meiltä molemmilta voimia ja haluja. Eli tämä lienee vain ohi menevä vaihe. Rakastamme toisiamme, olemme samoilla linjoilla lasten kasvatuksessa ja viihdymme perheen kesken mainiosti!



Toivon, että lasten kasvaessa ja talouden parantuessa pääsemme enemmän myös matkustelemaan perheen kanssa. Minun ja mieheni pitäisi varmaan enemmän ottaa aikaa kahdenkeskiseen olemiseen. Hoitajia olisi lapsille.



Luottavaisin mielin katson tulevaisuuteen. Näen meidän perheen eheänä ja onnellisena vielä kaukana tulevaisuudessakin. Toivon vain, että pysyisimme terveinä ja meillä olisi matkan varrella suojelusenkeleitä turvaamassa taivalta!

Mies on samanikäinen, yhdessä olemme olleet jo 20 vuotta (hui!) ja kesällä tulee 14. hääpäivä. Lapsia on kolme (10, 7 ja 4) ja neljättä odotamme loppukesästä, joka jäänee sitten viimeiseksi. Salaisesti olen joskus haaveillut vielä viidennestä, mutta mies meinaa että tämän jälkeen riittää. Toisaalta tämän odotuksen alkuvaihe on ollut niin rankka, että alan itsekin kallistua samaan. Taitaa ikä tehdä tehtävänsä!



Miehen kanssa menee pääsääntöisesti hyvin, toki joskus ärsyttää tietyt piirteet hänessä, kuten varmasti häntäkin minussa. Toisaalta olemme olleet niin kauan yhdessä että jollain tapaa olemme varmasti hitsautuneet toisiimme. Itse tiedän ettei se varmasti vaihtamalla parane ja tulen tekemään kaikkeni että tämä jatkuu. Uskoisin mieheni pyrkivän samaan, koska hän on itse avioerolapsi ja kärsinyt siitä. Useinkin on sanonut, että se on tilanne, jota hän ei omille lapsilleen soisi. Hellyyttä ja kauniita sanoja voisi aina olla enemmänkin, mutta kyllä niitäkin ihan kiitettävästi tulee. Seksielämä on hyvää, tiheys tosin vaihtelee. Joskus on viikkojakin hiljaista ja toisinaan neljä kertaa päivässä ei riitä! Lasten syntymän jälkeen seksielämä on ainakin minun osaltani vain parantunut, samaa väittää kyllä mieskin. Ennen lapsia kävin jopa gynellä yhdyntäkipujen takia (ei endometrioosia kuitenkaan) ja tietyt asennot olivat mahdottomia tai tuskaa. Toista on nyt :)



Asuntovelkaa löytyy täältäkin, kun rakensimme oman talon, tosin lainanlyhennyksiin ja asumiskuluihin menee vain parisataa enemmän kuussa kuin ennen vuokraan. Molemmilla on ihan hyväpalkkainen työ ja elämä siltä osinkin vakaata. Molemmat osallistumme niin kotitöihin kuin lasten hoitoonkin ja työjärjestelyjen ansioista lapsilla ei ikinä ole tullut enempää kuin 10 hoitopäivää kuussa. Taidamme olla aika "perustylsiä", kesivertopariskunta, tosin ilman sitä kultaista noutajaa ;)

yh-äiti. Nyt olen raskaana, mutten parisuhteessa. Parisuhdetta en oikeastaan kaipaa. Asumme Helsingissä vuokralla surkeassa lähiössä. Vakituinen työpaikka on. Varallisuutta ei ole ollenkaan, vaikka onkin ihan hyvät tulot. Elän vain päivän kerrallaan. Opiskelen toista tutkintoa yliopistossa.



Meillä on laaja, ihana ystäväpiiri, joka on lähes osa perhettä. Ollaan perusterveitä ja onnellisia, vaikkei mahtavan materialistista elämää eletäkään, hyvää elämää kuitenkin. On mukavia harrastuksia, nätti ja siisti koti, kivoja lemmikkejä ja paaaaljon rakkautta. En ole kateellinen kenellekään, enkä kadu mitään. Haaveilen, että pääsemme muuttamaan joskus maalle.

Kaikki sukulaiset asuu eri kaupungissa. Opinnot on kesken ja taitaa jäädäkin. Lapsilla on ollut sairastelua ja itselläkin rankkaa hoitaa käytännön asioita yksin.



Rahasta ei ole tällä hetkellä huolta, teen unelmatyötäni. Minulla on muutama tosi hyvä ystävä, joiden kanssa voin puhua mistä vaan. Seurustelen, enkä olisi vielä joku aika sitten voinut uskoa, että voin joskus elämässäni olla näin onnellinen.

yh-äiti. Nyt olen raskaana, mutten parisuhteessa. Parisuhdetta en oikeastaan kaipaa. Asumme Helsingissä vuokralla surkeassa lähiössä. Vakituinen työpaikka on. Varallisuutta ei ole ollenkaan, vaikka onkin ihan hyvät tulot. Elän vain päivän kerrallaan. Opiskelen toista tutkintoa yliopistossa.

Meillä on laaja, ihana ystäväpiiri, joka on lähes osa perhettä. Ollaan perusterveitä ja onnellisia, vaikkei mahtavan materialistista elämää eletäkään, hyvää elämää kuitenkin. On mukavia harrastuksia, nätti ja siisti koti, kivoja lemmikkejä ja paaaaljon rakkautta. En ole kateellinen kenellekään, enkä kadu mitään. Haaveilen, että pääsemme muuttamaan joskus maalle.

ootko tosissas?

Me? Siis sinä ja maha vai onko muitakin lapsia?

Olen naimisissa nuoruuteni rakkauden kanssa. Elämä on meitä heitellyt välillä erilleen ja takaisin yhteen, tällä kokemuksella sanon, että parempaa ei ole.

Ärsyttäviä piirteitä on luetella asti, mutta tätä turvallisuuden tunnetta, jonka häneltä saan, ei muualla ole. Hän on olkapääni ja tukeni ja turvani. Parhaita hetkiä illalla, kun lapset nukkuvat ja on minun vuoroni päästä kainaloon kutiteltavaksi ja suukoteltavaksi.



Yhdessä olemme olleet kohta 13vuotta ja ensi lauantaina on kuudes hääpäivämme.



Esikoinen syntyi pitkän yrittämisen jälkeen syksyllä 2006, kakkonen helmikuussa 2008 ja kolmatta odotamme syntyväksi keskikesällä... Vauvavuodet siis tässä perheessä menossa ja tiiviisti!



Meillä molemmilla on vakituiset työpaikat, mutta autot ja kämpät on vuokrattuja... Näin on jotenkin huolettomampaa... Haaveilemme yhteisesti omistusasunnosta, mutta nyt mennään näillä.



Perhe-elämääni olen siis tyytyväinen, itseeni en aina, mutta tärkeintä on se, että me yhdessä saamme viettää näitä arkipäiviä!

Yhdessä ollaan oltu 8 vuotta, naimisissa kuusi. Pian saamme kolmannen lapsen.



Asumme kerrostalokolmiossa ja mietimme, mistä ostaisimme isomman asunnon. Haluammeko jäädä pääkaupunkiseudulle vai muuttaa muualle?



Molemmilla on takana kymmenen vuotta työelämää ja kumpikin haaveilee alan vaihdosta. Kaikki asiat ovat sen suhteen kuitenkin auki ja ammatinvalinta vaikuttaa toki tuohon asuinpaikkaankin.



Olemme tosi onnellisia, vaikka kaikenlaista pientä vastoinkäymistä on matkan varrelle tullutkin. Tärkein asia elämässämme ovat lapset.

Naimisissa olen ollut 3 vuotta mieheni kanssa, jonka olin tuntenut ennen naimisiinmenoa jo yhdeksän vuotta. Meillä menee ihan hyvin, vaikka seksiä saisi etenkin miehen mielestä olla useammin eikä hellyyttäkään liikaa ole. Suhde on ehkä kuitenkin paremmassa jamassa kun esim vuosi, puolitoista sitten. Kahdenkeskistä aikaa ei kuitenkaan juuri ole, ja se tuntuu välillä raskaalta.



Itse valmistun pian maisteriksi, olin lapsen kanssa kotona 2 vuotta ja nyt olen viimeiset puoli vuotta keskittynyt opintojen loppuunsaattamiseen, lapsi on hoidossa. Miehellä onneksi hyvä palkka, joten voin olla ilman tuloja vähän aikaa.



Meillä on kerrostalokolmio ihan mukavassa lähiössä pääkaupunkiseudulla. Lainaa reilut 100 tonnia.



Toisesta lapsesta ollaan haavelitu, vaikka välillä tämä turvaverkoton elämä yhdenkin lapsen kanssa tuntuu raskaalta. Haluaisimme kuitenkin toisen lapsen ja ollaan nyt alkamassa yrittämään raskautta toden teolla. Haluaisin kuitenkin välillä mennä myös töihin nyt kun pian valmistun.



Ihan tyytyväinen olen elämääni. Onneksi olemme kaikki terveitä ja vietämmä tasapainoista kotielämää. Lapsemme on iloinen ja tyytyväinen.

Exän kanssa 3 lasta ja nyt nykyisen puolison kanssa yksi, toinen tilauksessa. Lasten iät 13v, 11v, 5v ja 8kk. Olen nykyisin elämääni tyytyväinen ja onnellinen!

Naimisissa seitsemän vuotta. Kolme alle kouluikäistä lasta. Amk-tutkinto itsellä, tällä hetkellä kotiäitinä. Mies ktm, hyvä työpaikka, samanikäinen, hyvät tulot. Ei velkaa. Haaveilemme oman talon ostamisesta, tällä hetkellä rivarineliössä vuokralla. Mietin työuran aloittamista, jospa parin vuoden sisään lähtisi! Onnellista elämää, ei suurempia kriisejä. Kahdenkeskisiä lomia vietetään joka vuosi ja annamme toisten harrastaa vapaasti. Mies ei suuremmin tee kotitöitä, mutta ajattelen kykeneväni ne hoitamaan kun kotona olen päivät. Harrastan kaikenlaista ja elämä oikeastaan aika huoletonta!

kiva koti, asiat hyvin, tulevaisuus näyttää valoisalta.

Mies on pari vuotta nuorempi. Meillä on kolme lasta, 6 kk, 3 v ja 5 v. Asumme rivitalossa, josta on ihan kivasti lainaa jäljellä.



Olen äitiyslomalla koulutustani (VTM) vastaavasta työstä, josta pidän tosi paljon: työ on sopivan haastavaa ja vaihtelevaa, mutta ei kuitenkaan liian kuormittavaa. Palkka saisi olla isompikin ;-) Mies on myös hyvässä oman alansa työssä, mutta hänen työpaikkansa on määräaikainen. Miehen työtilanteen epävarmuus on suurin huoli elämässämme.



Parisuhteemme on kestänyt kymmenisen vuotta, ja voi hyvin. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä riittää, seksielämä toimii. Ystäviä ja harrastuksia on sopivasti, pystymme myös matkustelemaan enkä oikeastaan kaipaa elämääni mitään tällä hetkellä, nautin siitä tällaisenaan. Jos jatkuu näin, olen onnellinen.

3 lasta, 5, 3 ja 8 kk (kaksi poikaa ja tyttö). Olen akateemisesti koulutettu ja koulutusta vastaavassa työssä, mies yrittäjä. Raha asiat hyvin, talo ja mökki on, kaksi autoa, ei velkaa. Parisuhteelle pitäisi olla paremmin aikaa ja lasten pitäisi saada olla enemmän isänsä kanssa (hän kun on aina töissä).