Lue keskustelun säännöt.
Noin 30-vuotiaat, millainen elämäntilanne?
09.02.2009 |
Oli niin hyvä tuo nelikymppisten ketju, että oli pakko laittaa meille noin kolmekymppisille oma. Harmi vaan, kun aika moni nelikymppinen tuntui olevansa elämäänsä jollain tavalla tyytymätön.
Täytän loppukesästä 30v. Kaksi lasta, 3-vuotias ja 1v. Miehen kanssa oltu yhdessä 8 vuotta, joista 2 naimisissa. Miehen kanssa menee ihan hyvin. Välillä on mielestäni maailman ihanin mies ja välillä taas ihan raivostuttavan ärsyttävä. Seksiä tälla hetkellä ehkä liian vähän, mutta uskon tilanteen taas pian korjaantuvan ennalleen. En koe saavani mieheltäni tarpeeksi hellyyttä ja läheisyyttä. Toivonkin, ettei yhteiselomme tulevaisuudessa kaadu hellyyden puutteeseen. Toivon, etten tulevaisuudessa ihastu, ainakaan kovin tulisesti kehenkään toiseen, koska en tiedä paraneeko se vaihtamalla. Miehessäni on hänen ärsyttävistä piirteistään huolimatta paljon hyvää. Ja tiedän, että hänen kanssaan saan kokea paljon sellaista, mitä en kaikkien kanssa saisi kokea.
Asuntovelkaa on. Asutaan rivarikolmiossa, haaveillaan omakotitalosta. Miehellä hyväpalkkainen työ, minä hoitovapaalla. Valmistunut olen maisteriksi, mutten vielä ole ehtinyt tehdä oman alan töitä. Työpaikka minulla kuitenkin on asiakaspalvelussa. Nyt olen juuri hakenut uutta työpaikkaa, jonne toivon pääseväni. Uuteen paikkaan liittyisi muitakin mukavia kouluttautumis- ja etenemissuunnitelmia, mutta saa nyt nähdä miten käy.
Ihan kiva elämänvaihe, vaikka välillä onkin rankkaa. Odotan, että kun lapset vähän kasvavat, saan enemmän omaa aikaa ja myös aikaa parisuhteelle. Mieheni haluaisi vielä kolmannen, mutta minä alan kallistua ein kannalle.
Tulevaisuuden näkymät on positiiviset ja tiedän olevani monella tapaa onnekas. Välillä vaan mietin, että jaksanko miestäni lopun elämääni, vaikka toisaalta haaveilenkin jo yhteisistä eläkepäivistämme. :)
Kommentit (35)
Perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta (6- ja 2-vuotiaat). Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 8 vuotta, joista naimissa 7. Olemme varsin onnellisia, vaikka arki välillä kiristääkin välejä. En voisi kuvitella, etteikö tämä suhde kestäisi. Siihen panostetaan kovasti - yritämme riittävän usein järjestää kahdenkeskistä aikaa esim tulevana viikonloppuna lähdemme minilomalle kahdestaan.
Olen vakituisessa työssä ja sillä alalla, johon olen kouluttautunutkin. Olen tyytyväinen työhöni, mutta silti tässä vähän suunnittelen työpaikan vaihtoa. Minulla on vankka osaaminen siitä mitä teen ja tiedän, että ottajia olisi. En haaveile kovin nousujohteisesta urasta, vaan olen asiantuntijana oikein tyytyväinen. Mies on myös työssään hyvin menestynyt.
Meillä on omakotitalon rakennus juuri päällä ja kesäksi muutamme uuteen kotiin.
Minusta nykyinen elämänvaihe on oikein mukava, vaikka rankka. Lapset ovat vielä varsin pieniä ja omaa aikaa on arkisin kovin vähän. Lähitulevaisuuden suurimpiin haaveisiini kuuluukin, että voisin enemmän panostaan itseensi: aloittaa säännöllinen harrastaminen jälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihana mies, jonka olen tuntenut reilut 2 vuotta. Yhteen muutettiin vuoden tuntemisen jälkeen, kihloihin mentiin siitä pari kuukautta, viime kesänä naimisiin ja nyt olen viimeisilläni raskaana. Ensimmäinen tulossa.
Kotona on hurjan mukavaa. Halitaan ja hullutellaan joka päivä. Olen nyt työttömänä ja teen suurimman osan kotitöistä, mies painaa töitä. Vuodenvaihteessa osat vaihtuu, mies jää hoitovapaalle ja mä menen töihin. Mulla akat. koulutus ja lisäkoulutusta, yli 10 v:n kokemus omalta alalta ja oma yritys. Mies tradenomi. Tarkoitus on myös lähiaikoina täydentää vielä tutkintoa.
Asutaan kaksiossa, josta jonkin verran velkaa. Ollaan kateltu kerrostalo- ja rivarineliöitä, muttei kiirehditä asian kanssa. Auto hajoamispisteestä, joten uusi täytynee hankkia.
Elän ehkä elämäni parasta aikaa. Miesasioissa hyvää kannatti todellakin odottaa, samoin luotan työpaikan saantiin, kun haluan mennä töihin. Mulla on paljon kavereita, rakastava perhe, mukavat appivanhemmat jne. Olen myös ns. perusterve.
Paljon vastoinkäymisiä on ollut elämässä sekä miehellä että minulla, joten luulen, että tämä liitto ei ihan pienessä tuulessa kaadu.
Täällä yksi 31 vee. Mies pari vuotta vanhempi.
Asutaan pk-seudulla omassa rivitalossa, josta vielä sopivasti velkaa. Esikoinen on kohta 2 vuotta ja toinen raskaus aluillaan.
Olemme kummatkin vakitöissä ja kohtuullisella palkalla. Ehdin olla esikoista ennen tässä työssä alle vuoden ja nyt perhevaipaiden väliin mahtunee juuri 1 vuosi töitä.
Olen siis urani alussa. Tätä ennen "vain" yliopistohommia.
Parisuhde on hyvällä mallilla. Kahdenkeskeistä aikaa saisi toki olla enemmän sen aika tulee sitten myöhemmin. Isovanhemmat hoitavat esikoista mielellään joten pääsisimme kyllä
kahdestaan laatuaikaa viettämään, mutta kun päivät on erossa lapsesta ei raaski olla illalla tai viikonloppuna. Kesälomalla on tarkoitus ottaa pieni irtiotto miehen kanssa vielä kun ennen vauvan syntymää
se on mahdollista.
Mihin kaipaisin muutosta on se että olisi enemmän aikaa liikkua ja nähdä tyttökavereita. Ystävätkin tosin on perheellisiä eli näkemiset (ilman lapsia) ovat harvassa.
Haaveissa on oma kesämökki kunhan saadaan asuntoa vielä vähän maksettua.
Olen varsin tyytyväinen elämääni ja perheeseeni. Ollaan nuoria ja terveitä, toistaiseksi.
Eronnut, yhden lapsen (5v) äiti. Asun rivarissa omistusasunnossa, vakituinen työpaikka. Orastava ehkäparisuhde (en keksinyt parempaakaan sanaa, miten selittää).
Velkaa on enemmän kuin pysyn maksamaan, kiitos siitä exälleni. Luottotiedot vieä ok ja niin ajattelin pitääkin, parin vuoden kuluttua helpottaa.
Olen kai ihan onnellinen nyt kun erosta oon pääässyt yli:)
mies saman ikänen ku minä. myytiin just oma asunto ja etsitään uutta, ollaan siis vuokralla tällä hetkellä. Mulla ei ole työpaikkaa odottamassa, mutta olen alalla jossa ei juuri työttömyyttä tunneta eli eiköhän mullekin halutessa paikka löydy, nyt meinaan jäädä hoitovapalle ainakin pariksi vuodeksi, toimeen tullaan miehen palkalla hyvin.
Meillä on asiat oikein hyvin mallillaan, vaikkakin yhteistä aikaa on tosi vähän nykyään, mutta eiköhän tuo ajan kanssa helpota :). Kesämökistä ja veneestä haaveillaan, ja riippuu nyt minkälainen kämppä ostetaan liikeneekö niihinkin rahaa. Koen olevani väsynyt, mutta onnellinen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan muuttamassa uuteen asuntoon (vuokralle, niinkuin nytkin) kuukauden sisällä. Olen kerran eronnut, ei lapsia edellisestä suhteesta.
Miehen kanssa ollaan tunnettu kaksi vuotta, joista sama aika yhdessä, kesällä häät. Olemme onnellisia. Parisuhde kukoistaa ja seksiä on molempien mielestä riittävästi (kerran päivässä tai ainakin muutamia kertoja viikossa). Parempaa miestä en olisi voinut saada. Onhan hänessäkin ärsyttäviä piireteitä, mutta vielä enemmän niitä hyviä puolia.
Mulla vakityö, mies vielä opiskelee omien töidensä ohella.
Odotan ihan hirveästi tulevaa muuttoa ja häitä. Olemme sopineet, että häiden jälkeen annetaan lapsille lupa tulla ja uudessa asunnossa on lapsille tilaakin. Miehellä on jopa alkanut olemaan vauvakuume, ehdottelee sopivia nimiä ja puhuu tulevasta lapsesta.
Olen oikein tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Tuntuu, että kaikki hyvin, olen onnellinen ja elämällä on mulle vielä vaikka mitä tarjottavana.
Mies pari vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä 14 vuotta, josta naimisissa 3 vuotta. Meillä menee hyvin. Seksiä ja läheisyyttä on sopivasti ja toistemme kanssa on hyvä olla. Jonkun toisen ketjulaisen sanoin - meidät on aika hitsannut yhteen :) Meillä on kolme lasta iältään 2-, 4- ja 6-vuotiaat. Vielä haaveissa yksi lapsi.
Taloudellisesti pärjäämme ihan hyvin. Miehelläni on keskimääräistä parempi palkka. Itse olen ollut hoitovapaalle amk:sta valmistumisen jälkeen. Talokin tuli rakennettua, joka on ollut ehdottomasti hyvä ratkaisu. Ulkomaanmatkoja emme tee eikä toista autoa ole, mutta muuten talous on niin kuin pitääkin. Lisäkoulutusta ja sen jälkeen työelämä kutsuu minuakin eli 2-4 vuoden kuluttua, mutta siihen saakka täällä kotona huseeraan hoitaen kotia ja perhettämme.
Onnellinen olen. Tiettävästi miehenikin ja lapsiamme rakastamme aivan valtavasti. Hyvin siis pyyhkii :) ja ihan pitää koputtaa puuta, että tätä elämää ei mikään tulisi varjostamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eronnut avoliitosta, yksi alle kouluikäinen lapsi, amk-tutkinto. Töitä riittää sijaisuuksina niin paljon kuin jaksaa painaa.. Ihan tyytyväinen työ / raha-asioihin. Ainahan sitä saisi enemmän olla, mutta ottaen huomioon, että erotessa ei ollut kuin opintotuki.
Vuokralla asutaan, tilillä omaisuutta n. 200e, orastava parisuhde.
Ja kyllä, olen Onnellinen. Kaikki se, mitä elämässä tarvitsen, on nyt.
Meillä on yksi 4,5 v. lapsi ja toinen tulossa pian. Olemme olleet reilut seitsemän vuotta yhdessä, naimisiin menimme pari vuotta sitten. Asunto on oma ja lähes velaton, mutta kasvavalle perheelle liian pieni. Eniten rasittaa, että muutenkin liian pienestä asunnosta pitäisi löytyä tilaa myös anopille, joka poikkeuksellisen tilanteen takia viettää meillä aika paljon aikaa.
Olemme molemmat hyvin koulutettuja ja valmistuneet ajallamme, mutta jatkuvissa akateemisissa pätkätöissä. Juuri nyt kesken raskauteni mies jäi työttömäksi, minkä hän on ottanut todella, todella rankasti.
Itse näkisin tilanteen periaatteessa toisin. Viime vuodet ovat niin kiireistä vääntöä, että olisi ihana ottaa uusi vauva vastaan niin, että kerrankin meillä olisi vain aikaa olla perheen kanssa yhdessä ja tutustua tulokkaaseen. Taloustilanne on tiukka, mutta ei kestämätön, koska olemme ottaneet pätkätöiden riskit huomioon ja jopa säästöjä on hieman. Kunhan vain pysymme terveenä ja mitään yllättävää ei tapahdu.
Pääsääntöisesti en keksi, miten ikinä voisin saada paremman miehen. Rakastan omaani todella paljon. Silti riitelemme koko ajan. Minusta ei ole tukemaan miestä. Toinen raskaus on ollut paljon vaikeampi kuin ensimmäinen ja minulla on kamala stressi omista töistä, joista nyt jään äitiyslomalle. Minulla ei ole yhtään ylimääräistä kykyä tukea ahdistunutta, työtöntä miestä. Mutta en koskaan olettanut, että aikuisen elämä olisi jotenkin erityisen helppoa ja oletan tämän olevan ohimenevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa, yhdessä oltu seitsemän vuotta. Yksi lapsi on ja toinen tulossa.Yliopistotutkinto löytyy, ei vakituista työpaikkaa. Pätkä- ja keikkatöitä on ollut tarpeeksi äitiysvapaan aikanakin.
Asutaan vuokralla ja katsellaan omaa asuntoa. Mies on vakitöissä. Isompia huolia ei tällä hetkellä ole, ihan tyytyväinen olen elämääni :)
Meillä on kaksi lasta, 5 ja 2, kolmas saa tulla kun sitä huvittaa. ;) Miehen kanssa ollaan oltu nyt yhdeksän vuotta ja tarkoitus on vielä olla yhdessä keinutuolissakin. Vaikka arjessa on omat kärhämänsä, en osaisi kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa! Asutaan omassa okt:ssa nyt ekaa vuotta. Minä olen kotiäitinä, miehen matkustelua vaativan työn takia olen paljon yksinäni vastuussa huushollista.
Mä olen tässä lapsenteon ohessa valmistunut maisteriksi, mutta nyt olen vähän hakusessa elämäni kanssa. Ala, johon valmistuin, ei enää kiinnostakaan, olen muuttunut niin paljon ihmisenä parina viime vuonna. Mutta en haluaisi enää tässä vaiheessa koulunpenkillekään. Pyörittelen muutamia ideoita mielessäni, mutta vielä mun on kerättävä rohkeutta toteuttaa niitä. Tunnen eläväni tyhjäkäynnillä.
Lapset ovatkin elämäni suola tällä hetkellä, on ihanaa seurata heidän kasvuaan ja touhujaan. Olen kärsimätön saamaan vielä kolmannen lapsen, ehkä neljännenkin, ellei aika tule vastaan. Mies on lupautunut kolmeen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäntilanne tällä hetkellä ihan hyvä, noin periaatteessa. Olen kerran eronnut, siitä suhteesta ensimmäinen lapsi ja tämä toinen nyt tämän "uuden" miehen kanssa, yksissä ollaan viidettä vuotta. Meillä menee miten menee, toisaalta ihan hyvin, jos katson läpi sormien tiettyjä asioita, toisaalta koen että olen taas jossain kriisissä, olen asioita paljon pohdiskelevainen tyyppi ja tämä parisuhde rassaa nyt eniten elämässäni. Teinkö taas virhevalinnan jne.. Toisaalta miehessä kuitenkin on hyvät puolensa, joista pidän, enkä todellakaan haluaisi enää toista kertaa erota, eritoten lasten vuoksi. Usein ajattelen niinkin, että ehkäpä olemme miehen kanssa yksissä, kunnes lapset ovat isoja, sitten ehkä voisin etsiä itselleni enemmän sitä sieluntoveria (äh, en ole niin naiivi kuin tästä voisi kuvitella, enhän, heh)
Lapsiluku tuntuu nyt olevan täynnä.
Ostettiin juuri oma asunto, täällä on tilaa meidän perheelle juuri sopivasti.
Taloudellinen tilanne meillä on ihan ok, meillä ei ole kovin isoa velkaa asunnostakaan. Aika tarkasti saa nyt kuitenkin katsoa mihin rahoja laittaa (ts. ei mihinkään ylimääräiseen) koska olen hoitovapaalla, ja aion ollakin kunnes lapsemme täyttää 3 v.
Sen jälkeen olisi haaveena opiskella, tosin en ole edelleenkään varma mitä haluaisin sitten "isona" tehdä. Mulla on muutama vaihtoehto, mutta niiden väliltä en sitten oikein osaa päättää. Ehkä sekin selviää tässä hoitovapaan aikana, toivon niin :)
Ammatti minulla siis jo on, mutta joko teen alanvaihdoksen tai sitten opiskelen pidemmälle tätä alaa.
Koen ylipäätään eläväni aika mukavaa vaihetta. Monet ystävistäni ovat samassa elämäntilanteessa (kotiäiteinä pienten lasten kanssa) joten yksinäistä ei ole, tapaan ystäviäni monta kertaa viikossa.
- 2 lasta, esikoinen 7v ja kuopus 4v
- omakotitalo ja asuntolaina
- mies jonka kanssa oltu yhdessä 12 vuotta joista naimissa 8 vuotta
- vakituinen työpaikka
- ammatti yo + merkonomi
- farmariauto
:)) Ehkä vähän erilaista kuin useimmilla saman ikäisillä.... ollut jo pitkään. Mutta sopii mulle. Ei ole edes niin tylsää kuin miltä kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30-vuotias,
naimisissa oleva neljän lapsen koti-äiti.
Vanhin syntynyt 2002.
Suunnittelin lähteväni opiskelemaan sitten joskus, kunhan tästä ehdin. :)
Nyt ovat tulevaisuuden suunnitelmat jäissä, kun viides <3 ilmeisesti tulollaan.
Onnellinen ja iloinen olen jos meille pikkuinen suodaan. :)
Mitä sen ihanampaa elämä voi antaa?
Lapset on "tehtävä" tässä vaiheessa, kaiken muun ehtii nelikymppisenäkin. :)
Mies käy töissä, vaikka varmaan tykkäis olla koti-isänäkin, jos siihen olisi mahdollisuus.
Lapsia kaksi (4v. ja pian 2v.) sekä aviomies. Naimisissa oltu vuosi, yhdessä viisi vuotta.
Parisuhde menee tavallista rataa, leppoisaa ja vähemmän leppoisaa. Joskus on ollut tosi vaikeaa, ja erostakin on puhuttu. Yli on niistä päästy, mistä olen nyt todella onnellinen. Vaikka onkin vaikeaa, niin en suostu luovuttamaan kovin helpolla.
Olen vielä kotona, työpaikkaa ei ole odottamassa. Etsin vielä itseäni työmaailmassa, mitä oikeastaan haluiaisin tehdä? Koulutus minulla kuitenkin on.
Asumme nyt vuokralla, omaa etsimme.
Taloudellisesti menee ihan ok, pärjäämme.
Joskus on lasten kanssa tosi rankkaa, toisina päivinä kaikki on ihanaa.. Lapsenvahteja ei oikein lähellä ole, joten harvoin olemme miehen kans ihan kaksin. Sitä kaipaisin enemmän, sekä omaa aikaa itselle kotona. Olen aina ollut hiukan erakkomainen.. =)