Tulevat isovanhemmat haluavat maksaa meille lapsettomuushoitoja, otanko vastaan?

Jos vanhemmilla on mahdollisuus auttaa teitä taloudellisesti, niin totta kai sanotte kiitoksia. Olisiko parempi, että rahat olisivat vanhempien tilillä tyhjän panttina?

Hoidot tulee ihan älyttömän kalliiksi, varsinkin jos meette yksityiselle. Tosin, jokainen sentti on sen arvoinen...

MUTTA



Tuon kertomuksesi perusteella, en näkisi mitään syytä miksi ei voisi rahaa ottaa vastaan, sillä ainakin lapsettomuushoidot ovat niin kallista touhua, että kyllä pienikin apu on varmasti tervetullut.



Ja mitä sitten jos jotain tulevaisuudessa tapahtuu niin kuin joku tuolla heitti, jos lapsi tulee onhan se silti aina myös miehen lapsi ja sillä on aina isovanhemmat, eihän mikään ero "periaatteessa" sitä poista.



Toki täytyy katsoa vähän että millaiset isovanhemmat on kyseessä, es. saisitteko kuulla sitä koko elämänne, että kun HE antoivat rahaa ym. tai sitten niistä pelisäännösitä pitäisi sopia ja puhua etukäteen, että se jos antavat rahaa niin se ei saa vaikkuttaa mihinkään...

että totta kai otatte rahaa vastaan.

Sitten mietin, että oikeastaan tämä ei olekaan mikään ihan helppo kysymys. Riippuu ihan vanhemmistanne. He ovat maksajina kuitenkin ihan eri tavalla "mukana" kuin ilman sitä. Ainakin "selitysvelvollisuutta" on tuolla kuviolla melko mahdoton välttää. Vanhemmista sitten riippuu mikä sen aste on vai onko mukana vielä jotain lisää..?

Sain ekan lapsen tosta vaan mutta sen jälkeen ei mitään. Ravasin tutkimuksissa ensin yksin ja sitten miehen kanssa. kahden vuoden jälkeen äitini sanoi maksavansa hoidot. Minulle tuli jotenkin epämielyttävä olo ja ajattelin että jos saisin lapsen niin sen olisi äitini rahalla ostanut. Otin kuitenkin tarjouksen vastaan koska meillä ei mieheni kanssa ollut varaa hoitoihin

Koeputkihedelmöityksiä tehtiin seitsemän eikä yhdestäkään syntynyt lasta, Hoidot loppui ja yritystä jatkettiin luomuna. Lopulta 8 vuoden yrittämisen jälkeen totesin itselleni että olen yhen lapsen äiti ja tämä yrittäminen loppuu juuri nyt.

Tämän päätöksen jälkeen tulin aika nopeasti raskaaksi ja sain kolmannenkin lapsen vaikka käytin ehkäisyä?

voit kuvitella että elämä tuntuu minusta todella kummalliselta.Katson päivittäin lapsiani ja todella ihmettelen tapahtumaa.Olen ajatellut että en saanut lasta hoidoissa ollessani koska minusta tuntui epämielyttävältä saada lapsi äitini rahoilla.

Sinulle sanoisin että luota tuntemuksiisi. Jos asia tuntuu sinusta ihan hyvältä ota apu vastaan, mutta jos on epämielyttäviä tuntemuksia anna olla.

Totta kai sitä kannattaa ottaa kaikki apu vastaan mitä saa. Nykyään ollaan jotenkin niin vieraskoreita jopa lähisukulaistenkin kesken ettei rahalahjaa voisi ottaa edes tosi tarpeeseen. Mun mielestä on hienoa että vanhemmilla on nykyään varaa tukea lapsiaan muusskin kuin koulutuksen hankinassa.

Vanhempanne varmasti ajattelevat enemmän teitä ja teidän toiveitanne, kuin mahdollisia omia halujaan tulla isovanhemmiksi - ihan oikeesti. Uskon, että he ovat ihan vilpittömästi tukemassa teitä. Ottaisin sinuna avun vastaan.

eli unohduksiin, jonne ne parhaiten kuuluvat.



Tsemppiä!

Uskon tosiaan, että vanhempamme tosissaan tahtovat auttaa. Oma äiti vähättelee hieman niitä hankaluuksia, joita meillä on, koska hänellä on 7 lasta. Kuitenkin hän ymmärtää minua jotenkin, ja näkee miten isosta asiasta on kyse, minulle ja miehelle.



Miehen vanhemmat taas ovat tosissaan itse olleet lapsettomia, ja pitkään kuvitelleet jo ettei niitä koskaan tulekaan. Luulen heidän haluavan tosisaan auttaa, ja uskon että osaavat myös "käyttäytyä" (heh). Niin ja iltatähdestä sanana, olin ajatellut sen tarkoittavan (hedelmällisen)elämän ehtoopuolella saatua lasta, en pelkästään katraan viimeistä. Mielenkiintoista, mitenhän se on tosiaan. :)



En ole vielä ajatellut niit suurempia hoitoja, enkä tiedä ottaisinko niihin raha-apua jos tilanne niin menee. Se pitää katsoa sitten, vanhempien kanssa myös. Luulen, että lähdemme nyt ensimmäisiin tutkimuksiin, ja toivomme, että pieni lääkekuuri tai muu toimenpide auttaa. Näin on käynyt suvussa oleville joilla samoja hankaluuksia.. Mutta jos ei onnista, mietimme sitten kunnallista ja rahoitusta.



Ja lisään vielä, ettemme varmasti edes pohtisi asiaa, jos emme tietäisi vanhempiemme tulevan hyvin toimeen. En ottaisi rahaa vastaan, jos se olisi pienestä eläkkeestä tai palkasta pois, mutta meillä molemmilla on vanhemmat, joiden varallisuus on melko hyvä.



Kiitos kommenteista, ne helpottivat.



ap

Olemme jo pitkään (lue vuosia) yrittäneet ensimmäistä lastamme, mutta ei ole vielä tärpännyt, ilman selkeää syytä.

onko kypsä vanhemmaksi, jos edes lasta ei saa ilman omia vanhempia. Siis aikuistenoikeasti.

Totta, sanoin ehkä ajattelemattomast "tärpännyt", mutta tarkoitin sillä, ettei lasta ole tosiaan tullut. Keskenmeno oli viikolla 7+, ei siitä vauvaa tullut. tarkoitin sitä tärppäämisellä, vaikka ehkä sitä yleensä käytetään plussaamisesta.



Olen kyllä valmis vanhemmaksi, olen äiti ilman lasta. Varmaan se lapsi voitaisiin saada muutaman vuoden päästä itse kunnallisilla hoidoilla, joihin meillä on silloin itse varaa. Kuitenkin nyt nuo isovanhemmat ovat halunneet auttaa, siitä tässä onkin kyse. Sitä tässä "aikuisten oikeasti" (joka on minusta kammottava sananparsi) mietitäänkin, että voiko sellaista apua tosissaan ottaa vastaan. Tahtoisinkin kuulla oikeita mielipiteitä mieluummin, kuin epämääräisiä syytöksiä. Mutta no, itsepä kyselin asiaa täällä. Minulla ei ole tuttavia samassa tilanteessa, paitsi sukulaisia kaukana ja vieraina, joten en oikein tiennyt kenen kanssa asiasta puhuisin.



ap

toki teidän kannattaa yhdessä miettiä.

Minusta on vain ihana asia, että jos on ylimääräistä rahaa, nin sen haluaa käyttää toisen auttamiseen.

Äitinä olo vaatii lapsen.



Olet keskenkasvuinen lapsi, joka osoittaa sormella ja jolle äiti ostaa nyt sen vauvanuken.

Heillähän olisi käytännössä valtuudet sekaantua kaikkeen lapsen kasvatuksessa.

mutta haluaisin selittää, että en halua kommentoida onnistumisia tai niiden puutetta ja muutenkaan ruotia prosessia. Lapsi tulee, jos tulee ja siitä ilmoitetaan tietysti aikanaan.



Eli jos noilla lähtökohdilla haluavat auttaa, hienoa. Jos odottavat jotain kuukausiraporttia, vaikka kuinka hyväntahtoisesti ja kannustavasti tahansa, en lähtisi.



Mutta miksi ette mene kunnalliselle puolelle? Tuolla historialla pääsette lääkäriin heti ja siitä saatte prosessin käyntiin.

Tai paremmin miksi ette jo ole hoidossa kunnallisella puolella? Oletko ap edes käynyt gynellä koko yrittämisen aikana? Jos vuosia olette yrittäneet, niin luulisi, että jossain vaiheessa olisi tullut gynen kanssa puheeksi ja hän olisi ohjannut eteenpäin... Toisekseen lapsettomuuden, ja varsinkin keskenmenojen syy, voi olla ihan joku tavallinen tulehdus tai sukupuolitauti! Sen kun hoitaa kuntoon, niin voipi olla, että ongelma on jo sillä ratkaistu...

Kyse ei ole mistään nukesta, kyse on oikeasta lapsesta jota emme ole saaneet vaikka olemme halunneet ja yrittäneet. Sanoin olevani äiti ilman lasta, tarkoitan sillä sitä, että olen aina halunnut lapsia. Pitkään mekin olemme lasta toivoneet. Kuljen kaupungillakin miettien lasta, jota en ole vielä saanut, jota niin palavasti tahtoisin. Koen, että minulla on syli valmiina, koti valmiina, kohtu valmiina kantamaan lasta jota minulla ei ole. Siksi olen äiti ilman lasta. Tiedän kyllä hyvin, että sitä ei vielä ole, eikä ehkä koskaan.



Sitten oliko se 37 joka puhui tulosvastuusta. Se on kyllä riski, että vanhemmat kokisivat jotenkin omistusoikeutta lapseen. Kuitenkin uskon heidän osaavan ajatella asiaa meidän kannalta.



Enemmän itse pelkään sitä, että vika on minussa. Yhdessä ultrassa on todettu pco-taipumus, ja tuntuu kamalalta ajatella heidän maksavan minun vikojeni korjaamisesta. Toisaalta vielä ei tiedetä miten vahva ongelma on, eikä mitään miehen ongelmista. Jotenkin minusta tuntuisi luonnollisemmalta ottaa apua vastaan omilta vanhemmiltani, mutta olisi minulla huono omatunto siitäkin.



Toki menemme kunnalliselle, jos emme päätä ottaa tätä vastaan ja mennä yksityiselle, jossa asiat hoituvat huomattavasti nopeammin, joskin kalliimmin. Soitin väestöliitolle, josta lähettävät jotain tietoa ensimmäisistä tutkimuksista, mutta en ole varannut aikaa. Mietimme vielä.



ap.

Pohditpa hankalaa asiaa....kärsimme lapsettomuudesta viisi pitkää vuotta (joista reilu kolme vuotta erilasisissa hoidoissa). Jos meillä olisi ollut taloudellisesti tiukkaa, omat vanhempani olisivat auttaneet meitä....äitini sanoikin, että kun hänellä itse on saanut olla neljän ihanan lapsen äiti, niin hän haluaisi antaa minulle saman mahdollisuuden, mahdollisuuden tulla äidiksi.



Omille vanhemmilleni en tuntenut olevani raportointivelvollinen, mutta miehen vanhemmille kun kerroimme hoidoista, saimme viikottain puheluita "miten menee, joko, joko?" Se oli kamalaa, hoidoissa kun sattui yhtä sun toista, ja ne venyivät helposti kolmen-neljänkin kuukauden mittaisiksi. Optimaalisessakin tapauksessa meillä yksi hoitokierros kesti 5 vko, enkä todellakaan kaivannut yhtään muistutusta niistä, päinvastoin halusin odotteluajalla unohtaa hoitojen olemassaolon ja elää mahdollisimman normaalia elämää.



Jos siis sinulla ei ole pelkoa "raportointivelvollisuudesta", ottaisin rahan vastaan ja lähtisin tutkimuksiin mahdollisimman pian. Minäkin kuvittelin olevani lähes normaali -ikäinen ensisynnyttäjä, mutta niin siinä venähtikin viisi vuotta. Olen saanut kuopata ajatukset useammasta lapsesta.



Joku täällä hehkutti kunnallista ja hoitotakuuta.... ainakin pääkaupunkiseudulla jonot ovat silti pitkät kun aikoja annetaan aina puolen vuoden päähän. Eli ensin saat vastaanotolle ajan 6 kk päähän, sitten laparoskopiaan taas jonotat 6 kk, sitten jonotata 6 kk hoidonsuunnitteluun jne jne. Siinä sitä vierähtää iloisesti muutama vuosi..... En tiedä joko nyt ovat saaneet asioita paremmalle mallille, mutta näin vielä pari vuotta sitten.

Vanhempanne ilmiselvästi rakastavat teitä ja toivovat teidän olevan onnellisia. Rahallinen tuki sen saavuttamiseksi on todella pieni uhraus vanhemmiltanne.