Miksi ulkomailla asuvat suomalaiset aina haukkuvat suomalaisia ja Suomea?
Tämä on niin suomalainen ilmiö! Kukaan mun tuntema ulkomaalainen Suomessa asuvat ei ikinä hauku kotimaataan.
Sitä ollaan vaan olevinaan niin paljon parempia kun asutaan muualla. Voi voi.
Kommentit (30)
Mä olen palaamassa ensi kesänä Suomeen viiden vuoden ulkomailla olon jälkeen ja toisaalta olen ihan innoissani, toisaalta ihan kauhuissani. Oon varma että jonkinlainen kulttuurishokki tulee paluumuuttajallekin. Kun nytkin on käydessä jotain asioita jotka tuntuu tosi oudoilta jo, niinkuin esmes just se että kaduilla näkee kännisiä ihmisiä.
Eli nyt on kamala ikävä Suomeen, kohta on varmaan kamala ikävä tänne toisaalle. Kahden kulttuurin väliin jään. :-D
Mistä johtuu tuo alemmuuskompleksi?
Olen asunut nyt kymmenen vuotta pois Suomesta, eli koko aikuisikani. Juuri muutama kk sitten muutin kolmanteen kotimaahani, vaikka mahdollisuutena olisi ollut myos muutto takaisin Suomeen.
Joka maassa todellakin on omat hyvat ja huonot puolensa. Taydellista maata ei ole olemassakaan, ainakaan omasta mielestani. Mutta mika mielestani kansainvalisessa elamassa on ihanaa, on se, etta nakee ne kaikki hyvat ja huonot puolet, ja miten asioita voi tehda monella eri tavalla ja sitten valita ne itselleen sopivat tyylit ja tavat. Joita ei varmaan olisi tullut ajateltua vain Suomessa elaessa.
Ja mita tulee tuohon ap:n kommenttiin, etta ulkosuomalaiset aina haukkuvat (itse kayttaisin sanaa kritisoida) Suomea, vaikka Suomessa asuvat ulkomaalaiset eivat niin teekaan. Suomalaiset haukkuvat Suomea a) muille ulkosuomalaisille b) Suomessa asuville suomalaisille. Mutta eivat ulkomaalaisille. Vaan nimenomaan silloin Suomea kehutaan ja ylistetaan ja vertaillaan uuden maan epakohtiin. Tata samaa tapahtuu ihan kaikkien kansojen suhteen, olen huomannut.
Mutta suurin ongelma tosiaan on se, etta suomalaiset eivat kesta sita kritiikkia. Jos ulkosuomalainen kritisoi yhtaan Suomea Suomessa asuvalle suomalaiselle, aivan kuten joku sanoi, kasketaan painua sinne missa asiat on paremmin. Kun taas esim. haukut briteille britteja, niin he ottavat sen joko huumorilla tai sitten ovat jotakuinkin samaa mielta. Ilmeisesti heidan itsetuntonsa on vahvempi, tieda hanta.
Vaikka Suomi on mahtava paikka, kaikki ei siella ole paremmin kuin muualla. Juurikin esim. tuo terveydenhuolto, seka tietty tiukkapipoisuus tulee itselle mieleen. Tama ei kuitenkaan tarkoita, etta elaminen muualla olisi auvoisempaa, vain erilaista :)
Kritiikin tarkoitus ei ole haukkua, tai painaa lyttyyn. Sen tarkoitus on avata silmat toisille, jopa paremmille vaihtoehdoille. Sen tarkoitus on antaa tietoa, jotta Suomea voitaisiin parantaa entisestaan. Tama siis jos suomalaiset uskaltaisivat kuunnella sita kritiikkia, ilman etta karvat nousee puolustusmielessa pystyyn.
24
Suomessa on eurooppalaisittain korkeat omavastuuosuudet terveydenhuollossa. Eli ihmiset maksavat suoraan itse enemmän kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.
Tämän otti esille mm. OECD raportissaan Suomen terveydenhuollosta tässä pari kolme vuotta sitten. Olen tästä myös jutellut asiantuntijoiden kanssa, joten asia on ihan fakta.
Ja nyt tehtiin kerralla isot korotukset asiakasmaksuihin viime vuonna vielä, "kun ne olivat niin jälkeenjääneitä".
t. työkseen asiaa selvitellyt
Paluumuutto ei ole suunnitelmissa eli tänne ollaan nyt jäämässä.
Itse sekä kritisoin että ihannoin Suomea. Vasta ulkomailla asuttuaan näkee selvästi Suomen hyvät ja huonot puolet. Näin se menee kaikilla, uskoisin. Suomessa on paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. Ihan kuten kaikissa maissa.
On minusta luonnollista, että vertaa Suomea siihen nykyiseen asuinmaahan. Osa asioista on paremmin Suomessa ja osa sitten nykyisessä asuinmaassa. Ja siitä vähäisestä suomi-kritiikistä huolimatta olen varmasti isänmaallisempi kuin koskaan Suomessa asuessani.
Ei ulkomailla asuminen ole varmaan kenenkään ulkosuomalaisen mielestä "hienoa". Ihan samaa elämää me täällä eletään. Ympäristö ja tavat on ehkä vähän toisenlaiset. Vain joku lyhyen visiitin tehnyt voi ajatella, että asuminen ulkomailla on jotain "hienoa" tai saavutus sinänsä. :D
Dubliniin tullaankin joka puolelta, varsinkin Briteista, polttareita viettamaan ja ryyppaamaan. Siella on parhaina iltoina monta sataa polttariporukkaa kadulla yrjoamassa. Nice... Kylla myos irkkunuoret itse osaavat kayttaytya huonosti. Muuten kylla kaikki tuntemani ihmiset osaavat kayttaa alkoholia kivasti.Itse asun Irlannin etelarannikolla pienessa turistien suosimassa kaupungissa, jossa on polttarit kielletty. : O : )
jossa ukosuomalainen ei ymmärrä sitä, että kuuluu siellä asuinmaassaan etuoikeutettuun yläluokkaan ja se, että hän kuuluu siihen ei tarkoita, että kaikki ihmiset olisivat yhtä onnekkaita siinä asuinmaassa.
Itsekin olen asunut ulkomailla ja kyllä ärsytti sellaiset kanssasuomalaiset, jotka esimerkiksi ihmettelivät ja arvostelivat sitä, että on se Suomi niin huono maa kun ei ole kassinpakkaajia kassoilla, ei saa eurolla autonpesua tai kotiapulaista ei saa satasella kuukaudeksi. Nämä ihmiset kuitenkin unohtivat sen, että ITSE olivat erittäin hyväpalkkaisia (kuten myös minäkin) siinä asuinmaassa ja MUUT nämä palveluammatin harjoittajat olivat todella pienipalkkaisia ja eivät todellakaan voineet edes haaveilla mistään luksuksesta tai elämäntyylistä mitä me länsimaiset expatit siellä harrastettiin.
Epäilenpä myös, että näillä haukkujilla tulisi kova ikävä Suomeen jos joutuisivat asumaan päivänkin sellaisissa oloissa missä tämä "tavallinen" kansa asui. Ja tiedän nyt, että tämä ei koske kaikkia maita, ei kaikissa maissa länsimainen ihminen ole heti automaattisesti yläluokkaa. Mutta tämä nyt vain esimerkkinä kuinka monissa "kaukomaissa" on helppo nauttia luksusmaisesta elämästä ja samalla haukkua Suomea, mutta unohtaa se, että se luksus on helppo saada jos vain erittäin pieni osa sen saa ja loppu kansa elää enemmän tai vähemmän huonoissa oloissa. Tällainen tilanne on lähes kaikissa Aasian maissa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa jne. Siellä voi länsimaisena (varsinkin lähetettynä työntekijänä) elää hulppeaa ja prameaa expat-elämää, mutta se ei todellakaan ole sen maan koko totuus.
Kritiikkiä ei siedetä eikä osata ottaa vastaan. Lausut negatiivisen sanan kotimaastasi = haukut ja olet olevinasi muita parempi.
Mistä tämä suomalaisten huono itsetunto kumpuaa?