Onko kellään kokemusta? mies yhtäkkiä sanoi että tunteet jäätynyt.

ymmärrystä siitä miten ihminen kehittyy ja käyttäytyy eri elämänkaarensa vaiheissa? Ja miten parisuhde kehittyy vuosien mittaan ja käy yhtälailla läpi erilaisia vaiheita? Ja että tunteet eivät voi olla parisuhteen ja perheen jalusta, ne ovat sen verran häilyväisiä.

Kun on päättänyt toiseen sitoutua niinkin lujin sitein kun yhteisen perheen muodossa, on täysin käsittämättömän edesvastuutonta lapsia kohtaan päättää parisuhde vain sillä verukkeella, että tunteita ei nyt just sillä hetkellä tunnu olevan!!

Minkälainen selkärangaton, moraaliton luuseriniljake sulla on miehenä?

Minulla on ollut kausia parisuhteen aikana, että en ole ollut "kiinnostunut" miehestäni ollenkaan ja tiedän että sellaisia kausia tulee aina välillä. Välillä tuntuu ettei ole tunteita välillä rakastun uudestaan mieheen, mutten ole ikinä tehnyt tällaista temppua miehelleni. No tässä se taas huomattiin että miehet on miehiä. Mä alan itse olemaan jo niin kyllästynyt, etten jaksa olla kiinnostunut mikä on meno vaan annan mennä näiden niinku menee. t ap

mutta en raskaana. Mies oli kyllä masentunut, mutta myös uskoton. Ja kuten seiiten kävi ilmi, tauotta koko kymmenen vuoden suhteen ajan. Oli sitten ahdistunut ja masentunut, koska olisi halunnut sekä syödä, että säästää kakun... Onneksi tajusin lähteä. JOs ap miehesi on myös lastesi isä, haluatko tosiaan heille arkeen mukaan isän, josta on yhtä vähän tukea kuin hiirestä. Etenkin raskausaikana hänen pitäisi olla sinun tukenasi. Nyt sinä tuet ja ymmärrät, vaikka itse tarvisit tukea. Haluatko olla äiti myös miehellesi? Mietipä sitä.

Se on niin helppoa miehelle vetäytyä vastuusta uuteen tulokkaaseen, ilmoittamalla ettei oikein tiedä nyt...

Sano sille että nyt on liian myöhäistä, ota poika vastuusi tästä! Liian helpolla päästätte miehenne. Miehen on vaan jäätävä auttamaan ja sillä siisti, kyllä ne tunteetkin löytyvät sieltä ajan ja arjen kanssa.

Kirjoitin jo aikaisemmin että minulla samantyyppinen tilanne. Vauvan pitäisi syntyä kesäkuussa ja miestä en ole nähnyt 3 viikkoon. Yksin odotus tuntuu välillä todella raskaalta, kun tuntuu ettei uskalla miestä painostaakkaan kun tiedän että on masentunut eikä suostu siihen apua hakemaan ja pelkään että voisi tehdä itselle jotain, ei myöskään suostu kertomaan kenellekkään "ystävilleen" että lapsi on tulossa. En tiedä millaisia ystäviä sitten perinpohjin on jos ei vaikeista asioista voida puhua. Itse mietin että mitä teen, vauvasta olen onnellinen mutta tämä epätietoisuus syö voimia mitä voisi säästää vauvan tuloon ja opinnoista valmistumiseen.

Onko sulla kuitenkin ystäviä jotka tukee sua tossa tilanteessa? Mä olen huomannut kuin hyviä ystäviä mulla oikeasti onkaan, on tukena jaksaa kuunnella mun valitusta jne. Meillä tilanne meni nyt siihen, että mies lähti. Tämä selkiytti omaa tilannetta sen verran, että nyt tiedän tasan tarkkaan missä mennään(vaikken meidän yhdessä olosta tiedäkään) ja voin alkaa valmistautumaan siihen että saan yksin lapsen. Teen kotona kaiken yksin, saan sisustaa miten haluan jne. Ehkä joskus ollaan vielä yhdessä miehen kanssa, sitä en tiedä(toivon kyllä) mutta koitan kovasti päästä tästä yli ja aloittaa oman elämän. T ap

osaako kukaan sanoa(kokemuksesta vaikka) miksi mies edelleen sanoo että rakastaa ja haluaisi että asiat selviää, muttei kuitenkaan ala asioita selvittää vaan antaa mennä omalla painollaan eteenpäin. Mun mielestä aika paljon jo kertto se että mies haki tavaransa pois täältä.

Mulla on onneks kanssa muutama tosi ystävä jotka jaksaa kuunnella, mutta välillä vaan tuntuu että kuormittaa niitäkin ihan hirveesti. Onneksi minulla vanhemmat tukee paljon. Mies ilmoitti mulle että tulee kyllä kotiin tässä joku päivä, mikä lienee sitten tuo joku päivä, en sitä viitti painostaakkaan koska sitten ei enää vastaa mulle edes viesteihin. Päivät menee kyllä ihan hyvin mutta illat on aika vaikeita, mut uskon kyllä tästäkin selviytyväni vaikkei laskettuunaikaan oo kun reilu 2 kk. Yritän nyt vaan mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää. Vauvallekkin pitäisi vielä hankkia paljon tarvikkeita, mikä yksin maksavana on iso summa.



Uskon ap että jos miehelläsi on masennusta ja vaan pääsisi siitä yli niin palaisi takaisin. Minä en tuosta omasta miehestäni tiedä koska apua hän ei suostu hakemaan eikä kenenkään kanssa juttelemaan...



C (kirjoitun myös viestin 67)

ku se että odotan ja odotan. Vaikkakin koko ajan odotan että herään tästä painajaisesta. En oikein ymmärrä miten se helpottaa, ettei ole "rakkaansa" kanssa vaan bailaa missä lie ja saa asiansa vielä huonommin. ap

Oon miettinyt tota samaa, mutta ehkä se vaan menee niin että pitää tajuta se mitä oikeasti menettää, vaikka sitten voi olla jo liian myöhäistä. Itsekin yrittänyt ajatella niin että on nyt yksin ja näillä mennään ettei taas pettyisi, mutta jotenkin sitä aina toivoo kuitenkin sisimmässään että asiat järjestyisi. Itsellä välillä myös häpeän tunne siitä että on yksin vaikkei se oma valinta olekkaan, mutta ei sitä haluaisi puolitutuillekkaan kertoa saati sukulaisille.



C

Olin siihen asti pitänyt miestä itsestäänselvyytenä. No nyt jo liian myöhäistä.

Ihmetyttää kuinka paljon suominaiset sietääkään velttoja, vätyksiä miehiä. Minulla oli nuorena poikakaveri josta tuli juuri tuollainen nysverö, ei osannut mitään päätöksiä tehdä eikä sitoutua, seilasi kahden naisen väliä. Onneksi en sen kanssa lapsia tehnyt vaan opin läksyni.



Ihmisen (siis miehen ja naisen) pitää ihan itse tietää mitä elämältään haluaa, naiset eivät voi miehiä "pakottaa" yhtään mihinkään, jos on niin veltto p*ska* ettei osaa sanoa mihinkään mitään, niin turha sellaisen perään on haikailla. Ap:lle sanon että avioeropaperit vetämään, lukot vaihtoon, perään ei soitella. Kunhan katsot että elatusmaksut lähtevät tulemaan, vaikka raastuvan kautta. Eiköhän mies ihan itse osaa ottaa yhteyttä jos perhe-elämä kiinnostaa. Nyt selvästikään ei kiinnosta. Ap, ala elää henkisesti itsenäistä elämää ja arvosta itseäsi ensi kerralla enemmän, äläkä siedä sellaisen miehen seuraa joka ei osaa tehdä päätöksiä edes omista asioistaan!

On vaan kovin vaikeeta kun itkettää tosi helposti. ehkä mä vaan olen niin heikko ihminen, on pakko myöntää. Naimisissa ei olla voi ku oltaiski niin helpottais niin että tietäis onko mies tosissaan jos hakis eroa. Mies nyt siis vasta tajusi lähteä. Pitkän painostuksen jälkeen haki tavaransa ja hilluu nyt missä lie. Kyllä tässä "seilauksessa" kauan menikin, milloinkohan olen tän ketjun alottanu?! t ap

Kuka tuollaista miestä edes haluaisi?Masentunut, välinpitämätön eikä rakasta.

Huh huh.....

...ja mieheni haluaa minut jtälläisenäkin. Toivon kuitenkin, että sairauteni alkaisi hellittää lasten, mieheni ja tietysti itsenikin takia.

mutta se ei halua olla mun kanssa. t ap