Uskallatko lähettää lapsesi vaihto-oppilaaksi?

Itse olin kolme vuotta au pairina Italiassa heti lukion jälkeen ja se oli kyllä ihan sopiva ikä maailmalle muuttoa varten. Olivat elämäni tähän asti hienoimpia vuosia, jos ei lasten syntymää nyt aikuisena oteta laskuihin mukaan. Maailma avartaa ajatusmaailmaa ja opettaa arvostamaan hyviä puolia omassa kotimaassa ihan uudella tavalla (tosin minä meinasin kyllä jäädä sille tielleni Italiaan, mutta lopulta elämä johdatti kuitenkin takaisin tänne...).

ainakaan lukioiässä enää lähtevät. Yliopisto-opiskeluvaiheessa taas se on ihan tavallista ja jopa suositeltavaa, että ollaan lukukausi tai pari jossain muualla.

jos lapsi on siinä iässä riittävän kypsä ja motivoitunut niin voisin kuvitella päästäväni muuallepäin maailmaa. Tarkoitan siis kulttuuria jossa puhutaan äidinkielenä jotain muuta kuin englantia.

vieraaseen kulttuuriin kuten Tampereelle tai Savoon

En jaksanut lukea koko ketjua..



Mutta joo, itse lähdin 9lk jälkeen vaihtariksi, eli täytin 17v vuoteni aikana. Jenkeissä olin ja mulla oli siellä tosi kivaa! Mieluusti soisin lapselleni saman kokemuksen, jos on luonteeltaan minunkaltaiseni. Ymmärrän kyllä, että kaikille se ei sovi ja vieraassa maassa voi mennä vaikka mitä vikaan, mutta silti. Ihania muistoja, mahtavia kokemuksia, mieletön itsenäistymiskoulu. :)



Ja ei, mun elo siellä ei ollut vain ruusuilla tanssimista. Vaihdoin perhettä kesken vuoden, koska eka perheeni oli sulkeutunut uskonnollinen perhe, jossa ei asioista puhuttu suoraan eikä kieroon. Raskasta oli olla aluksi vain ja ainoastaan vieraan kielen ympäröimänä yms. mutta kokemus oli hieno ja ainutlaatuinen enkä sitä ikinä vaihtaisi pois. Lopulta sain ihanan perheen, jossa todella olin kuin oma tytär heille ja minulla oli siellä pikkusiskoja, joita ei omassa perheessäni ole.

Olen ollut vaihdossa 16-vuotiaana ja 22-vuotiaana (eri kielet). Nuorempana saavutin natiivin tason, 22-vuotiaana en lähellekään. Kumpikaan kielistä ei ole englanti, ja molempia olin opiskellut saman verran ennen opiskelijavaihtoa. Jälkimmäinen vaihto oli 1 kk lyhyempi.

Iän lisäksi kieltä oppii yliopistovaihdossa huonommin siitä syystä, että vaihtarit ovat paljon keskenään ja vähemmän paikallisten kanssa, kun taas nuorempana ja isäntäperheessä kuulee usein pelkästään vaihtomaan kieltä ja enimmäkseen natiivien suusta.

on paljon tehokkaampaa 17-vuotiaana kuin 23-vuotiaana, vaikkei sitä kaikki ehkä usko. Mitä nuorempana uuteen kieli- ja kulttuuriympäristöön joutuu, sitä nopeammin ja tehokkaammin sen omaksuu. Olen joskus arvioinut lukioikäisten vaihtareina olleiden opiskelijoiden kielitaitoa ja toisaalta yliopistovaihdossa olleiden vastaavaa, ja sanoisin että ne vaihtarina olleet ovat oppineet kieltä yleensä paljon kokonaisvaltaisemmin, eli hallitsevat paremmin mm. intonaatiot, kielelle tyypilliset keskustelukonventiot yms. Mutta tietenkin teini on muuten epäkypsempi ottamaan itsestään vastuun.

yläkouluikäistä en vielä vuodeksi päästäisi, mutta ensimmäisen lukiovuoden jälkeen on loistava aika.

Meidän lukiosta lähti lukion ekan jälken yli 30 oppilasta vaihtoon eri puolille maailmaa, tästä joukosta pari vaihtoi perhettä vuoden aikana. Ja kaikilla oli upea vuosi. Jenkeissä koulu tosin ei ole kauhean haastavaa (näin kertoivat kaverit), mutta euroopan alueella oppikin oikeasti jotain (meitä oli euroopassa ehkä 5 kpl).

Mahtava kokemus!

ja lähes kaikille tuli upeiden kokemusten, elinikäisten ystävyyssuhteiden lisäksi tuliaisina lähes natiivin tasoinen kielitaito.

Vaihtarivuosi olisi kasvattava kokemus monella tavalla ja lukioikäinen on sen verran joustava vielä, että melko varmasti osaisi ottaa kaiken irti. Olin itse vaihdossa 23-vuotiaana ja se oli mulle aivan liian myöhään. Olin jo vakavassa parisuhteessa poikakaverini kanssa ja valmis menemään naimisiin, perustamaan perheen jne. Lisäksi muut vaihtarit olivat kaikki pari-kolme vuotta nuorempia ja useimmat vasta päässeet vanhempiensa "lieasta". Tunsin itseni ikälopuksi siinä seurassa!



Luultavasti kannustankin lapsiani lähtemään jollain tavalla maailmalle viimeistään lukion jälkeen, kyllä matkustelu avartaa. :) Vanhemman täytyykin tietysti olla huolissaan lapsestaan ja oikeasti kuunnella, miten elämä vieraassa maassa sujuu. Ja tehtävä selväksi, että maitojunalla saa tulla kotiin, jos siltä tuntuu.

mutta en millään raaskisi luopua siitä vuodesta lapseni kanssa. Jos hän muuttaa pois kotoa 18-vuotiaana, olen menettänyt yhden yhteisen vuoden.



Sitä paitsi tyttö on jo kolmevuotiaana sellainen tsemppaaja, että ei varmasti soittaisi kotiin ja pyytäisi apua, vaikka perhe olisi minkälainen tai muuten ongelmia. Yrittäisi vaan itse selvitä ja minä stressaisin koko vuoden.



Olisin itse tavallaan halunnut vaihto-oppilaaksi. Tosin olisin lähtenyt vaan kaupunkiin, mieluiten suurkaupunkiin, eikä paikkaa olisi oikeastaan päässyt niin valitsemaan. Äiti ei halunnut, että menisin vaihto-oppilaaksi ja tunsi minut paremmin kuin minä itse.



Olin lukion ensimmäisen luokan jälkeen 4 viikkoa vaihdossa Euroopassa ja aivan hajalla koko ajan, kun oli niin ikävä perhettä ja kavereita, enkä sopeutunut yhtään sinänsä ihan mukavaan perheeseen. Join liikaa, enkä paljon syönyt ja laihduin ja masennuin. Mutta kerroin kaikesta vasta kotona.