Luonteenpiirteesi josta et pidä?
Itse olen liian hiljainen, isossa porukassa vetäydyn syrjään. Haluaisin osata ottaa osaa keskusteluihin ym mutta en yksinkertaisesti uskalla. Tämä ärsyttää itseäni suunnattomasti.
Kommentit (24)
mutta pahin kaikista on se että olen epäluuloinen, monen pettymyksen jälkeen en voi luottaa miesystäväni uskollisuuteen vaan odotan kokoajan että hän pettää mua.
Nytkin huomasin että hän oli ostanut prepaid-liittymän ja vanha kännykkä oli kaivettu esiin, epäilen että hän viestittelee jollekin muulle tolla puhelimella.
varsinkin karkille. Pystyn olemaan ilman muita paheita (viinaa ja tupakkaa en käytä), kahvista olen luopunut, syön muuten terveellisesti, pidän nettitaukoja, tv:n katselu on tosi vähissä, mutta ilman sokerisia herkkuja en pärjää! Miksi, oi miksi olen niistä niin riippuvainen?? Ärsyttää! :(
Oli pahaa tai hyvää muista ihmisistä, aina minä kerron asiat eteenpäin. En pysty pitämään asioita salaisuuksina. Ällöttävä piirre ihmisessä...
... Ja mököttäminen ja niihin liittyvä kanta-astuminen
Olen aivan liian nopea tulistumaan, laiska ja kärsimätön. Itsekuri on myös huono, kuten myös itsesensuuri. Möläyttelen ja sitten kadun, ihan jatkuvasti.
kiihdyn nollasta sataan sekunnissa (eli siis äkkipikaisuus) ja se, että olen välillä niin helkutin MARTTYYRI
Mä olen mustasukkainen ja epäluuloinen. Siis lähes sairaalloisesti, ja joudun kokoajan hillitsemään itseäni, kun tiedän itsekkin miten typerältä kuulostaa alkaa tentata mieheltä jotain: "missä sä oot oikein ollu kun ei sulla voi kestää noin kauaa kaupassa käyminen"
Tai jotain muuta tyhmää ja pikkumaista. Mutta kun olen saanut jonkun "salaliittoteorian" päähäni, en saa siltä rauhaa ennenkuin olen möläyttänyt sen ääneen miehelleni.
väitän että vika on aina jossain muualla kuin minussa, jos olen vaikka mokannut töissä jotain tietokoneella, väitän kivenkovaan että tein kyllä ihan oikein ja ohjeen mukaan, mutta jostain syystä "kone ei ottanut sitä"... Koneen vika siis.
Syytän painokkaasti miestäni asioista joihin olen itsekkin sortunut, mutten myönnä sortuneeni.
Olen omasta mielestäni tosi sporttinen, vaikka oikeasti en käy salilla nykyään kuin n. kerran kuussa, lenkkeilyynkin saattaa tulla viikon taukoja.
Tiedän kaiken tervellisestä ravinnosta, ja tuomitsen ihmiset jotka syövät huonosti, mutta en itsekkään noudata terveellistä ruokavaliota, ja herkuttelen aika usein.
Pidän lihavia ihmisiä laiskoina, ja olen salaa tyytyväinen että olen heitä hoikempi....
Hitsi, olempa mä karmea otus!!!!
olen siis melko ristiriitainen tapaus ;) Sekin vielä.
Ja sitten jos suuni avaan, niin pitää olla tietämässä ja opettamassa muita, kuin pieni Nina Mikkonen. :(
Taipumus perfektionismiin altistaa masennukselle.
inhottavinta on, että haluaisin olla sosiaalinen, mutta minkäs teet kun et vaan keksi mitään sanottavaa?? Lisäksi jännitän vielä ihan kamalasti sosiaalisia tilanteita, ja jos jotain sanottavaa keksinkin niin ääni saattaa vapista, ja sitten sanon sen asian tosi töksäyttäen, mikä ymmärretään väärin :(
Silloin kun koen, että minua on todella loukattu, en vaan osaa unohtaa ja antaa anteeksi. Pikkuasioista en suutu, mutta kun suutun, niin se on sitten siinä =(
Olen niiiin tietoinen noista, enkä silti osaa muuttaa sitä.
Aina tulee joku juttu mieleen mikä on saman kaltainen kuin sillä toisella ja juttu kääntyy aina jollain tapaa itseeni. Tosi ärsyttävää.... Jälkeen päin monesti pännii että meninkin taas möliseen. Oiskohan sillä toisella ollut jotain muutakin juteltavaa. ;(
mutta samalla turhan suuri muihinkin keskittyminen. En juoruile pahalla, mutta kerron kaikille kaikki omatkin asiat, niin en jotenkin osaa lopettaa, vaan helposti mölisen muidenkin jutut. Meillä on kotona puhuttu niin kaikesta, etten osaa olla tekemättä niin. puhuminen on mun terapiaa. Ja huomaan puhuvani välillä aika paljon itsestäni, vaikka toisaalta ajattelen tosi paljon muiden parasta enne omaa.
En osaa olla joustava tai miettiä luovia ratkaisuja. On vai joko tai. Se on hankalaa monessa tilanteessa.
loukkaannun helposti, en kestä itseeni kohdistuvaa arvostelua ja olen hidas. Tässäpä näitä onkin...
Ihmisten kanssa keskustellessa pitää edetä hyyyyyyvin hitaaaaasti ja looooooogisesti. Ajatukseni poukkoilevat vinhaan vauhtia eteenpäin ja kun tunnen, että jokin aihe on selkeä ja käsitelty, siirryn eteenpäin. Virhe!
Tämän takia usein keskustelukumppani luulee, etten ymmärtänyt pointtia, pitää minua yksinkertaisena ja selittää asian juurta jaksain uudestaan. ARGH!
Olen opetellut hidastamaan tahtia ja lässyttämään aiheesta kuin aiheesta perusteellisesti, kunnes huomaan keskustelukumppanin olevan valmis siirtymään eteenpäin.
En uskalla avata suutani, kun pelkään ettei kukaan kuitenkaan kuuntele tai jopa ärsyyntyvät, kun avaan suuni. Tai sitten kukaan ei kuule mitä sanon, koska sanat tartuvat kurkkuuni.
Tämä on luonteenpiirteeni jota vihaan eniten.