Lue keskustelun säännöt.
Taasko minun vuoroni?
28.01.2009 |
Olen viime kuukaudet pohtinut ystäväni käyttäytymistä ja tullut sellaiseen ajatukseen, että hän antaa ystävyydellemme vähemmän kuin minä. Ja se tunne rasittaa. On turha sanoa, että oma vikani tai että ei kuulu laskea. Tunne vain on tämä ja se häiritsee kovin paljon.
Tutustuimme viisi vuotta sitten naapureina. Sittemmin meidän perhe muutti Helsingin seudulle asumaan. Ystäväni harrastaa kodin sisustamista, joten hän tilaili kauttani tavaroita ja huonekalujakin, jotka lomareissuilla toin hänelle. Ja toin joitain kivoja juttuja heidän lapsilleenkin, jotka kustansin itse. Koskaan en saanut mitään korvausta tästä järjestelystä, mitä en toki odottanutkaan, koska oletin, että ystävyys kantaa.
Nyt olemme muuttaneet takaisin samalle seudulle, mistä lähdimme. Kesällä heti kutsuimme ystäväni perheineen meille syömään ja juhlimaan paluutamme. Syksyllä meidät kutsuttiin heille kerran lapsen synttäreille kahville. Sen jälkeen he taas vierailivat meillä kahdesti syömisen ja viinittelyn merkeissä. Eli paluumme jälkeen meille on tarjottu kerran kahvia ja me heille kolme kertaa ruoat ja juomat. Olisi kiva taas tavata, mutta minua hieman ärsyttää, että onko se taas minun vuoroni kutsua? Itse kokisin, että olisin pelkästään niistä huonekalujen raijaamisista sen verran velkaa, että kutsuisin kylään. Meillä on kolme pientä lasta, heillä kaksi, joten tapaaminen on hankalaa muualla kuin kotona. Nyt päätin, etten edes soita kuulumisia, ennenkuin jonkinlainen aloite tulee heiltä. Olen varmasti monen mielestä pikkumainen, mutta mielestäni ystävyyteen kuuluu jonkinlainen tasapuolisuus? Vai?
Kommentit (6)
Ostamme yhdessä netistä ulkomailta aina jotain tavaraa ja minä hoidan tilaukset ja maksut omalta tililtäni, kun olen parempi enkussa ja rohkeampikin. AINA kaveri laittaa mun tilille sentilleen sen summan, jonka on niistä tavaroista velkaa. Ei koskaan pyöristä edes seuraavaan tasaeuroon ja mua ärsyttää. Voiko ihminen olla noin nuuka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron kanssa omasta kaveristani, anteeksi.
Hän on jo vuosia tehnyt niin ettei ota itse yhteyttä. Mä olen soitellut. Vuosi sitten päätin että odotan ja katson kuuluuko hänestä koskaan mitään (olin laittanut tekstaria ja viestiä netitse saamatta vastausta). Tulin sitten välillä raskaaksi ja voin tosi pahoin koko ajan. Ehdin jopa saada lapsenkin jo. Joulun aikaan äitini sitten törmäsi kaveriini ja käski käydä katsomassa vauvaa, kaveri tuli saman tien ja silloin selvisi että hän oli kyllä kuullut toiselta kaverilta että olin raskaana ja aika kipeä. Ei vaan ollut sitten ottanut yhteyttä. En näe mitään mieltä olla hänen ystävänsä enää, vaikka hänestä kovasti tykkäänkin.
Kyllä tosiaan ärsyttää joskus tollaset. Toisaalta tiedän, etten itsekään ole mikään erikoisen hyvä ja taitava ystävä, ja toivon että mulle sanottaisiin, jos käytökseni aiheuttaa pahaa mieltä. Ymmärrän sua tosi hyvin ap. Onko kaverisi kuitenkin pitänyt yhteyttä?
On ystäväni pitänyt yhteyttä soitellen ja kirjoitellen ja on aivan hurmaava ihminen muuten. Mulle tulee jotenkin sellainen olo, että tämä kaikki palvelu kuuluu hänelle itseoikeutetusti, mutta hänellä ei ole ketään kohtaan mitään velvollisuuksia. Hän on kotoisin kovin varakkaasta perheestä, ja aina saanut kaiken haluamansa. Josko se selittäisi käytöstä, mutta sitä suuremmalla syyllä ei oikeuta sitä.
On ystäväni pitänyt yhteyttä soitellen ja kirjoitellen ja on aivan hurmaava ihminen muuten. Mulle tulee jotenkin sellainen olo, että tämä kaikki palvelu kuuluu hänelle itseoikeutetusti, mutta hänellä ei ole ketään kohtaan mitään velvollisuuksia. Hän on kotoisin kovin varakkaasta perheestä, ja aina saanut kaiken haluamansa. Josko se selittäisi käytöstä, mutta sitä suuremmalla syyllä ei oikeuta sitä.
No, sinä itse tiedät ettet ole kenenkään palvelija etkä kynnysmatto. Käyttäydy myös niin. Ei se tarkoita sitä ettet voi pitää ystävääsi, vaan sanot ihan huumorin varjolla suoraan mitä ajattelet. Ei se niin vaikeaa ole kun vain mietit omaan suuhusi sopivat ilmaukset:
- "Hei, nythän olisi sun vuoro kutsua meidät, kun viimeksi tavattiin täällä meillä!"
- "Huomasitko että taas mä soittelen sulle - otahan sinäkin välillä yhteyttä tänne päin!"
jne...
Todennäköisesti ystäväsi on vain ajattelematon. Pistä sinä hänet ajattelemaan. Kaikella ystävyydellä ja lempeän huumorin avulla, tietenkin. Silloin sitä ei koeta tiukkapipoisuutena.
Sain niistä uutta mietittävää. Ja toi että en ole kenenkään palvelija tai kynnysmatto, kuulostaa just mun tunteilta. Kiitos ymmärryksestä, en ole ihan hakoteillä ajatuksieni kanssa. Yritän kehitellä jonkun taktiikan tähän ongelmaan, sillä ei ole mukavaa luopua muuten hyvästä ystävästä.
Ap
jotkut ovat niin ajattelemattomia, että antavat tilanteen jatkua vuodesta toiseen epätasapuolisena. Eivät ehkä tarkoita pahaa, mutta käytöstavat ovat huonot.
Minulla on ystävä, joka aina puhuu vain itsestään eikä koskaan kysy mitään muilta. Kerran sitten sanoin ihan huumorin pilke silmäkulmassa, että mitäs jos kysyisit vähän muidenkin kuulumisia välillä. Ystäväni nolostui mutta nauroi saman tien, että tosiaan, onpas hänellä huonot tavat, hän nyt on tällainen pölpöttäjä eikä tajua ottaa muita huomioon; sanottehan jos rupean taas tällaiseksi!
Ja siitä lähtien olemme sanoneetkin, puolin ja toisin, ja voin myös huumorin varjolla tokaista hänelle, että "haluisitko sä vaihteeksi kutsua meidät kylään kun viimeksi oltiin meillä?"
kannattaa kokeilla, jos ystäväsi on muuten mukavaa seuraa.