Apua 4-vuotiaan tytön ikuiseen kiukkuun ja yöllisiin huutokohtauksiin! Äiti uupuu :(
Meillä on kolme lasta joista keskimmäinen on aina ollut erittäin temperamenttinen ja osittain hankalakin. Nyt on sitten kaikki apu tervetulleita kun tytöstä on tullut entistä hankalampi, yötkin ovat niin vaikeita ettei tämä väsyminen helpota tilannetta ensinkään.
Onko kellään kokemuksia erittäin hankalista, temperamenttisistä lapsista.
Meillä siis huuto saattaa alkaa siitä, että tyttö on kaverin luona kylässä ja menen hakemaan häntä kotiin. saattaa huutaa tunnin, repiä, raapia ja heitellä kengillä. Ensin kyläpaikass aja myöhemmin kotona. Tai kun olen korjannut lounaan pois, hän tulee heti perään keittiöön vaatimaan jugurttia tai leipää ja kun ilmoitan, että me olemme juuri syöneet ja seuraava ruokahetki on muutaman tunnin kuluttua oleva välipala niin huuto on valmis ja sitä saattaa jatkua kauan. Huuto on todella kovaa ja lapsi ihan hysteerinen. Näitä samoja huutokohtauksia on siis myös yöllä ja niihin ei auta mikään. Tulee viereemme ja rauhottuu tarpeeksi huudettuaan. Olen ihan kysymysmerkkinä. kaksi muuta lastamme ovat niin eriluontoisia ja heidän kanssaan kaikki on aina suttaantunut hienosti, tämä temperamenttnen tuittupää on joka asiassa niin hankala.
Kaikki vinkit arjen helpotukseet ovat tervetulleita.
Kiitos, jos joku ihana ihminen osaisi auttaa!!!
Kommentit (6)
5. Hölmöily. Jos vanhemmilla on näyttelijän lahjoja, he voivat pelehtiä, väännellä naamaansa, kompuroida ympäri huonetta ja hullutella miten vain. Näin lapsi saattaa unohtaa kiukkunsa ja purskahtaa nauramaan.
6. Syötti. Jos lapsella on hyvä huumorintaju, tätä kannattaa kokeilla. Kun lapsi oikein kiukkuaa, niin vanhempi sanookin yllättäen: "älä missään tapauksessa hymyile. Purista suusi tiukasti suppuun äläkä vain päästä hymyä ulos. Voi ei! Sieltä taisi lipsahtaa pieni hymy. Älä nyt vain anna suusi hymyillä." Meillä tätä temppua voitiin toistaa kymmeniä kertoja ja se yhteen lapseen tepsi aina.
7. Harhautus. Yritä kiinnittää lapsen huomio johonkin muuhun. Ota esiin hänen lempikirjansa, istu rauhallisesti sohvalle ja ala lukea sitä ääneen. Tai ala leikkiä hänen leluillaan. Voit myös ottaa esiin palapelin, istua lattialle ja koota sitä sanoen:"en muistanutkaan, miten kiva tämä palapeli on ja nyt kokoan sen alusta loppuun asti. Tämä pala kuuluu tähän ja tämä tähän, mutta mihin ihmeeseen tämä pala pitikään laittaa?" Useimmiten lapsi ei halua, että jollakin toisella on hänen lelujensa kanssa hauskempaa kuin hänellä. Niinpä hän haluaa tulla mukaan leikkiin.
8. Vetäytyminen. Jos kiukunpuuska on raju ja oma itsehillintä meinaa pettää, niin silloin on parasta vetäytyä. Sanoa lapselle aivan tyynesti, nyt äiti ei enää kestä. Sitten vain muut sisarukset kainaloon ja vaikka keittiöön ja ovi visusti kiinni. Siellä voi rauhassa laskea sataan ja odottaa, että kiukunpuuska on ohi.
9. Periksi antaminen. Tätä keinoa pitää käyttää vain suurimmissa hätätapauksissa, mieluiten ei milloinkaan pienimmässäkään määrin. Periksi voi antaa silloin, jos huomaa itse kiukkuisena vaatineen lapselta kohtuutonta tai kieltäneensä jotakin aivan turhan takia. Periksi antaminen pitää tehdä mahdollisimman nopeasti kiukun alkamisesta. Mitä pidempään lapsi ehtii kiukuta, sitä selkeämmän viestin hän saa siitä, että sitkeys tuottaa tulosta. Hän tekee nopeasti johtopäätöksen, että kun tarpeeksi huutaa ja raivoaa, niin saa mitä haluaa. Siis nopea päätös, jonka yhteydessä kertoo lapselle, että vika olikin tällä kertaa vanhemmassa, ei lapsessa.
Erilaisten lasten kanssa ja eri tilanteissa toimii eri keinot. Mutta tässä ainakin muutamia, joita kannattaa kokeilla. Tasan yksi keino (ruumiillista väkivaltaa lukuunottamatta), jota pitää vanhempana viimeiseen asti kaihtaa on se, että huutaa itse kiukkuisena ja naama punaisena: "Minä en sitten kestä, että huudat ja raivoat!" Oma huutaminen ja maltin menettäminen on lapselle ainoastaan esimerkki, esimerki elämän esikuvasta ja lapselle kaikkein ihanteellisemmasta ihmisestä: omasta vanhemmasta. Esimerkki, että näin toimien tulet ihanaksi äidiksi / isäksi. Eikä se kai ihan oikeasti niin mene?
Jaksamista ja voimia pienen känkkäränkän kanssa. Se on tätä elämää, että ihanasta vauvasta kasvaa kiukutteleva lapsi ja sen jälkeen protestoiva teini. Ja just kun hommat alkaa olla hanskassa, niin lentävät pesästä omille teilleen.
Nyytinen
Kiitos ohjeista, luin ne suurella mielenkiinnolla, itsellänikin on neljävuotias joka välillä raivoaa ja kiukkuaa. Löysin hyviä ohjeita, itse usein käytän jonkinlaista välinpitämättömyyden ja lapsen tunteista puhumisen yhdistelmää.
Siis silloin, jolloin onnistun itse pysymään rauhallisena enkä suutu. Ja siitä tullaankin siihen, mitä halusin kommentoida, eli itse olen kyllä sitä mieltä, että ei lapselle suuttuminen ja naama punaisena huutaminenkaan ole joskus niin vakavaa. Minusta se on luonnollisempi tapa kommunikoida toisen ihmisen kanssa, kuin ehdotetut "väistöliikkeet", eli keinot nro 5,6 ja 7. Mietin vaan, miltä musta tuntuisi, jos olisin vihainen ja toinen alkaisi pelleillä tai lukea kirjaa ääneen? Eihän maailmassa sillä lailla normaalisti toimita. Minusta tuntuisi varmaan siltä, että minua ei oteta tosissani vaan yritetään vaan päästä tilanteesta ja minun tunteenilmauksestani eroon helpolla, kyselemättä varsinaisesti sen syytä.
Keino numero 3 taas tuntuu ahdistavalta, emotionaaliselta kiristykseltä. Lapsi haluaa muutenkin miellyttää vanhempiaan niin paljon, että jos vielä suuttuminen ehdollistetaan tyyliin "äiti itkee koska sinä olet pahalla tuulella" antaa se minusta vääränlaisen viestin, että lapsen negatiiviset tunteet olisivat tosi paha asia.
Mutta paras tapa on tosiaan pysytellä rauhallisena, en ole myöskään mikään huutamisen kannattaja, ja itse aina huomaan tavallani hävinneeni tilanteessa mikäli pinna palaa. Tulipa vaan nämä ajatukset mieleen ja päätin ne kirjoittaa keskusteluun mukaan.
Tsemppiä kaikille räyhääjien vanhemmille!
Jostain täältä löysin omaksi avukseni kirjan RW Greene: Tulistuva lapsi. Ihanan erilaisia ohjeita kiukkuavan lapsen käsittelyyn. Eli jos nuo normaalit toimet ei tunnu toimivan, ehkä täältä löytyisi apu?
Onnea ja menestystä!
Viittaan Noppapelin vastaukseen ja lisään vielä ajatuksen juoksua edelliseen.
Millä tavalla haluamme opettaa lastamme käyttäytymään ja purkamaan tunteitaan? Lapsi oppii käytöstavat suurimmaksi osaksi omilta vanhemmiltaan ja lähipiiristään, joten tämän ydinporukan esimerkki on tärkein.
Miten pitää suhtautua työpaikalla, jos joku alkaa huutamaan ja räyhäämään? Pitääkö vastata samalla mitalla vai "nousta hieman tilanteen yläpuolelle" ja säilyttää malttinsa? Millä tavalla tulee käyttäytyä koulussa tai kaveripiirissä? Jos joku kaveri alkaa kiukuttelemaan, niin pitääkö lähteä samaan kelkkaan vai olisiko helpompi heittää huumoriksi?
Monia kysymyksiä meille vanhemmille, jotka lapsiamme kasvatamme. Meillä kaikkein käytetyin keino on ollut juuri tuo 3. Eli olen aivan suoraan sanonut lapsillemme, että hänen käytöksensä vaikuttaa minun mielialaani. Mutta koska en ole soitaisa luonne, enemminkin herkkä, niin olen näyttänyt tämän puolen. Tästä ihaninta palautetta olen saanut perheemme ulkopuolelta, mm. koulusta ja harrastuspiireistä. Lapsiamme kehutaan, kuinka hyvin he osaavat ottaa myös toisten tunteet huomioon eivätkä ole lainkaan ns. sarvikuonoja = minä itse miten haluan -tyyppejä.
Vielä toki on liian aikaista sanoa, mihin tämä meidän malli lopulta johtaa. Sen näyttää vain aika. Mutta kuten me kaikki äidit tiedämme, niin meistä jokainen tekee tai ainakin yrittää tehdä parhaansa lastensa eteen.
Hyvä, että on erilaisia kasvatusmalleja, ettei eletä "hitlerin" tyyliin. Erilaisista kodeista kasvaa erilaisia lapsia ja näin elämönkirjo ja maailman mielekkyys säilyy. Eli teetpä sydäntäsi kuunnellen niin tai näin, niin teet AINA OIKEIN! Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai vääräät tapaa, monta enemmän ja vähemmän hyvää.
AP:lle en osaa kummoisia neuvoja antaa kuin yrittää itse pysyä rauhallisena ja ennakoida tilanteita. Saisittekohan neuvolasta apua? Tuon ikäinen lapsi ymmärtää, mitä häneltä odotetaan ja pääsääntöisesti yrittää toimia oikein - se vain on joskus kovin vaikeaa. Tunteet eivät ole kiellettyjä, mutta lapsen pitäisi opetella käsittelemään ja ilmaisemaan niitä toisella tavalla.
Sitten kommentti kohtaan 4: tuo ei sovi kaikille lapsille. 2-vuotiaamme tajuaa jo jäähystä jotain, mutta 5-vuotiasta esikoistamme ei missään tapauksessa voi jättää yksin raivarinsa kanssa. Hän itsekin pelkää suuttumustaan, ja yksin jättäminen vahvistaisi tunnetta, että tämä on jotain niin kamalaa, että vanhemmatkaan eivät sitä kestä. Tyttö tulisi vaikka oven läpi.
4. Paikalta poistaminen. Vie lapsi väkisin mutta täysin tyynesti omaan huoneeseensa tai johonkin muuhun eristettyyn tilaan. Ilmoita, että moisella tavalla riehuvan lapsen on parasta olla yksin. Takaisin pääsee, kunhan on rauhoittunut. Tämä keino ei ainoastaan poista lasta sosiaalisesta tilanteesta, vaan häntä rohkaistaan ajattelemaan, ettei kiukkuamista kielletä. Se ainoastaan siirretään sille tarkoitettuun paikkaan
Ihan ensiksi suosittelisin lukemaan kirjan: Dinae Mason, Gayle Jensen ja Carolyn Ryzewicz: Pahalla päällä? Kuinka autan pientä känkkäränkkää, Gummerus 2000
Lainaan teosta ja esittelen muutamia itse kokeiltuja keinoja. Meillä 3 tyttöä, joista nuorin täytti juuri 4 vuotta.
Kiukunpuusiin liittyy aina muutamia tosiseikkoja.
1. niitä sattuu kaikille lapsille, joillekin enemmän, joillekin vähemmän
2. ne ovat ennakoitava osa lapsen kehitystä mutta yksittäisen kiukunpuuskan syy tai ajankohta ei ole yleensä ennakoitavissa
3. kiukunpuuskan taustalla oleva syy voi olla pieni (äiti ei anna jäätelöä) tai suuri (lapsi ei pysty päättämään kummalta puolen autoa haluaa nousta sisään)
4. kiukkuavan lapsen kestävyys ylittää aina kiukunpuuskan kohteen (useimmiten äidin) kestävyyden
Keinoja, joita kannattaa kokeilla kiukkuavaan lapseen
1. Välinpitämättömyys. Vanhemmat eivät kiinnitä lapsen dramaattiseen käytökseen mitään huomiota, vaan jatkavat keskittyneesti omia puuhiaan. Sitten vain punnitsemaan, kumpi kestää tilanteen yli.
2. Minusta tuntuu. Yritä kuvailla lapselle hänen tunteitaan: "Huh! Oletpa todella vihainen ja sen näkee sinun käytöksestäsi. Ymmärrän, milät sinusta tuntuu mutta voisitko kertoa, miltä noin vihaisena oleminen tuntuu?" Kiukun syytä ei kannata kysellä, koska se tuo yleensä esiin uusia kiukunaiheita. Päämääränä on rohkaista lasta ilmaisemaan tunteitaan sanoin. Tämä menetelmä vaatii pitkää pinnaa vanhemmilta, sillä heidän on kyettävä keskustelemaan täysin rauhallisina.
3. Minä -lähestymistapa. Kerro vanhempana lapsellesi, miltä sinusta tuntuu, kun hän kiukkuaa. "Kun sinä käyttäydyt noin kiukkuisesti, niin minä tulen todella surulliseksi." Kyyneleet ovat sallittuja, jopa suotavia. Kerro, että tulet iloisemmaksi ainoastaan sitten, kun lapsi lakkaa käyttäytymästä kiukkuisesti. Tämä kertoo lapselle, että muillakin on tunteita ja että hän kykenee parantamaan toisten mielialaa omaa käytöstään muuttamalla.
4. Paikalta poistaminen. Vie lapsi väkisin mutta täysin tyynesti omaan huoneeseensa tai johonkin muuhun eristettyyn tilaan. Ilmoita, että moisella tavalla riehuvan lapsen on parasta olla yksin. Takaisin pääsee, kunhan on rauhoittunut. Tämä keino ei ainoastaan poista lasta sosiaalisesta tilanteesta, vaan häntä rohkaistaan ajattelemaan, ettei kiukkuamista kielletä. Se ainoastaan siirretään sille tarkoitettuun paikkaan. Kun lapsi tulee rauhoittuneena takaisin, niin suuret kehut: "olemme jo kovasti odottanut sinua takaisin; ihanaa että osasit itse rauhoittua."