suunniteltu (pelko)sektio ja synnytyksen käynnistyminen

Hei,



mulla molemmat lapset ovat syntyneet sektiolla, virallinen syy on pelkosektio, vaikka itse vierastan tuota termia. Lähden siitä, että jokaisella tulee olla oikeus valita tapa, jolla hän lapsensa maailmaan saattaa oli syy sitten mikä tahansa.



Molemmat päättivät syntyä n. viikkoa ennen sovittua sektioaikaa, joka oli sovittu noin viikkoa ennen laskettua aikaa ja molemmilla kerroilla supistukset alkoivat yöllä n. klo 2 aikoihin. Ekan lapsen kanssa sinnittelin kotona klo 8 asti, koska supistukset eivät olleet kovin kivuliaita, eikä niitä tullut säännöllisesti. Sairaalassa (Jorvi, Espoo) yrittivät saada synnyttämään alateitse, jopa lääkäri kävi puhumassa ja sanoi olevansa kovin pettynyt, jos en synnytä alateitse. En kuitenkaan muuttanut mieltä ja sektio tehtiin ennen puolta päivää. Vielä leikkaussalissa yksi hoitaja kysyi, että mistä johtuu, että niin monet nykyisin haluavat sektion. Totesin vain, että eiköhän riitä, että olen asian jo sype-polilla selvittänyt! Erityisen kivuliaita supistuksia en onneksi ehtinyt kärsimään ekalla kerralla ja kaikki sujui lopulta hyvin.



Toisen lapsen kohdalla NKL:lla lääkäri sanoi jo sektioaikaa antaessa, että ei voida taata, että saan sektion, jos synnytys on jo pitkällä kun saavun sairaalaan. Tietty ymmärrän sen, että jos jo on ponnistusvaihe menossa, niin sitten tuskin tosiaan leikkaavat. Tämän vuoksi kun synnytys sitten taas käynnistyi etuajassa yöllä, niin lähdin hyvissä ajoin jo sairaalaan, koska supistukset muuttuivat nopeasti kivuliaiksi ja tulivat säännöllisesti 4 minuutin välein. Sairaalassa lääkäri totesi silloin yöllä, että eivät tee synnytyspelko-sektioita yöaikaan, koska heillä on vain yksi leikkaava tiimi, jota ei voi pitää varattuna. Voin sanoa, että oli aika kova shokki siinä vaiheessa, kun supistukset olivat jo tosi kipeitä (tai no mistä minä tiedän miten pahoiksi ne lopulta muuttuvat, joten saattoivathan ne olla ihan "lieviäkin", mutta pahimpien aikana kyllä huusin jo ääneen...) ja tiesin, että piti n. 6 tuntia odottaa ennen kuin pääsen leikkaussaliin. Lääkäri (mies) sanoi, kun kärvistelin kivuissa, että heti jos suostun alatiesynnytykseen, niin saan lääkettä joka vie kaikki kivut pois (en jaksanut tuolloin edes väitellä tai kysellä mikä lääke se olisi ollut), mutta jos en suostu, niin valitettavasti ei voi antaa mitään kipuihin. Sain vain jonkin kipupiikin, josta kätilökin totesi, että se ei valitettavasti juurikaan auta, eikä se tuntunut auttavankaan. Kipu ei kuitenkaan ollut syy mun sektiopäätökseen (vaan pelko vauvan tai itseni vammautumisesta/vaurioitumisesta), joten lääkärin painostus ei saanut minua muuttamaan mieltäni. Ikävää oli myös se, että mitään ei saanut juoda tai syödä, joten kivun lisäksi olo oli kaikin puolin heikko ja supistuskivun vuoksi jouduin vain ravaamaan huonetta ympäri, mikä sekin vei voimat. Kun seuraava leikkaustiimi tuli töihin, niin pääsin ensimmäisenä leikkaukseen ja jälleen kaikki meni lopulta hyvin.



Mielestäni on täysin asiatonta, että äitiä yritetään vielä tuossa tilanteessa ja tilassa (kipujen keskellä avuttomana) saada muuttamaan mieltänsä synnytystavan suhteen. Multa lääkäri jopa kysyi, että olenko miettinyt alatiesynnytyksen mahdollisuutta. Kyllä varmasti jokainen, joka käy sype-käynnit läpi ja koko prosessin on varmasti miettinyt ja tarkkaan vaihtoehdot läpi ja sen jälkeen päätynyt omaan ratkaisuunsa, jota ei mielestäni enää tuossa vaiheessa saisi kyseenalaistaa!! Teki mieli tehdä valitus sairaalaan, mutta pienen vauvan kanssa ajatukset on niin muualla, että ei ehdi/jaksa enää miettiä asiaa ja nyt aikaa on kulunut jo ehkä liikaa. Sinin kannattaa ehkä jutella tukihenkilön/isän kanssa ja kertoa mitä haluaa siinä tapauksessa, jos synnytys käynnistyy ennen sovittua sektiopäivää, jolloin toinen on myös tukena sairaalan henkilökuntaa vastaan. Kätilöt olivat muuten ihania ja mun puolella & kovin pahoillaan siitä, etteivät voineet antaa edes juotavaa tai jääpaloja.



Toivottavasti tästä oli apua. Toivottavasti silloin kun meidän lapset ovat samassa tilanteessa yhteiskunta on jo niin kehittynyt, että äidillä on oikeus päättää synnytystavasta ilman nykyisiä turhanpäiväisiä prosesseja. Sype-käynnit ovat hieno juttu niille, jotka haluavat vielä miettiä asiaa, mutta itselleni ne olivat ajan hukkaa ja yhteiskunnan varojen turhaa kuluttamista. Tsemppiä sinulle ja tosiaan on epätodennäköistä, että synnytyskäynnistyy ennen sektiopäivää, näin ainakin neuvolassa sanoivat, että eivät tienneet muita. Mulla oli vain tässä mielessä vähän huonoa tuuria.

viestistäsi! Juuri tällaista uumoilinkin. Varsinkin tuossa toisessa tapauksessa todella asiatonta kohtelua "saat heti lääkettä jos.." Voi helvetti sentään, miten tuollaista voi edes tapahtua! Miten raskautesi menivät muuten?



Itselläni tulee huomenna täyteen 25+0 ja sype-ruljanssi on menossa paraikaa. Tuossa synnytyksen käynnistymisessä mua pelottaa nimenomaan se, että aika ajoin seuranani ovat kivuliaat supistukset.. Jo ensimmäiselle sype-käynnille kirjoitin hyvin mittavan esseen pelostani (lapsen vammautuminen ja hapenpuute) perusteluineen. Minut otti vastaan nuori naislääkäri, joka tuntui ymmärtävän, että olin ottanut asiasta jo paljon selvää etukäteen, eikä puskista tullut pahemmin mitään uutta tietoa. Niin, kyseessä on todellakin vakaalla harkinnalla tehty päätös ja pelko on sitä luokkaa, että saan siitä pahimmillaan paniikin ja pakokauhunsekaisia, itkuisia kohtauksia, jolloin olen aivan lamaantunut useiden tuntien ajan, menetän yöuneni jne. ..ja yksi pelon aihe on myös tuo, ettei oteta vakavasti, vähätelläään jne. Hän (siis tämä lääkäri) totesikin, että tää rumba menee tietyn kaavan mukaan, joka tuskin tulee enää mieltäni muuttamaan. Saa vain nähdä, millaiseen käännytysjuhlaan tässä vielä joutuu, kuinka useaan otteeseen ja pahimmillaan siis vielä leikkauspäätöksen jälkeenkin.

Mä olin päättänyt jo nuorena paljon ennen kuin edes haaveilin lapsesta, että sektio on minulle ainoa ja oikea vaihtoehto. Tein sen heti selväksi pelkopolilla ja kun olin niin päättäväinen ja varma asiasta, niin lopulta selvisin ekalla kerralla kahdella käynnillä ja toisella kertaa riitti yksi käynti. Lähinnä halusivat varmistaa sen, että tiedän sektion riskit, mikä on ihan hyvä juttu. Toinen juttu on sitten se, ettei kukaan kyllä kerro alatiesynnytyksen riskejä, niille jotka päätyvät ns. normaalisynnytykseen, mutta ei tehdä tästä nyt juupas-eipäs keskustelua :DDD



Olin raskausajan levollisin mielin, koska tiesin, että saan sektion. Kaikille vielä tiedoksi, että ketään ei tosiaan pakoteta alatiesynnytykseen! Oli ehkä onni että en etukäteen tiennyt, etteivät leikkaa yöllä. En siis onneksi saanut mitään itku-/paniikkikohtauksia ainakaan synnytystavan vuoksi, mutta tietty hormoonit aiheuttivat kaikenlaista ;D



Raskaudet menivät hyvin ja ekat supistukset tulivat vasta silloin kun "oli tosi kyseessä". Toivuin sektioista myös nopeasti ja toisen sektion jälkeen olin sairaalassa vain 2 yötä (ekan jälkeen 3 yötä) ja pystyin hoitamaan vauvaa ihan hyvin. Tietty mies oli apuna, mutta valitettavasti kummallakaan kerralla en saanut perhehuonetta, kun niitä ei annettu sektioäideille.



Jos olet 100 % varma, että et halua synnyttää alateitse, niin silloin kerro asia myös niin kaikilla pelkopolikäynneillä, jos itse näytät vähänkään vihreää valoa alatiesynnytykselle, niin luonnollisesti silloin yrittävät tarttua tuohon ja "käännyttää" sinua. Onhan paljon niitä, jotka ovat epävarmoja ja pelkopolikäyntien aikana työstävät asiaa niin, että lopulta päätyvät siihen, että alatiesynnytys on heille paras vaihtoehto. Tästä syystä on ymmärrettävää, että henkilökunta ei suoraan anna sektiopäivää, jos olet epävarma. Joka tapauksessa sektioaika annetaan vasta loppuraskaudessa, mulle antoivat ainakin sektiopäivän vasta n. 4 viikkoa ennen laskettua-aikaa. Mutta onneksi ainakin Jorvissa sanoivat heti ekalla kerralla, että ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen ja se auttoi kummasti.



Yritä kaikesta huolimatta nauttia raskausajasta, olen varma, että kaikki sujuu lopulta hyvin!

Olen siis tavannut kerran lääkärin, jolle tein hyvin selväksi, että haluan sektion, ihan ehdottomasti.. Tapaan työssäni päivittäin synnytyksessä mm.hapenpuutteesta vammautuneita nuoria, luen heidän tutkimustuloksiaan jne, mutta kertaakaan en ole törmännyt oppilaaseen, joka olisi vammautunut tai jolla olisi sektion vuoksi oppimisvaikeuksia. Tiedän kummankin synnytystavan riskit ja olen ehdottoman varma päätöksestäni. Onneksi tämä lääkäri kertoi ihan kättelyssä, että saan haluamani leikkauksen, mutta aika annettaisiin vasta viikolle 39+. Tuo on helpottanut omaa oloa suuresti, tosin tuo synnytyksen käynnistyminen ennen sovittua leikkausaikaa mietityttää jonkin verran. Tapaan vielä kätilön ja kolmannella kerralla lääkärin, jolloin toivottavasti sovitaan myös leikkauspäivä.



Muuten, ihan mielenkiinnosta kysyn vielä sitäkin, kävitkö synnytysvalmennuksessa? Itse olen ajatellut skipata kok jutun..

Siitä on jo aikaa kun odotin ekaa lasta, mutta silloin ainakin meidän neuvolassa järjestivät osissa synnytysvalmennuksen, niin että kertoja oli varmaan 4 - 5 ja vain yhdellä kerralla käytiin alatiesynnytykseen liittyviä asioita läpi. Valikoin aiheen mukaan ja kävin muutaman kerran. Valmennuksessa käydään läpi myös muita kuin synnytykseen liittyviä asioita mm. imetystä, vauvan hoitoa ja jopa parisuhteen hoitamista. Tuskin jäät mistään tärkeästä paitsi vaikka jättäisit kokonaan väliin, mutta voit myös kysyä, jos joku osuus kiinnostaisi, niin osallistuisit vain niiltä osin. Mulle ei jäänyt kovin kummoiset muistot valmennuksesta, oisin pärjännyt hienosti ilmankin.

muilla samanlaisia kokemuksia. Tähtisateen kertomus kuulosti tutulta. Todella ala-arvoista käytöstä sairaalan henkilökunnalta. Oma tilanteeni meni juuri samoin, vielä sairaalasta lähtiessä hoitajat loivat vihaisia katseita ja yksi tivasi sektion syytä edelleen. Vaikutti jopa heidän tapaansa käsitellä vauvaa. Toivon todella, että muutosta alkaisi tulemaan ja näkymään. Nykyinen tilanne on samankaltainen, agressiivista käännytystä, pelottelua, huonoa kohtelua.



Itseeni sairaalaväen negatiivinen asenne ei vaikuttanut, tiesin, että pian pääsisin kotiin ja eroon heidän yrmeistä ilmeistä Pikemminkin osaa henkilökunnasta alkoi käymään sääli, pitää ihmisellä olla äärettömän paha olo, että sitä tuntemattomiin ihmisiin lähtee työaikana purkamaan.

Molemmilla kerroilla osastolle päästyäni hoitajat olivat todella mukavia, eikä sektion syistä enää kyselty. En myöskään mitenkään huomannut silloin saavani ikäviä katseita tai muuten epäasiallista kohtelua.



Kaikki "ongelmat" kohdistuivat siis aikaan ennen sektiota, onneksi sen jälkeen ei sentään ollut henkilökunnalla mitään asennevammaa, vaan todella upeita hoitajia/kätilöitä sattui kohdalleni.

Molemmilla kerroilla osastolle päästyäni hoitajat olivat todella mukavia, eikä sektion syistä enää kyselty. En myöskään mitenkään huomannut silloin saavani ikäviä katseita tai muuten epäasiallista kohtelua.



Kaikki "ongelmat" kohdistuivat siis aikaan ennen sektiota, onneksi sen jälkeen ei sentään ollut henkilökunnalla mitään asennevammaa, vaan todella upeita hoitajia/kätilöitä sattui kohdalleni.