Onko muita jotka ei jaksa jutustella niitä näitä?

Osallistun keskusteluun yleensä vain jos aihe kiinnostaa tarpeeksi.

Tietysti jos olen jokun kanssa kaksin, niin sitten on pakko jutella mistä vaan, mutta ryhmässä osallistun vaan jos kiinnostaa se aihe.

Olen huomannut että jotkut osaa keskustella ja kommentoida ihan mitä vaan ja on kaikessa keskustelussa aina mukana. Miten te teette sen ja miksi? Miten jaksatte kiinnostua kaikesta? ja miten teillä on kaikkeen jotain sanottavaa? Haluaisin joskus oppia tuonkin taidon...

Siinä sitten "kuuntelen" ja mietin, että vaihtakaa jo puheenaihetta, ei jaksa.

Pitäis vaan yrittää. Ja olla välittämättä siitä, että tekee useinkin itsensä sen takia tyhmän oloiseksi, nolaa itsensä tuomalla aina itsensä julki.

Tai sitten on vaan hiljaa ja tekee viisaan vaikutelman... tai umpityhmän jolla ei ole mitään sanottavaa. ;) Niin tai näin, aina väärinpäin, tai sitten vaan on oltava itseluottamus kohdillaan nin ei jaksa ajatella tämmöisiäkään turhuuksia!

Siksi en jaksanut olla kotiäitinäkään, kun hiekkalaatikolla on syvempi keskustelu harvinaisempaa herkkua. Se jutustelu oli just niitä näitä.



Kyllä minä osallistun keskusteluun, vaikka ei kiinnostaiskaan. Mutta koko ajan toivon, että keskustelu siirtyisi syvemmälle taseolle.



Osaan siis kommentoida mitä vaan. Teen sen niin, että kuuntelen tarkasti ja tartun heti toisen sanomaan, jos tiedän siitä mitään tai jos osaan siihen mitään sanoa. Ei se asia ei minua kiinnosta.... mutta olen varsin sulava siinä. Se vaatii tarkkaa kuuntelua.



Miksi sen teen? Koska toivon, että jossain kohtaa voin napata kiinni, saan aiheen vietyä mielenkiintoisempaan asiaan. Minä siis itse ohjaan keskustelua kysymyksillä siihen suuntaan, mihin itse haluan. Jos se ei mene siihen suuntaan, niin sitten kommentoin lyhyesti.

Nyt tiedän myös, etten pysty myöskään syvälliseen keskusteluun."



Tässä yhdestä kirjasta lainaus (suunnilleen), jonka olen kokenut hyvin omakseni.



:D keskustelutaidoton, epäsosiaalinen yksilö

ja epäsosiaalinen. Samanlainen tuppisuu kuin isäni, väittävät.

Mutta minkäs teet, en voi pakottaa itseäni olemaan kiinostunut muiden jutuista, saati että osaisin oma-aloitteisesti alkaa jutella small-talkia jollekkin vieraalle. Lähinnä ärsyynnyn jos joku vieras tulee puhumaan minulle, alan heti pitää tyyppiä epäilyttävänä, ja ajattelen että se varmaan yrittää joko A, iskeä minua, tai B, pölliä mun lompakon, tai C, käännyttä mut uskoon

lapsi-äiti kerhossa yleensä jutustelevat ryhmässä, lähestulkoon aina lapsista ja miten hienoja löytöjä ovat kirppikseltä mahdollisesti löytäneet lapsille, kovin pintaliitoista small talkia siis, mutta mua ei kiinnosta. Mulla yksi kaveri joka ei pidättele itseään keskustelussa, hänen kanssaan tulee mielenkiintoisimmat keskustelut, voimme puhua lapsistakin mutta puhumme aiheista mistä mammakerhossa ei voisi kuvitellakaan kenenkään puhuvan. En jaksa sellaista pakollinen hymy naamalla keskustelua kevyistä asioista, kun kukaan ei oikeasti joko uskalla, tohdi, tai kehtaa avata keskustelua jostain tärkeämmästä, ja jos sen tekee muut katsovat naama väärällään mikä tuollakin on kuin tuollaisesta puhuu.

Olen aina ollut ns. "kummallinen" keskustelija. En minä jaksa jostain Kauniista ja rohkeista, tai säästä tai kaiken maailman joutavuuksista keskustella (tosin "joutavuus" on subjektiivinen käsite). Eniten inhoan hyvän päivän-tuttuja ja sellaista tolkutonta höpötystä, sekä juhlia, joissa on tuntemattomia ihmisiä ja pitäisi muka jaksaa jotain pinnallista lörpöttää. Tai appiukkoani, joka kertoo joka kerta samat jutut -- jo viidettätoista vuotta. (en siis inhoa häntä, oikein ihana mies, mutta on niin diplomaattinen, että puhuu aina vain samoja "turvallisia" asioita, niinkuin laivamatkojen kestosta Tallinnaan ja lumen kolaamisesta pihalla. En jaksa tuhannetta kertaa keskustella siitä.)



Itse ihmisenä olen todella puhelias ja kiinnostunut ihmisistä ja heidän elämästään, mutta tämä "small talk" ei vain sovi minulle. Ja minun tyylini taas ei sovi juuri kenellekään muulle.



Voin kertoa hauskan esimerkin, joka sai mieheni purskahtamaan nauruun (enkä siis todellakaan tee näitä tahallani): oltiin turistikohteessa, jossa kuljettiin tunnelissa maan alla. Muut kyselivät matkanjohtajalta tunnelin leveyttä ja syvyyttä ja kaikkea "tyypillistä". Minä sain lopulta kysyttyä :"Mitä kiveä nämä seinät ovat ja paljonko niistä tulee radon-säteilyä?"



Saan muuten aika korkeat pisteet esim. asperger-kokeessa, vaikka en asperger-ihmiseksi lukeudu.Mutta joskus mietin, että sillä on jotain vaikutusta siihen, mitkä aiheet minua kiinnostavat.