4-vuotiaan uhmaako?

Tähän tapaukseen annettiin neuvoksi siis, että ei anneta lapsen hermostuttaa tai saati sitten saattaa vanhempaa raivon partaalle..



Kuulostaa kuitenkin vähän "löysältä", siis ikään kuin siltä että huono käytös jätetään huomioimatta, eikä kerrota (vai kerrotaanko...tämä jäi vähän hämärän peittoon kommentoijilta) miten ei saa käyttäytyä ja miten saa.



Monesti olen törmännyt esim. siihen, että kun lapsi puhuu rumia (nimittelee, haukkuu toisia ilman syytä, tms.) niin neuvotaan vanhempaa olemaan kiinnittämättä tähän huomiota! Mielestäni tämä on aivan käsittämätöntä... muutaman vuoden päästä kun sanavarasto karttuu niin äitihän on entisen "tyhmän" sijasta mahdollisesti jotain paljon pahempaa... Joten kaipaisin tähän kyllä vielä ideoita.



Siis miten sen lapsen uhman saa taitettua siten, että hän huomaa ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää, eikä niin saa jatkossa tehdä. Haluan itse ainakin omalle lapselleni selvän käsityksen siitä, mitä on hyvä ja mitä huono käytös.



Olisko tähän vinkkejä? En usko tuohon "ignoraamiseen", mitä jo ehdotettiin.

Onneksi olkoon! Lapsenne on saavuttanut ikään kuuluvan uhman, jota tulee ymmärtää ja johon täytyy vain osata suhtautua ihan rauhallisesti. Lapsi muodostaa vanhempiaan vastaan nyt todellisia taistelukenttiä ja ne ovat tyypillisimmillään syöminen, pukeutuminen ja nukkuminen. Näistä asioista saatte vääntää lapsenne kanssa vielä murrosiässäkin.

Lapsenne kokeilee nyt ensimmäistä kertaa aivan tosissaan omia voimiaan. Hän päivästä toiseen testaa, kuinka pärjää ja miten saa teidät vanhemmat hermostumaan. Ja jokainen kerta, kun hän tässä onnistuu, on lapselle sisäinen voitto.

Nyt pitää muistaa, että vanhemmat määräävät eikä heitä saa lapset jyrätä. Pitää olla päättäväinen ja yrittää säilyttää malttinsa. Helppoa tämän ikäisen kanssa ei useinkaan ole, vuosien myötä tahtojen taistelut vielä voimistuvat.

Lapset ovat erilaisia ja uhmaiät myös. Kirjastoista löytyy todella hyviä kasvatuskirjoja, miten uhmaikäisten kanssa kannattaa toimia. Kannattaa hyödyntää niitä ja ehkä neuvolatädillännekin on kokemusta ja hyviä vinkkejä.

Meillä on juuri nyt kolmas lapsi tässä 4-vuotiaan uhmaiässä. Meilläkin siis taistellaan joka päivä milloin mistäkin. Just yhtenä aamuna neitimme sanoi heti herätessään, että äiti laittaa kumminkin tänään huonoa ruokaa ja pakottaa pukemaan tyhmät sukat. Purin hampaitani ja yritin pitää ääneni normaalilukemissa todeten, että hyvää huomenta nyt sinullekin.

Jaksamisia!

tuntuu,että itkua vääntää kohta äiti.Mitä teen,kun kaikki asiat menee perille vasta,kun hermostun ja korotan ääntäni,niin sitten puetaan ja pissataan,olenkin niin väsynyt tähän,ettei meillä kohta ennä puhuta,vaan tiuskitaan ja huudetaan,kun on ainoa tapa,että jotain tapahtuu.

Kiitti kuitenkin vinkeistä.Purraan hammasta..

Pointti on just siinä, että lapsesi kokee onnistuvansa, kun saa sinut hermostumaan. Sehän on valtava suoritus nelivuotiaalle, kun saa aikuisen suunniltaan, huutamaan ja käyttäytymään kiukkuisesti.

Mietipä asiaa uudella tavalla. Pieni lapsi on nähnyt maailmaa vasta muutaman vuoden ja hänellä on jo voimia hallita koko perhettä. Ajattele, jos itse menisit uuteen työpaikkaan ja neljän vuoden jälkeen koko firma pyörisi kuten haluat. Aikamoinen suoritus, siis lapselta tai työntekijältä.

Työpaikalla tuollainen ei onnistu, sillä siellä on pomo, joka määrää. Mutta entäs kotona? Parempi, että sielläkin on "pomot", jotka pitävä homman kurissa.

Työpaikalla pomo ei huuda eikä räyhää, ei tietenkään, koska se olisi asiatonta käytöstä. Miten pomo saa homman toimimaan? Useimmiten asiallisella johtamisella.

Mielestäni kotikasvatuskin vaatii asiallista johtamista, mielenmalttia ja ymmärrystä "alaisiaan" kohtaan. Joten ehdotan sinulle, että kokeilet yhden viikon purra hammasta ja olla huutamatta.

Yksi viikko ei ole aikuisen elämässä mitään, mutta lapselle lähes ikuisuus. Kun kykenet viikon olemaan maltillisesti, yrittää uhmaikäisesi sitten miten tahansa sinua raivostuttaa, niin olet askeleen pidemmällä kasvatuksessa.

Eli yritä päästä tilanteen yläpuolelle, arjen herraksi. Vaikka likkasi kuinka mesoisi ja kiukuttelisi, älä näytä, että se tepsii sinuun. Pure hammasta, pure toisenkin kerran ja säilytä malttisi. Kun hetken aikaa jaksat olla kiukustumatta, niin lapsesi luopuu sen yrittämisestä.

Tosin sen jälkeen lapsi ottaa käyttöönsä uuudet keinot, mutta se on sitten toinen haaste. Ja niitähän näiden kersojen kanssa riittää loputtomiin.

Kannattaa myös muistaa aina, että olemme omille lapsillemme esimerkkejä. Mikäli opetamme lapset ratkomaan ongelmia huutamalla ja räyhäämällä, niin he tekevät myös niin. Nyt ja aikuisina.

Jos yritämme säilyttää malttimme ja opettaa lapsia neuvottelemaan, niin he oppivat siihen. Nyt ja aikuisina.

Monta haastetta, monta raskasta päivää, äitinä. Kuitenkin niin onnellisena jälkikasvustaan, suorastaan ylpeänä. Monesti olen miettinyt, että kummat meillä ovat kasvaneet enemmän: lapset vai äiti :)

Kiitti,taidan tosiaan koittaa tota hampaiden puremista.Niin työhän tämä tavallaan onkin. Lapsilla näyttää olevan joku yliluonnollinen kyky lukea vanhempia,joku ilta sitten melkein itkin miehelleni illalla väsymystäni ja ajatusta palata töihin,kun mikään ei suju ja käskin kuvitella millaista hänellä olisi töissä,kun työkaverit ja pomo laittais aina kaikissa asioissa hanttiin ja kitisis päivät pitkät.Niin seuraavana päivänä sängystä nousi pirteä,iloinen tyttö,uloslähtö meni kuin elokuvissa.Taas unohtui töihin paluu ja osasin taas iloita ihanista ipanoista.Samoin kävi meidän kyläillessä,olin varautunut ties mihin show:un,niin tyttö yllätti todella kiltillä ja ystävällisellä käytöksellä.Pitää osata iloita tosiaan näistä pienistä jutuista,sillä ei se kiukuttelu mihinkään ole loppunut..

Meillä 4v. ja 6v. Muistelen että pari vuotta sitten tämä nykyinen 6v. oli 4v ja mikään ei mennyt mieliksi... Nykyisin hyvinkin reipas nuori mies ja asiat sujuu. Mutta taas tämä 4v. ... mikään ei tunnu sujuvan...kaikessa on jotain moittimista ja aloittaa päivänsä yleensä naama väärällään...eli kaiketi kuuluu ikään... aiemmin ollut helppo lapsi mutta nykyisin käytössä kyllä uhkailu ja lahjonta ;))

Jep. Meillä ei esikoisen kohdalla voinut puhua mistään 2v uhmasta, ehkä pienestä oman tahdon kehittymisestä. Mutta annas olla kun 4v tuli täyteen... Kyllä, meillä on 4v uhma ja lujaa. Ei auta ku pärjätä päivä kerrallaan :)