Miten jotkut jaksaa olla 3 vuotta tai ylikin kotona?

Olen yrittänyt kaksi kertaa. Jotkut vielä ovat kotona käymättä missään, siis kerhoissa yms. Itse tarvitsin todella paljon noita kerhoja ja muita ihmiskontakteja. En tosin ilmeisesti ole kovin " vauva-ihminen" , koska kaipaan niin moia asioita " aikuisten maailmasta" . Siski lapsiluku jääneekin kahteen.

sitä minäkin ihmettelin...olin kotona vajaa 4 vuotta, osan ajasta opiskelin lastenhoidon ohessa. Menin töihin kun kuopus oli 1v6kk.

sitten kun menin töihin ajattelin, että miksen tullut aikaisemmin, työnteko oli niin paljon helpompaa kun kotiäitinä olo.

Minulla takana 5,5 vuotta. En ole koskaan edes käynyt missään päiväkerhossa tms.



Teen kyllä töitä ja opiskelen, mutta sitäkin itsekseni kotona. En kaipaa vähimmässäkään määrin mitään ns. aikuiskontakteja!

onhan se aika hankalaa olla kotona kolme vee.. töissä kun saa olla vain noin NELJÄKYMMENTÄVIISI vuotta.. :D



oletko koskaan nähnyt kun joku tehtyään esim kolmenkymmenen vuoden työuran tulee vittuuntuneena kotiin, että voi luoja miten töissä on tylsää... no minäpä olen.. olin ihan mielelläni kotona ja jos vielä tulee tilaisuus, niin varmasti olen, mikään ura ei jaksa mua kiinnostaa lähes viittä vuosikymmentä...vaihtelua

Vierailija:

sitten kun menin töihin ajattelin, että miksen tullut aikaisemmin, työnteko oli niin paljon helpompaa kun kotiäitinä olo.

no en mä ainakaan pääse helpommalla töissä kuin kotona

t. sh

Kyllä tässä jo vaihtelua kaipaa. Paperit opiskelemaan on vetämässä ja muutamaa työpaikkaakin olen kysellyt. Sijaisuuksia pääsisi tekemään vaikka heti.



Terveisin 6 vuotta kotona ollut.

tulihan se sieltä :D mikäs sitten oli " oikeaa työtä" ?



t. sh

Olen kahdeksatta vuotta kotona (kahdessa osassa sentään eli ensin 5v ja olin töissä vuoden, nyt uudella hoitovapaalla). Arkirutiinit puuduttaa vaikka olen menevää sorttia, viikko-ohjelmassa on niin asukaspuistossa käyntiä, muskaria, lastenjumppa, avoimen päiväkodin riennot ja lisäksi olen kahdessa yhdistyksessä mukana, joiden toiminnan järjestämiseen osallistun päiväaikaan. Opiskelen yhtenä iltana viikossa miehen tuluta töistä ja pari kertaa käyn salilla eli ei tätä jaksaisi jos vaan omalla pihalla kökkisi lasten kanssa.



Nautin kuitenkin suunnattomasti tästä ajasta omien lasten kanssa, mutta tosiaan kaipaan jo töihin. Olen kotona kunnes nuorin täyttää 2v ja sitten vaihdetaan " viimeiseksi vuodeksi" miehen kanssa vuoroja, hän saa maistaa koti-isyyttä ja moinä palaan innolla sorvin ääreen.

sekä oma luonne. Meillä rakennettiin taloa silloin, kun olin kotona ja muistoni eivät ole tuosta ajasta järin ihanat. Olin kaikki ajat yksin lasten kanssa ja muistan vain sen loputtoman tylsistymisen ja yksinäisyyden. Joku viikon oksennustauti oli painajaisen kohokohtia.

Nyt olen ollut työelämässä useamman vuoden ja nautin tästä ajasta myös.

Mutta meillä ei ole muuta mahdollisuutta, koska hoitopäivät menevät muutoin 10 tunnin pituisiksi ja lasten yöunetkin ovat 12h, joten kotona olen. Meillä on vielä ns. melkein erityislapset ja kaikki sukulaiset muualla ja mies ylitöissä myös, joten olen käytännössä yksinhuoltaja vailla mitään apua. Töissä pääsisin ehkä helpommalla vaikka raskas työ onkin, mutta nyt on ajateltava lasten etua. Aikuiskontakteja en niinkään kaipaa, koska työkseni saan olla liikaakin ihmisten parissa. Mukavia päiviäkin on, mutta ei tässä helpolla pääse.