Lapsi vuoden ikäinen, aviomies uhkailee erolla toistuvasti - minä en eroa halua

" Hankaluuksia on, kelläpä nyt ei pikkulapsiaikana. "



Vatmasti hankaluuksia on, mutta mun mielestä vaikeissa tilanteissa halu ja sitoutuminen perheeseen ja parisuhteeseen ei saisi olla se asia, jonka kanssa jahkataan ja jonka suhteen mieli muuttuu tuulen mukana. Perustunnne siitä, että halutaan olla yhdessä ja selvittää ne hyvin todennäköiset vaikeudet ja ei-niin-kivat hetket pikkulapsiaikana pitäisi säilyä päivästä toiseen ja jos se vahva TAHTO horjuu ihan oikeasti, on jo syytä huoleen...

Vierailija:

Jo raskausaikana mies uhkaili erolla, kun joskus kiukuttelin. Meidän perheessä ei ole koskaan nimitelty eikä haukuttu, mutta väsyksissään tulee toki tiuskittua jne. Haluttomuutta on miehen puolelta, minulla halut kyllä jyllää. Ongelma ollut jo vuosia, myös ennen lasta.

Olen pyytänyt, että mies tekisi päätöksen, haluaako olla kanssani vai ei, jatkuva uhkailu (mm. kotimme vuokrasopimuksen purkaminen) tuntuu tosi väärältä myös lastamme ajatellen.

" Muuten" mies on kunnollinen, tuo toki perheeseen elannon, kun minä vastaan kodinhoidosta yksin ja olen paljon kaksin lapsen kanssa miehen ollessa työmatkoilla. Pariterapiassakin käyty muutamia kertoja, mutta koemme sen hyödyttömäksi.

Hankaluuksia on, kelläpä nyt ei pikkulapsiaikana.

Miten eteenpäin, kun toinen toistuvasti kyseenalaistaa yhdessäolon?

Kiitos!

17 todistaa, että ihan vatmasti osaa kirjoittaa sanan " varmasti" . Katsokaa vaikka: V-A-R-M-A-S-T-I. Noin.

Kaikkihan on subjektiivista/objektiivista...toisten kavereiden mielestä olen supervaimo, aina on koti vimpan päälle, ruoka odottamassa, pyykit puhtaina. Toki tämän vastapainona joskus (kerran viikossa?) harmittaa, että kaikki minun vastuulla - työnjaosta ei koskaan erikseen sovittu, mutta ehkä mies (tai minä?) vanhanaikaisena näkee, että mies tuo elannon ja nainen hoitaa kodin (ja lapsen). Sitten tämä klisee - mies on toki hyvä isä. Ja olenhan minä tienannut osaltani hyvin ennen nykyistä hoitovapaata/äitiysvapaata.



Ja superklisee - rakastan miestäni. Olet hänet nainut juuri tällaisena. Miehellä aikaisempi avioliitto takana.



Onpa vaikeaa!



Kiitos kaikille.



-ap

Kuulostaa siltä, ettei miehesi oikein kestä tunteenpurkauksiasi ja reagoi niihin pakenemalla eli " erolla" . Meillä on ollut vähän samaa ongelmaa. Lopulta olen sitten hänelle todennut, että lähde sitten, luuserit luovuttaa heti kun on vähänkin vaikeaa, onhan se nähty maailman sivu. Jotkut miehet kestää perhe-elämää, jotkut eivät. Sillä se mies mitataan. Olen yrittänyt myös hänelle selittää (ja myös itselleni), ettei negatiivinen tunteenpurkaus ole maailmanloppu, jolloin tarttee heti kamat pakata, vaan asian voi selvittää puhumallakin. Tuo varmaan juontaa jostain lapsuuden kokemuksista, tosiaan. Mieheni mm. ennen reagoi lähtemällä juomaan. Siihen sitten totesin lopulta, että taas hyvä syy lähteä, juoppo kyllä aina keksii syyn että saa luvan juoda. LÄhde vaan vedä pää täyteen ja itke miten kurja vaimo sinulla on. Kohta saat itkeäkin baaritiskillä kohtalotovereillesi loppuelämäsi, kun ei ole enää perhettä. Mieheni on myös vähentänyt tuota erolla uhkailua, koska on itsekin tajunnut että se on aika typerää, jos ei todellakaan ole lähdössä. Mutta tiedän, se on todella inhottavaa. Näin siis meillä.

Vierailija:

Ja superklisee - rakastan miestäni. Olet hänet nainut juuri tällaisena. Miehellä aikaisempi avioliitto takana.

Onpa vaikeaa!

Kiitos kaikille.

-ap

Juuri eräs kaveri erosi miehestään, kun tajusi, ettei elämästä tule mitään narsistin kanssa. Hänkin oli rakastanut miestään, mutta sai jatkuvasti kärsiä, koska mies oli tunnevammainen. Sellaista suhdetta ei kannata pitkittää.

Itse asiassa itsekin olen kokenut suhteen, jossa kyllä on rakkautta, mutta joka ei vain toimi. Olin sellainen pelkuri, että meni pitkään, ennen kuin uskalsin päästää irti. Rakkauden loppumisesta ei siis ollut kyse, vaan emme vain sopineet yhteen.

Eli mieti, mitä haluat elämältäsi. Pelkkä rakkaus ei riitä! Miehesi voi olla hyvä isä lapselleen, vaikkei samassa osoitteessa asuisikaan. Ja ennen kaikkea: sinä voit löytää uuden onnen.

toisaalta sanoit, että nämä ongelmat olivat jo vuosia aiemmin. Eli petät itseäsi, jos nyt ajattelet, että hankaluuksien syy on yksivuotias lapsi. Sitä paitsi yksi terve/normaali yksivuotias on vielä melko kevyt juttu, mikä kannattaa pitää mielessä, jos lisää lapsia tekee mieli.

mies vuokrasi lopulta oman asunnon, mutta puolen vuoden kuluttua halusi takaisin ja nyt 3 lasta.

puoli vielä osallistuisi lapsen elämään kuitenkin.



Anteeksi vaan... Täytyy kyllä kysyä miksi tehdä lapsia jos parisuhde on jo ennen lasten tuloa/ raskaaksi tuloa tuota luokkaa..

Turha sitä enään kyllä miettiä.... Mutta ei lapsi ole mikään parisuhteen pelastaja useimmitten

Vierailija:

puoli vielä osallistuisi lapsen elämään kuitenkin.

Anteeksi vaan... Täytyy kyllä kysyä miksi tehdä lapsia jos parisuhde on jo ennen lasten tuloa/ raskaaksi tuloa tuota luokkaa..

Turha sitä enään kyllä miettiä.... Mutta ei lapsi ole mikään parisuhteen pelastaja useimmitten

Kokeilepa kerran tyynesti lähteä mukaan ja sano että selvä, lusikat jakoon sitten vaan.

Takaan että ukko perääntyy nopeasti, saattaa jopa vähän kiukuspäissään pakkailla mutta takuulla ei lähde minnekkään!

Kiitos kaikille asiallisista kommenteista! Juuri niin, hallinnalle tuo tuntuu/kuulostaa. Ensimmäisen kerran uhkailu tehosikin, ts. pyytelin anteeksi sanottuja ja tekemättömiä. Toisella kertaa jo ajattelin, että siinähän uhkailee. Tämä tapahtui juuri, kun hän oli yhdelle työmatkalle lähdössä. Ja kun hän palasi, otin asian puheeksi, jolloin hän sanoi, että " et kai kuvitellut, että hän oikeasti lähtisi/irtisanoisi asuntomme tms." . Kyllä, kuvittelin - ja pelkäsinkin!



Nyt tulen lähinnä surulliseksi - en pelkää, sillä tiedän, että pärjäisin kyllä, vaikka hän jättäisikin. Tässä järjestelen lapsen ensimmäisiä synttäreitä ja kurjalla mielellä:-(



-ap

ja olen tosiaan päättänyt, että en lähde " erohöpsötyksiin" mukaan - hän tehköön ratkaisunsa, jääkö vai lähteekö, mutta " yhteiseroa" tästä ei tule.



Kunpa vaan elämä jotenkin tasottuisi - ihailen ihmisiä, jotka kykenevät riitelemään rakentavasti ja sopimaan - meillä elämä on yhtä vuoristorataa, mieheni ei ole tottunut riitelemään tai näyttämään negatiivisia tunteita. Tilanne menee niin, että minä sanon poikittaisen sanan ja mies hermostuu - ja uhkaa erolla. Miehen mielestä tämä tai läheisyyden puute ei ole ongelmamme vaan minun tyytymättömyyteni. Niinpä;-)



ap taas

kerro että olet loputtoman kyllästynyt siihen että tämä joka riitelyn yhteydessä uhkaa erolla. Sano että AIKUINEN ihminen kyllä tietää haluaako olla vai lähteä ja on naurettavaa tuollainen vikinä ja päättämättömyys. Sano myöskin että seuraavalla kerralla ero tulee ettet enää anna mahdollisuuksia leikkiä sinun ja lapsennekin tunteilla.



Mietipä millaisen parisuhteen mallin lapsennekin saa. Isä uhkailee erolla jotta äiti tekee kuten isä tahtoo. Oppii että toiselta voi sietää minkälaista kohtelua vain...

että hänen vanhempansa olivat tavallaan tuon tyyppisiä. Äiti roikkui miehessä joka ei edes halunnut asua yhdessä, vaan kävi kylässä kun halusi ja tapasi kun halusi. Niinpä itse tein aikanaan päätöksen etten hyväksy tuollaista omalta mieheltäni. Yksi poikaystävä muka jätti joka kerta kun en tehnyt tahtonsa mukaan, mutta lopetin lyhyeen sen jutun. Minun tunteillani ei pelleillä.

Niin, miehelläni varmaan melko samanlainen historia; lapsuuden perheessä neljä lasta ja avioero tuli, kun mieheni (nuorin) oli 16-vuotias...isä otti ja lähti, katkaisi kaikki välit " yhtäkkiä" (no kaipa perheessä jotain ristiriitoja täytyi olla...). Jätti traumat lapsiinsa.



-ap

tuolla tavalla lähtee, mutta silti hänen pitäisi ymmärtää ettei voi itse leikkiä toisen tunteilla. Kunhan lapsenne kasvaa ja alkaa ymmärtämään asioita, hänelle jää valtava epävarmuus oman isänsä rakkaudesta. Sulkee sisäänsä omat negatiiviset tunteensa, käyttäytyy ylikiltisti ettei vaan isä lähde ja jätä häntä. Eikä se ole hyvä kasvualusta yhdellekään ihmiselle.



Moni sanoo että muutos toisessa ihmisessä ei tapahdu tuosta vain. No sikäli tosi että ei taatusti tapahdu jos tämä itse ei halua muuttua. Mutta jos tahto löytyy, ei siihen paljon vaadita. Itse en kuitenkaan jäisi loputtomiin odottamaan sitä että toinen muuttuu.



9

...

Vierailija:

ja olen tosiaan päättänyt, että en lähde " erohöpsötyksiin" mukaan - hän tehköön ratkaisunsa, jääkö vai lähteekö, mutta " yhteiseroa" tästä ei tule.

Sinun nimenomaan PITÄÄ tehdä oma ratkaisusi, et voi jäädä odottelemaan miehen " päätöstä" (jonka hän todennäköisesti pyörtää taas ensimmäisen riidan tullen). Jätä se heti, jos peli ei lopu NYT (ja pysy loopuneena!)

Et saa välittää tuommoista mallia lapsillesi ja väärin se on myös sekä itseäsi että miestäsi kohtaan.

vaan VAADIT että tekee päätöksen johonkin suuntaan. Joko lähtee tai jää, jolloin myös lopettaa erohöpötykset.