En pärjää 8v poikani kanssa!! Auttakaa!!

Meillä ainakin pojan luonne muuttui lääkkeen lopetuksen jälkeen normaaliksi. Meillä myös lapsi oli käytöksestään hämilläään. Nuo lääkkeet vaikuttaa hormonaalisesti, siksi vaikuttavat myös psyykkeeseen. Lekuri sanoi meille Lastenklinikalta. Ja käski lopettaa välittömästi.

Sinuna kyllä kokeilisin tuota lopetusta ensin.

toisen lapsen mielestä kohtelet toista paremmin kuin häntä.



Asiassa voi olla totta tai ainakin se voi olla kaltoin itsensä kokevan rehellinen käsitys asiasta.



Mikä siihen auttaa? Anna toisellekin omaa kahdenkeskistä aikaa.



JK. Vanhempien ei aina kannata puuttua lasten välisiin asioihin, vaan antaa lasten selvittää itse. Tosin minä olen itse kuulemma lapsena aina alkanut huutamaan, kun isoveli vei minulta jotain. Sellaista käytöstä voi ohjata, mutta vanhempien tehtävä on antaa molemmille lapsilleen oikeudenmukainen kohtelu - tästä eteenpäin eikä taakse katsoen.

tuollainen käytös on kyllä ihan tyypillistä 7-9v pojille, tasoittuu sitten.



Mutta neuvoin juttelemaan open kanssa siksi, että todennäköisimmin saat häneltä palautetta, että poika on kivasti koulussa ja mukava oppilas. Näin jaksat paremmin kotona teutaroinnit :)

hänet on helpompi vaientaa...

Alkoi kanssa tänä syksynä käyttäytymään tollai.Sai ihan hervottomia raivareita ja huusi kans vaikka mitä. Xbox pelit otettiin pois, kaikki ainakin missä väkivaltaa ja myös lätkäpeli, koska hermostui hävöistä. Nyt rauhottunut huomattavasti.

Raivarin aikana, jos alkoi haukkumaan yms. käskin sänkyynsä, sitten kun lopetti raivoomisen keskusteltiin mikä harmitti niin paljon. Ajattelin et on parempi lähettää se huoneeseensa kun menettää hermonsa, kun ei mun mielestä äidin tarvii kuunneella ihan kaikkee ittensä solvaamista päin naamaa. Kyllähän ne oven läpikin kuulee, mut ei oo kuitenkaan ihan sama.

Nyt sit pikkuhiljaa saa taas tiettyjä pelejä pelata. Ja varmasti ton ikäselle on se tärkeää et niitten kanssa viettää aikaa ihan kahestaankin.Meillä ainakin poika on ilonen jos pääsee mun kanssa kahdestaan kauppaan eikä siskot tule mukaan.

älä laske lasta kotoa ennen asioiden sopimista seuraavan riidan jälkeen. Meillä on periaate tällainen ja on kerran mennyt tunnin myöhässä kouluun aamuriidan takia samoin kaksi kertaa on harrastus jäänyt väliin.



Olisi kauheaa erota riidoissa, onnettomuuksia tapahtuu kuten Leppävirran onnettomuus ja jäähyväiset voi olla viimeiset. Samoin jos illalla on riita ei käydä nukkumaan ennen sopimista.



Ensimmäiseksi kun lapsi tulee koulusta keskustelette ja muulloinkin riidan jälkeen kun tilanne on rauhoittunut asiasta on puhuttava.



Ei tee pahaa jos kaikki paikalla olleet on kuulolla ja lisäksi voi puhua erikseen riitapukarin kanssa. Anteeksipyynnöstä vielä sen verran että tulee pahoitella omaa hermostumistaan mutta tärkeintä on puuttua riidan varsinaiseen syyhyn eli lapsen huonoon käyttäytymiseen.



Itseltäkin on mennyt hermo välillä ja olen pyytänyt sitä anteeksikin. Olen huomannut sen että lapsi yrittää tahallaan ärsyttää että hermostuisin ja on sen myöntänytkin näissä keskusteluissa. Nykyään oma käytös pysyy aisoissa vaikka hammasta purren (ottaa suunnattomasti päähän ja on pidättelemistä)



Isänkin on syytä tietää näistä käytösongelmista ja hän voisi puhua pojalle järkeä.



Kerran meillä tyttö lennätti kaukosäätimen, onneksi ei osunut kehenkään, sai viihde-elektroniikan käyttökiellon kolmeksi päiväksi ja se otti koville. Aina joku rangaistus on tultava, etujen menetys. Lapsi oppii sitä kautta itsehillintää jonkin verran. Perusluonne säilyy edelleen.



Olen pyytänyt että "kohtausten" tullen pysähtymään hetkeksi ja ajattelemaan kannattaako jatkaa. Ottamalla kontakti lapseen pitämällä käsistä kiinni ja pyytää katsomaan silmiin ja sanoa ajattele. Joskus tämä auttaa joskus ei koska haluaa riehua.



Meillä on niin että on ns. insinööriaivo vain yksi asia kerrallaan. Kun tulee enemmän kuormittavia tekijöitä voi tulla räjähdys ja etenkin silloin kun menkat on tulossa. Mitään oppimisvaikeuksia ei ole, on huippuhyvä koulussa.



Hankalin vaihe oli 9-11 vuotiaana. Nyt on laantunut ja joskus nauraakin näille aiemmille riehumisilleen. Siitä olen hyvilläni että lapsi näyttää tunteensa niin ilot kuin surutkin. Uskon että pitää kotia turvallisena paikkana jossa saa ilmaista tunteita laidasta laitaan.

toisen henkilön kannalta, vain itsensä - ja sekin on vähän hataraa. Lapsille täytyy antaa yksilöllisesti tarpeen mukaan ja mahdollisuuksien mukaan. Se kasvattaa ymmärtämään oikeudenmukaista jakoa. Primitiivinen moraalihan on samalla mittatikulla kaikille.

Siellä on ruoka-ajat, lapsille omistettu aika, perustoimintojen aika esim peseytyminen, hampaidenpesu, nukkuminen. Joka päivälle pitää olla lapsille ainakin omistettua aikaa ainakin 20min. Me käytetään tunti. Sinä aikana lapset on täysin keskipisteenä ja heidän elämänsä. Hommaan kuuluu, että sinä aikana tehdään aina jotain mukavaa yhdessä. Yhtenä päivänä pelattiin, toisena askarreltiin, leivotaan jne... Raskasta on kun pääsee muutenkin myöhään töistä ja heti täytyy alkaa elää täysin perheelle, vaikka veri vetäisi sohvan pohjalle laiskottelemaan. Hyvä puoli on kuitenkin se, että kaikki lapset nukkuu jo klo 9 ja vanhemmillekin jää siten omaa aikaa. Perhetyöntekijä seuraa sivusta kokoajan ja neuvoo ongelmakohdissa.



Saatiin kirja Perhekoulun käsikirja, Käytännön opas vanhemmille.

Se on erityisesti tarkoitettu ylivilkkausongelmista kärsivien lasten vanhemmille ja sisältää kotitehtäviä joita me mietitään ja tehdään kaikkia aina kaksi viikkoa kerrallaan.



Sitten on tietysti verkostopalaverit joissa meillä on moniammatillinen tiimi perhetyöntekijöitä, psykologi, neurologi, sosiaalityöntekijä ja kasvatusneuvolan henkilö tai kaksikin, Psykiatri käy myös välillä pistäytymässä.



Sen verran on auttanut, että huutaa ei enää tarvitse ja lapset saadaan jo suht sopuisasti pesulle ja nukkumaan. Vielä hiotaan kotiintuloaikoja, mutta mitään huutoa ja raivoamista ei enää iltaisin esiinny siinä mittakaavassa kuin ennen.



Lapsi tarvitsee huomiota siis ihan oikeaa huomaamista ja osallistumista, Tajusin sen eilen. Ei se riitä, että ollaan samassa tilassa ja tuijotetaan telkkaria.

20

joka kolkassa maata, mutta sanoi laki mitä vaan, tiedän tutun kokemuksesta, että erään perheen yhteuden otto johti vaan siihen että neuvottiin paikka jonnelapset voi työntää, jos ei itse pärjää ja jaksa, eräänlainen avoin lastenkoti...

ja kuulostaa osin tutulta. Minua helpotti jonkin verran kun luin Tahkokalliota ja Sinkkosta, jotka korostavat sitä, että on monta tapaa elää perheenä. Meillä ihannoidaan yleensä pohjoismaisen jäyhää ja rauhallista tapaa, jossa kypsyyden merkki on, ettei menetä itsehillintäänsä vaikka mikä olisi. Ihan yhtä tasapainoisia lapsia voi kasvaa italialaismetodilla, jossa myrsky puhkeaa äkkiä, desibelit nousee - ja sitten taas sovitaan ja halataan ja jatketaan kuten ennenkin.



En siis enää ryömi sängyn alle häpeämään, kun hermostun ja huudan lapselle, joka ehdoin tahdoin vänkää vastaan ja on epäkunnioittava tai raivoaa minulle. Joskus tekee selvästi hyvääkin lapsen nähdä, millainen äiti on kun tietty raja ylitetään: mä kyllä huudan ja lauon sopimattomia (tiettyyn rajaan; en koskaan sano että lähden kokonaan pois tai etten tykkää lapsista, sen sijaan viimeksi eilen ilmoitin, että jos ei ruoka kelpaa, saatte olla koko viikon syömättä ). Yleensä me päädytään eri huoneisiin mököttämään, ja kun tilanne vähän rauhoittuu, tehdään sovinto ja unohdetaan koko juttu.



Tärkeää on minusta sekä hyväksyä riidat ja suuttumiset osana elämää että osata unohtaa ne jälkikäteen. Jos tuntuu että elämä on pelkkää tappelua, jotain on kuitenkin pielessä. Silloin pitää järjestää yhteistä aikaa ja hankkia niitä hyviä hetkiä. Niiden varaan rakentuu luottamus siitä, että vaikka välillä riidellään, kuulutaan kuitenkin yhteen ja välitetään toisistamme.