En pärjää 8v poikani kanssa!! Auttakaa!!

Poika varmasti vihaa minua... =( Jos häntä jostain komentaa/käskee lopettamaan tietynlaisen käytöksen tms. niin hän pokkana väittää nenä pystyssä vastaan aina, nakkelee niskojaan, paiskoo ovia, heittelee tavaroita jne jne.

Nytkin meillä oli aivan kamala taistelu siitä, että poika otti pikkusiskolta jonkun lelun ja minä sanoin jotenkin että "anna se takaisin, lopeta" niin siitä poika alkoi meuhkaamaan, että "sinä aina huudat minulle, etkä koskaan siskolle!!" (ei todellakaan pidä paikkansa!) ja sitten tämä typerä väittely meni siihen, että poika lateli suustaan kaiken maailman "en halua enää nähdä sinua" ja tuota rataa. Ja viimeiseksi pisaraksi sanoi että "älä lässytä"

Ja mulla tietysti kiehahti silloin ja pistin pojan sukkasillaan hetkeksi ulkorappusille seisomaan... =( Poika sitten raivosi vielä ja huusi, ettei enää halua mua täällä nähdä ja minä taisin siihen sitten suutuksissani huutaa takaisin, että "tuskin enää näätkään!" =(



Mä en yksinkertaisesti tiedä mitä sen kanssa tehdä... tai miten suhtautua siihen, että se alkaa tuollaisia latelemaan päin naamaa????

Mitä te hyvät äidit teette tällaisessa tapauksessa??? Näitä tapauksia on ennenkin ollut, mutta tämän aamuinen oli ehkä pahin...



En jaksa enää, en osaa olla äiti tuolle pojalle!

... minun 8-vuotias poikani on juuri samanlainen. Hän ei tottele mitään, suuttuu helposti ja saa minut tuntemaan itseni tosi huonoksi äidiksi toteamalla "aina sä vaan huudat mulle". Ja ei tee mitään yksinkertaistakaan asiaa käskemättä. Olen itsekin välillä tosi loppu enkä jaksa muuta kuin itkeä itseni uneen.



Ja meillä ei ainakaan mustasukkaisuudesta ole kyse, kun pikkusisaruksia ei ole.



Olemme tällä hetkellä tutkimuksissa Lastenlinnassa. Siellä pojan tutkii perusteellisesti lääkäri ja psykologi. Ja sinä saat keskusteluapua sosiaalityöntekijältä. Jos asutte Helsingissä, niin ota pikimmiten yhteys Lastenlinnaan, nimittäin perheneuvolaan joudut odottamaan vähintään vuoden! Lastenlinnassa on nykyään työryhmä akuutteja tapauksia varten ja kun soitat sinne ja selität tilanteen (pieni itkukaan ei ole pahitteeksi), niin pääsette melko nopeasti sisään.



Toivottavasti saatte apua nopeasti. Voimia.

Meillä alkoi samanikäisenä pojalla tuo käytös!! Nyt poika on 10v ja vieläkin jatkuu, mutta puoli vuotta sitten selvisi pojalla laajat oppimisvaikeudet, jotka osaltaan ainakin vaikuttavat käytökseen, koska poika käy nii kierroksilla koulun kanssa.



Olemme käyneet perheneuvolassa, kuraattorilla ym..niistä saa neuvoja arkeen mutta kyllä tämä aika vaikeeta on!



Meidän pojalla myös todettiin add ja tarkkaavaisuushäiriö, eli monet tappelut tuli jo siitä että poika hukkasi kaikki mahdolliset tavarat ja hukkaa yhäkin mutta nyt jo yritän ymmärtää eteei sitä tee "tahallaan" vaan aivot ei ole ihan balanssissa ..

isompi tyttöni on temperamenttinen ja yhteenottoja on tullut ja huutaa päin näköä miksi häntä rangaistaan ja siskoa ei yms.



Alkuun ei oivaltanut sitä että miksi pienempää ei rangaistu vaikka yritin selittää että hän ei tehnyt mitään jne.



Meillä on totuttu näihin tunteenpurkauksiin ja jossain vaiheessa isommalle tuli oivallus että nuorempi oli syytön, on luonteeltaan hiljaisempi ja rauhallinen eikä meuhkaa tyhjästä.



Meillä kyse on luonteen eroista. "Meuhkaaja" on saanut huomiota runsaasti ja hän on ollut paljon vaativampi kasvatettava.



Ymmärrän tuntemuksesi täysin ja oman turhautumisesi. Voin omasta kokemuksesta todeta että kyllä tilanne ajan myötä rauhoittuu kun lapselle kasvaa ymmärrystä.



Meillä on ollut käytössä rangaistuksia, nurkassa seisomista ja jäähyä. Toki sama juttu nuoremmallekin silloin kun on jotain tehnyt. Vasta nuoremman tehtyä väärin ja saatua rangaistuksen isompi oivalsi täysin että heillä on samat säännöt.



Meillä tyttö pyytää aina anteeksi purkauksiaan ja on aidosti pahoillaan. Välillä ei ole ymmärtänyt omaa käyttäytymistään koska ei haluaisi toimia huonosti mutta toimii kuitenkin. Kyseessä on kasvuprosessi omien tunteiden ja tekojen hallintaan ja kaikilla tämä ei käy ihan helposti.



Vaikka meidän tilanne on paljon helpottunut tulee edelleen silloin tällöin näitä "kohtauksia". Aikoinaan käytiin kasvatus- ja perheneuvolassakin ja suosittelen sitä teillekin. Lapsi välillä vihaa ja useimmiten rakastaa minua, vihantunteet ovat hetkellisiä ja sallittuja.

Meillä myös vähän sama juttu, ja tuntuu tuttavapiirissä olevan muitakin. Eli oman käsitykseni mukaan pojilla on noin 8-9-vuotiaana joku ensimmänen murrosikä, tai irtautumisvaihe tai joku. Meillä ainakin sananvalinnat ovat kuin 15-vuotiaan suusta, juuri näitä "miksi aina minä" ja " veljet saa tehsä sitä ja tätä" ja "et tajuu" -juttuja.

Hyviä uutisia: se menee ohi. Huonoja uutisia: se alkaa uudelleen noin 13-vuotiaana.

Kaikilla ei tule yhtä rajuna: meillä vanhimmalla ei ollut, keskimmäisellä on ollut murroikä koko ikänsä. Nyt äidin "vauva" siis oireilee, taitaa olla isoksi kasvamista siis.

Hänellä on juuri nyt ilmaantunut tuollaista nokka pystyssä -asennetta. Hän ei ole vielä uskaltanut sanoa mitään sen pahempaa päin naamaa, mutta on jo ilmoittanut karkaavansa kotoa.



Toistaiseksi minä olen selvinnyt sillä, että olen ilmoittanut, että "sinä tottelet minua siihen asti, että olet 18 v. Sen jälkeen saat ihan rauhassa karata kotoa, mutta sitä ennen sinä teet niin kuin minä sanon".



Toinen juttu on 2 euron viikkoraha, joka on huipputärkeä pojalle. Hän tietää, että se napsahtaa pois, jos ei käyttäydy sääntöjen mukaan. Eli minä neuvon, että pitäkää perhekokous. Kukaan ei poistu paikalta, ennenkuin perheen yhteiset säännöt on laadittu. Jokainen saa sanoa siihen oman sääntönsä ja ne kirjataa ylös jääkaapin oveen. Ja jokainen päättää, mikä on rangaistus, jos sääntöjä rikkoo.



Meillä tämä tehtävä selkeytti tottelemista. Ja kun jokainen saa sanoa oman sääntönsä ja tietää, että muutkin sitoutuvat siihen, niin lapsi itsekin sitoutuu toisten sääntöihin.

Lapset harjoittelee itsenäistymistä vähän kerrallaan. Hyvä niin, muutenhan niille pitäisi vielä 25-vuotiainakin soittaa aamulla että "tänään panet sitten talvikengät jalkaan ja onko sulla nyt varmasti algebra kolmosen disintegraaliprujut mukana luennolle!". Ja jos ne lapset vasta SILLOIN ryhtyisivät opiskelemaan itsenäisyyttä niin ne tulokset nähtäisiinkin sitten iltapäivälehtien uutisia pikkupahoinpitelyistä-palstalla.



Sun pitäisi pysyä aikuisena. Sinä kumiseinänä, johon nämä lapset saa juosta päätään ja opetella pahasti itseään satuttamatta, että seinähän se siinä.



Niin että älä vajoa 8-vuotiaan tasolle ja pistä häntä sukkasillaan terassille, äläkä huuda, että "tuskin enää näetkään" tai vastaavaa. Pysy rauhallisena, pidä kiinni vaatimuksistasi (jos ne ovat järkeviä, siis - jos eivät, luovu niistä heti) äläkä anna periksi. Yksi mitä noihin voi vastata, jos hermoja riittää, on se että selittää, että "en huuda ollenkaan (jos siis ei huuda) mutta komennan kun minun täytyy pitää tiestä huolta" ja "sanot ettet halua nähdä minua enää kun sinua suututtaa, mutta tiedän, että oikeasti rakastat minua ja minä ainakin rakastan sinua niin paljon, että tulet kyllä näkemään..." ja "lässytän kun se kuuluu äidin tehtävään, lässynlässyn".



jossain välissä voisi olla paikallaan myös perinpojainen keskustelu siitä, miksi hyvät käytöstavat ovat tärkeitä ja miksi pikkusiskolta ei saa ottaa jotain jne. Mutta sen pitää olla sellainen hetki, jolloin te ette jo valmiiksi ole suuttuneita. Äläkä odota että se heti mitään ratkaisee. VÄhitellen, seuraavat 18 vuotta se lapsi kasvaa---.



Sun äidin rooliisi kuuluu nyt olla se, jonka kanssa poika harjoittelee oman järjen käyttöä ja omaa harkintaa. Kun oikein mietit, et halua, että hän lopun ikäänsä tottelee kaikkia tapaamiaan aikuisia.



Eikä se poika sinua vihaa. Rakastaa se. Mutta teillä on nyt se vaihe, jossa pikkupoika alkaa muuttua ensin isoksi pojaksi ja siitä sitten joskus tulee mies.

meidän pojalla myös ollut vaikeuksia koulun kanssa, lähinnä matematiikan.. ja siitä on väännetty myös syksyn aikana nyt tosi paljon!

lisäksi pojalla on kasteluongelma, johon syö minirinejä... jostain luin, että nuo lääkkeet saattaisivat vaikuttaa myös käytökseen, ts. saattaisi olla ärtynyt tms.



en tiedä... vaikeuksia tuntuu tulevan jatkuvasti uusia ja lisää! =(

poika ei ole siis normaalilta käytökseltään tällainen, tämä on nyt ilmentynyt oikeastaan vasta kuluvan lukukauden aikana...



rasittavaa vielä, kun pikkusisko 4v matkii kaikessa veljeään eli saa sitten myös kaikki nämä huonot vaikutteet sieltä!

toki itsekin annan huonoja vaikutteita huutamalla, mutta en yksinkertaisesti voi hillitä itseäni aivan loppuun saakka kun poika latelee päin naamaa tuollaisia! =(



ap



ps. mies ei tiedä ollenkaan millainen poika on (on toki jotain aavistusta) koska ei ole silloin ikinä kotona kun poika mulle raivoaa! =(

sitten kun mies tulee kotiin niin tilanne on yleensä rauhoittunut/unohtunut siinä mielessä, ettei siitä enää edes kukaan halua puhua! vaikka tietysti pitäisi....

tuntuu, että ollaan umpikujassa ja lasten (varsinkin esikoisen) elämä on pilalla!!

Siinä tekstissä oli järkeä. Ei siis tosiaan kannata vajota sinne 8-vuotiaan tasolle. Sinä ap olet aikuinen, joten yritä käyttäytyä sillä tavalla riitatilanteissa. Lässyttäminen tosiaan kuuluu meidän mammojen tehtävään. Ei siitä kannata nokkaantua. Yritä ap käyttä tunteiden sijaan järkeä. Yritä miettiä pojan kanssa riidellessä, miten aikuinen tilanteessa käyttäytyy. Eläkä missään nimessä laita poikaa ulos kylmään seisomaan tai huuda hälle takaisin, ettet halua nähdä tai rakasta!



Lue 8 teksti. Todella järkevä kirjoitus! Hän taitaa tietää mistä puhuu!

Meillä on tuota kasteluongelmaa ja kun poika valitti et häiritsee koulussa kun joutuu usein vessassa ravaamaan, niin kokeilimme sitten lääkitystä puolen vuoden ajan. Kyseiseen vaivaan lääke uttoi tietysti hyvin, mutta meillä tuli valitettavasti niin pahoja sivuvaikutksia lääkkeestä että lopetimme sen. Nuo sivuvaikutukset olivat seuraavia: pojan persoonallisuus muuttui täysin, hänestä tuli todella äkäinen ja riitaa haastava. Soitti suutansa joka asiasta ja mukana ol myös univaikeudet.

Sinuna lopettaisin minirin lääkityksen ja kattoisin muutaman kuukauden ilman. Sit näet johtuuko tuo pojan käytös noista pillereistä. Meillä muutos oli ainakin valtava!

t. ohis, jonka vanhin poika on vasta 6 ja kaikki tuollaiset taistelut ovat vielä edessäpäin

olen aiemminkin kertonut täällä, miten meillä saatiin murrosikäinen ruotuun. Eli poika jäi kiinni näpistyksestä, koulussa numerot huononivat, häiritsi tunnilla, kotona soitti suutaan, puhelinlaskut olivat 80€ jne.

Meillä pidettiin perhekokous ja pojalta otettiin kaikki "edut" pois. kerrottiin, että niitä voi saada takaisin vain ansaitsemalla ne ja kerrottiin mitä siihen vaaditaan. Jemmaan lähti kännykkä, tv, pelit, tietokone jne.

Nyt pari vuotta myöhemmin menee hyvin: todistuksen arvosana on noussut numerolla, kännykkälaskut ovat max.20€/kk, kotona poika tekee kotihommia pyydettäessä ja muutenkin ymmärsi, ettei voi elää kuin pellossa.



Tsemppiä, haastavaa se nuoren ihmisen kanssa luovominen on ja vaati itseltä todella pitkää pinnaa.

Minusta juuri näitä käytännön toimenpiteitä pitää jakaa muille. Toki kasinkin kirjoitus oli fiksu, mutta puolet siitä jää sanahelinän tasolle. Kaikki tietävät, että ei saa laskeutua lapsen tasolle tai että aikuisen pitää olla turvallisesti aikuinen. Mutta se, mitä se tarkoittaa konkretiassa, niin se on sitä kullanarvoista tietoa.

Itsekin ajattelin tuota Minirinin lopetusta... mutta sitten taas tulee eteen se kauhea pyykkääminen! =( Toki se on parempi kuitenkin, kuin että lääke vaikuttaa pojan mielialoihin!!



Tietysti tiedostan sen itsekin, että olen se aikuinen johon pojan pitäisi luottaa ja joka on se järjenääni näissä tilanteissa, mutta ehkä sitten vaan olen itsekin niin temperamenttinen etten osaa hillitä itseäni....?

Hassua sinänsä, etten ollut yhtään temperamenttinen ennen lapsia!



Poika lähti sitten tosi suutuspäissään kouluun ja varmaan menee hällä koulupäivä sen takia pilalle, koska on sellainen että päässään miettii tapahtuneita asioita! =(

Melko varmasti kun kotia tulee niin on jo "unohtanut" koko asian, koska on sellanen että nopeasti leppyy kuitenkin. Mutta asia jää kuitenkin vaivaamaan, sen tiedän!

Mitä tässä sitten ekaksi tekisi, kun poika tulee? Pyydän anteeksi tietysti, mitä muuta? Tuntuu kuin olisin vasta aloittelemassa äitiyttä tässä!

Pitäisi ensin saada pikkusisko päiväunille, että saataisi rauhassa jutella.....



ap

8 v:n pojan puhkiväsynyt äiti..Todella tutulta kuulostaa.

Ihana lukea että on normaalia ja muillakin ihan samoja

tilanteita näiden esimurkkujen kanssa. Tsemppiä teille kaikille,

ihania poikia meillä silti :)

Kastelua hänelläkin, sekä yö- että päiväsellaista. Lääkitys on nyt tauolla, tutkitaan tarkemmin, mikä kastelun aikheuttaa. Lääkityksen lopettaminen ei ole vaikuttanut käytökseen meillä mitenkään.



Minä olen jo pitkään epäillyt jotain ADD-tyyppistä ongelmaa pojalla olevan, koska on tosi huono suuntaamaan tarkkaavaisuutta mihinkään ei-niin-kiinnostavaan. Uppoutuu kyllä kiinnostaviin asioihin niin, ettei mitään näe eikä kuule. Siirtymätilanteet ovat myös vaikeita ja on todella huono huolehtimaan tavaroista.



Koulu (eka luokka) menee kyllä hyvin. Sielläkin tosin jättää sotkua jälkeensä ja unohtelee kirjoja jne., mutta vatrsinaisen opiskelun hoitaa mallikkaasti. Pojalla on aika kiltti ja lepsu opettaja.



On juteltu ja halittu ja sovittu, mutta ei tunnu kauaa opit päässä pysyvän. Yleensä sitä jaksaa olla rakentava, mutta joskus ei vaan jaksa ja menee kilpahuutamiseksi. Minusta lapsen on hyvä nähdä, että aikuinenkin on vain ihminen, joka ei ihan kaikkea siedä/jaksa ottaa vastaan.

Itse aina pyysin anteeksi pojaltani, kun oli provosoitunut kunnolla ja vajonnut lapsen tasolle. Nyt, kun poika on 12-vuotias, hän käyttää hyväkseen tätä: kohta taas kutenkin pyydät anteeksi jne.... Nyt sitten päätin lopettaa anteeksipyynnöt.



Eli meillä oli samanlainen 8-vuotias, jossain vaiheessa se meni ohi, mutta nyt 12-vuotiaana murrosikä nostaa päätään entistä pahempana. Eilen olin v....n idiootti. Joo, tuli pelikieltoa ja kotiarestia. Mutta aika hukassa tässä ollaan.

Kertoisitko ihan käytännön toimenpiteitä? Mitkä asiat ovat muuttuneet?

Ennen vanhaan noista puheista lapsi nostettiin seinälle ja hän sai ihan isän kädestä... Ei oltu vielä 8-vuotiaiden kanssa hukassa.

Tutkittiin aikansa ja me käytiin kanssa koko perheellä psykologin juttusilla. Sitten päätettiin yhteistuumin tehdä lastensuojeluilmoitus ja sossusta saatiin tällä perusteella perhetyöntekijä kotiimme neuvomaan. Käynnit on samantyyppisiä kuin siinä ohjelmassa jossa lastenhoitaja käy pistämässä perheitä järjestykseen. Käyvät joka päivä auttamassa kasvatuksessa ja käydään läpi samalla omaa lapsuuttamme ja opetellaan uudestaan olemaan lastemme kanssa. Neljä käyntiä takana ja on jo helpottanut paljon.